Muistista piirretty kaupunki

Pietari

Kirjallista helmeä tässä ih-hailemassa, kääntelemässä, tutkailemassa, polttelee käsissä kuin kiehuvasta kattilasta koukattu kananmuna.

Kuva: Jelena Tshizhova / Marcin Lobaczewski

Tapahtuu kaupungissa, jota vaikuttavampaa ei löydy kulkipa vaikka maailman ääriin. Nyt tuo kaupunki, jälleen kerran, on kuvattu kansiin ja kansien väliin. Niin monella tavalla sen tehdä voisi ja voi. Gogolin aikana toisin, Dostojevskin eläessä toisin. Nyt näin Jelena Tšižovan lailla. Sukutarinana neljän sukupolven silmin, tai miten tuon nyt laskee, kun dokumentteina ainoastaan

• muutama perhevalokuva
• lapsuudessa kuullut (iso)mummon sanat
• äidin nauhalle tallennetut kertomukset

Mutta omat Jelenan, s.1957, kokemukset sentään ikiomat, tosin vasta 1960-luvulta alkaen; siinä mielessä vähäiset kun on päästävä jopa neljän sukupolven yli tsaarin aikoihin, siitä sitten vallankumouksen kautta bolsevikkivaltaan Lenineineen Stalineineen Hrustsoveineen ja viimein 'vapauteen'.

Siitäpä syntyykin mielenkiintoinen kudelma, johon lukijallakin on sanansa sanottavana sanoman painoarvoa punnitessaan.

Sama kaupunki eri nimin Sankt-Peterburgista Petrogradin kautta Leningradiksi, kunnes taas Pietariksi.

Kirjailija on neljännen polven leningradilainen. Se on lähtökohta ja kunnia, josta muistuttaa isomummo Dunja, ja siitä jos mistä sietää olla ylpeä. Isomummolla myös salaisuutensa: ellei vain Jelenan mummo eli Dunjan tyttö olisi kreiville tehty - aatelisia siis! Joskus aikoinaan kaukaa maalta Tverin seudulta lähti isomummon veli-Sergei, joka oppi ja hallitsi räätälin työt, rohkeasti pääkaupunkiin. Perässä Dunja, joka jäi sille tielleen. Veli palasi takaisin, laajensi liikettä, varusti Singereillä, eli ja vaurastui. Mikä taas ei kommunisteille käynyt: kulakki riisuttiin 'vaatteistaan', häpäistiin, otettiin omaisuus yhteiseen käyttöön.

Ehkä tässä maalailen myös omiani, mutta noinhan se on mennyt kaikissa niissä kirjoissa, joita olen sosialismin etenemisestä naapuri-Venäjällä lukenut. Noin ne asiat 'rullasivat' tässäkin tapauksessa tämän suvun kohdalla Isä Aurinkoisen kuolemaan saakka. Näin maalailee myös kirjailija omin mielikuvin kirjaa kutoessaan, aukkokohtia täyttäessään. Pohjana isomummo-Dunjan tuhahdukset neuvostoihmisistä:

"Kappas, luulottelevat itsestään, ovat muka toisenlaisia, erityisiä, eivät ole syntyneetkään siitä kohdasta."

Leningradin hävityksen kauhistus on pakko käydä läpi, mikäli totuudessa pysytään, se jossa kaupunkilaiset, mitä niitä jäljelle jäi, joutuivat syömään myös kengistä nahkat ja vieläkin kummempaa, kun sairaaloiden ovien vieriltä katosivat kuolleiden ruumiit...

                                   Jelena Tšižova: Muistista piirretty kaupunki

                                       Into 2020

Sivumäärä: 331

Suomentaja: Kirsti Era

Alkuperäinen nimi: Gorod, ­napisannyi po pamjati

(Tutustupa myös: pietarilaistekstiä)

KIRJA-ARVOSTELUT

10 km/40km/e=6h

Päivälleen vuosi sitten Sitarlassa

jolloin Tuppi ei vielä ollut ehdottanut Pihaa pormestariksi

30.11.2019

Hannu Mäkelä, 77, kirjoittaa, vastaakin, Kirsi Pihalle, 53; puolisen vuotta kestävä mailinvaihto on alkumetreillä. Piha on lähestynyt Mäkelää, josko voisimme vaihtaa ajatuksia. No mikäs, kyllähän Hannulla aina aikaa pelehtiä naisten kanssa. ✌

"Surkeat säät ovat vaihtuneet unelmajouluisiksi." Sitarla, Lohja.

Vaihtavat ajatuksia kirjoista ja kirjailijoista: Bolla, Ensimmäinen nainen, Amalia, Märta Tikkanen, Tabucchi, Pessoa.

"Kirjoitin taas kirjan, kyllä."

Kirsi on kirjoittanut omistavansa 45 hannumäkelää, jättänyt keräyksen siihen. Mahdotonta olisikin, koska Hannu suorastaan vuotaa kirjoja: pitkälti toista sataa niitä on. Parhaillaan tässäkin kirjassa fiilaa ja puleeraa uutta kirjaansa, viimeisintään Almaa, vanhaa naista, joka haluaa armokuolla vatsasyöpäsairauden vuoksi.

Vaan kustantaja hakusessa - vanhalla valitsijalla Otavan ajoilta!

Puuhaa häitä, pienimuotoisia:
"Naimisissa olen ollut minäkin; nyt on sitten viides kerta." Kirsillä menossa vasta kolmas.

Jumalan olemassaoloa pohtivat, Hannu ehdottaa Parosta: "Emme tiedä, myymme sitä Jumalana."

Jätän Pimeän yli - Kirsi Pihan ja Hannu Mäkelän kirjeenvaihtoa -kirjan, WSOY 2020, vaiheeseen.

Kuvat: Hannu - Auli Närevuori-Mäkelä
Kirsi - Kira Hagström / Ellun Kanat

30.11.2020

Tänään on sama päivämäärä, vuotta myöhempi, täällä itärajalla. En kirjoita kirjaa, en edes aio, sillä 'mikskä se siitä tulis', kummenisi, eihän Hannullakaan sadan kirjankaan jälkeen. Blogipottu riittää vallan hyvin. Tänne voin tallentaa kaiken halullisen: 

"Lunta on nimeksi, silmänlumeeksi, ei hiihtää asti. Eilen samoilimme sankan metsän halki ja tulimme keväiseen hiihtopaikkaan, sinne minne karhukin oli merkannut käpälänsä jäljen. Ensi keväänä on etsittävä uusi hiihtopaana, tänne ei ole tulemista. Ei karhun takia vaan kynnöksen: maa oli käännetty mullokselle, so. lumi sulaa keväällä talven jälkeen mustan mullan päältä nopeasti pois. No, harminsa kullakin!

Nyt taisi vihdoinkin tärpätä taas oikein kunnolla. Hyvältä näyttää. On tarpeeksi monimuotoinen, sinne tänne hajoileva, kuitenkin yhtenäinen ja mikä mielenkiintoisin kaupunki alustana: Pietari historioineen. Jelena Tšižova: Muistista piirretty kaupunki. Matin maailman jälkeen suorastaan pongahdan ilmaan..." 

 

 täältä > KIRJA-ARVOSTELUT