Kiiltomadon (Lysmasken) päätoimittaja Aleksis Salusjärvi, yksi kuudesta lukijastani, kirjoittelee mielenkiintoisia paukahduksia verekseen Nuori Voima -lehteen, 3/18. (AS:han kokoaa tuon mielenkiintoisen blogikertymänkin: Laadunvalvontayksikkö.)
 |
| https://twitter.com/nuorivoima |
Poimin minua miellyttävät pihlajanmarjat pottaan pois riippumasta - suluissa omat lisäni (vaatimattomasti mustalla):
- Ylivoimaisesti yleisin ongelma kritiikissä on, että kirjoittaja ei arvosta omaa kokemustaan riittävästi. (meissä kaikissa ei asustele juhanitamminen)
- Barthesilainen tekijän kuolema on erityisesti kriitikoille totta = tarkoittaa sitä, että [kirjan]tekijä on lakannut olemasta tekstinsä ylimmäinen auktoriteetti: lukijalla on valta ja vapaus lukea ja tulkita lukemaansa riippumatta tekijästä ja tämän mahdollisesti tunnetuista intentioista. (niin teen aina - nykyisin)
- Toimittajat kirjoittavat juonireferaatteja ja diletanteilla taas substanssipuoli pettää alta. (kuulun selvästi jälkimmäisiin - ilolla)
- Teoksen kontekstualisointi on --- kritiikin olennaisimpia yksittäisiä tehtäviä. (kirja on palanen elämän suuresta palapelistä, mihin yritän sitä sököttää kyllä)
- Kriitikoiden helmasynti on varovaisuus. Kriitikon välillä soisikin kirjoittavan muutaman kirosanan tekstinsä sekaan, ihan vain muistutuksena siitä, että kritiikissä on myös reuna-alueet käytössä. (tässä tapauksessa kyllä mieli teki huutaa kekkosena saatanan tunari! tai höynäytettynä: - Helevetin hölömö! tarkoittaen itseäni, jota kustantaja kuzetti)
On päästävä rallattelemaan!
- mihin jok'ainoa kirja antaa mahdollisuuden, sillä Kirja on (kuin) soitin
- jokainen kirja erilainen soitin.
Huomenna selvittelen Aleksin* verkosta loput sintit - tavaellen tavallani; on se sen verran mielenkiintoista ja ennen kaikkea luettavaa kamaa.
Aleksiksen, Aleksisin ja Aleksin.
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
Totisesti, Juhani Tamminen on käypä esimerkki pysyvästi ylästatuksesta puhettaan luovasta auktoriteetista, jolle terve introspektio on jo aikaa sitten muuttunut tarpeettomaksi. Ezra Pound kirjoitti Lukemisen aakkosissa, että jos kriitikko ei pysty itse tuottamaan mitään kaunokirjallista, hän ei voi toimia työssään uskottavana. Varmasti juuri tästä samasta syystä.
VastaaPoistaAS
PoistaJoskus tuottaa hallaa likilukeminen ja jää yleiskuva näkemättä, vrt. Raimo Summasen käyttämä termi 'isossa kuvassa'. Minulla tuppaa käymään noin melkein kerta kuin kerta. Kuten nyt tämän Hannu Mäkelän uusimman: Valo on kypsyneen miehen kypsynyt kuva rakkaudesta, 'sieniä sateella' fraseologisesti ilmaistuna.
On hieno kirja, jota pala palalta olen lukenut. Ja ihaillut sitä teknisenäkin suorituksena: mikä aikamuotojen viljelys!
Joskus käytössä Mäkelällä jopa sellainenkin kumma kuin jo tapahtunut futuuri!