Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)

lauantai 29. elokuuta 2015

Haanpäässä taas kiinni kuin harakka

Kirjavinkkeihin rupesin ihan oikeata ja kummailematonta kirjaesittelyä tekemään ja ensimmäisen piiitkän virkkeenkin sain aikaan:
'Elokuvan käsikirjoitukseksi alunperin muokkaili Pentti Haanpää tämän jälkeenpäin löytyneen ja juuri julkitulleen romaanin Kauneuden kirous, Into 2015, ja heti sodan jälkeen hän tarjotteli juonekkaan kirjoituksen synopsia Fenno-Filmille, mutta kauppoja ei tullut.'
Virallisen kuuloisa virke kypsytti.
Keskeytin.


Eihän Pentistä niin vain irti pääse: yhden kohdan kun lukee, on kohta jo hypättävä toiseen samankaltaiseen. Ja siinä sitten tarvot kuin suolla lakkoja poimimassa - välillä pelkkiä suppuja mutta useimmiten just niitä parraillaan poimittavissa olevia, meheviä keltapäitä.

Näyttävän ja miesten silmiä miellyttävän Ansalan Annan tapauksesta kirjoittaa Haanpää Kauneuden kiroudessa. Siis nainen keskipisteenä ja hänen ajatuksensa. Anna jättää lapsensa ja pian Jaakonsa ja karkaa toisen miehen matkassa pohjoiseen.
Vähemmän Haanpää naisten sielunelämään sekaantui, joten merkkitapauksesta pitää olla jälkeen jääneessä pienoisromaanissa kysymys.

Jotenkin tutun tuntuiselta alkoi kirjoitus vaikutta kun aikansa lueskeli, ja niinpä olikin hypättävä hyllylle ja kaivettava Heta Rahko esiin: Ja vot!

Haanpään Koottujen teosten seitsemännessä osassa Heta Rahko korkeassa iässä ja muita teoksia olin lukenut Kortteisen Jaakosta ja tämän pohjoisen retkestä Annansa etsimässä. Ja Pekka-pojasta joka sai kyydittävältään, Hetalta, kuulla äitinsä tarinaa.
Ja nyt tässä jälkeenjääneessä romaanissa äiti itse istuu - aluksi kummankaan toistaan tunnistamatta - Pekka-poikansa kyydittävänä.

Limittäin ja lomittain ovat novellit jos jututkin Haanpäällä, joka rahaa kaivatessaan lähetteli ja muokkaili kertomuksiaan milloin minnekin ja milloin mihinkin muotoon julkaisukanavia etsiessään. Ei helpolla raha irronnut taitavallekaan kirjoittajalle, joka ankaraakin boikotointia sai maistella ja niellä.

Haanpäätä vähemmän lukeneita usuttaisin aluksi nimenomaan Otavan Koottujen teosten osaan VII, josta löytyvät niin Hetat, Reetat, Annat kuin Kortteisen Jaakot ja ennen kaikkea maanmainiot Päntän äijä, Pussisen akka, Pyöräurheilija Saikansalo, Pätsi kämppien taitelija ynnä moni muu viimeisen päälle nautittava juttu.
Löytyvät nuo parhaat novellit myös irtokirjoista eli  novellikokoelmista Heta Rahko korkeassa iässä (1947) sekä Atomintutkija (1950).


keskiviikko 26. elokuuta 2015

Pouvala ei vuuvva

Selvän teki - puhdasta tuli.

Puhdistusoperaatioita on niin monenlaisia että hirvittää.
On valtakuntien tasoisia jos kotoisiakin, alhaalla tapahtuvia jos ylhäälläkin.

Joel Lehtonen kirjoittelee Punaisessa miehessä varovaista aikalaiskuvausta  päiden listimisestä Suomen itsenäistymisen aikoihin. Pyhän Hesari raportoi syksyllä ilmestyvästä Juhani Piilosen kokoomateoksesta Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa, jossa tutkija käy läpi 69 ilman oikeudenkäyntiä tapahtunutta teloitustapausta vainaja vainajalta.

Näköjään vaatii aikaperspektiiviä jotta historian palaset paikoilleen asettuvat. Rohkeutta ja uskallusta ei enää sadan vuoden päästä tapahtumien kulusta tarvita.
Vaikka Lehtosella olisi ollutkin kanttia, niin tuskin hän tuon kummempaa poliittista tarinaa olisi julki saanut - parempi pysytellä enemmän Isidorin ja Julian tummassa rakkaustarinassa. Muuten olisi voinut käydä lassilat.


Voksille tuolla fiinimmällä puolella kommentissa jo vinoillen kerroin, että eilisen kesäisen työn kohteena oli mökin katon puhdistaminen sammalmatosta ja muusta katolle kuulumattomasta havutuksesta. Jotta sitten kun ja jos rajansiirto tulee ajankohtaiseksi, niin datsan eli Villa Sukan katto ei vuoda ja kelpaa sitä jonkun kalamajana pitää.

Mutta eiköhän oikeana syynä kuitenkin, rehellisyyden nimissä, ollut oma paras.
Ja kun poutapäivät olivat mettejen mukaan luetut, oli korkea aika kiivetä korkealle. Eikä noudattaa hölmöläisten paikkaamattajäämisoppia:

Poudalla ei vuoda - sateella ei voi.

Mehän omalla murteella lausahdamme tuon oppirakennelman näin:

- Pouvala ei vuuvva - satteella ei kehtoo eikä piäse.

Oli siinä muuten aikoinaan omalla tytönnaperollakin, jos teilläkin on, ihmettelemistä. Nimittäin tuon äännähdyksen kuultuaan tämä tankkasi, tunnusteli ja ihmetellen maiskutteli:
- Isä. Mitä pouvvala vuuvala mitä isä pouvala vuuvv...?

lauantai 22. elokuuta 2015

Silmät sikkuralla

Ensimmäiset mitalisijat Pekingin MM-kisoissa jaettu.
Maraton. 42 kilometriä 195 metriä.

42 juoksijaa päivänpaahteessa pääsi maaliin saakka. 26 taivaltajaa uupua urvahti, luovutti leikin kesken; joukossa minun vetoni Wilson Kipsang Kiprotich, Keniastapa Keniasta tietty.
Suomen 30-vuotias Henri Manninen oli 35. Minuutin ja kaksi sekuntia ennen ruotsalaista Nilssonia.
Voittaja on 19-vuotias eritrealainen Ghirmay Ghebreslassie. Tulokset
Juoksivat yöllä Suomen aikaan puoli kolmesta viiteen. (Kiinan aamussa siis +5 h, ks. Peking-aika.)

Kovaa leikkiä jos jytällystäkin myös ruudun tällä puolen, kuten otsikko kertoo. Ja kokonainen viikko vielä  juhlaa edessä! Sitten vielä vuosien dopingin jälkipyykki.

Omapahan on ongelma ja itse aiheutettua.
Mikä lie aikoinaan iskenyt urheilukipinän? Ei ainakaan Palle runoineen, eikä Haanpään Penttikään, vaikka vallan mainioita urheilujuttuja loitsikin. Elmo sen olisi viimeistään hangannut, sen kipinän, vaan kun jo ennen Peltosta sen lajin hulluus oli olemassa olevaa.

Ka, joutaapa tuota nyt valvomaan kun aamuisin ei tarvitse hoppuilla ja vapaita päiviä nokko.



Nyt tuli täytteeksi vielä lukulahjaa Pentti Haanpään jäämistöstä, ennen julkaisematon romaani: Kauneuden kirous. Into 2015.

On se vähän kuin kotiinsa palaisi kun palaa Haanpään teksteihin. Hyvältä tuo näyttää, aidolta Haanpäältä, vaikka aiheen on saanutkin isä-Mikolta, isältä joka kuoli vuotta ennen poikaansa 1954.
Kuorrutukset kuorii Pentti pois, pinnalisuus on pintaa - kirouttako koko kauneuden koreus?

Eli vähän niin kuin siellä Krakovassa oppaamme arvio nykymenosta Puolassa: keskustelun ytimessä ovat nyt parkkipaikat ja ulkomaanmatkat ystävien kesken.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Rakkaustarina suhkuksi?

Mustat viinimarjat kerätty, mehumaija, alumiininen, kyökin hellalla porisemassa. Aurinko paistaa; aukeamassa lämmin päivä. Kaveri tiedottaa perunoihinsa ruton iskeneen; meilläpä ei ennättänyt kun yhtä vartta vaille kaikki nostettu ja syöty. Häkkyrässä kuivuneet halot valmiina kärrättäväksi liiteriin. Se lie tämän päivän hommaa.
Että mikäpä tässä puuhastellessa, koska hela maailma niin kaukana täältä.

Paitsi että taas nuo pirun koneet ulisevat ja huutavat tuolla ulkona. Taas yksi kaivinkone tulossa taloa kohti! Taasko kaivavat nurtsit nurin?
Nyt sähköjohtoja upottavat maihin salamoilta ukkosilta suojaan. Idea hyvä mutta pärinä ja ujellus vähemmän. Ja tietysti edelliskesänä upotetut laajakaistalangat jo kerran rouhaisivat pelaamattomiksi, eikös tuo helvetinkone vesijohdotkin toissakesäiset pian katkipoikki möyhennä.

Nykyaika on nykyaikaa, kehitys kehittyy.
Alumiinimaijankin tilalle pitäisi  e h d o t t o m a s t i  hankkia vähemmän terveydelle vaarallinen.

Vaan on tämä silti vielä toista elämää kuin nuilla uusilla kosilaisilla.

Sittenpä illalla on aika palata Joelin syliin tai oikeammin ottaa Lehtonen mahan päälle ja lukea Punaista miestä, Sorron lapsien jatkista. Eilen illalla ampuivat sotilaat upseereita Helsingissä, venäläiset soltut upseeriensa kimpussa niin että maanmittari Isidor Tistelbergiä puistattaa hotellihuoneessa näkyä muistellessaan:
"Siinä ne makasivat hangessa, raastettuina, ryöstettyinä. Tässä nuo upseerit olivat taistelleet, - omia miehiään vastaan. Ne oli heitetty läjään. Tuon jalat poikittain toisen vatsan päällä. Yhden kasvot taivasta kohti ..." 

Lehtonen ottaa kovasti, nyt siis huumorittomasti, mukaan yhteiskuntaa; eletään autonomian lopun alkua. Mutta mikä lie: kuitenkin maamme itsenäistymissekamelskaa enemmän kiinnostaa kirjailijan kuljettama rakkaustarina Isidorin ja Julian, sen toisen miehen, tohtori Oljemarkin vaimon, välillä. Julia on tullut pistäytymään Helsingissä ihan sitä tehden ja varta vasten.

Suhkuksi näytäisi menevän.
Ennustuttaa: ennemmin Suomi itsenäistyy kuin vankistuu Isidorin ja Julian suhde?

lauantai 15. elokuuta 2015

Henkireikiä

Ihanaisia kirjoja sylillinen.
 
Mainoksessa mainitaan:
"Tänään täällä painitaan,
Palokunnantalossa
loistelampun valossa."
 - runossa  Paini-ilta Palokunnantalossa 

taikka

Eikä siinä ehdi paljon tukkaa kampailla
kun jo pitää naru suussa, hampailla,
rekka-auto maaliviivan yli vedellä.
Maaliin tullaan selkä edellä.
 - runossa  Maailman vahvin mies

Jukka Itkosen uusin runolorukirja Laulavat lenkkitossut oli nieltävä yhtäsoittoa - urheilulukijaa huvitti niin pal' niin pal'. Kiekua ja Kaikua ikävöidessä.



Miellyttää tää Onni-poika myös, Sanna Pellicionin kolmen kirjan kokoelma Jännittäviä aikoja, Onni-poika. Herttaista, niin herttaista!


On se Onni vaan niin paljon kiltimpi kuin enkäikäinen Lennart, joka jo vuoden helmeksi valituksi tuli - että jokohan vaihtaisi kaveria, peukuttaisi tätä?

Kunhan ei olisi iskenyt raskaan paikan kammo Auschwitzin jälkeen, ja sitä nyt tässä kirjavalinnoilla lievennellään? Heh.



Sillä vielä kolmas hupsutus perään, tämä aikuisille:
Kari Hanhisuannon Maraton tuli vihdoin yömyöhällä loppuunjuostuksi. Sen loppujymäytys naurattaa yhä, vaikka ensin tietysti harmitti kamalasti muka hukkaan heitetty aika.
Ketutti kuin Ilkka Kanervaa ja Arto Bryggarea, jotka aikoinaan joutuivat Outi Mäenpään retkutettaviksi ohjelmassa, missä Outi esitti tosi uskottavasti japanilaista toimittaja Noriko Sarua ja haastatteli julkimoita tönkköenglannilla kummallisia kysymyksiä tehden.

On. On se kirjallisuus semmoinen parantava henkireikä että!

tiistai 11. elokuuta 2015

Krakova - päätöntä laukkaa

12 -  3 -  4 -  5 - 6

Melkein normaali matkakertomus, suositukseksi sekä päätökseksi.

Krakova on kuin Praha, kaunis vanha kultturelli - joki vain on muutaman sadan metrin verran syrjässä. Tuo Veiksel eli Visla on puhdistumaan päin, se näet jäätyi viime talvena ensi kerran vuosikausiin.

Yksi irtopää toki täälläkin tähdättävänä: Eros Bendato menetti päänsä rakkaudesta.


Kun päitä putoili puolensadan kilometrin päässä täältä, siellä Auschwitz-Birkenaussa, vihasta, vimmasta ja julmuudesta puolitoista miljoonaa.

Vanhan kaupungin kiertää sisäänsä puistorengas; muurit on murrettu pois jo satoja vuosia sitten.
Kaupunkia ei sota hävittänyt, koska Hitler natseineen halusi sen säilyvän sellaisenaan.

Rakennuksissa riittää kurkittavaa niskat kipeiksi:

Ja ne hinnat, ne eivät päätä huimaa: zloteilla saa ja (päättömilläkin) hevosilla pääsee.


Lentomatka kestää vajaat kaksi tuntia. Sen kestää kyllä.
Yltöhollilla olevaan kaupunkiin kannattaa mennä - jos nyt pakko on ylipäänsä ulkomaille mennä.
Suosittelen. Lämpimästi, jopa aivan päättömästi.

Muuten tuon pääaukion kirkon, Pyhän Marian, pääsisäänkäynnin yllä on tyylittömyys huipussaan, vähän kuin muuassa Suomen korpikylän pitäjässä:
Pyörivin neonvaloin kutsuvat nuorisoa kaikkialta maailmasta kokoontumaan
kirkkopäiville Krakovaan; ainakin opas oli kiukkua täynnä - no niin minäkin, kokemuksesta ja myötätunnosta.

maanantai 10. elokuuta 2015

Zakopane - väärinkäsityksiä*

12 -  3 -  4 -  5 - 6

On aika hypätä kyytiin. Iloitsemaan, hupsuttelemaan, välillä, ruumiiden laskemisen sijasta.
Karpaateille.
Tatralle.
Slovakian rajoille Zakopaneen!

POIS ALTA! Täältä tullaan.

Sinne missä Susi-Kalle - Kalevi.Oikarainen. - voitti MM-kullan viidelläkympillä 1970.
Sinne sinne! Ylös ylös!
Raikkaitten tuulten tykö, vapautta hengittämään.

Ziellä Ze Zakopane alla - taustalla Tatraa Karpaateilla

Siellä alla saa rauhassa yksikseen vaellella...
... mutta mutta.
Kaikki kaupungin 30 000 asukasta liikkeellä?


Tie pystyssä, ihmismassaa joka lähtöön - nyt elävää!*

* muita
väärinkäsityksiä:
  1. Oikarainen voitti 50 kilometrin hiihdon maailmanmestaruuden Vysoké Tatryn MM-kisoissa 1970. Siis Tšekkoslovakiassa, nyk. Slovakiassa. Tatran etelärinteellä.
  2. Zakopanen MM-kisoissa 1962 Oikarainen sen sijaan keskeytti 15 kilometrillä.
  3. Kalevi Oikarainen, 79 v, elää ja voi hyvin Kuusamossa.

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Auschwitzista Birkenauhun

12 -  3 -  4 -  5 - 6

Meidän kyyti

AuschwitzBirkenau  3 km.
Kyytiin!
Tarvittiin lisää tilaa - varsinaista lebensraumia  175 ha.

Heidän

Heti asemalla jaottelu iän ja kunnon mukaan: uuniin tai duuniin.



lauantai 8. elokuuta 2015

Arbeit macht

12 -  3 -  4 -  5 - 6


 
Se portti vapauteen. 
 =
 Ovi uuneihin.


Tappotahti oli 10 000 ihmistä päivässä.
Eikä uunikapasiteetti aina riittänyt, joten osan oli juostava suoraan montun reunalta avotuleen.

Ja joku tohtii vielä väittää ettei holokaustia ole ollutkaan.




perjantai 7. elokuuta 2015

Lomakuvotukset

12 -  3 -  4 -  5 - 6


Tri Mengelen laboratorio Auschwitz-Birkenaussa.

Viereiset parakit ovat säilyneet kyllä, 
kuten:



sunnuntai 2. elokuuta 2015

Vitsit vähissä

12 -  3 -  4 -  5 - 6

Viitaten tämän blogipotun istuntoon Kerran heinätysoikeus, sen kommenttiin yksi ynnä kommentin kommenttiin, jossa Voksi sirin kanssa käsittelimme -us/aus-ilmauksia sekä sittemmin keskustelussa Cityn puolella Hyi-saatanassa auton pysäköimismahdollisuuksia Helsingin keskustassa.

On käymässä nyt niin että parkkipaikka on etsittävä lentokentältä. Ja otettava käyttöön ilmauksista aus ja todettava otsikon sanoin nyt 'vitsit vähissä' ja suunnattava kulku varsinaiseen hyi-saatanaan.
                              


Lukusuositus

lauantai 1. elokuuta 2015

Almanakka - elokuu

 

ELOKUU
Täytyy olla elossa ...
Noin yksinkertaista se on.
Eeva Kilpi (1928-) aloittaa elokuiset muistelmansa, päiväkirjanpätkät kautta-aikaiset.  Ja eikös koko talven satokin, lähes kaikki ruoka, ole tuolloin korjattavissa - elo valmista elokuussa.
Niin, huomaamattomia ovat monet suomen kielen nimet ja nimitykset, monet jotenkin itsestään selvät, jotta niihin kiinnittäisi sen kummemmin huomiota. Hätkähdyttävät sitten kun niitä alkaa maistella ja maiskutella. Jo itse peruspropri SUOMI. Kolmannes Suomesta on Suota - melkoinen suomesta meillä missä rämpiä!

  • 4.8.2001 Lauantai klo 8.40. Yksinäisistä ihmisistä tulee despootteja. He eivät koskaan opi suhteuttamaan itseään muihin.  Eeva 73 v
  • 11.8.1997 Minä osaan vain taistella. Minä pakenen julkisuuteen. Julkisuus korvaa minulle perhettä. Miten olenkaan kaivannut läheistä kuulijaa ja ymmärtäjää, samanhenkistä läheistä ihmistä. Mutta aina olen saanut olla vastarinnassa läheisteni kanssa. - Ja samaan aikaan tunne, että kaikki koskettaa minua, että minun on tehtävä kaikki. Muutettava maailma.  69 v
  • 11.8.2011 Sisupaltti, sanoi äiti. (Muistettu)  83 v
  • 19.8.2005 Yhä vähemmän ja vähemmän on puhuttavaa/ meidän tavatessamme/ koska läheisyys ja läsnäolo/ käyttävät tilaisuutta hyväkseen/ ja täyttävät sen kokonaan./ Me jäämme sivuhenkilöiksi/ kannattelemaan tapahtumista/ tuskin uskalten hengittää,/ tuskin pystyen ottamaan vastaan merkitystä/ joka elämälle äkkiä siunaantuu. 77 v
  • 31.8.2000 Minä paranen, koska minun täytyy hoitaa tämä vanhus jossa asustan, jonka etenevään haurastumiseen olen sidottu kuin rapistuvaan yksiöön.  72
Eevan päiväkirjatippojen nimi on Kuolinsiivous, sattuvast. Mutta uskaltaa hän torjua kuoleman kolkuttelunkin, sisupaltti kun on:

"16.8. Ennen saapumistaan kuolema lähentelee,
tunnustelee paikkojani,
ja minä sanon:
- Ei nyt, minä olen niin väsynyt,
suo anteeksi,
en jaksa ottaa sinua vastaan tänään,
vaikka olen kaivannut sinua
joka päivä. (2011)

syyskuu

torstai 30. heinäkuuta 2015

Häthätää sata kirjaa lukenut kirjailija

Ilmankos!
Pitemmän aikaa jotenkin oli tuntunut huteralta, semmoiselta valitutpalatmaiselta opastavalta luettavalta. Vähän mättävältä - teet näin niin onnistut ja menestyt. Itsevarmalta. Semmoiselta että enempi kuin sata kirjaa lukenut lukija haparoi jarrupoljinta kohta polkeakseen.

Sitten tulikin tunnustus puolen välin jälkeen että kolme vuotta sitten kasassa oli viisi kirjaa:
"Niistäkin kolme oli koulussa pakollisena luettuja ja muutama Aku Ankan taskukirja mahtuu myös joukkoon."
Vuoden 2013 lopussa luettuja kirjoja oli jo 80, joista 80 % englanninkielisiä.

Eli eivät nekään mitään romaaneja näemmä, kirjasuosikkeina:
  • Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa - Dale Carnegie
  • Työkirja - Saku Tuominen
  • Mindset - Carol S. Dweck
  • Rikas isä, köyhä isä - Robert Kiosaki
  • Liekeissä - Petteri Kilpinen
Tuntemattomia nuo kirjat ovat puolestaan minulle, jostain syystä.
Menestymisen halun puutteesta - vissiin sitten?

Myöhäsytytyksellä, pahemman kerran myöhässä, luen nyt kirjaa Mitä menestyminen vaatii?
Sen on kirjoittanut vähän lukenut erittäin sympaattinen urheilija, luistelija Mika Poutala, 32, olympiavitonen. Siksi luen hänen kirjaansa, koska olen seurannut hänen uraansa urheilijana ja halusin tietää mistä puusta mies on veistetty, kun tulokset ovat niin ailahdelleet.

Alkaa selvitä.
Vielä on kolmannes kirjaa jäljellä.

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Karjalan Sanomat Petroskoista

Vilahti eilispäivänä Urheilutietäjän taustalla Venäjän puolella ilmestyvä suomen kielellä painettu lehti Karjalan Sanomat. Karjalan johtaja Hudilaisen ja keskusjohdon painostuksen alla karjalaisten sanomaa esille tuova petroskoilainen aviisi kamppailee olemassaolostaan suomea taitavien lukijoiden sekä ennen kaikkea kirjoittajien huvetessa alueelta.


Ilmestyvät siellä vielä myös maineikas kulttuurilehti Carelia kielellämme, mutta enää ainoastaan kaksi kertaa vuodessa, sekä lastenlehti Kipinä.

Vallan mainio Oma mua ilmestyy karjalan kielellä kerran viikossa. Kuunnelkaas miten kieli laulaa ja helisee jo pelkistä toimistolaisista:

"toimitukses ruadau kaheksa hengie"
siellä on ainakin
piätoimittai, piätoimittajan sijahine, toimittai, toimitussekretari, korrespondentu, tiedokonehen spetsialistu. 

Karjalan Sanomia on helpoin kuitenkin kätöseensä rajalt suaha ja se useimmiten luennan kohteena onkin.
Viime viikon numerossa 2822.07.2015 - oli juttua isän etsijöistä, jotka jäljittävät sukulaisia Venäjältä, Suomessa sotavankeudessa isiksi tulleiden miesten jälkeläisiä. Isät ovat kuolleet jo aikapäivin, mutta siskoja, veljiä, serkkuja ja lähisukua on löydettävissä.


Sotavankien jälkeläiset geenejään etsimässä - jutussa kuopiolainen Veikko Immonen kertoo aloittaneensa etsimisen vuonna 2012 ja löytäneensä useita sukulaisiaan sekä isänsä Vasili Samoshin haudan Länsi-Siperiasta Kamen-na-Obin kaupungista. Nyt Immonen on perustanut Facebook-ryhmän, jossa isän- sekä sukujuurienetsijät kohtaavat.

Eli uranuurtaja Arvo Myllymäki, joka jo Kekkosen avulla Neuvostoliiton aikoihin löysi tuolloin elossa olevan isänsä, on tavallaan rohkaissut kirjoituksillaan nyt muitakin sukujuurten hakuun.

Näkyypä Petroskoissa katuvalojakin korjailtavan Katulyhdyt nykyiselle tasolle -otsikon alla, toki tarkasti ympäristösuojelijoiden valvonnassa. Ja rautateiden kehittämiseen on saatu miljardi ruplaa.
Joten ei kaikki raha Moskovan ympärillä pyöri.

Johtajaopettajien potkuihin on tämänkertainen lehtikatsaus syytä lopettaa, suurella myötätunnolla kollegoita kohtaan. Ja todeta: Etteikö muka ole olemassa lehtiä aamupäivällä ilmestyvien iltapäivälehtien rinnalla.
Ja vieläpä virkistävämpiä lehtiä!


maanantai 27. heinäkuuta 2015

Sivistynyttä rahvasta

IL - ei mittää.
IS - ei mittää.
HS - yhtä ja samaa.
Karjalan Sanomat - no vot!

Urheilutietäjän kesä - jo jottai.

Lukulistaa järjestelen. Kimit ja Keskiset hallinnassa. Mutta minne on käsikassara Matti Nykänen unohtunut lehdiltä??
Kreikka puuduttaa.
Hei mutta Immonen onneksi löytyi kesäsäiden sekaan. Soini lymyää.
Pian odotettavissa otsikko:

Nyt puhuu Soini

 
Yksinkertaista, kaiken kaikkiaan, lööppikansan tyydyttäminen.
 
Onneksi on vaihtoehtoja - mitäs niitä nyt on: viitisentuhatta suomenkielistä lehtinimikettä.
 
Lukee niitä, lukee vaikka Urheilutietäjien valokopiolehteä, juuri ilmestynyttä numeroa 1/2015 Urheilutietäjän kesä, jonka vastaava toimittaja on Vesa-Matti Peltola.
 
 
Siinä on asiaansa paneutunut mies, muistuttaa asiaan vihkiytynyttä Juoksija-lehden edesmennyttä kultturellia Tapio Pekolaa - myös ärsyyntyneisyydessään. Pekola tiuski enemmän muille, Peltola itselleen - nytkin aloittaa uuden mustavalkoisen valokopiolehden edellisen numeron paikkaamisella:
  • "Petri Maaskonen korjasi sivulle 2 päässeen hölmöilyni: Mutalan Riento juhli viime marraskuussa jo sataa eikä 90 ikävuottaan."
  • "Mainitsin sivulla 4 vastaan tulleesta Turun Yliopiston Varsinaissuomalaisen Osakunnan Palloilijat -seurasta, jonka nimessä on 55 kirjainta. Kysyin, tienneekö joku vielä pidemmän suomalaisen urheiluseuranimen. Arposen Antti mainitsi yhdistyksestä, jonka virallinen nimi on Polyteknikkojen Akateeminen Raittiutta Rakastava Urheiluseura Parru ry. Nimessä on ilman ry-kohtaakin 62 kirjainta."
Peltola sottailee että jäseniä tuossa lappeenrantalaisseurassa mahtaa olla melko vähän, sillä
 'raittiutta harrastavia polyteknikkoja ei taida kovin helpolla löytyä'.
Vähän sama kuin työläisurheiluseuroissa, varsinkaan johtoportaissa, ei 'juuri työläisiä näe - työläisten halveksijoita sitäkin enemmän':
  • "Tähän joukkoon kuuluvat ne, jotka jakavat ihmiset rahvaaseen ja sivistyneistöön - ja antavat ymmärtää, että kaikki ilman korkeaa koulutusta olevat olisivat sivistymättömiä." 
Peltola on ankara mies, mutta osaa olla onneksi armollinenkin: - Itsellänikin on tekemättä erinäisiä lupaamiani tekstejä, joita en kuitenkaan ala yksilöidä - osin siksi, että voin helpommin luistaa velvoitteistani, jos lukijat eivät muista lupauksiani.
 
Persoonallinen on ote myös pitkässä polveilevassa nekrologiassa, jossa Vesa-Matti muistelee moniuraista miestä:
Antti O. Arponen ehti käsittämättömän paljon
mm. 
  • "Rankaksi muodostui myös Anjalan Liiton järjestämä kunnan ensimmäinen rockfestivaali vuonna 1973, kun Antti O. joutui järjestelytoimikunnan puheenjohtajana valvomaan yhtämittaisesti 60 tuntia - enemmän kuin koskaan muulloin. Järjestelyt onnistuivat hyvin, ja pääesiintyjänä olleen Jussi & The Boysin pomo Jussi Raittinen on pitänyt tapahtumaa yhtenä elämänsä parhaista festivaaleista. Antille tiukin paikka oli se, kun poliisi tuli kyselemään turvallisuusjärjestelyistä ja vastaavista. Järjestysmiesten päällikkö näet makasi tuolloin sammuneena teltassa."
 
Että eivät ne lehdet kaikki toisiaan muistuta, edes ulkonäöltään!
 
 


perjantai 24. heinäkuuta 2015

Tyhjennys - Tankkaus - Suoritus

Muistan muistan!
Viikonpäivät pitkän harjoituskauden jälkeen herkisteltiin ja tehtiin viimeistelyvoitelut, ja sitten pelokkaana baanalle. Kutitti ja jännitti. Ei muuta kuin sukellus tuleviin kärsimyksiin ja onnentunteisiin ja viimein, kolmen ja puolen tunnin tietämissä - loppuauvoon!
"Kolmenkymmenen kilometrin jälkeen ne hiilihydraatit ovat kokonaan syöty ja juoksija saa energiansa rasvanpoltosta. Se taas tuottaa paljon maitohappoja lihaksiin ja väsymys väijyy jo nurkan takana. Ihan juoksun lopussa sydämen rasitus on suurimmillaan ja lämpöä on jo noin kolmekymmentäyhdeksän astetta. Juoksija on hikoillut noin neljä litraa nestettä vaikka tankkaakin koko ajan. Nestevajaus näkyy noin kolmen kilon painonpudotuksena. Lisäksi juoksija painuu maratonin aikana puolitoista senttiä kasaan välilevyjen puristumisen takia."
Tuttua stooria, koettua. Nuo ovatkin melkein ainoaa faktatietoa mitä Hanhisuanto Maraton-kilometrikirjassaan kirjoittaa; muuten kilometri kilometrin jälkeen Martti-psykologin ajatus-/tekemistoiminta on melkoista puikkelehtimista, ylen kaukana siitä levollisuudesta joka valtaa mielen tuskaa odotellessa muutaman alkukilometrin jälkeen. Ei tahdo Martin vierellä pysyä, vaikka vasta kahdeskymmeneskuudes kilsa vaihtumassa kaksseiskaan.



Pian sitten on tuleva se tuska ja ne krampit ravistelemassa ja ne ...

Tiedän, tiedän:
Lopulta maaliviiva - ja onnenryöpsähdys. Ja ihmettely miksei kaikki tätä harrasta: ovat ne aika pöljiä - parempaa olotilaa ei ole!
Niin, banaani suussa ja paikat jäykkinä endorfiinituiskeessa sitä sitten puhuu mitä puhuu.

Mutta nyt siis tuo kaikki koettu ja oikeasti eletty on oikeasti ollutta ja mennyttä.
On korvikkeen aika.

Tämä viikko on herkistelty ja valmistauduttu illan koettelemukseen. Viiden tunnin metsämaraton on edessä, viiden tunnin katsomorääkki taiteellisten metsäteatterilaisten edesottamuksia seuraten,
ja se meno on melkoista, jos vähänkin Enon-menoon yltää:

 

Edessä on Dostojevskin  Karamazovin veljekset. Tiedättehän: kolme poikaa ja se elosteleva isä, etunimeltään kirjailijan kaima Fjodor. Dimitri on isänsä kuva, Vanja, Aljosa - omalajisensa. Sekä mieletön määrä muuta sakkia.
Pääsemme maaliin, jos ei kramppaa ja tankkaus on onnistunut, Suomen taiteellisen metsäteatterin kanssa puolilta öin.

On siinä istumista, kulkemista jos kiipeämistäkin Outokummun kaivosonkaloissa!

pst: nähty

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Kerran heinätysoikeus ...

Pistetään nyt hangollinen tännekin heinätyksestä.
Jäi pihanurmea työntämättä noiden edelleen jatkuvien kulttuuririentojen takia, piti turvautua vanhaan hyvään viikatehuiskintaan.

On siinä vaan hohtoa ja korvia lepuuttavaa kalinasointia kun liippa viikatteen terää kaluaa!


Ja meiltähän jos keltä heinänteko luonnistaa, vanhalta Artun heinämieheltä: tosin silloin sitä oltiin alun toisella kymmenellä, nyt lopun ....

Juolahti heti mieleen entisaikojen ilmoitukset, joissa myytiin 'kerran heinätysoikeutta' lehti-ilmoituksin. Nyt ei ole moisia ilmoituksia näkynyt, enemmänkin ovat olleet lypsypuolelle viittaavia kun muutamat hemakot ilmoittelevat hoiteluistaan. Kolmen pisteen paikka oikeastaan nytkin ettei liian härs ...

- Ötshii! ÄTShii!

Pahkeinen, heinänuhankinko tähän lykkäs?

Kerran heinätysoikeus - miten runollinen nimi!
Ai että oli se silloin kun elannoksi riitti muutama lehmä ...


Karjalatar 7.7.1908


maanantai 20. heinäkuuta 2015

Syntyjä syviä

Kuolemasta ja hävityksen kauhistuksesta jatkui matka syntymään, kuolemasta elämään.

Niinhän se meni että ensin käytiin siinä saunassa missä synnyttäminen oli tapahtunut ja vasta sitten etsittiin se piha missä tuo siirretty sauna oli syntymähetkellä sijainnut.

Vieläkö pysytte matkassamme mukana?
No joka tapauksessa Savonlinnan liepeillä pyörimme.



Kyse on Säämingin suuresta pojasta, Joel Lehtosesta, tietenkin. Poikapahasesta, jonka äiti Karoliina Heikarainen - pojan onneksi lopulta? - hylkäsi huudolle pian syntymän jälkeen. Papin leski Augusta Wallenius lopulta otti pojan huostaansa, ja näin Joelille avautui toisenlainen elämäntaival kuin mitä muille kylän pojille.
Jos on elämä välillä karua, saattaa se olla myös onnekkaita sattumia täynnä.


Olisi Joelilla, jonka kirjallinen tuotanto on sen tuhannen tasoinen jos tuusannuuskainenkin, ollut aihetta kirjoittaa myös yksi mielikuvitusteos itsestään kylälle jääneestä kouluja käymättömästä kulkijasta.



Joelin kotimäelle poutapäivänä kapusimme, Harjun tilalle Haukiniemeen heinikkoitunutta tietä ylös.
Osasimme koska Putkinotkossa, missä siellä se siirretty syntymäsauna nyt on, käydessämme sattui sattumoisin vanhempi herrasmies kuulemaan aikeemme ja kertoi olevansa kesänvietossa juuri siellä lähettyvillä. Opasti ja neuvoi:
- Kyllä sinne autolla perille pääsee vaikka heinä on pelottavan pitkää.
Jouko Loikkaseksi osoittautui tämä opas, ja tajusimme kohta, että hänhän on juuri yksi niistä presidentti Kekkosen luottomiehistä, Tamminiemen saunakavereista.

Joten mikäs meidän ei ollut kiivetessä harjulle keltaisen talon pihamaalle rohkeasti, vaikkei siellä heinistä päätellen ollut tänä kesänä kukaan muu käynyt.
Löytyi se kivikin lopulta kun puiden alle kurkki ja heinää taitteli:


Miten nappiin ajoitettuna voikin olla, sattuma jälleen, että kotona pääteltävissä viimeiset sivut Lehtosen Sorron lapsista, siitä kirjasta jota keväästä asti olen iltaisin pala palalta edennyt, sivu sivun jälkeen paperiveitsellä aukonut ja joka nyt päättyi sivunumeroon 485 ja jossa pienemmällä lopuksi lukee:
Romaani jatkuu
toisena niteenä.
Se toinen nidehän on jatkokirja Punainen mies.
On siihen kiinni käytävä, koska siellä jatkuu myös maanmittari Isidor Tistelbergin ja tohtorinrouva Julia Oljemarkin rakkaustarina.
Pakko se on katsoa päättyykö tolstoilaisittain, mikä lienee ollut Lehtosen vakaa tarkoitus.

Junaan nousee nyt Isidor, pakenee luvattoman rakkauden paikkakunnalta.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Käytiin ryssän helvetissä

'Kerimäellä on maailman suurin puukirkko ja maailman pahin paikka, oikea ryssän helvetti, tuhannen hehtaarin Riitasensuo, sotavankien kurileirin pitopaikka.' - linkki

Tulipa tuolla vihdoin käytyä kauniina kesäisenä päivänä, riesana ainoastaan vertahimoitsevat hyttysparvet.

Kuusikon keskeltä pitkän ja märän polun päässä yhdenäkin avautui  hyvin hoidettu ruohokenttä kuin tenniskenttä, jonka keskellä kivi ja kivessä pelkkää venäjää.


'Riitasensuon vankileirin joukkohautausmaahan on haudattu 98 sotavankia, joista 20 kuoli etsintäpartion ja teloitusosaston ampumana. Muut 78 sotavankia kuolivat raskaan työn, puutteellisen ravinnon ja kylmyyden aiheuttamiin sairauksiin.

Sotavanki Mihail Kutserenko kävi vuonna 1999 muistomerkillä.'

" - Täällä tehtiin alusta lähtien selväksi, mitä karkaajalle tapahtuu. Työkseen hän joutui kaivamaan noin neljä metriä leveää yli suon johtavaa ojaa pikkukengissä, talvellakin. - Herätys tapahtui kesällä aamuviideltä, töissä oltiin 6.30-17.00, talvella tuntia myöhemmin. Ruokana oli kuppi teetä, kaksi palaa sokeria, 400 grammaa leipää. Lämmin ruoka oli yleensä kaalikeittoa, joskus paleltuneita perunoita. Kahdensadan neliömetrin parakissa nukkui enimmillään kolmesataa miestä kovalla lattialla."  
Reijo Pakarinen, toim. Kirja-Pakari 2010: 
"Ihmisiä ja elämää Kerimäellä sotien jälkeen - ja vähän ennenkin 


Ja nyt me Reijon kanssa seisomassa mahapakolla muistomerkillä
- vuosi on 2015, kuukausi heinäkuu, päivä 18 -
kummastelemassa, moniakin asioita.

Siirtymässä pian toiselle kivelle.


keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Onnenmaata pitkin maata etsimässä

Ei kesää ilman Pölösen Onnen maata - siinä taksa. Kerman kanavalla ollut vaikuttavin, jokin vuosi taapäin, kun oopperalaulaja Juha Kotilainen kiskaisi tangon.
Mutta joka paikassa on ollut kelvollinen, koska ei huonoa hyvästä voi tehdä!


Savonlinnassa kylpylän katveessa Kasinonsaaressa rinnan oopperan Olavinlinnan etsivät Onnen maata teatterimyllyläiset.
Jelepakka esitys ihan kuin Tenhon kostyymi: mukavasti lämmitti kesän sateessa ja tuulessa, kolmessatoista asteessa.

Siitä Mäntyharjulle Kiellettyjä tunteita katsomaan ja Taidekeskus Salmelaa kiertämään - ulkopuolelta.

Ja kirkkoa tien toisella puolen.

Jännä noiden kirkkojen kanssa kun ne kilvoittelevat suuruudellaan: Mäntyharjulla maailman suurin läpi talven lämmitettävä puukirkko, muuten toiseksi suurin.
Aivan jelepakka kirkko - ja pysäyttävä kirkonpihan sankarihautarivistö.



Ei älkää luulkokaan että Salmela olisi suurimman vaikutuksen tehnyt, vaikka siellä Marjatta Tapiolat ja kaikki:



Ei ei kyllä se oli Kauko, Randelinin Kake elämäkerrassaan, jonka laulunäytelmänä esitti vahvan taustaryhmän kanssa. Kaksi viikkoa putkeen ilta illan jälkeen paahtavat, ja aina loppuunmyydylle katsomolle; puolentuhatta tai jotain jokaisessa näytöksessä. Jotain siinä on oltava: viilinkiä tai vilunkia. Samapa tuo jos kumpaakin.
Nytkin oli niin loppuunmyyty, että muuan onnellisesti hymyilevä rouvashenkilö käveli kohti istuvaa ja vienosti vikisi 'josko syliin istahtaisin'. Toden totta ja tosiaan: samat olivat meillä onnennumerot eli paikkavaraukset.
Vaimo kun vieressä istua nakotti niin järjesteltiin toisin: aatelkaas nyt - viidensadan ihmisen edessä!

Että kulttuuria livenä, välillä.
Tai: - Livenä, vielä toistaiseksi, niin kuin kehahti se yksikin mainio humalaismies lavatansseissa siinä Kaken näytelmässä elossa oloaan ihmetellen.

 Eikä tässä vielä kaikki, sillä lisää on tulossa torven täydeltä eli Eemelin kuulutuksin: "Parvella - Toscaa."
Mutta siitä sitten kun aika on.