"Elokuva on tunnetta"

Onnen maa (s.1993) taas kertaalleen nähty. No siellä elokuvafestareilla.

Siinähän tuo istui filmin jälkikeskustelussa lupsakkana koiransa kanssa ja kertoili hauskoja juttuja, vaan sitten yhenäkin liikuttui kovin jutun kääntyessä Tapiin ja Tenhoon. Kertoi olevansa ja olleensa kumpikin. Siksi pala kurkkuun tahtoo yhä nousta. 

Todistipa näin todeksi tuon otsikon sanoman, jonka joskus aiemmin oli jossain sanonut. Ei eilen. Ite Pölönen, siis. 

Istui siellä edessä myös Tatu Kaihua, se kolmenkymmenen vuoden takainen Tapi. Kovin oli kasvanut pituutta sitten filminteon, siinä missä Markku leveyttä; ei ole tainnut muistaa tarpeeksi Pölönen pyöräillä, vaikka muuta väitti, ainakin suunnitteli.

Hyvin on filmi uponnut Suomen kansaan (ensimmäisen televisioesityksen 1993 näki yli miljoona suomalaista /wp), tosin tangomarkkinoilla Seinäjoella katsojaluku jäi tuolloin vähän vajaaksi. 

Persaukisena oli MP arvellut notta ny pannaan rahoiksi ja pyöritetään Onnen maata neljänä päivänä neljä kertaa päivässä. Mitä vielä! 

- Myötiin kaikkiaan 24 lippua, kertoi nyt jo naureskellen Markku.

Kertoi se Markku markkumaisesti monta muutakin hymäyttävää juttua, niin kuin 

ne häkkikanat, jotka eivät älynneet vapaudessa käyttäytyä maalaiskanamaisesti vaan niiltä piti ensin pyörittä päät sekasin. Ja entä se paikallinen kiärmepoika, joka tulla lampsi kansisankon kanssa, yhen toisen filmin yhteydessä, kuvauspaikalle kyselemään jotta minkälaisen kiärmeen työ halluutta, pitkänkö lyhkäsenkö vai minkä. Kun sai kuulla jotta ihan tavallisen kyyn, vuoli kakshaarasen tikun, häipy mehtään ja tuli kohta takasin kiärme sankossa...

Jotta semmoinen festivaali-ilta meillä kahvitarjoiluineen täällä idässä. Ei varmaan niin fiksu ja filmaattinen niin kuin niillä etelän eilisillä longplaylaisilla.

 

Kumpiko sitten lienee lopulta enempi tuota häkkikanasorttia?

LP-viikkokirje

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

- Onnen maa

   Erikoiset Lyhennelmät 16.  // Ois mukava tietää XVI

Onnen maan todellisena asiantuntijana, sen tuhannet eri esitystä katsoneena, pari yhteenvetoa Tohmajärven eilisestä:

1. Mahtavia poikkeamia tavanomaisesta se työtanssi ja lava-. Koreografi Veera Snellmanin työstämä. Bravo! 

Snellmanista tarkempaa etsin, mutta:

Poikkeava hurmuri Tenhokin aitoon Pölöseen verrattuna, originelli silti:

Teemu Jaatinen

2. Niin. 

Niin kai se sitten on, että milleniumilaisille 60-luvun elämä näyttäytyy parodiamaiselta, ihan niin kuin 60-lukulaisista nykyelämä elkeineen: 

- Ei oo todellista!

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Ties monesko Onnen Maa

Ei siihen kyllästy: niin totta ja vetoavaa.
Tänä vuonna näitä nyt nähty tuplana, Egyptinkorvessa kesällä ja nyt tämä Louhiteatterin 'pölönen'. Muina vuosina on metsästetty yks per v.

Että miksikö?
Fiksaatio? Addiktio? Jummiutuminen?
Sanopa se.

Paitsi että: se on vaan niin juureva.
Männäsuomalainen, jos sen määrittelee yhdellä pitkällä sanalla.
Joku viisaampi käyttäisi sivistyneempää sanaa nostalginen.

Heinäseipäät ja tango. Tuhlaajapoika siihen, se Tenho ja Tenhon tenhotus Näillä voi saaha turpiin ja Reijo Taipaletta kaikki. Ja Tapin Kops vaan ja henki pois. Vanhan isännän Viekee miut pihhaan ja jelehakka kostyymi. Kulkukauppiaan Tämä on plastiikkia. Ja kymmenet muut mieleen syöpyneet - kuiskaajaksihan tässä jo kelpaisi vallan.
😥

Tällä kertaa kiitettäköön erityisesti Ukko-Antin nahkoihin ujuttautunutta Juha Mikkolaa sekä sopivan vetäytyvästi laulavaa tangokuningasta Timo Laukkasta kera elävän orkesterin.

Eikä Tenhossakaan mitään valittamista ollut, nimeä myöten vetoava vetoa lyövä: Jose Martin. Tytöt tykkäävät vaikka turpiin tuleekin.

Valitettavasti ei voi sanoa että menkää itse toteamaan, sillä kaikki tulevat esitykset on loppuunmyyty!

Hyvä kuin mikä, kuten aina näiden louhelaisten esitykset, joista monet perskoht koettu ja nähty, sikäli kun niihin on mahtunut:

• Gabriel, tule takaisin! (2019)
• Elmo (2018)
• Suomi 100 - Eno 10 000 (2017)
• Kiitos kirjeestäsi (2017)
• Kauas pilvet karkaavat (syksy 2016)
• Ruokahissi (kevät 2016)
• Hilmanpäivät (syksy 2015)
• Lumikit (kevät 2015)
• Paluu Harmaalahteen (2014)
• Niskavuoren naiset (2013)
• Pessi ja Illusia (2012)
• Papin perhe (2011)
• Niskavuoren nuori emäntä (2010)
• Ronja Ryövärintytär (2009)
• Niskavuoren Heta (2008)
• Oi kallis Suomen maa (2007)
• Juurakon Hulda (2006)

On se. On se kova porukka - kehno vie!

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Egyptinkorvesta

takkuusten takkaa 😂

se tänä kesänä löytyi:

kotisivu

Tapio Kärkkäinen oli mitä mainioin edelleen, kuten Vuonislahdessa muinoin Turusen Heikin Maan veren Viljona, uudistilan raskaan työn rankkana raatajana, raivaajana. Nyt yllätys yllätys - Tapina, 6v!
Siinä miehessä on näyttelijäainesta enemmän kuin nokko.

Sopivasti ylitempaistu näytelmä kaiken kaikkiaan.

Vaan on sinne hävyttömän pitkä mutkainen matka - Onnen maahan. Mutta niinhän sen pitääkin olla, jottei sinne helpolla löytäisi, ettei se kaikkien ulottuvilla olisi.

mäppi

KIRJA-ARVOSTELUT 
*** myös

Onnenmaasta onnenonkijaan

Niitto- ja haravakoneen takaa löytyi jokakesäinen jäljiteltävä: Pölösen Onnen maa, jonka mieluummin kyllä kirjoittaisin yhteen. Vähän samalla tapaa kuin Päätalon kolmannen Iijoen, Kunnan jauhot. Mutta yhdyssanoista ja makuasioista ei kuulemma sovi kiistellä, joten olkoot sitten erillään.
Pääasia ei moisesta kärsi.

Hyvä mikä hyvä.
Tosin Paltaniemen teatterin tulkinnassa ohjaajana olisin vaihtanut Aarnen Tenhoksi ja Tenhon Aarneksi. Tuomas Suokolla oli enemmän silmänvilkettä ja supliikkikapasiteettia kuin routaporsaana kotitilalle kesänviettoon palanneella Tommi Määtällä. Näin isä-Antin tuumailu pojistaan, jotta se 'Aarne se on semmonen hölömiskö vaan kova työmies, kun tuas se Tenho on tuulella käypä', olisi osunut nappiin. Antti-ukkiin ohjaaja Anne Ballini oli löytänyt ripsakkuutta enemmän kuin filmissä, mikä antoi eloa näytelmään: muisti pätki useampaan otteeseen, ja eloisasti tuon Topi Leinonen esille herutteli. Saara Erkamon tarkkailukarjakko Virvassa sekä Eetla-väkättäjässa oli säähköä ja kipunaa niin että avokatsomo hytkyi!

Taipaleen tangojen jälkeen taipaleelle. Kuopioon. Rauhalahdessa oli nostettu tikunnokkaan Katri Helena - ilman väliviivaa.

Kuopion Uusi Kesäteatteri ammattilaisineen oli ja on koko kesän Tohmajärven tytön perässä. Kelpasi katsella ja kuunnella tanssahtavia esiintyjiä. Laulut olivat ns. kohillaan. Ehkä näytelmän tempo oli vähän liian sukkela katrihelenaksi. Toisaalta naisfanittajista ja yhdestä vallanmainiosta antifanista näytelmä suurelta osin kertoikin, ja nämä kun remusivat koko ajan jurrissa - niin sitten.

Kohokohdaksi kirjaihmiselle jäi Panu Rajalan Lavatähti ja kirjamies -juorukirjan nopea käsittely: lukematta saunanuuniin suitsaitsukkelaan työnsi Katri Helena, Johanna Keinänen, koko opuksen saatesanoin 'toisinkin voisi sen sanoa', tai jotain sinne päin. Hyvin pölähti puskista näyttämölle myös uusi onnenonkija, se Liimatainen, Samppa Heikkinen.
Ja siinä tiedenaisessa, Johanna Jauhiainen, oli tyyliä jos laulupersoonaakin. Hänen kynsissään mahtaa nössöllä Ku-Ku-Ku-mehtotutkijayliopistomiehellä, Antti Nieminen, olla kovat ajat vielä edessä, panee oletuttamaan ...

Kevyttä kamaa, silti suuria räiskyviä tunteita, niin Kajaanin kuin Kuopion liepeillä, kummassakin.

On suuri harmi jos Katri Helena Laulajatytön käsiohjelma pitää kutinsa. Teatterinjohtaja Sami Kojonen näet kirjoittaa:
"Kuopion kaupungin myytyä koko leirialueen ulkopuoliselle yritykselle, mukana meni myös teatteriareena. Olisimme halunneet jatkaa toimintaa pitkällä aikatähtäimellä eteenpäin, mutta uusi toimija haluaa tänne muuta. - - Olemme voineet työllistää vuosien mittaan yli 300 teatterialan ammattilaista ja -opiskelijaa."

You Tube

Pölösestä

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Onnenmaata pitkin maata etsimässä

Ei kesää ilman Pölösen Onnen maata - siinä taksa. Kerman kanavalla ollut vaikuttavin, jokin vuosi taapäin, kun oopperalaulaja Juha Kotilainen kiskaisi tangon.
Mutta joka paikassa on ollut kelvollinen, koska ei huonoa hyvästä voi tehdä!

Savonlinnassa kylpylän katveessa Kasinonsaaressa rinnan oopperan Olavinlinnan etsivät Onnen maata teatterimyllyläiset.
Jelepakka esitys ihan kuin Tenhon kostyymi: mukavasti lämmitti kesän sateessa ja tuulessa, kolmessatoista asteessa.

Siitä Mäntyharjulle Kiellettyjä tunteita katsomaan ja Taidekeskus Salmelaa kiertämään - ulkopuolelta.

Ja kirkkoa tien toisella puolen.

Jännä noiden kirkkojen kanssa kun ne kilvoittelevat suuruudellaan: Mäntyharjulla maailman suurin läpi talven lämmitettävä puukirkko, muuten toiseksi suurin.
Aivan jelepakka kirkko - ja pysäyttävä kirkonpihan sankarihautarivistö.

Ei älkää luulkokaan että Salmela olisi suurimman vaikutuksen tehnyt, vaikka siellä Marjatta Tapiolat ja kaikki:

Ei ei kyllä se oli Kauko, Randelinin Kake elämäkerrassaan, jonka laulunäytelmänä esitti vahvan taustaryhmän kanssa. Kaksi viikkoa putkeen ilta illan jälkeen paahtavat, ja aina loppuunmyydylle katsomolle; puolentuhatta tai jotain jokaisessa näytöksessä. Jotain siinä on oltava: viilinkiä tai vilunkia. Samapa tuo jos kumpaakin.
Nytkin oli niin loppuunmyyty, että muuan onnellisesti hymyilevä rouvashenkilö käveli kohti istuvaa ja vienosti vikisi 'josko syliin istahtaisin'. Toden totta ja tosiaan: samat olivat meillä onnennumerot eli paikkavaraukset.
Vaimo kun vieressä istua nakotti niin järjesteltiin toisin: aatelkaas nyt - viidensadan ihmisen edessä!

Että kulttuuria livenä, välillä.
Tai: - Livenä, vielä toistaiseksi, niin kuin kehahti se yksikin mainio humalaismies lavatansseissa siinä Kaken näytelmässä elossa oloaan ihmetellen.

 Eikä tässä vielä kaikki, sillä lisää on tulossa torven täydeltä eli Eemelin kuulutuksin: "Parvella - Toscaa."
Mutta siitä sitten kun aika on.

Onnen maa

- Elokuva on tunnetta. Ja se on juuri näin.
Niin lausahti Markku Pölönen kerran telkussa Onnen maata (1993) kertaillessaan.

Muutaman huvittavan anekdootin tekoajoista kertoi nyt, 2014, elokuvan syntysijoilla paikan päällä, Rääkkylässä, ennen kuin 140 vuottaan viettävä kunta pääsi tarjoamaan elokuvan lahjaksi meille kuntalaisille.

- Missään nimessä ei saanu unohtaa kertoa kuvauspaikkojen löytyessä talonväelle jotta tästä etteenpäin älkää missään nimessä tehkö mittää: heinää ei saa kaataa, taloa maalata, kattoa pellittää. Jos jätti sanomatta kävi kun sille Belarus-traktorille, jonka aamulla haettaessa, oli isäntä yön aikana maalannu, kiillotellu ja laittanu viimosen päälle. Oli iso työ maskeeraajan patinoija se entiselleen.

 - Niin no niistä kanoista vielä. - Kukko oli.
- Vaan kanoja ei koko sipulipitäjästä tuntunu löytyvän, piti laatikollinen kaupunkikanoja tilata. Niistä siihen touhuun ollu. Niitä piti miehissä pökerryksiin pyörittää jotta eivät ois sinne tänne töytäilleet vapauden koittaessa, sitten kun ne laski puolpökerryksissä maahan niin kukko säikähti ja säntäs talon taakse - se näkyy filmillä kun katotte...

Sanoi se Pölönen paljon muutakin, mm. miten lapsinäyttelijöitä ei kannata suututtaa ja miten oikean itkun saa syntymään, jopa lapsi, ja miten paljon töitä teetätti saada Pertti Koivula, vaalea albiinonpätkä, näyttämään tummalta pitkältä tangohurmurilta. Sen vielä kertoi että elokuvan Tapi ja Tenho on ite hän, pitkälti. Ja se kuvauskesä oli elämän onnellisin kesä.

On tässä tullut pujahdettua Onnen maahan tiheään tahtiin: Onnen maa on hurmannut minut niin että alkaa videonauha olla kaput, loppuun virutettu ja vongutettu. Onneksipa on YouTube ja teatterit Kouvolat koluttu. Ja ne kesäteatterit, joiden kylteissä ja brosyyreissä on lukenut - Tänä kesänä Markku Pölösen Onnen maa.

Tähänastisista vertaansa vailla on ollut esitys yhtenä kauniina kesäisenä iltana Kerman kanavalla oopperalaulaja Juha Kotilaisen kiskaistessa tangon kuin salaman.
Että hittoako näitä Oksasen Puhdistuksen kaltaisia puhdistuksia vain lukemaan ja katsomaan, kun onnellisempaakin elämää on tarjolla, ainakin jokapäiväisempää, silti ei turhan kevyttä, hötöksikin mainittua.

Pitkin maita ja mantuja Onnen maata etsimässä

Hellevi Pouta: Satumaa - Reijo Taipaleen tarina. Karisto 2017

http://todayintango.wordpress.com/2011/04/30/1993-april-30-premiere-of-onnen-maa/

http://www.kotikarjala.fi/tuotanto/etusivu/199791.html#199792.jpg