Perheen pako vankileiriltä Suomeen

1933 Solovetski Muurmanni

Tshernavinin Puhun äänettömien puolesta lukuarvio näkyy ilmestyneen tänään Kirjavinkeissä. 

Mitä lienen sanonut? 

Kirja on jo poistunut mielen päältä, mutta sen sijaan sen jatke eli Vladimirin vaimon, Tatianan heti Suomeen paon jälkeen Suomessa kirjoittama Escape from the Soviets teetättää mielenkiintoista jatkopuuhaa. 

(ja ottaa aikaa kun tankeroenkku paljon heikompaa kuin hiihtotaito)

LINKKI

Suomentamattomana ilmaisversio luettavissa tuolta. ⮝

Ja sieltä suoraan asiaan:

Joutuu jättämään muutaman päivän hiihdot väliin: löytyihän se hiihtämistäkin kiinnostavampi asia pakon edessä!

Myös.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Riitasensuon laidalla toisena kesänä

11.6. klo 13.00   Avoimet Kylät, Kyläkävely Riitasensuon
                                     vankileirin alueelle. Opastus Kuokkalan tieltä.
                                    /  Kuonan kylät ry ja Yläkuona - Luotojärvi
                                     kyläyhdistys ry

Kerimäen puukirkolta reilu peninkuorma pohjoiseen.

Sotavanki Mihail Kutsherenko Riitasensuolla syksyllä 1999:

"Totta kai tämä on raskasta, kun kaikki kauheat muistot tulevat takaisin mieleen. Silti olen iloinen, että pystyin palaamaan paikkaan, joka on elämäni käännekohta. Ehkä nyt voin unohtaa asioita."

Me kesällä samalla paikalla 2016:
- Mikäpä meidän ei ole perillä käppäillessä vapaina kansalaisina parinsadan muun kansalaisen kanssa, poutapäiväkin kun on - ainoina vihollisina itikkalaumat.

Silloin kun tämä oli vankileiri, oli kaikki ollut toisin - olitpa ollut vanki tai vankien vartija.

- Tuohon Raatteenahon tupaan ne toivat ensimmäiset sotavangit lokakuussa -42. 60 tupaan ja 40 riiheen. Eessä ankara pakkastalvi.

Oppaamme, veljekset Erkki ja Markku Rask, selvittävät ja joukkohaudalle päästyämme jatkavat:
- Ja tänne haudattiin ajanoloon 98 vankia. Leirin vankiluvun ollessa pahimmillaan neljänsadan, vähän ylikin.

"Eivät ne muuhun hevosta tarvinneet, kun vainajia hautaan viemään.
Sen rekkeen jiäneet vertahrat osottivat. Oisivat voineet ies pestä jälet", muistelee emäntä Aino Rask hevosta hakemaan tulleista vartijoista kirjassa Ihmisiä ja elämää Kerimäellä sotien jälkeen, Kirja-Pakari 2010.

Että tämmöinen vaelluscompostela meillä eilen. 

Raskin talon tanhuville sitten ajanoloon palailtiin, hiljokseen. Kahveille ja makkaroille.
- Eri toista se on nyt ...
me siitä vakuuttelemaan alas järvelle katsetta luodessamme, pullaa mussutellessamme:
- Mikäpä meidän - loppuin lopuksi.

Ensimmäisenä kesänä

muuta



Käytiin ryssän helvetissä

'Kerimäellä on maailman suurin puukirkko ja maailman pahin paikka, oikea ryssän helvetti, tuhannen hehtaarin Riitasensuo, sotavankien kurileirin pitopaikka.' - linkki

Tulipa tuolla vihdoin käytyä kauniina kesäisenä päivänä, riesana ainoastaan vertahimoitsevat hyttysparvet.

Kuusikon keskeltä pitkän ja märän polun päässä yhdenäkin avautui  hyvin hoidettu ruohokenttä kuin tenniskenttä, jonka keskellä kivi ja kivessä pelkkää venäjää.

'Riitasensuon vankileirin joukkohautausmaahan on haudattu 98 sotavankia, joista 20 kuoli etsintäpartion ja teloitusosaston ampumana. Muut 78 sotavankia kuolivat raskaan työn, puutteellisen ravinnon ja kylmyyden aiheuttamiin sairauksiin.

Sotavanki Mihail Kutserenko kävi vuonna 1999 muistomerkillä.'

" - Täällä tehtiin alusta lähtien selväksi, mitä karkaajalle tapahtuu. Työkseen hän joutui kaivamaan noin neljä metriä leveää yli suon johtavaa ojaa pikkukengissä, talvellakin. - Herätys tapahtui kesällä aamuviideltä, töissä oltiin 6.30-17.00, talvella tuntia myöhemmin. Ruokana oli kuppi teetä, kaksi palaa sokeria, 400 grammaa leipää. Lämmin ruoka oli yleensä kaalikeittoa, joskus paleltuneita perunoita. Kahdensadan neliömetrin parakissa nukkui enimmillään kolmesataa miestä kovalla lattialla."  

Reijo Pakarinen, toim. Kirja-Pakari 2010: 

"Ihmisiä ja elämää Kerimäellä sotien jälkeen - ja vähän ennenkin 

Ja nyt me Reijon kanssa seisomassa mahapakolla muistomerkillä
- vuosi on 2015, kuukausi heinäkuu, päivä 18 -
kummastelemassa, moniakin asioita.

Siirtymässä pian toiselle kivelle.

Vielä toisen kerran