Löylyä lissää kiukaaseen

"Sääliksi minun käy kaikkia, joiden täytyy lukea kirjat vain yhteen kertaan ja sitten laittaa ne hyllyyn takaisin."

Noin Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella filosofian kunniatohtoriksi vihitty kääntäjä Kersti Juva lausahtaa Ylelle.

Olenpa olenpa - totta totisesti! - samoilla linjoilla Kerstin kanssa. Lisää hän vielä:

"Se että saa mennä niin syvälle hyvään kirjaan, että voi nostaa sen sieltä kokonaan uusissa vaatteissa suomalaisille lukijoille, avaa sen lukukokemuksena aivan toisella tavalla. Se on ehdottomasti nautittavin tapa lukea kirjaa."

Kaikkiin käännöskirjoihin suhtaudun suurella varauksella näin umpisuomalaisena Mukan, Päätalon, Haanpään, Kilven, Turusenkin ylistäjänä: eihän noita nyt kääntää voi, koska aito ja alkuperäinen sana on kaiken ydin - tapahtuipa sitten mitä tapahtui teoksessa.

Ottaa aikaa selättää kirja.
On ilo saada lukea kauan yhtä teosta: palata, edetä, palata ja edetä. Siitä pitopöydästä ei ole kiire poistua, niin kuin ruokapöydästä tahtoo olla.

Joel Lehtos -kausi tässä on meneillään; Putkinotkossa viipyillään, yhtä poutaista päivää elellään, takana epäkronologisesti pari vuotta Markkinoiltaa, Munkkikammiota, Mataleenaa, Rakastunut rampaa, Putkinotkon herraa ja helmenä moninaisuudessaan Henkien taistelu. Vielä noita puolenkymmentä, ainakin, jäljellä.

Ja sittenkö Lassilan Maijun kimppuun?
Sinne päin ainakin Maarianvaaran teatteriväki on suuntaviitannut: Tulitikuillaan muutama kesä sitten sekä nyt tämän kesän Kilpakosijat-esityksellään.

Näkee jos elää, mutta ensin pois alta Lehtosen Joveli.

Kaavilaisten loistava Putkinotko, harmi tai ilo, seuraa kuin takiainen mukana nyt kun Putkinotkoa tavaan halulla hartahalla, varsinkin sen persoonallinen Helka Periaho Rosinana kulkee rusinana Putkinotko-lukuprosessissa, pullassa, jonka saanti ja syönti tuntuu olevan tosi tiukassa Juutaksen pesueella.
Matsin muistuttama Rotakolla-lampivene putkahtaa päähän.
Reijon komiat kuvat Joelin alkuelämän paikoilta. Ja vironnos-lahja Kujutus laisast viinahangeldajast ja kohtlasest härrast.
Savonlinnalaisten Putkinotko-näytelmä jokunen kesä sitten aidossa Putkinotkossa, se miten sinne höyrylaivalla seilattiin ...

Eli ei avattu Putkinotko-kirja ole kuin pieni osa Lehtos-kokemusta ja elämystä, kun tuossa taas Käkriäisiä eteenpäin pukkailen, kesäistä päivää saattelen iltapäivään; näkyy muuten Rosina Savonlinnan Potamiassa velimies Mauno Kypenäistä olevan houkuttelemassa viinankeittopuuhiin henkirievun pitimiksi ...

Että ei näitä ahmien pidä niellä, ettei pullaan tukehtuisi.
Ja näkisi monta lettiä.
Rusinan poimijoilla ei pullan jytäkästä makuelämyksestä  hajuakaan!

Että semmosta.
Enemmän oikeassa kuin väärässä on kunniatohtori lausuntoineen.
Ei muuta kuin löylyä lissää ja vettä  Putkinotkon saunankiukaalle!

Isompi pienempää kiusii

Putin saalistaa.
Pikku-Kalle ärhentelee ...
Stubb koppakuoriaisena? = ei muuta kuin Hellénin Immille oppiin*.

Uskallatko sivullisena puuttua asiaan? Ja saisitko Niinistöltä kehut?

Kannustaa kuitenkin toimeen tarttumaan päivän  Digi-IS vähän alempana:

 

 

Kävisköhän varoitukseksi pienet Immi Hellénit =

 *

Hiiriä pyydystämässä

– Katsoppas kummaa, virkkoi Miiri,
– tuopa on oikein lystikäs hiiri,
sarvetkin päässä on sankarilla
juuri kuin pässillä puskurilla.
Oivan paistin ma siitä saisin,
kun siihen koskea uskaltaisin.
Se sarvekas vastaa: – Kaikki ne tässä
ovatkin hiiriä pyydystämässä!
Ylen tyhmä sä oot, sen huomaa kyllä,
näin kaunisko takki ois hiirellä yllä?
Ja jalassa näinkö kiiltävät saappaat?
Vai minut sä paistiksi suuhusi
kaappaat!

Koetappa koskea, sarvilla pukkaan
ja kynteni isken pörrötukkaan.

Oon suurempi herra kuin hiiri
vainen,
min' olen koppakuoriainen.

Elämä omissa käsissä

Kymmeneltä illalla Vanha Mies napsauttaa telkun kiinni.
Kymmenes BB-kausi on alkanut. Avausjakso päättynyt.
Sinne sulloutuivat taas, pian humaltuvat ja sitten alkavat kyhnyttää toinen toisiansa: kirppuja kaivaa toistensa turkeista Korkeasaaren apinoina. Hyväillä siis. Ärähtelevätkin toisilleen, tietty.

Miksi muka BB:n katsominen olisi älytöntä! Ja Korkesaaren ei?
Tuommoistahan se elämä ennemmin kuin sotaa.

Älyttömämpää olisi jatkaa iltaa ja kääntää telkku kolmosella Kympin Uutisille ja lähteä maihin kaukaisiin: Amerikkaan, Afrikkaan tai Euraasiaan.

Miksi muka tieto Venäjän siekailemattomasta rekkaralliseikkailusta Ukrainan rajalla olisi älyllisempää ja jalostavampaa katsottavaa?
Tahi tieto Syyrian syanidista ja Afrikan ebolasta.
Mikä autuus siitä Vanhalle Miehelle irtoaisi?

Hyvää yötä, narri vain...
Vanha Mies puristaa kaukosäädintä, himmentää kuvaruudun ja kumartuu TV:n juureen painamaan valmiustilanappulasta valmiustilan pois päältä. Loppupainallus ikään kuin ristinmerkkinä, vigilian päätökseksi - ehtoopalvelus on päättynyt.
Pienennä omaa kehääsi, kata sillä pöytäsi, syö se minkä jaksat.

On maatemenon aika.

Hamuaa Putkinotkon käsiin.
Ja kas kas!
Siellähän asustelee seinättömän talon tuntumilla tuo samainen BB-kansa.
Käkriäisiä ovat: Juutas, Rosina, Malakias, Ananias, Saara, Leja, Topi, Sanelma, Jopi, Repekka, Ester ja Luukas.

Näin tekee ViisVanha Mies.
BB-väen jälkeen elää kesäistä päivää näiden juutasten kanssa ja väsähdettyään laskee väen pöydälle, ottaa vielä hetkeksi havannalaisensa siihen silmäiltäviksi, nikottelee hetken riepukulttuuria, ennen kuin vääntää oman valmiustilansa pois päältä lepoasentoon. On aika unikuvien.

Elämäkö ei muka omissa käsissä, jopa hallittavissa!

Atimoimassa minnan kotona

Itseään Päätalon Kalakkua kai tässä matkin. Myös kodin paikalle olisin vähällä vaivalla löytänyt kuvaavamman sanan, mutta jotain tuttua hätkäyttävässä ja suun auki loksauttavassa otsikossa on sentään oltava.

Lapset ovat ihmetelleet, miten isällä voi olla liki sata serkkua - ja heillä vain kaksi!
Mutta ihmekös tuo: paristakymmenestä sedästä, enosta ja tädistä hyvinkin satapäinen jälkeläisjoukko on aikanaan iltapuhteina askarreltu. Turvaksi tulevalle. Eikö noita meitä elossakin vielä puolensataa.

Suurlapsisia olivat kattilakunnat muinoin: melkein perheestä kuin perheestä olisi saanut oman sorkamonjymyn, pesäpallojoukkueen, jos semmoiseen hupailuun olisi aikaa jäänyt. Vaan eipä ihmeemmin jäänyt.
Kuoki jos syödä meinaat! Leivänhankintaan! Puskii!

Niinhän se on mennyt, ja kaikesta huolimatta kuolo ennen aikojaan ehätti korjaamaan osan hankkijoista.

Eilen oli aika tekaista kiekka ylempään Karjalaan, Vaara-Karjalaan, pistäytyä mummolassa ja käydä moikkaamassa siinä lähellä muutama serkku ja samalla reissulla tehdä tuttavuutta upouusiin sukulaisiin, joille kielessä ei sukusijaa; ei ainakaan suomen kieli nimeä tunne: eli mitä lienevät apet ja anopit toisilleen sukulaisniminä? Teletappeja ehdottelevat näsäviisaat Cityn saleissa hätäratkaisuna. Kaukaisia lastensa päällekatsojia? Jotkut peräti päällepäsmäreitä ...
Nato, käly ja lanko kyllä tuttuja termejä ovat, kuin myös kyty, kuten luettavissa on. Minna miniäksi tiedetään.

Josko tuo ajan kanssa selvinnee ja jos ei niin lieneekö niin olennaista - kelpo väkeä ovat, jos mekin, ja mikä kaunis asuinpaikka 'kaupan' päälle!

Siinä sukua sukuun yhdytettiin. Atimaa atimaan. Tuli tutuksi kummityttö, serkku jos toinenkin, ja varsinkin taas kerran lämmitti mieltä kummitytön Äiti.

Se Aini jolla on 21 sisarta.
Olisipa siinä topakkuuden ja tomeruuden pesässä moneen juttuun juurta. Olisipa - totta tosiaan!
On siinä tonkka jos toinenkin kyytiä saanut. Ja valmista tullut.

Cuba - Kuuba

Kuinka paljon esteettisempi onkaan República de Cuba kuin Kuuban Tasavalta.
Siro vastaan Köntys.

Hyvä ettei sentään Kuupa.
Äiti oli aikoinaan vastannut kylän kyselijöille poikansa honeymoonista: - Eikös nuo lie männy Kuu-hun. Vissiin arveli että haihattelua tai sitten että pitkän matkan päähän lentää liihottelivat.

Reinaldo Arenasin Matka Havannaan -kaunokirjan pohjustukseksi revin auki Anders Ehnmarkin Cuba cubana raporttikirjaa vuodelta 1963. Sivut vain pöllyävät, sillä Söderströms on jättänyt sivujen aukaisun kirjaimellisesti lukijalle.
Viivoittimella on nyt kaksi tärkeää tehtävää.

"Vi är socialister.

    Det sade Hästen."

Kubansk sång

Suomennan: 'Oomma liisterissä, hevosenkin mielestä.'
Ruotsin kieli sujuu luettuna kohtalaisesti; puhuminenhan ei ole sujunut koskaan - eikä millään kielellä. Lukumiehiä tässä ollaan. Aina enemmän ja enemmän.

Yhtä ja samaa tuntuu Kuubassa olevan aina, näemmä: 1963, 1971, 1984 - 1985, 1986, 1987 ... 2014 ...

Alleviivatut vuodet viittaavat Arenasin kolmikertomuksiseen Matka Havannaan kirjaan, jonka Samuli Arkko on vastikään kääntänyt ja Ivan Rotta & CO. julkaissut. Kuubassa vainottu ja maasta paennut kirjailija Arenas kuoli maanpaossa alle viisikymppisenä vuonna 1990.

Ei sananvapautta maassa nimeksikään, vaikka Castro Le Mondessa jo 23.3.1963 lausuikin taiteen vapaudesta:

"När Chrustjev kritiserade den abstrakta konsten i Moskva begärde satelliterna här att jag skulle förbjuda den abstrakta konsten. Och jag sade dem att våra motståndare är kapitalismen och imperialismen, inte de abstrakta målaren."

Suomentakaa itse niin ei mene ihan 'hevosteluksi'.

Ja samalla myös Ehnmarkin jatkoarvelu, missä ei päätä ei häntää, ei ainakaan moista ollut havaittavissa Arenasin elinaikoihin 1943-1990:

"Vilket får sägas tillbakavisa kulturlivet sekterister. Samtidigt är utlandet betecknande för revolutionens allmänna utveckling mot större självständighet under vårens lopp."

Mutta eihän sitä tiedä jos veli-Raul on Fideliä vapaamielisempi vapahtaja.

******

myöh.lisäys:

http://yle.fi/uutiset/kuuba_rajoittaa_lentomatkustajien_maahantuontia__miamin_pikku-havannan_kaupat_hiljenivat/7444151

Kuolemaa tekevän kannustushuuto

Päivä päivän jälkeen seuraan syöpään ennen joulua (omin keinoin?) kuolevan  runoilija Hannu Helinin heittoja elämästä(än).
Totuus ei tunnu palavan tulessakaan.
Uskallusta ei puutu.
Eilinen tuhahdus
 oli
- taas -
sitä ihteään:

https://helinhannu.wordpress.com/2014/08/19/antti-nylen-laajentaa/

Tuosta on hyvä jatkaa elävien
vertaisellaan,
vaikka tällä keskisormijutulla:

http://www.hs.fi/urheilu/a1408417760638

*******************************************************************************************

ps
torstaina HH on vähemmän löysä - vähemmän löysässä hirressä jo? https://helinhannu.wordpress.com/2014/08/21/xyzzy/

Väinö Linna on käynyt tienoilla

'Pöytäkin' kävi kyläilemässä.
Pöytä tuli kaukaa Kiskosta, ja hänelle näytettiin sitten kaikki pitäjän kummat, niin hyvät kuin pahatkin. Murhista ja tapoista, varkauksista jos kukkatarhoistakin puhuttiin ja paikkoja katseltiin.

Stepan Pakkasen, tuon pitäjäkirjailijapersoonan, Elämää pelon varjossa -kirjasta, sen selvittämättömästä kuolemamysteeriosta, keskustelimme oletetun tienhaaran ohi Salokylällä ajaessamme kokka kohti Halosten-veljesten kukkatarhaa ja Kainulaisen Kaarinan  Kotista-leikkimuseota.
Ja eihän Voiniemen hovin luonnonkivinavettaa pitäjän perimmäisellä saarella, Varpasalossa, tietenkään voinut olla näyttämättä; salaa sinne tuntemattomiin sukulaisiin kuusiaidan viertä ketään häiritsemättä hiippailimme.

Kaiken kauneuden rinnalla jostain syystä mieli jumiutuu niistä pahimpaan, sotaan:

Tuommoista kuvaa olen viikonlopusta asti nyt pyöritellyt käsissäni, tai tietysti digitaaliaikana ruudulla.
Sinähän lukee:

 

Niin seisoo präntättynä muistomerkissä, joka pystytettiin Rääkkylän Oravisalon saareen 30.5. 2011. Kuusikymmentä vuotta (70:päs laskee tarkk'lukija, Kansan Ääni Vox P kuten I kommentissa lukee)  siitä kun Väinö Linna sotilaineen Salpalinjaa saaressa rakenteli ja valmistautui itään päin polkaisemaan.

Että mielin kielin sadepäivänä, aidanleikkupäivän - samperin meteorologit! - jälkeen, sisätiloissa eteenpäin jatkuu marssimme tää - ä - ä - ää ....

Vielä tämän päivän poutaa pitää

Kesäiset päivät jatkuvat ja jatkuvat ... mikäs meidän aatameina paratiiseissa, käkriäisinä putkinotkoissamme olla köllötellessä.
Huomenna kuulemma, nuo nykyajan noidat, meteorologit, säätieteilijät niin kertovat, on jo toisin.
Tieteilijätpä tieteilijät!
Hyppäämme sateeseen ja hiljalleen kylmempään kyytiin.

On aika nousta aidanleikkuupukille, sille ITE-telineelle, no kuvan taaimmalle, älkää peljätkö.

Näinköhän nämä Kukkakuhauspäivät vähitellen siinä ovat.
Mutta jääpähän Markku Halosen makea kirja murteestamme nautittavaksi. Eikä maltaita maksanut!

Pitäiskö ampua paukasta kuni Ukrainassa kuunaan

Mahottomiin männy kun Paratiisissa ei enää voi pissillekään ulos minkään puun juureen mennä: nuo samperin hulikopterit partiovat lipputangon nupin yllä. Millä asialla lienevät? Joku on tietävinään jotta vain kuvaavat taloja ja tontteja - ei sen vaarallisempaa - ja sitten kuvia syksymmällä kauppaavat.

Semmonen meteli ja mekkala että!

Olis ilmatorjuntatykki niin vähän humahuttais ...

Tuommosella härvelillä sitä muuten muinoin Helylän kentältä noustiin Laatokan ylle, ja Valamon saareen laskeuduttiin jo ennen Putinia, tai vielä julmempi sotilaskopteri se oli se öljylle haiseva räpiskö. Joka tapauksessa se oli Venäjän armeijan miehistönkuljetuskone, käytöstä ajat ammon poistettu.

Vedetään nuottaa, saadaan - matoja!

Lempin lippakioski

Alkanut mouruta Paratiisin kissa, leikattu Lempi, uros.
Sen se raaka liha & kala teetättää: mahakipuja mahakipuja. Mutta turha sille on keitettyä muonaa tarjota: nuuhkaisee, tuhahtaa, olkansa yli mulkaisee ja lähtee syvästi loukattuna pois kupiltaan, käpälämäkeen.
Tai oikeastaan hyppää verannan lippakioskiinsa pyöreän moukulapäänsä sen uumeniin kätkien. Kadoten siitä sitten omille metsästysmailleen, kun kerta 'Klo 16 bigmac-ateria' on tuottanut vesiperän.
Suolinkaisia, matoja?

Vai olisiko niitä Putkinotkon Malakiaan käärmeitä:

"--- pitäiskö hänen, perhana, olla noiden käärmeitten tähden vielä päivällistäkin syömättä? --- Toisi äiti niille sellaiset syömiset, että saisi mies syödä samalla kun käärmeetkin syövät. Kummatkin omissa eväissä."

"Kumbki omal moonal" kuten  K. Wanikin vironnos vuodelta 1926 kuuluu käännöksessä Joel Lehtonen: Putkinotko Kujutus laisast viinahangeldajast ja kohtlasest härrast.

Se on tuo kala sellaista. Onneksi eivät nuo käärmeet luennassa tartu. Jos tarttuisivat niin itse Paratiisin laiska herra olisi omassa oikoluvussaan jenkkakahvansa kadottanut, umpimadonsyömänä riutuisi. Sen verran paljon kalaa on kaverin nuotta lappuuttanut, suurta muikkusaalista viimeisen pariviikkoisen ajan antanut perattavaksi.

Eli on tässä kunniatehtävänä saanut lukea syksyllä ilmestyvää entisen koulutoverin ja kämppäkumppanin murteellisesti ja historiallisesti ansiokasta kirjaa paristakymmenestä Puruveden nuottamiehestä: Reijo Pakarinen Puruveden kalastajat, Kirja-Pakari 2014.

Jokainen piste ja pilkku, erhe ja virhe olisi pitänyt huomata ja tarkistaa, vaan välillä on käynyt niin että teksti on imaissut mukaansa, nuotta nieluunsa, ja tarkistus unohtunut vetävän tekstin sekä nuotan myötä.
No sittenpä syksyllä tuon näkee kun kokee.

Mutta Lempin madot nähdään aikaisemmin: eläinlääkäri tuntuu puhelimessa parhaillaan määräävän e-reseptiä apteekkiin - ei muuta kuin geeliä niskaan ja Lempi lipan alle potemaan!

 




Kuva kirjasta Puruveden kalastajat / Reijo Pakarinen

Teatterin lumoissa

Paratiisiin rakennetaan tässä katsomoa:

Huomaa kirves rakentuvan katsomon alaosassa!

Sen verran innosti tuo Maiju Lassilan Kilpakosijat tuolla Maarianvaarassa, että kotiin on näytäntö tilattava ja katsomo kunnostettava.
Jottei romaha niinku se yks Imatran Antsku.

Ja kuvauskielto! -  e h d o t t o m a s t i. 

****************
ps
15.8. kenraalit käyty!    DDDDdddddddddddd.....

Taa-taa-tapettirullaaa ...

... sitäpaitsi siellon näin rauhallista ...

Onhan se kädenojennuksen päässä, ei siitä millään päästä. Tuo mahtinaapuri.

Ja jo äiti opetti että naapurien kanssa pitää olla välilöissä. Ei tarvii sitten lapioilla huitoa eikä piiroopualikoilla.

Sama se on tuon naapurivaltion kanssa. Mitä tuon kanssa retteloimaan - isompi on isompi ja sillä siisti. Turha sille on nyrkkiä puistella. Ollaan ovelasti välilöissä niin hyvä tulee.

Ja saapihan siellä pistäytyessään kympillä (575 ruplaa/5 rullaa) keltaiset tapetit huoneeseen ja toisella samanvärisen lakkapurkin.

Edessä ulkomaanmatka - ½ h

Tandem on saanut kyytiä: nyt kun sää on helteisillään voi kelteisillään ajella pitkin raitteja. Milloin Saariston Puodilla lossin takana milloin Pyssysalossa karhun syöttinä. Muuta jalkaliikuntaa ei juuri uskalla suorittaa, hyvä jos tohtii edes ajatella.

Kesä on vimpan päälle.
Pitkä kuuma kesä.
Mutta kyllä jokainen pyöräretki päättyy hautausmaalle, jottei totuus unohtuisi, ja jotta samettiruusut saisivat vettä.

Nyt pillit pussiin, migraatiokorttiin nimi, ja rajapuomin taakse ulkomaille! Veronkiertomatkalle.

Tunti täältä, niin siellä ollaan, entisessä CCCP:ssä. Jos tulli suo ja leimat sattuvat kohdilleen.
Semmoinen puolen tunnin vilaus vain: Tankki täyteen + kanisteriin kymppi (70 senttiä), ja takaisin. Viinaa ei saa tuoda, kartongin (10-12 €) tupakkaa saisi jos tarvitsisi.

Omatuntoa kummasti helpottaa kun samalla soimaa Nalle Weetä.

Ja onhan asiaakin: Kemien mäen takana KatriHelenan raitin päässä on vuorossa Leevi and the Leavingsiä näytelmässä Teuvo ja paperitaivas. Viimeisiä kesän teattereita.

Kaikki natsaa

 

 

Putkimiehen hommien päätyttyä oli aika siirtyä, uskokaa tai älkää - Putkinotkoon!
Monennen kerran.
Tällä kertaa tartuin opastaja-Tarkkaa käteen, jälleen kerran, ja kuuntelin ilahtuneena kirjanoppinutta.

Nämä tiesin Pekatta:

• Yhden päivän romaani.
• Verkkainen rytmi.
• Taustalla luonnon mykkä kauneus.
• Juoni ei hallitse Putkinotkoa.

Näitä en:

• Juonettomuus saa Alex Matsonin etsimään analogioita musiikista, tarkastelemaan teosta 'muotona' ja 'sommitelmana'.
• Pekka Kuusi: liikalapsisuuden, sairauden, maattomuuden, syrjäisyyden, tietämättömyyden kiertokulussa syntyi enemmän kuin laiskuutta - "Se on apatiaa, toivottomuutta."
• Matti Peltonen: Tottelemattomuus on Juutas Käkriäisen protesti ulkomaailmalle, vaikka siten tekee kiusaa itselleen ja pesueelleen.
• Aarne Kinnunen: romaani on aistien taideteos. Putkinotko on teatteria, melkein oopperaa. Putkinotko - maisema? - on Paratiisi, heh!
• Moderni romaani.
• James Joycen yhden päivän tuhatsivuinen Odysseus ilmestyi pari vuotta myöhemmin, huom!

Ja tämä tuntuu mukavalta, jos mikä: Romaanissa eletään paljolti ilman kelloa.

Mekaanisen laitteen hylkääminen ajan määrittäjänä kuuluu samaan aateilmastoon kuin filosofien - Kaila et. - sekä kirjailijoiden - Sillanpää et. - kiinnostus Henri Bergsonin ajatteluun.
Aikaa ei haluta kokea älyn tai ymmärryksen hallitsemana siirtymisenä tapahtumien portailta toiselle vaan 'jatkuvana dynaamisten muutoksien ulappana'.

Selittänee perusteellisesti tämän oman Paratiisin Putkimiehen kellottomuuden ja ennen kaikkea kännykättömyyden!

 

Käpälöintiä

- Pois sormet, noh! noh!

 

Siinä seisoo ylen koreana Kaunotar kaivolla.
Putkimiehet eivät näpelöimättä, käpälöimättä maltaisi oikein olla. Edes vähän hipelöivät ennen kuin on maksun aika.

Vielä muutama jengan vääntö, niin pian on valmis palvelemaan herraa.

Ei, ei ilmaiseksi elämän nestettä heruta: seitsemää satasen kuvaa pyytää pohjataksaksi tämä kurvipimu, muotovalio.
Maksettaneen toki sen verran elämän eliksiiristä, kun tuosta vanhan rouvan rumiluksesta on kerta irti päästy?

Nainen sanoi hänelle:

"Herra, eipä sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä; mistä sinulla sitten on se elävä vesi?" 

Joh. 4:11

 

Mölökerö mikä mölökerö

Investoidaanpa eilinen. Sallittakoon; päiväkirjasta kun on kysymys, tavallaan.

Urheilua siihen mahtuu, omaa ja toisten, lukemista ylenäijä. Paratiisin kukkien kastelemista. Saunaveden lämmittämistä, parit varvit tikkaa. Muutama puolivalmis viinimarja kitalakeen ja pari raakaa omenaa.
Saskatoonia tarjoaa naapuri, marjatuomipihlajan marjaa, sinistä pullukkaa, makeaa kuin mustikka.

Lempi kumma kun karvoineen kaikkineen ei aurinkoa juuri kaihda, lämpimällä verannalla makoilee siinä missä pensaiden varjossakin.
Eipä tarvitse tapella meidän kummankaan, kiistellä kenenkään kanssa. Nauttia vain. Venytellä, nam.
Ja yhä enemmän tietäessä että jotta koulut jo ensi viikolla alkavat. Eikä tarvitse niihin helteisiin enää osallistua, käydä tappelulle lautakunnan, ktj:n, kunnanjohtajan kanssa.

- Ai ai ai! Naurattaa vallan.

Nyt saisi sanoa vaikka mistä mitä, kun sanottaa. Mielin kielin ei pakko olla.
Vaan mitästä turhaan, olkoot, omissa liemissä kuplikoot, kypsykööt.

Mikä vilske noillakin Kääriäisillä, siis noilla Käkriäisillä piti sanomani - varsinainen luokkahuone-elämä. Vaan aurinko se Putkinotkoonkin paistelee aamupäivän haminoissa, varsinkin kun mökinröhjästä kolme alahirttä uupuu. Pässi pukkaa Malakiasta persuksiin; pennut huutavat; Juutasta ei näy, makaa jossain joutavana; Rosina lypsää lapsi sylissään; pian on aika soutaa selälle höyrylaivaan ja pistäytyä kaupungissa (naurettavana) parin puoskan kanssa. Helteinen on päivä nousemassa.
Mitä ehtiikään ennen kuin ilta, yö on.

Hiki täälläkin, Paratiisissa, valuu, vaikkei tarvitse pässiä karkuun juosta; juoksee muuten, oman kanssa, ilman aikojaan, naistenlenkin, huuhtoo hiet sillä saunan varivedellä, ihmettelee että vieläpäs edes kutosen jaksaa vanheneva kroppa.

Illan päätteeksi arjellisempaa näyttää jokakodin takkatuli, telkku. Ei voi olla noitumatta tuota mustaa miestä, jonka kantti ei kestä. Mies murskaa HJK:n 2-0-johdon, ja miljoonat Euroopan kentiltä, ulosajollaan, sen verran pelaa jälkipeliä, ylen turhautuneena viikatoi vastustajan heti toisen puoliajan alussa, hölmö. Mahtaa Lyytikäinen siunailla ja kiittää.

Senkin mölökerö! Varsinainen Mölökki!
Kahteen kahteen päättyy peli, toinen peli, menetetty, sinetti viikon päästä Kyproksella.

Heltyivät eläimet

Antoivat ne sitten kuvata lopuksi aivan vapaasti - vaikka kaverikuvaan olisivat suostuneet.

Mirri-Lehmän kanssa olis tehnyt mieli yhteiskuvaan, vaan jäniskö lie pöksyyn mennyt.
Olis kyllä teilläkin jos olisitte nuo roikkuvat luomut luonnossa nähneet:

Vautis vau!

 Ja tään ka myös, sylikuvaan:

Mikä oikea Mirri!

Näpäkkä Kis-Kis Matroskin.
 

Niskaa nakkeli, jalkaa polki, tämä kukkoukko

- vähänkös kukkoili!

 

Vaan näille köllyköille ei muuta maailmaa ollutkaan,

kun osui sunnuntaillekin kylppäripäivä:

  

Kylpyveikoista toinen lopuksi vaatimalla vaati töpseliä reikiinsä
 so. kuivattavaa puhallinta.

 

Ota näistä sitten selvää, ken vielä kesän jälkeen Sinkkolan navettaan jäädä saa kaupunkilaisten iloksi kellehtimään.
Fedja-setä sen määrännee.


(Suosittelen ainakin ettäjotta lehmä saisi jäädä ja ...)

Puhumisen kuvaaminen kielletty!

Purppassu oon jo pitemmän aikaa noista turhanpäiväisistä rajoituksista, tekijänoikeuksista, immateriaaliomistuksista. Näillä äärilaidoilla meinaan: ei saa kuvan kuvaa näppästä teatteri-/lauluesityksestä, edes salamatta.
Nipotusta.
Vaikeuttaa blogipotun asiallista täyttämistä.

Uspenskin kirkosta saa, vaan Uspenskin Fedja-sedästä ei, eikä kissasta eikä koirasta, ei kenestäkään. Niin ne teatterilaiset tavan mukaan myös Sinkkolan kotieläinpihassa ilmoittivat toisesta suupielestään, vaikka muuten lupsakkata väkeä ovatkin, kaikki tyynni, se isotissinen lehmäkin.

No uskotaan uskotaan kuvauskieltoa ja sen takia vaietaan täällä näytelmästä ja pannaan - sitäkin suurempana - esille vain tämä salaa otettu väliaikakuva näyttämöalueen kastelusta:

Pyörryttikö sittenkin helle

Risteyksestä alamäkeen laskeutuvat.
-  Neljähän noita on.
-  Kaks mie nään.Tuo toinen on Tepu, tuo toinen on Veju.
Niinpäs onkin kun lähemmäksi valuvat, kaukaa kaikkia on aina kaksi.

6.30.
Kello pykälässä. Ei päähelle yllä vielä päälle. Ei pökerrytä.
- Joku kolme tuntia kun kävellään niin eiköhän riitä.

Aamulenkki ystävien kanssa on virkistys sielulle ja rääkki ruumiille. Linnut, kukat ja rapiseva hiekka. Taivaan ja järven sini.
Ja jutut.
Eivät ne ole minnekään muuttuneet edellisestä. Vuosien takaisista. Silloin vain mentiin lujempaa ja usein. Pyssysalon-lenkki, piikki, alle kahden tunnin! Ja vaikka kahtena päivänä peräkkäin. Mitä kuumempi päivä, sen parempi.

Ennen-juttujen ryöppy. Niitä ei tässä enemmälti toinna vieraille viljellä. Karhujutun voisi, sen kun se pakoon mätti tuossa luhassa perse pylykkästen, sillä oli kuin liian isot pöksyt jalassa, putoamaisillaan ikään kuin takataskussa ois ollu painava vasara.
- Meitä pakoon! Ihan nurin päin oli asiat.

Meijerin rannassa on uutta tuo viinatehdas. Mylly lähti viimeisenä. Eikä isännöitsijän asuntoon rakennettu rantakahvilakaan kovin monivuotinen.
- Kaheksan vuotta tuossa asuttiin.
- Komeet on teillä ollu puitteet!

- Tuo riihi on isän rakentama.
- Jäipä mukava muisto.

10,88 km
Uuden ajan rannevehkeellä saadaan tarkat mitat:
- Autonmittari ois valehellu varmaan jo 11,5.
Mäki ylös ja heti Veikon mökiltä vasemmalle. Veikko oli Vanaja-mies.

Kumma kyllä polun heinä on märkää, vaikkei koko helleviikkoon ole satanut.
Yökosteutta, ilmankos ilma autereisena kohoaa polun päässä.
- Vitosen lenkki jäi tekemättä viime talvena, koskaan aikasemmin ei oo jääny lumen puutteen takia.
- Lapissa sitä oli, toukokuun puolella voi huoletta hiihellä.

3h 13 min
Seistään urheilukentän laidalla. Pyyhitään kävelyhikeä.
- Enemmän kuin paras maratonaika. Eikä matkaa kuin 14,67!
- Vartti vähemmän kuin oma ennätys maratonilla.

Lopetetaan tähän.
Vähän jo huikoo. Kun aamulla ei muuta syöty kuin lääkkeet!

Erotaan tässä.
- Mennään kirkonmäen kautta, kuunnellaan kelloja.
- Eivät ne tänään soi.
- Eikös ne yleensä sunnuntaina soi?
- Soivat soivat - vaan ei lauantaisin!

Kunhan ei sittenkin olisi tepposensa tehnyt - se helle.

Kaunotar tulossa

Armi Kuusela on menossa Muhokselle, vaan tuleepa se Kaunotar meillekin.
Ei Armi vaan Nira.
Semmoinen kurvikas ja hienoihana saapumassa ensi viikolla Paratiisiin. Pumpattava muotovalio, mutta ei mikään Barbara. Hyi, pois se meistä!

Entinen saa väistyä. Tuolla se jo maata rötköttää tantereella kaikkensa antaneena. Kaivosta nostettuna.  Ruosteisena, väljähtyneen mäntänsä kanssa.
Menehtyi yli puolivuosisataa palveltuaan.

Saunakaivon pumppu.

Yritettiin sitä elvyttää, etsiä varaosia monesta paikkaa.

 

Urhon tallien takaa, Pirttikallion alakaivolta, Niemisen hautumaan kuusiaidan vierustalta. Vaan aikansa eläneitä nekin. Ei niistä.

- Mutta kahoppa tuota, jos tuon tuon?
- Tuo!

Siellä on tilaus vetämässä. Teppo tilaa ja tuo tuon: