Lapset ovat ihmetelleet, miten isällä voi olla liki sata serkkua - ja heillä vain kaksi!
Mutta ihmekös tuo: paristakymmenestä sedästä, enosta ja tädistä hyvinkin satapäinen jälkeläisjoukko on aikanaan iltapuhteina askarreltu. Turvaksi tulevalle. Eikö noita meitä elossakin vielä puolensataa.
Suurlapsisia olivat kattilakunnat muinoin: melkein perheestä kuin perheestä olisi saanut oman sorkamonjymyn, pesäpallojoukkueen, jos semmoiseen hupailuun olisi aikaa jäänyt. Vaan eipä ihmeemmin jäänyt.
Kuoki jos syödä meinaat! Leivänhankintaan! Puskii!
Niinhän se on mennyt, ja kaikesta huolimatta kuolo ennen aikojaan ehätti korjaamaan osan hankkijoista.
Eilen oli aika tekaista kiekka ylempään Karjalaan, Vaara-Karjalaan, pistäytyä mummolassa ja käydä moikkaamassa siinä lähellä muutama serkku ja samalla reissulla tehdä tuttavuutta upouusiin sukulaisiin, joille kielessä ei sukusijaa; ei ainakaan suomen kieli nimeä tunne: eli mitä lienevät apet ja anopit toisilleen sukulaisniminä? Teletappeja ehdottelevat näsäviisaat Cityn saleissa hätäratkaisuna. Kaukaisia lastensa päällekatsojia? Jotkut peräti päällepäsmäreitä ...
Nato, käly ja lanko kyllä tuttuja termejä ovat, kuin myös kyty, kuten luettavissa on. Minna miniäksi tiedetään.
Josko tuo ajan kanssa selvinnee ja jos ei niin lieneekö niin olennaista - kelpo väkeä ovat, jos mekin, ja mikä kaunis asuinpaikka 'kaupan' päälle!
Siinä sukua sukuun yhdytettiin. Atimaa atimaan. Tuli tutuksi kummityttö, serkku jos toinenkin, ja varsinkin taas kerran lämmitti mieltä kummitytön Äiti.
Se Aini jolla on 21 sisarta.
Olisipa siinä topakkuuden ja tomeruuden pesässä moneen juttuun juurta. Olisipa - totta tosiaan!
On siinä tonkka jos toinenkin kyytiä saanut. Ja valmista tullut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti