13.3. perjantaina

muistelimme täällä itärajan rintaman tuntumilla koronan voimaa odotellessamme

80 vuoden takaista painajaista

keskiviikkona

13. maaliskuuta 1940

päättyi 

torstaina

30. marraskuuta 1939

alkanut
talvisota.

3 kokonaista talvikuukautta siinä välissä: joulukuu, tammikuu ja helmikuu. 

105 vuorokautta kaiken kaikkiaan.

26662 suomalaisen sotilaan surma.

Kirkonmäelle illan tullen oli sytytetty kynttilä jokaiselle päivälle.

Tänään uutena aamuna ei auta muu kuin tarmolla tarrata arkeen kiinni, 

nousta suksille kuten nuo sankarvainajat ikään. 

Iloita auringonpaisteesta ja siitä että nyt ei pyssyä metsässä huoli kantaa.

Koronan taltuttamiseen taas tarvittaisiin toisenlainen ase.  

12/ 842 km/€  = 132 h

KIRJA-ARVOSTELUT

Kilikkuu ja Kalakkuu

Siinäpä vieretysten vuoteessa luemme unilukemisiksi, kumpikin hiljentyneenä oman sanansa ääreen, kunnes Toinen virkkaa:
- Mitäs luet?
Ja Toinen vastaa kilauttaa:
- Kilikkua.
Toinenkos naurahtaen toteaa:
- No sit mie luen Kalakkua.

Kilikkua ja Kalakkua siinä luetaan ja kumma kyllä nyt Kalakku on menossa hällä jolla ei juuri tuntumaa Kalakkuun. Kilikun lukijalla kyllä Kilikkuun kahden antoisan kirjan verran.

- Mitäpä Kalakussa?
- Laina sylkee hillan siemeniä että Riitun putikkalainen paha veri kiehahtaa. - Umpi-suoleen sanoo Laina siementen joutuvan ja Riitu siihen jotta -

- Persijjeen. Kiilaruoka.
Toinen keskeyttää, muistaa kun on kahdesti Iijokensa uinut.
Toisestakos ihme jotta Toinen tuommoisen muistaa.

- Vaan mikäs se sinun Kilikkusi?
- Tää on tämmöstä shitlittiä, tytönhupakko ihastunu teatteriohjaajaan.
- Sitä häkkyrämetoota?
- Ällyiskii hyvissä ajoin!
- Eikö oo kuullu noista polanskeista ja weinsteiniloista?
- Tuonikänen nyt mitä, viijjentoista, kohan tyrkyttäytyy.

Kysyy se Toinen vielä jotta mites tuommosen kirjan oot valinnu.
- No kun tältä Elinalla oon kaks aikasempaa kirjaa lukenu ja niistä niin pitäny, sen teatterintyylilajikirjan ja ohjaajaäitiraasun kutkuttavan näytelmäkirjan.

- Jospa se siitä vielä paraneis.
Toinen koittaa lohduttaa.

- Niin, ja jos ei, niin kirjan kohderyhmä on vaan väärä. Sen ryhmän lukija ei taho taipua enää teini-ikäsen kotkotuksiin.
Toinen jo lieventää.

Sitten jatkamme.

Toinen tätä.

Elina Kilkku

                                           Ja Toinen tätä.

toim. Liisa Lundén

10 + 9 + 10/ 830 km/€  = 130h

Kirjavinkeissä: Miika Korkatti: Mahdoton tehtävä

KIRJA-ARVOSTELUT

Puolet luettu

"En löydä tavallisessa muovielämässä mitään suuntaa, minusta kaikki on ajan tuhlausta - en halua valita paskan ja paskan välillä, vaan hyvän ja huonon, hyvän ja pahan, elämän ja kuoleman."

Vähän olen pettynyt luettuun.
Mikä se semmoinen eristäytyminen yhteiskunnasta on, että rakennetaan kota valtatien varteen, ja kun havut pistelevät selkäpiitä, kannetaan lähiopistolta laveri ja patja.
Eivätkä mukavuudet tähän lopu: ostetaan tienvarresta kotasuoja, pistäydytään muutaman kilometrin päässä olevasta kaupasta ostamassa parin viikon välein kuivamuonaa pankkikorttia vilauttaen.

Ja kun yksinäisyys oikein painaa annetaan lehtimiehen tehdä juttu ja kaiken kukkuraksi soitetaan elokuvamiehelle, annetaan lupa hänelle filmata dokumenttia televisioon.

Eipä silti on juoksija Markuksella kurjat oltavat kaiken kaikkiaan, kun pelkää pimeää ja talvi alkaa kapeloida ruumista.
Kummitusten pelosta pääsee hiihtämällä pimeydessä niiden tantereilla, antautumalla niille alttiiksi. Yksinäisyyden tapahtumattomuudessa oppii olemaan, kun varustautuu vaatekerroin ja istuutuu kannonnokkaan tuntikausiksi.

Markus Torgeby: Juoksijan sydän. Docendo 2016

Jotenkin light-versio vetäytymisestä metsään Markuksen meininki on - katsotaas parantuuko Juoksijan sydän ajan oloon, syventyykö oleminen, vahvistuuko irtautuminen talven mittaan; nythän metsässä on vietetty vasta neljännesvuotta elokuusta eteenpäin.
Vielä ollaan sangen kaukana Suholan munkeista.

"Kaikki mitä teen vaatii energiaa. Veden keittäminen tai jonkin kuivaaminen - minun on tehtävä, kukaan muu ei sitä puolestani tee. Lämmittää tai palella, niin yksinkertaista se on. 

Pidän tästä selkeydestä."

minäkin!

8/ 801 km/€  = 125 h

KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjasuositusten kimppuun

"Myös kirjan tarjoamasta lähdekirjallisuudesta kiitän – ainakin Torgebyn Juoksijan sydämen aion lukea." hj

Tänään muuan KirjaViisas hj suosittelee kautta rantain lukijoille ruotsalaisen metsäänmuuttaneen tarinaa Kirjavinkeissä. Guess who? 😁 

Hän, tämä KV, kestävyysurheiluhullluna kaappasi tuon kirjasuosituksen Milla Peltosen Erakot-kirjasta, jonka kansikuva oli houkuttelevan upea ja joka jo sillä kiehtoi ja kiskaisi puoleensa ja josta KV tykkäsi ja jota suosittelee lämpimästi, vaikkei se yllä likikään 'iki-ihanan' kärpäsläpän paksuisen J. Suholan Askeesi ja sen ilmenemismuodot Valamossa -kirjan sfääreihin.
Siitä hän tykkäsi vielä paljon enemmän - suorastaan piti ja pitää. 
Suholan kirja kummittelee aina vaan KirjaViisaan mielessä.

Mutta: ooppa, KV, loruilematta ja kakista asiasi hetipaikalla tähän!

No, näin sitten:
Tuo Torgebyn kirja on jo tässä käsissä ja luennassa. Ei voi kuin ylistäen taas kiittää toimivaa kirjastolaitosta. Toimitat puutelistasi kirjastoon ja ei kulu montakaan päivää niin sieltä pirahtaa ilmoitus: Tilaamasi kirjat on noudettavissa. Ovat haalineet kirjat muista kirjastoista.
Ilmaiseksi! 
On meillä hieno sivistyslaitostoiminta - ilmainen niin kirjasto kuin koulukin. Monessakohan maassa näin on? Siihen kun vielä lisää terveydenhoidon, jopa meidän passaa! (kun koronaviruksenpirusta ei vielä tiedä)

Torgebytä olen lukenutkin jo neljänneksen: vielä ei ole muuttanut metsään asumaan, mutta vankasti suunnitelma päässä pyörimässä. Thoreaun Walden - elämää metsässä -teos on tehnyt tehtävänsä; Markus on käynyt jo Intiassa opintomatkalla metsäänmenoa harjoittelemassa:

"Katmandun bussi on täpötäynnä ihmisiä ja kanoja. - - - Kanat kotkottavat ja ihmiset piereskelevät ja röyhtäilevät. Löyhkä on kammottava. En ole tottunut hajuihin. Kahdessakymmenessäneljässä tunnissa olemme tulleet puoleen väliin."

Sitten bussi pysähtyy kesken kaiken, kuljettaja on noussut ylös ja ilmoittaa: - On bussilakko. Kolmen päivän päästä lakko loppuu ja matka jatkuu, kunnes on vuorossa pissatauko. Auto lähtee, jättää jälkeensä mustan pakokaasupilven. Markus jää orpopiruna tien laitaan: liian pitkä toimitus.

"Kaverit istuvat bussissa ja nukkuvat. Toisella heistä on minun lompakkoni. Ajatukset sinkoilevat päässäni, ei mikään huippuhetki joutua jätetyksi maaseudulle ilman kruunun killinkiä."

Tuohon tienposkeen voi jättää Markuksen tällä kertaa - ei makeaa mahan täydeltä - ja tarttua siihen toiseen kirjaston välittämään kirjaan, toiseen suositukseen jonka puolestaan Kaltiosta ongin.

Lukemisen juhlaa kaikin.

ps
 tossusuositus 

jäällä auringossa 15+7/ 793 km/€  = 124 h

Kirjavinkeissä tänään: Milla Peltonen: Erakot

KIRJA-ARVOSTELUT

Uusiksi

leikkaan eilisestä potusta loppukakistuksen pois, kun tuli niin pitkä pötky ja kaadan sen tänne;
samaan hätään voin ylvästellä (tai häveten mainita) uusilla 85 €:n! monoilla;
mutta on muistettava samaan syssyyn, että edelliset ostin kymmenkunta vuotta sitten ja yritän sitkuilla näillä uusilla elämäni loppuun saakka;
samaan hätään on myös muistettava että - jaa kertokoon kuva raa'an totuuden välineiden hankinnasta;

Tähän hätään tulla tupsahtaa mailiin helpotus.
Nuoren Voiman Liiton uutiskirje:

Ensimmäisestä, Siru Kainulainen, ja kahdesta viimeisestä, Vesa Haapala + Essi Ruuskanen, luennosta voisi apua pulmaan ( = ks. eilinen) saadakin? Tyopajoista kieltäytyisin, ehdottomasti.

Vaan kuka sitä nyt Helsinkiin runon vuoksi!

ps
ne monot:

 13/ 771 km/€  = 121 h

KIRJA-ARVOSTELUT

Runottaa

Näemmä jonkinlainen kiintolevyn puhdistus päässä on meneillään: on tehtävä tilaa muullekin kuin koronavirukselle, ja Niinistön sotisovalle - jollekin ylevämmälle, runolle arkiproosan kustannuksella. Jotain joka siirtää ajatukset 'kevyemmiksi', jaloimmiksi tai oikeastaan pyyhkii uutispölyt näkymättömiin.

Kejostahan tässä meinotellaan ja Runebergiä. Kahta vastakkaista: toinen kaikki itsestään, toinen ei millään itsestään vaan muista svendufaloista.
Rbg itsestään vain kerran kaksi elonsa aikana eli silloin kun tuo iki-ihana Emilie oli lähes kaikki:

    Den nekande
"Giv av nåd ett svar, 
Blott det minsta ord:
Skall ja komma än,
Vill du se mig mer."

Vad din läpp var skön, / Vad din mun var ljuv. / ...

- ylipäänsä hänen runoutensa, ensimmäistä lyyristä kautta lukuunottamatta, liikkuu kokonaan hänen persoonallisten elämystensä ulkopuolella, kirjoittaa Runebergin elämäkerturi Werner Söderhjelm Tukholmasta, lokakuussa 1922 johdannossa Emilien päiväkirjaan (Edelfelt, Otava 1922)

Mutta hitto soikoon! Näitä soita on kahlattu ennenkin; pian olen lukioaikojen suossa: yksi vuosi pelkkää kasikahta, luokkaa 82.

Edellisviikolla tykönäni jo pohdiskelin sanojen sirottelun tarkoitusta Parnassosta 1/20 Slungan karaokea, Kailaan Mysteerio-muunnosta, lukiessa:

Mikä muuttuisi
jos taivasrauha olisi likempänä horroksessa?
häntä koipien välissä alkaisi rivin alusta?
kinkkurasvan värisistä akoista samoin?

+3 °C luistellen  10/ 758 km/€  = 119 h

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

PK:n kevät

Tänään emme joutavoita jorise.
Toimitamme asiamme nopeasti ja niin että tulkinta jää kunkin lukijan aivoituksiksi, sillä jokainen sana jonka lisään aiheuttaa harhaanmenoja, harhalatuja - niin: niitä asioiden vieriä, joista olen tavattoman kiinnostunut; tuokin aivoituksia vaatisi heti päästä GG:n kirjaan käsiksi.

Siis nopeasti, ripeästi tämänpäiväinen asia esiin:

'olen itseni kevät'

Sainpas kuin sainkin kakistetuksi, lainatuksi PK:n yhden kauneimmista lauseista, toiveikkaimman ainakin.
Mikä usko, toivo ja!
esikoisrunokirjasta:

ps 

ja nyt tänne räntään: 2020

🏂 hiihdot 13 + 11/ 748 km/€  = 118 h

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Runeberg ja naiset

"Älskat har jag många, många, en ful och än skön,
Unga, gamla, korta, långa, vilken blev väl sen min lön?
Tvenne feta, resten skrikor: en Augusta, en Sofi,
Två Marior, två Fredrikor och en Emili."

Enpä olisi iänkuun päivänä uskonut että tartun enää 'tylsään' Runebergiin, mutta niin vain pääsi käymään!
Kyllästyneenä noihin kuolemanenkeleihin, coronoihin sun muihin erdoganeihin ('kaikilla ei kohta päätä hartioiden välissä!' uhoaa hän - vähän kuin meidän maantiedon ope aikanaan), haroin yöpöydän alahyllyn pölyistä kannettoman opuksen:
Berta Edelfelt: Vanhan päiväkirjan lehtiä - episodi J. L. Runebergin elämästä. Johdannon kirjoittanut Werner Söderhjelm. Otava 1922.

Siitä tuo  alkuruno.

Vaan jopas jopas, kuten useinkin näiden kanssa: mitä rumempi nuhruisempi päältä, sitä 'makeampi' sisältä! Kahdella hotkaisulla oli kirja luettu, vähän nikoteltu, mutta innosta hehkuen enimmiten. Hiihtolenkin verran siihen aikaa tärväytyi, parituntinen, jonka päivällä hiihtää tuhrasin pöppyröisellä lumella.

20 vuotta nuorempi puuma nielee vanhenevan miehen.
Hän on tuon naislorun viimeinen nimi: nuori kaunotar Emilie Björkstén. Hänen päiväkirjansa Berta Edelfeltin suodattamana.

Tosissaan ovat kumpikin niin Johan Ludvig kuin Emilie kuuroutuneen Frederikan hyväksynnän alla.
Salaa ja julki pikkukaupunki-Porvoon juorujen pyörteissä. Välillä irti, välillä kiinni, välillä suuteloin, välillä oma-armas-huuteloin.
Kelpaa Emilien, kun Maamme-laulukin, kuin lahjana, ojentuu ensioikeudella armaan kädestä rakkaimman kätöseen.

Runoilija kuoli 6.5. 1877, 73 vuoden iässä, toistakymmentä vuotta halvaantuneena; halvaantumiseen saakka Emilien ja Johanin suhde säilyi kiinteänä. Intohimoisimmillaan se kukoisti parikymmentä ajastaikaa taaksepäin, mistä päiväkirjanäyte:

"... ennen kuin aavistinkaan, olin hänen sylissään ja pääni lepäsi hänen rintaansa vasten. Yhden ainoan lyhyen hetken siinä lepäsin, tunne oli voittanut ajatuksen. Hänen huulensa polttivat huuliani. Se suudelma oli täyteläinen ja lämmin kuin ainoastaan hänen suudelmansa voi olla. - Sydämeni löi niin nopeasti, niin nopeasti." - 18.2.1847

 Emilie 23 v, Rbg (E:n käyttämä merkintä), 43 v 

Emilie Björkstén 70-vuotiasna.

🏂 hiihdot 12/ 724 km/€  = 114 h

Kirjavinkeissä

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Tonnia kohti

Tänään on odotettavissa mielenkiintoinen päivä: ei poikkeamia päivänohjelmassa. Tasaista rataa.

Eilen täyttyi 700 hiihtokilometriä, 300 vielä tikistettävää jäljellä parin kuukauden aikana eli iisi raider suksilla.
JOS ei.
Jos EI.

Lopu lumi ennen aikojaan.
Eikä lopu, ei ole loppunut koskaan, koska jos loppuu, jäljelle jää vielä jää. Pohjoisrannoilla piisaa aina hiihdettävää lunta ja lumisohjoa.

Tässä sivussa voi tietysti lisätä halutessaan päivään jännitystä aukaisemalla radion eli tv:n, mutta yksi myrkkypiikki päivässä riittäköön ikään kuin kiellettynä dopingina, eli kerran uutiset jossain vaiheessa päivää kuulolle ja taas ollaan ajan tasalla koronasta, pörssilaskusta, Ertokanin - senkin turkkilainen! - rajapakolaispäästöistä Kreikkaan, Rumpista ja muista maailman nokkamiehistä, ties Marinin pyöreäsilmästäkin.

Parempi pitää tuo tietoraja kiinni, suihkauttaa kyynelkaasutupsautukset sinne päin, kun ensin on itse saman ruiskauksen uutisia kuunnellessaan korvilleen saanut.

Puolilta päivin on luvannut lunta tai räntää, joka voi hyvässä lykyssä muuttua illan mittaan vesisateeksi; jos odottelisikin lumisateeseen saakka, niin pääsisi kiskomaan itseään orjan lailla, lykkimään luistamattomin paakkuuntuvin suksin, kuten eilen - siinä on kuulkaas jotain alkukantaisen nautittavaa.
Ei kulje kymppi kahteenkymmeneenviiteen minuuttiin kuten Iivolla ja Juuhauvella, hipoo kahta tuntia omaa rataa puhkaistessa: kilsa yhteen suuntaan muutamin mutkin ja sama takaisin - ei näy ei kuulu latupartiota latua aukaisemassa.

Meno on meditatiivinen kaikkine takkuamisineen. Rauhoittavan uuvuttavaa raahautumista tiedon tuolla puolen. Tiedottomuudessa.

🏂 hiihdot 12/ 712 km/€  = 112 h

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Pekka Aunus Kejonen

- Voihan Risto Kejonen! kuuluu sanonta täällä päin. Senpä nyt lausun omaa möllöyttä sadatellen. Eihän se perjantainen elakelaisetsintä mistään runokirjasta mihinkään johda, eikä lasipöydän alta paistavasta mustasta Muotokuvia mustissa muistikirjasta, vaan kirjahyllyn Eeva Kilven Ihmisen ääni -sarjan viereisestä toisesta Ihmisen ääni -sarjan kirjasta, jota en muistanut edes omistavani: Pekka Kejonen. WSOY 1980.

Arvioinutkin kirjan Karjalaiseen:

"Tässä istun,
aikani Sillanpää
hämäläisessä maisemassa
elakkeeni kanssa.
Hyvä on olla
ja elake,                   →→→→→
se kestää maailman loppuun.
Minun maailmani loppuun."
 (Pekalla, s.-41, taiteilijaelake jo
  kolmekasina
  - eikä loppu lähelläkään.)







Eip ollut latoja ensin uskonut eläkettä elakkeeksi ja lisännyt eka aahan pilkut!
Ite tässä harmittelen ettei tuo nuori kirja-arvostelija ollut älynnyt painottaa Pekan puhetta luontoarvoista. Olisinhan voinut lainata vaikka tämän:

"Paradoksaaliselta tuntuu että luontoa on suojeltava yhdeltä luonnon osalta, ihmiseltä itseltään. Näitäkin mietin kun katselin[Ruunaan]kosken kuohuihin ja olin jo viittä vaille ryhtyä sorvaamaan 'koski[s]runoutta' kun muistin, että sillä alalla on jo spesialistinsa, Reino Rinteet ja muutamat muutkin, jotka reilusti uskaltavat tehdä itsensä naurunalaisiksi kaupunkikollegojensa keskuudessa puolustellalla niinkin vanhastavia arvoja kuin luontoa."

Pekka Kejonen 18.7.1941 - 10.9.2020

🏂 hiihdot 10/ 700 km/€  = 110 h 

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös