Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Berta Edelfelt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Berta Edelfelt. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. maaliskuuta 2020

Runeberg ja naiset

"Älskat har jag många, många, en ful och än skön,
Unga, gamla, korta, långa, vilken blev väl sen min lön?
Tvenne feta, resten skrikor: en Augusta, en Sofi,
Två Marior, två Fredrikor och en Emili."

Enpä olisi iänkuun päivänä uskonut että tartun enää 'tylsään' Runebergiin, mutta niin vain pääsi käymään!
Kyllästyneenä noihin kuolemanenkeleihin, coronoihin sun muihin erdoganeihin ('kaikilla ei kohta päätä hartioiden välissä!' uhoaa hän - vähän kuin meidän maantiedon ope aikanaan), haroin yöpöydän alahyllyn pölyistä kannettoman opuksen:
Berta Edelfelt: Vanhan päiväkirjan lehtiä - episodi J. L. Runebergin elämästä. Johdannon kirjoittanut Werner Söderhjelm. Otava 1922.

Siitä tuo  alkuruno.

Vaan jopas jopas, kuten useinkin näiden kanssa: mitä rumempi nuhruisempi päältä, sitä 'makeampi' sisältä! Kahdella hotkaisulla oli kirja luettu, vähän nikoteltu, mutta innosta hehkuen enimmiten. Hiihtolenkin verran siihen aikaa tärväytyi, parituntinen, jonka päivällä hiihtää tuhrasin pöppyröisellä lumella.

20 vuotta nuorempi puuma nielee vanhenevan miehen.
Hän on tuon naislorun viimeinen nimi: nuori kaunotar Emilie Björkstén. Hänen päiväkirjansa Berta Edelfeltin suodattamana.

Tosissaan ovat kumpikin niin Johan Ludvig kuin Emilie kuuroutuneen Frederikan hyväksynnän alla.
Salaa ja julki pikkukaupunki-Porvoon juorujen pyörteissä. Välillä irti, välillä kiinni, välillä suuteloin, välillä oma-armas-huuteloin.
Kelpaa Emilien, kun Maamme-laulukin, kuin lahjana, ojentuu ensioikeudella armaan kädestä rakkaimman kätöseen.

Runoilija kuoli 6.5. 1877, 73 vuoden iässä, toistakymmentä vuotta halvaantuneena; halvaantumiseen saakka Emilien ja Johanin suhde säilyi kiinteänä. Intohimoisimmillaan se kukoisti parikymmentä ajastaikaa taaksepäin, mistä päiväkirjanäyte:

"... ennen kuin aavistinkaan, olin hänen sylissään ja pääni lepäsi hänen rintaansa vasten. Yhden ainoan lyhyen hetken siinä lepäsin, tunne oli voittanut ajatuksen. Hänen huulensa polttivat huuliani. Se suudelma oli täyteläinen ja lämmin kuin ainoastaan hänen suudelmansa voi olla. - Sydämeni löi niin nopeasti, niin nopeasti." - 18.2.1847
 Emilie 23 v, Rbg (E:n käyttämä merkintä), 43 v 

Emilie Björkstén 70-vuotiasna.
🏂 hiihdot 12/ 724 km/€  = 114 h