Koskettavaa kirjallisuutta

Marjo Lanér 

Jotenkin tuntuu siltä, vähän oudolta ja pohjattomalta, että en selviä tästä kirjoittajasta /uudesta tuttavuudesta pelkällä yhdellä kirjalla, vaan täytyy, on pakko, tutustua ja uppoutua useampaan teokseen.

Oletetut, jota luen, on napakka novellikokoelma - siinä ei turhia läyrytä. Novellit ovat parin sivun pituisia, tiivistettyjä, silti runsassisältöisiä vähemmän hyvin menevistä (menestymättömistä) ihmiskansalaisista. Ettenkö sanoisi Kaurismäellekin kelpaavia. Myös Arto Salmisen Varasto- ja Ei kuorilais-miljööläiset ja Jarmo Ihalaisen kylmähköt ihmishahmosukulaissielut sopisivat passelisti täyttämään Lanérin henkilögalleriaa.

Kalseahkonlämmintä saattaisi olla oiva sanasekoitus vallanmainiosti kuvaamaan Marjo Lanérin tyyliä Oletetuissa. 

Kirjailija asuu Outokummussa. Ihmekös sitten jos novellihenkilöt vähän oudohkoja, eikä kai senkään takia tavanomainen taida olla tämä kirja-arvostelunikaan. Vaan ainakin ne, jotka ovat Ihalaisen / Salmisen lukeneet ymmärtänevät syvällisen sanomani nokkeluuden alta.

Kirjokansi 2022

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

🏂 +1°- -9°C hiihdot 6+8 km / 235 km / € = 41 h

No'velli

laadukkaalla novellilla on oltava yllätyskäänne lopussa - joten sitä kohti!

Poika seisoo hartiat lysyssä mäenpään pysäkillä umpipimeässä. Mieli pimeyden kaltaisena. Sataa tihuuttaa. Kaupunkiin kouluun, niin kuin joka maanantaiaamu. Yön unet vähissä. Viikoksi sinne haukuttavaksi.
Sedän talon laitimmaisesta ikkunassa palaa valo.
- Pääsispä joskus tuohon tilanteeseen, huokaa poika, - sais maata tai lukea huoletta. Valita. Vaikka keskellä yötä lukea, eikä aamulla pakkonousua. Painautua vällyjen alle turvaan.

Mäen alta kuuluu jyrinää.
Linja-auto pysähtyy Martan talon kohdalla, ottaa Lotan kyytiin. Lähtee nousemaan mäkeä, valokiilat yltävät mäntyjen latvoihin.
- Mikähän kirja sillä on luennassa, ennättää poika vielä pohtia, ennen kuin autonkeula sukeltaa mutkan takaa.

Sielläpä akkunan takana vähän toisin, ei ihan noin auvoista:
- Jokohan veljen poika menossa lukioon, virkkaa valvoja itsekseen, jättää Mannerkorven yöpöydälle ja nousee ikkunaan, katsoo pimeyteen, tietää vaikkei hahmoa juuri pimeän seasta erota. Kohta kuitenkin näkee kun puolikuuden auton valot vääntyvät Martan risteyksestä mäkeen ja kääntyy viimeisestä mäenmutkasta.
- Onhan se.

 - On se nuorena helppoa. Ei kolota, ei vihlo. Saa nukkua yönsä läpi. Huolet joutavanpäiväisiä - onko tukka hyvin, meneekö sanakoe rööperistä läpi kun kirjoitti edelin ädeliksi. Elämän loppusuora kaukana monen jännän mutkan takana, ennättää setä vielä sottailla ennen kuin linja-auto on imaissut pojan kyytiinsä ja hävinnyt pimeyteen.

Mistäkö minä muka tiedän? No kun minä olen kumpikin.
(vellihousu sekä setä)

omavaraistuotantokirjoitusviikon kaikki kirjoitukset: I - II - III - IV - V

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Kyky lukea kaunokirjallisuutta

Ilmassa on vaaninut uhka... Jo pitemmän aikaa... Vieläkö kykenen... Uskallanko enää irrottaa jalat maasta...

Tuommoista kummaa karavaania kulkee ohimojen ohi.
Ja puristan realistisia kirjoja entistä tiukemmin hyppysissä. Dokumentteja toisensa jälkeen luen, tällä hetkellä melkein pelkästään urheilijoista ja urheilusta: Havuja Perkele!, Urheilun nousuja ja laskuja, Urheilun selviytyjät - Tositarinoita tulosten takaa, Urheilun kipupisteet ...

Onko kyky lukea kunnon kirjallisuutta, kaunokirjallisuutta, sitä ihteään, kadoksissa, mennyttä kalua? Ihan pelottaa jos niin on. Ikäkö tekee sen, ettei jaksa jalkojaan, so. henkeään, enää ilmoille heittää?
Realismin peikkoko ilkkumassa, ettetkö ukontottero ole älyämässä matkasi määrää?
Vai mikä tässä mättää, ettei Kafka enää kiinnosta, Kilpi vedä? Päätaloko myrkytti leijailun?

Tilapäistä tämän täytyy olla! - tämä mielikuvituksen invalidisoituminen? Vaje.

Ja onkin:
Grantasta valitsen parhaan palan ja pääsen San Juliánin piispan tykö, juuri sinne kaunokirjallisuuden ytimeen, belgialaisen Bernard Quirinyn kirjoittaman novellin tummahkoon miljööseen. Tämä on tätä, tämmöistä kirjallisuuden pitää olla: kummallista! Toden ja epätoden yhtymäkohtaa. Kyllä me siivoojan kanssa toden totta ihmettelemme piispan huonetta siivotessamme, miksi yksinasuvalla miehellä on kaksi vuodetta huoneen eri laidalla ja miksi joskus molemmat vuoteet aamusiivouksessa joudumme petaamaan. Ei, ei kyseessä ole piispan yöllisistä nais- tahi miesseikkailuista, vaan kaksikehoisesta ...

Enpä paljasta enempää; josko joku teistä innostuisi lukemaan, testaamaan lukukykynsä, miten sujuu kaunokirjallisuuden lukeminen - paremminko kuin Kekkoselta rokkenrolli.

 hiihdot 15/40 km = 6h

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös