Poika seisoo hartiat lysyssä mäenpään pysäkillä umpipimeässä. Mieli pimeyden kaltaisena. Sataa tihuuttaa. Kaupunkiin kouluun, niin kuin joka maanantaiaamu. Yön unet vähissä. Viikoksi sinne haukuttavaksi.
Sedän talon laitimmaisesta ikkunassa palaa valo.
- Pääsispä joskus tuohon tilanteeseen, huokaa poika, - sais maata tai lukea huoletta. Valita. Vaikka keskellä yötä lukea, eikä aamulla pakkonousua. Painautua vällyjen alle turvaan.
Mäen alta kuuluu jyrinää.
Linja-auto pysähtyy Martan talon kohdalla, ottaa Lotan kyytiin. Lähtee nousemaan mäkeä, valokiilat yltävät mäntyjen latvoihin.
- Mikähän kirja sillä on luennassa, ennättää poika vielä pohtia, ennen kuin autonkeula sukeltaa mutkan takaa.
Sielläpä akkunan takana vähän toisin, ei ihan noin auvoista:- Jokohan veljen poika menossa lukioon, virkkaa valvoja itsekseen, jättää Mannerkorven yöpöydälle ja nousee ikkunaan, katsoo pimeyteen, tietää vaikkei hahmoa juuri pimeän seasta erota. Kohta kuitenkin näkee kun puolikuuden auton valot vääntyvät Martan risteyksestä mäkeen ja kääntyy viimeisestä mäenmutkasta.
- Onhan se.
- On se nuorena helppoa. Ei kolota, ei vihlo. Saa nukkua yönsä läpi. Huolet joutavanpäiväisiä - onko tukka hyvin, meneekö sanakoe rööperistä läpi kun kirjoitti edelin ädeliksi. Elämän loppusuora kaukana monen jännän mutkan takana, ennättää setä vielä sottailla ennen kuin linja-auto on imaissut pojan kyytiinsä ja hävinnyt pimeyteen.
Mistäkö minä muka tiedän? No kun minä olen kumpikin.
(vellihousu sekä setä)
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
Puolikuutta vaille tsehovilaista tunnelmaa.
VastaaPoista(toteaa ei Sarvin jäsen)
ej
Poistaharkihin pitkään tuota otsikonmerkkiä, heiton laitoin lopulta.
Sain silleen peltosmaista tunnelmaa alakupanneriin ja loppusulukuihin.