Toinen tapaaminen

Todellakin: -Tulenhan minä, kun vain kirjoitat esiin.
❤
Kokeillaas miten viiden vuoden jälkeen onnistuu, vieläkö saa pännällä langan päähän tai nyt skypeen äiskän:

"Katoitteko maanantaina Maajussit siellä taivaissa? Kävipä Rantasalmen poijjalla mäihä! Vai näkyykö sinne telkku ollenkaan ..."

"Ho-ho-iiii..." 

Houkutellaas varmalla, sillä jos ei tällä tärppää niin ei millään; se kun aikanaan tuhahti Jatkoaikaa seuratessaan kun Mossen näki: - Sennii homo! ja räppäsi koko värkin kiinni.

"Mitäs mieltä oot näistä homohommista jotka nyt niin pinnalla?"

"Oisin minä tullu homoitakki tänne sinua tapaamaan, vaan kun en heti päässy kun oli muuta puuhaa."

"Rupes kiinnostamaan, että näkyykö sinne, missä oot, televisio."

"All inclusive of course." 

No nythän tämä meni, eihän äitillä enkun eikä minkään kielen hallintaa pitänyt olla!

"Mitä sannoit?"

"Jotta tietysti! Täältä sitä ei mittää puutu. Eikä noita tarvii katella, voi lehahtaa paikan päälle mihin tahasa mikä kiinnostaa. Ja moneen paikkaan yhtä aikaa tai siten senkun valikoipi mieleisesä."

"Niin vaan tuo Maajussithan oli nauhotettu, tallenne! Miten muka paikalle?"

"Tää ei kuule ole aikaan sijottua olemista, poikani polloinen."

Noin sanoo äit-Aino ja naurahtaa jotenkin ymmärtävän säälivästi, tai toisin päin. Vaatii mietintäaikaa, eli kun kerta yli ymmärryksen muutenkin menossa, parempi tältä erää pistää heipat:

"Pietään yhteyttä, pitää lähteä pinolle. Tulethan sitten kun taas ikävän pukkaa."

"Siästyypähän sähkö kun puita poltat Ja voit olla varma jotta tulen. Tulen, aina tulen ja ihan viivana millonka vuan kirjotat."

"Eikä pietä nyt viidenvuoden taukoa!"

 Tämmöstä tää on yhteydenpito, mukavata! - nykyvehkeillä.  ❤

omavaraistuotantokirjoitusviikon kaikki kirjoitukset: I - II - III - IV - V

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

  

No'vellitoistanta

menneiltä ajoilta, toukokuulta 2013 
siis yllätysloppu se vasta novellista novellin tekee, kerrataas

Jos äiti eläisi

12.05.2013 - 13:00 | hikkaj | rakkaus, koti, Local, lapsismi, ällös unta näe!

elätetään näin äitienpäivänä


 Helppohan hänet on kirjoittaa takaisin tähän näkyville:

- No mitä äit-Aino?

- Poikani poloinen, vastaa äiti. Silti ymmärtävästi, kuten aina.

- Kerro missäs olet ollut?

- Maahan laitoitte ja vaikka kannen lujasti kiinni ruuvasitte, mutta en minä sinne jäänyt.

- Vaan?

- Tuonne väljemmille vesille, sanoo äiti ja katsoo taivaisiin, viittoo käsillään yläilmoihin. - Mutta missäs täällä ovat Martta, Suoma, Hilja ja muut ikäiseni?

- Manan majoilla ovat kaikki paitsi Pankin-Aino. Aino on tasan sata, sinä jos olisit niin olisit 102 vuot ...

- Minähän olen.

- Niin mutta oikeesti silleen.

- Luineen ja nahkoineen tässä liikkeellä ollaan.

- Olit sinä kyllä monessa asiassa oikeassa tai ainakin jyvällä silloin kun oikeasti elit ja töppönen heilui. Niin kuin lämmitysasiassakin kun sanoit että vielä sitä itekin kumartelet patterin nappia vääntämässä pienemmälle, kun nauroin kun irronnutta nappulaa sormissasi pyörittelit. Tai kun aamuisin kuului vintille melkoinen jytinä kun lähdit sängystä liikkeelle ja lattiaa pitkin kuljit aamujäykin jaloin. Siitäpä ne sitten pian vertyivät ...

- Sama rata se on kaikilla vaikkei nuorena uskois.

- Niinpä näkyy olevan, ja jutut muutenkin kolotuksiin kääntyvät, pilleripuolelle.

- Minnekäpä se maailma siitä.

Vielä kirjoitan että tulehan toistekin ja sitten pistän tapaamiselle pisteen - tällä kertaa. Jottei kaihon puolelle, itkun puolelle kallistuisi. -Tulenhan minä, kun vain kirjoitat esiin, ehtii äiti vielä huikata ennen pistettä.

2 kommenttia

omavaraistuotantokirjoitusviikon kaikki kirjoitukset: I - II - III - IV - V

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

No'velli

laadukkaalla novellilla on oltava yllätyskäänne lopussa - joten sitä kohti!

Poika seisoo hartiat lysyssä mäenpään pysäkillä umpipimeässä. Mieli pimeyden kaltaisena. Sataa tihuuttaa. Kaupunkiin kouluun, niin kuin joka maanantaiaamu. Yön unet vähissä. Viikoksi sinne haukuttavaksi.
Sedän talon laitimmaisesta ikkunassa palaa valo.
- Pääsispä joskus tuohon tilanteeseen, huokaa poika, - sais maata tai lukea huoletta. Valita. Vaikka keskellä yötä lukea, eikä aamulla pakkonousua. Painautua vällyjen alle turvaan.

Mäen alta kuuluu jyrinää.
Linja-auto pysähtyy Martan talon kohdalla, ottaa Lotan kyytiin. Lähtee nousemaan mäkeä, valokiilat yltävät mäntyjen latvoihin.
- Mikähän kirja sillä on luennassa, ennättää poika vielä pohtia, ennen kuin autonkeula sukeltaa mutkan takaa.

Sielläpä akkunan takana vähän toisin, ei ihan noin auvoista:
- Jokohan veljen poika menossa lukioon, virkkaa valvoja itsekseen, jättää Mannerkorven yöpöydälle ja nousee ikkunaan, katsoo pimeyteen, tietää vaikkei hahmoa juuri pimeän seasta erota. Kohta kuitenkin näkee kun puolikuuden auton valot vääntyvät Martan risteyksestä mäkeen ja kääntyy viimeisestä mäenmutkasta.
- Onhan se.

 - On se nuorena helppoa. Ei kolota, ei vihlo. Saa nukkua yönsä läpi. Huolet joutavanpäiväisiä - onko tukka hyvin, meneekö sanakoe rööperistä läpi kun kirjoitti edelin ädeliksi. Elämän loppusuora kaukana monen jännän mutkan takana, ennättää setä vielä sottailla ennen kuin linja-auto on imaissut pojan kyytiinsä ja hävinnyt pimeyteen.

Mistäkö minä muka tiedän? No kun minä olen kumpikin.
(vellihousu sekä setä)

omavaraistuotantokirjoitusviikon kaikki kirjoitukset: I - II - III - IV - V

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Kumma tunne

eilen alkanut omavaraistuotantokirjoitusviikko menossa

Arto Nybergiä katsellessa, sitäpä Andyä, illalla olohuoneessa yhdenäkin iski kumma tunne että nuohan istuvat tässä samassa olohuoneessa meidän vierainamme.

JK

Puoliympyrässä soffa, jossa minä, toppastuoli1 jossa vaimo, toppastuoli2 tyhjä. Puoliympyrä jatkui nurkkaa kohti, heti seuraavassa istui saunamies, sitten Arto sohvapöydän takana, Andy upoksissa omaan tuoliinsa ja se sukeltaja hyvä ettei ollut jo täyttämässä ympyrää täyteen. Miksei tuo saunamies istuutunut toppastuolille2, joka jäi nyt tyhjäksi?

Niin aito oli tunne, että soffalta nousin ja olin jo keittiöön menossa kahvinkeittoon: pitäähän vieraille helekutissa kahvia tarjota.
Vähä etten toppastuolissa1-istujalta kysynyt: - Onko meillä mitä kahvileipää?

Kunnesh hiffashin, dortshu, viime hetkell etteihän ne ihan oikeesti meillä istu vaan Hesassa jossain; tarjotkoon Arto kunhan levyn on valinnut.
Eikähän meillä Hulkon-pojalle olisi ollut edes kunnon tömpsyjä tarjota.

Ja se se vasta olisi mahdotonta ollut jos vielä nuokin tähtitanssijat, jos kerta Artokin, olisivat huoneeseen pyörähtelemään ahtautuneet ja Jore tötteröhuulillaan alkanut töräyttelemään!

omavaraistuotantokirjoitusviikon kaikki kirjoitukset: I - II - III - IV - V

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

2

omavaraistuotantokirjoitusviikon aloituskirjoitus

 - Mummo! Ukki!
Eteisessä heti ylös korkealle.
Sankarin kiharat kutittavat käsivarsia. Kädet valmiina nostamaan kattoa kohti. Ensimmäinen nosto varovasti painoa tunnustellen puolitiehen; nautinto kikatuttaa, molempia. Sitten hurjempi nosto suorille käsille ja irrotus; nyt valtoimenaan nauru ja nautinto.
Riittävä lahja.

Mitä kummaa siihen romuja lisäksi. Ainakin lahjan antajalla täyteläisempi ilo kuin kovasta tavarasta. Lahjansaajasta ei takuuta, ennen kuin päästään peremmälle ja näkee sankarin pulleat puhaltavat posket. Intoa on ja innostusta.
- Ei kun toisin päin.

Kääntää, pistää huulet soittimelle.
Ymmärtää jo noin vaikeat sanat - vaikka vasta kaksi! Ja saa äänen.

Liikuttavaa.

Ei se mitään vaikka harpun sijasta liikkuukin soittajan pieni kiharainen pää.
Hyvää harjoitusta, sillä pian puhalletaan sankarin koristaman kaakun Kakkonen - yhdessä.

2

omavaraistuotantokirjoitusviikon kaikki kirjoitukset: I - II - III - IV - V

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Aika hurja yksi päivä

Ai hurja, ai hurja!
Eilinen päivä alkoi autonromusta ja päättyi yölliseen piiiitkään asfaltin autonvalot nielleeseen kotimatkaan sateessa, umpipimeässä. Ei siis ihme jos nyt vähän haukotuttaa ja silmiä hierotuttaa, jotta tottako tuo kaikk' eilispäiväinen!

Että osasikin se päivä olla, monitunnelmainen - se oli kirkas, valoisa ja ihmeellisenkummallinen. Unikuvallinen. Silti, mikä ihmeellisintä: ei unta lain!

Se sisälsi heti myöhäisyöllä ikkunan takaa kuuluneen hirmuisen kiihdytyksen äänen, joka päättyi yhtäkkiseen paukahdukseen. Tulos oli aamulla katseltavissa tässä:

Päivällä olimme jo Juuan kirkkomaalla, veneonnettomuusuhrien hautapaikalla. Näky oli liikkumattomuudessaan liikuttava - kolmen serkun hauta, kaikilla kuolinpäivä sama, ja sama äiti ja isä:

Rinnalla neliössä 12 nuorta saarelaista.
Veneonnettomuus Pielisellä Paalasmaan rannalla pimeänä sunnuntai-iltana vuonna 1959 juuri näinä kylminä lokakuun alun päivinä, ensi vuonna tulee täyteen 60 vuotta.
On siinä Marja-ahon heiveröisellä Vilho-enolla Helminsä ja perheensä kanssa ollut sulattelemista, kun kolme lasta oli kerralla tempaistu pois, nostettu yön mittaan rantavallille tunnistettaviksi.

Valo silti, kaikesta huolimatta, pyrkii aina jostakin raosta paistamaan.

Oli aika nostaa katse korkeuteen - Mitä enää murehtimaan! - kavuta yli kahteensataan metriin keskellä saarta: Koli jossakin tuolla ja Pielinen joka puolella valon kanssa leikkimässä:

Ja

     a

             las!

Kiireen kintereillä jo, 

sillä varsinaisestihan me olimme menossa yhä ylemmä pohjoista Karjalaa - tänne tänne:

jättämään Lasse Nordlundin omavaraistalousalueelle Valtimon Rumoon Mahojen maille Rasimäen rapaista tietä myöten yhden talkoolaisen.

Perille pääsimme,

vaan näinhän tässä taas kävi: tämä potta täyttyi ennen kuin itse asiaan päästiin.

Voi harmi, voi harmi - teille!

*************************

*************************

ps

Lue lisää

Paalasmaan veneonnettomuudesta

Sinne upposi blogi

Paalasmaa surun saari kirja /Matti Vainionpää

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös