Postiko muka etana!

 Ei pidä paikkaansa - ja vielä mikä minsantarkka info mailiin!

Ja tässähän se Auschwitzin tanssija pöydällä pyörimässä täällä periferiassa jo klo 11.15.  Alta vuorokauden!

"Eger joutui tanssimaan Josef Mengelelle selviytyäkseen hengissä." INTO 2022

ps1

ei tästä aiheesta tahdo irti päästä, kun kerran on paikan päällä käynyt pällistelemässä, käy Sinäkin - vaikka tätä kautta (Mengelestä kakkosessa): 

Vitsit vähissä 1 - 2 -  3 -  4 -  5 - 6

ps2

Auschwitz-kirjoista vakuuttavin - Frankl: Ihmisyyden rajalla Otava 1978

muut

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Uusimaa

on syntynyt!
Ihan tuohon Suomen alapuolelle, elikkä Suomesta on lohkaistu pala pois niin kuin sodan jälkeen meiltä vastustaja repi vasemman käden irti. Nyt menivät jalat?

On syntynyt uusi maa, Uusimaa! Valtio? Eristäytynyt, pohjoiskoreamainen?
Menetimme yhdessä yössä pääkaupungin, pressan, hallituksen ja eduskunnan ja monenlaiset valtiolliset hallitsemislaitokset, monenmoisista bisneksistä puhumattakaan.

Mutta hätäkös meidän, meillehän jäi viljava maa ja - meillähän on Turku, jolla on pääkaupunkikokemusta vaikka kuinka. Ja siellähän on jo valmiina arkkipiispanistuin, jolla jo on tällähaavaa valmiina istumassa kirkon päämies: toimikoon Tapio nyt varsinaisen Suomen Saulina.

Laukalla, laukalla tässä. Lapasesta lähtemässä.

Vaan saa kai sitä itseksensä, jos ei julki laske, provoon?

Ihan oikeasti tässä pohdiskelen moniaita asioita ja niiden laitoja, kuten moni muukin sottaillee näinä kummallisina korona-aikoina, jolloin taas yhden kerran ei tiedä mitä tuleman pitää.
Tietysti viisainta olisi heittäytyä valmiisiin ajatuksiin eikä tyrkyttää mieleensä omia, vielä kummallisempia epäkypsyyksiä, eli yllä kuvatun kaltaisia.

Viisaampi ja turvallisempi valita käsiinsä lukemista ja niellä valmiita viisaampien ajattelemia asioita. Valita kirja, ja nimenomaan kirja eikä mikään lehti, päiväperhonen, hetken lehahdus.

Kirjoissa on syvyyttä, perspektiiviä aivan eri mitoissa kuin päivälehden pyrähdyksissä, tai näissä blogeissa. Kirjoissa on kauan harkittua, taattua tavaraa.

Kahteen kirjaan olen jo tarttunutkin kaksin käsin kyynärpäitä myöten uppoutunut.
Toinen on torstainen hupsutus, sorryt siitä.
Toinen on sitten kaikkea muuta.
Tämä:

Vavahduttava kertomus, paikan päällä juutalaisen lääkärin Eddy de Windin kirjoittama selviytymistarina Pääteasema Auschwitz. Siellä leirillä salaa kirjoittama raakuus ja rakkaustarina Hansista ja hänen vaimostaan Friedelistä eli itsestään Eddystä ja hänen vaimostaan Friedelistä, jotka puolitoista vuotta elivät - yhdessä erillään - päivittäisen kuoleman keskellä samassa aitauksessa.

Voihan vaikka epätoivoisena kysyä: Onko korona Auschwitz? Ja jos on, niin sitten lohdutukseksi todeta: selvisihän siitä de Winditkin.

Jos vielä lohduttavampaa ja uskoa ja toivoa antavampaa keskitysleiriltä elämään selviytymistarinaa kaipaa, niin sitten on luettava tämä kultajyvänen:
Viktor E. Frankl - Ihmisyyden rajalla.

Täältä omia kokemuskuvia

Kirjavinkeissä eilen:
Edelfelt: Vanhan päiväkirjan lehtiä
- Episodi J. L. Runebergin elämästä

KIRJA-ARVOSTELUT

Telineillä värjötellessä

9.6. -77 (to)

WP

+17 C. Kävimme talomaalit kaupungista. Kun kerran kertataikkiaan ei värisilmää ole, on parasta valita laimeat, vaaleat värit, jotka ovat aina sopusoinnussa.

Hullusta Idistä ei tänään ole kuulunut mitään. Nyt on kello n. 21.30. Ylensäkin näitä muistiinpanoja tehdessäni on iltaa tai yötä. Nyt ei kirjoitushaluja ole, käyn Grimbergin Kansojen historiasta tutkimaan Napoleonin Venäjän retkeä ja Waterloiskista.


Viime yönä en oikein unta saanut sittenkään, vaikka olinkin rättiväsynyt: ajattelin jo syksyä, jolloin olen uudessa paikassa opettajana, koulunjohtajana, koko pitäjän ohjaavana opettajana - tällä kokemuksella! Lisäksi ajattelin kymmenen kilometrin työmatkaa auraamattomaa tietä pitkin omalla autolla, jota ei vielä ole ja jota varten joudun vippaamaan velkaa, mikäli saan; vielä ajattelin maksamatonta opintolainaa ...Vaikeudet kasaantuvat ja lisääntyvät kun niitä oikein tarkkaan käy pohtimaan, siinä varmasti maailma päälle kaatuu. Toki kaikkien vaikeuksien jälkeen on päiväsaikaan suht helppo suhteuttaa nuo pikkuhuoliksi. Miten pelokas olinkaan nelitoistavuotiaana tultuani valituksi teinikunnan sihteerin virkaan vastoin tahtoani! Olin varma epäonnistumisesta. Miten pelokas ylioppilaskeväänä, pieleenmenosta opetusharjoittluaikana  jne. jne.

Silti venyvä vaha on ihminen, kyllä se siitä.

Viikon kokemattomat katiskat antoivat kolme elävää ahventa ja neljä kuollutta; yhdellä kuolleista ei ollut päätä - vähän kuin Ugandassa.

22.6. -77 (ke)

+2 C. Kiitos kesästä. Talosta on kaksi ja puoli seinää maalattu. Viileys sotki maalauksia.
Sain tänään kesäkuun palkkalistan, tietysti maksoivat vähemmän mukaan, huomenna on taas oikaistava - ties monennenko kerran samasta asiasta. Kumma miten kuohauttaa eto rahamäärä (300 mk).
Pitäisi lukea uudelleen del Castillon Kitara, joka kertoo yksinäisestä kääpiöstä, toisaalta ei pitäisi, koska Kitaran voimakas tunnelma tunkeutuisi väkisin omaan tekstiin, toisaalta taas voisi lukea, sillä vasta joskus syksyllä alan koota päässä pyöriviä suunnitelmia paperille.

27.6. -77 (ma)

Kylmä juhannus takana, Parhaimmillaan lämpötila oli +8 C.
Talon maalaaminen jatkuu. Maali, jolla maalaamme, on melkeinpä väritöntä luirua; ei sitä ainakaan kauniiksi voi sanoa.
Pelaamme jatkuvasti sulkapalloa, minkä tuulelta voimme. Eilisiltana tuli myöhäisennätys: viimeinen erä loppui keskiyöllä, viittätoista vaille puolenyön.
Alkukesä kului mukavasti maalitelineillä värjötellessä, asioita sottaillessa.

Ympärillä olevat ihmiset vanhenevat joka ikinen päivä, kohta koittaa aika, jolloin lapsuuteni aikaiset aikaihmiset kuolevat viimeistä myöten pois, kantakyläläiset häviävät, uudet asukkaat valloittavat kylän, rakentavat joko omakotitalon tai asettuvat rivitalopätkään päiviään laskemaan. Kylä vierastuu, kylästä vieraantuu sen kasvaessa, ihmiset muuttuvat nimettömiksi, vähitellen kaikkia juoruja ei jaksa kuunnella, kun ei tiedä kenestä henkilöstä on kysymys, minkä näköisestä, kokoisesta yms.

Kanta-asukas, kantakyläläinen ei enää olekaan itseoikeutettu, itsestäänselvä, varmasti kylään kuuluva asukas, merkkihenkilö, sillä on paljon muita, toisia.
Kylään on tullut rivitalojen mukana kapakat ja ravintoloihin omat poppoonsa, parikymmentä kyläläistä on alkoholisoitunut näkyvästi ja pysyvästi.

Maalaustelineellä näitä ajattelen ja ajattelen ennen kaikkea naapurinpoikaa, joka ajoi hirven kanssa yhteen vapun tienoilla: ei tunto ruumiinjäseniin palaa, ei elämä maistu, uuden elämän opetteleminen on ylivoimaisen vaikeaa. Ei ole ihmekään jos tuo serkkuni sanoo vointia kysyttäessä: Ei kiinnosta.

(Kyllä minulla kirjoja riittää, hänelle vein sittemmin keskitysleiristä selvinneen tohtori Franklin kirjan Ihmisyyden rajalla.)

Onko liikuntakyky elämän peruskysymyksiä? Kai se on, koska kaikki ihmiset kävelevät, juoksevat, pyöräilevät ja tanssivat. Terveen ihmisen on helppo spekuloida: eihän elämänhalu ja -usko saa olla liikkeestä kiinni, sillä eihän kukaan enää ikäisistäni liiku kuudenkymmenen vuoden päästä.
Olenko julma? Kiellänkö terveyden arvon, koska itse olen terve? Niin kuin upporikas kieltää rahan arvon sanoessaan: mitä minä rahalla teen, eihän se selitä minulle miksi minä elän! Presidentti Nixonhan sanoi äskettäisessä tv-haastattelussa: maailman onnettomimmat ihmiset ovat ne, jotka käyvät Monte Carlossa, viettävät aikaansa siellä tai jossakin muussa huvittelukeskuksessa.

Niinpä kai. Ainakin noin on hyvä lohduttautua, maalaustelineillä kaikottaa kademieli. No me tavalliset tallaajat: meille riittää usein elämäntarkoitukseksi rahansaanti, sen hankkiminen hengenpitimiksi, ja siinä sitä onkin elämäntehtävää nokko.
__________
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

 jäällä -5C tuulen tuiverruksessa

hiihdot 11/522 km=/€