on syntynyt!
Ihan tuohon Suomen alapuolelle, elikkä Suomesta on lohkaistu pala pois niin kuin sodan jälkeen meiltä vastustaja repi vasemman käden irti. Nyt menivät jalat?
On syntynyt uusi maa,
Uusimaa! Valtio? Eristäytynyt, pohjoiskoreamainen?
Menetimme yhdessä yössä pääkaupungin, pressan, hallituksen ja eduskunnan ja monenlaiset valtiolliset hallitsemislaitokset, monenmoisista bisneksistä puhumattakaan.
Mutta hätäkös meidän, meillehän jäi viljava maa ja - meillähän on Turku, jolla on pääkaupunkikokemusta vaikka kuinka. Ja siellähän on jo valmiina arkkipiispanistuin, jolla jo on tällähaavaa valmiina istumassa kirkon päämies: toimikoon
Tapio nyt varsinaisen Suomen
Saulina.
Laukalla, laukalla tässä. Lapasesta lähtemässä.
Vaan saa kai sitä itseksensä, jos ei julki laske, provoon?
Ihan oikeasti tässä pohdiskelen moniaita asioita ja niiden laitoja, kuten moni muukin sottaillee näinä kummallisina korona-aikoina, jolloin taas yhden kerran ei tiedä mitä tuleman pitää.
Tietysti viisainta olisi heittäytyä valmiisiin ajatuksiin eikä tyrkyttää mieleensä omia, vielä kummallisempia epäkypsyyksiä, eli yllä kuvatun kaltaisia.
Viisaampi ja turvallisempi valita käsiinsä lukemista ja niellä valmiita viisaampien ajattelemia asioita. Valita kirja, ja nimenomaan kirja eikä mikään lehti, päiväperhonen, hetken lehahdus.
Kirjoissa on syvyyttä, perspektiiviä aivan eri mitoissa kuin päivälehden pyrähdyksissä, tai näissä blogeissa. Kirjoissa on kauan harkittua, taattua tavaraa.
Kahteen kirjaan olen jo tarttunutkin kaksin käsin kyynärpäitä myöten uppoutunut.
Toinen on
torstainen hupsutus, sorryt siitä.
Toinen on sitten kaikkea muuta.
Tämä:
Vavahduttava kertomus, paikan päällä juutalaisen lääkärin
Eddy de Windin kirjoittama selviytymistarina
Pääteasema Auschwitz. Siellä leirillä salaa kirjoittama raakuus ja rakkaustarina Hansista ja hänen vaimostaan Friedelistä eli itsestään Eddystä ja hänen vaimostaan Friedelistä, jotka puolitoista vuotta elivät - yhdessä erillään - päivittäisen kuoleman keskellä samassa aitauksessa.
Voihan vaikka epätoivoisena kysyä: Onko korona Auschwitz? Ja jos on, niin sitten lohdutukseksi todeta: selvisihän siitä de Winditkin.
Jos vielä lohduttavampaa ja uskoa ja toivoa antavampaa keskitysleiriltä elämään selviytymistarinaa kaipaa, niin sitten on luettava tämä kultajyvänen:
Viktor E. Frankl -
Ihmisyyden rajalla.
Kirjavinkeissä eilen:
Edelfelt: Vanhan päiväkirjan lehtiä
- Episodi J. L. Runebergin elämästä
KIRJA-ARVOSTELUT
