Siipirikko

7.8. -77 (su)

Helteisen päivän jälkeen.

Vielä äkkipikaisuutta, en tiedät valitettavastiko, löytyi minustakin.
Kävimme aamulla kahden lossin takana hierotuttamassa ja mustikkareissulla, jossa lepopaikan kioskilla palvelu pelasi kielillä:

- Wir haben zwei kilo poronkinkku aus Lihakunta.

Vissiin siellä kioskin myyjä palveli saksalaisturistia, meiltäkös väsymys vei kontrollin, eikä naurusta meinannut loppua tulla.
Mikäs mikäs, olisi vaan ostanut ja maitolaiturilta sitten hörpännyt tonkasta ilmaiset juomat.

Rankan päivä jälkeen pelasimme sulkapalloa ja viimeaikaisten tappioiden sarja näytti jo katkeavan, mutta vielä mitä! Maila katkesi, ei tappioputki. Vastustaja - semmoinenko oli veljestä tullut! - nousi selvästä tappioasemasta erän päähän  - ja silloin riemastuin!
Purin kiukkuni sulkapallomailaan, aivan kuten koulussa olen opettanut hakkaamaan nyrkillä tyynyä, kun oikein raivostuttaa. Iskin mailan säpäleiksi ja ruhjoin sitä maata vasten. Hain vanhan mailan liiteristä. Ja aloin jälleen hävitä. Lopetin.
Sanoin (karjaisin):

"Tämän kesän pelit on minun osaltani pelattu! Kiitos seurasta, Kokoa verkko ja vie talviteloille."

Verkko on vieläkin pihalla odottamassa uutta peliä; saa nähdä vieläkö pelaan vai pidänkö itsepäisesti päätökseni. En tiedä kumpi ratkaisu olisi parempi. Näyttäköön aika.

Levoton sisin ei rauhoitu, vaikka kuinka vertaan humalaiseen radioselostajaan, Raatikainen - Voitto vielä etunimeltään! Äijä viime viikko sitten lauantaina yritti takellella selostusta Suomen mestaruuskisoista juoksijoista juoksuradalla: nyt etenevät selät vastakkain... On siinäkin mies: mennä nyt miljoonan kuulijan edessä munaamaan itsensä. Mitähän mies nyt jälkeenpäin viikontakaisesta miettii. Outoa leikkiä.
Suhteuta asioita. Suhteuta. Hoen. Murheesi monen muun rinnalla ovat mitättömiä, häivää.

8.8. -77 (ma)

Pitkästä aikaa tunnen olotilani taas täysin rauhalliseksi. Puhtaissa lakanoissa makailen aitassa, loppukesän lämmöstä nauttien.
Tänään emme enää pelanneet sulkapalloa; juoksin neljä kilometriä ja näin kuolleen kyykäärmeen tiellä. Vasemman käden kynnenaluset ovat mustikassa, eivät saunassa puhdistuneet.

__________

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

hiihdot 11 / 692 km=/€

Telineillä värjötellessä

9.6. -77 (to)

WP

+17 C. Kävimme talomaalit kaupungista. Kun kerran kertataikkiaan ei värisilmää ole, on parasta valita laimeat, vaaleat värit, jotka ovat aina sopusoinnussa.

Hullusta Idistä ei tänään ole kuulunut mitään. Nyt on kello n. 21.30. Ylensäkin näitä muistiinpanoja tehdessäni on iltaa tai yötä. Nyt ei kirjoitushaluja ole, käyn Grimbergin Kansojen historiasta tutkimaan Napoleonin Venäjän retkeä ja Waterloiskista.


Viime yönä en oikein unta saanut sittenkään, vaikka olinkin rättiväsynyt: ajattelin jo syksyä, jolloin olen uudessa paikassa opettajana, koulunjohtajana, koko pitäjän ohjaavana opettajana - tällä kokemuksella! Lisäksi ajattelin kymmenen kilometrin työmatkaa auraamattomaa tietä pitkin omalla autolla, jota ei vielä ole ja jota varten joudun vippaamaan velkaa, mikäli saan; vielä ajattelin maksamatonta opintolainaa ...Vaikeudet kasaantuvat ja lisääntyvät kun niitä oikein tarkkaan käy pohtimaan, siinä varmasti maailma päälle kaatuu. Toki kaikkien vaikeuksien jälkeen on päiväsaikaan suht helppo suhteuttaa nuo pikkuhuoliksi. Miten pelokas olinkaan nelitoistavuotiaana tultuani valituksi teinikunnan sihteerin virkaan vastoin tahtoani! Olin varma epäonnistumisesta. Miten pelokas ylioppilaskeväänä, pieleenmenosta opetusharjoittluaikana  jne. jne.

Silti venyvä vaha on ihminen, kyllä se siitä.

Viikon kokemattomat katiskat antoivat kolme elävää ahventa ja neljä kuollutta; yhdellä kuolleista ei ollut päätä - vähän kuin Ugandassa.

22.6. -77 (ke)

+2 C. Kiitos kesästä. Talosta on kaksi ja puoli seinää maalattu. Viileys sotki maalauksia.
Sain tänään kesäkuun palkkalistan, tietysti maksoivat vähemmän mukaan, huomenna on taas oikaistava - ties monennenko kerran samasta asiasta. Kumma miten kuohauttaa eto rahamäärä (300 mk).
Pitäisi lukea uudelleen del Castillon Kitara, joka kertoo yksinäisestä kääpiöstä, toisaalta ei pitäisi, koska Kitaran voimakas tunnelma tunkeutuisi väkisin omaan tekstiin, toisaalta taas voisi lukea, sillä vasta joskus syksyllä alan koota päässä pyöriviä suunnitelmia paperille.

27.6. -77 (ma)

Kylmä juhannus takana, Parhaimmillaan lämpötila oli +8 C.
Talon maalaaminen jatkuu. Maali, jolla maalaamme, on melkeinpä väritöntä luirua; ei sitä ainakaan kauniiksi voi sanoa.
Pelaamme jatkuvasti sulkapalloa, minkä tuulelta voimme. Eilisiltana tuli myöhäisennätys: viimeinen erä loppui keskiyöllä, viittätoista vaille puolenyön.
Alkukesä kului mukavasti maalitelineillä värjötellessä, asioita sottaillessa.

Ympärillä olevat ihmiset vanhenevat joka ikinen päivä, kohta koittaa aika, jolloin lapsuuteni aikaiset aikaihmiset kuolevat viimeistä myöten pois, kantakyläläiset häviävät, uudet asukkaat valloittavat kylän, rakentavat joko omakotitalon tai asettuvat rivitalopätkään päiviään laskemaan. Kylä vierastuu, kylästä vieraantuu sen kasvaessa, ihmiset muuttuvat nimettömiksi, vähitellen kaikkia juoruja ei jaksa kuunnella, kun ei tiedä kenestä henkilöstä on kysymys, minkä näköisestä, kokoisesta yms.

Kanta-asukas, kantakyläläinen ei enää olekaan itseoikeutettu, itsestäänselvä, varmasti kylään kuuluva asukas, merkkihenkilö, sillä on paljon muita, toisia.
Kylään on tullut rivitalojen mukana kapakat ja ravintoloihin omat poppoonsa, parikymmentä kyläläistä on alkoholisoitunut näkyvästi ja pysyvästi.

Maalaustelineellä näitä ajattelen ja ajattelen ennen kaikkea naapurinpoikaa, joka ajoi hirven kanssa yhteen vapun tienoilla: ei tunto ruumiinjäseniin palaa, ei elämä maistu, uuden elämän opetteleminen on ylivoimaisen vaikeaa. Ei ole ihmekään jos tuo serkkuni sanoo vointia kysyttäessä: Ei kiinnosta.

(Kyllä minulla kirjoja riittää, hänelle vein sittemmin keskitysleiristä selvinneen tohtori Franklin kirjan Ihmisyyden rajalla.)

Onko liikuntakyky elämän peruskysymyksiä? Kai se on, koska kaikki ihmiset kävelevät, juoksevat, pyöräilevät ja tanssivat. Terveen ihmisen on helppo spekuloida: eihän elämänhalu ja -usko saa olla liikkeestä kiinni, sillä eihän kukaan enää ikäisistäni liiku kuudenkymmenen vuoden päästä.
Olenko julma? Kiellänkö terveyden arvon, koska itse olen terve? Niin kuin upporikas kieltää rahan arvon sanoessaan: mitä minä rahalla teen, eihän se selitä minulle miksi minä elän! Presidentti Nixonhan sanoi äskettäisessä tv-haastattelussa: maailman onnettomimmat ihmiset ovat ne, jotka käyvät Monte Carlossa, viettävät aikaansa siellä tai jossakin muussa huvittelukeskuksessa.

Niinpä kai. Ainakin noin on hyvä lohduttautua, maalaustelineillä kaikottaa kademieli. No me tavalliset tallaajat: meille riittää usein elämäntarkoitukseksi rahansaanti, sen hankkiminen hengenpitimiksi, ja siinä sitä onkin elämäntehtävää nokko.
__________
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

 jäällä -5C tuulen tuiverruksessa

hiihdot 11/522 km=/€

Talo raaputettu

Helmikuu on käsillä. On aika putsata verkko ja pitää live-tauko.
Ulkovintiltä sahajauhoista löytyneiden 40 vuoden takaisten muistiinpanojen esilletuloaika.

Tutuille täkäläisille näistä jotain irtoaa, tuntemattomille lukijoille tuskin mitään,
joten: unohtakaa - mutta: viimeistään maaliskuussa taas,
ennen idusta,
ma rukoilen ja pyydän: palatkaa!

Ihmisten nimet olen muuttanut, etten vain loukkaisi neljänkymmenen vuoden takaakaan ketään.
Elisabet II ja Idi Amin esiintyvät rohkeasti omilla nimillään, samoin moni kirjailija kirjoineen.

Veljeni kuoli syksyllä, julkaistakoon nämä hänen muistokseen.

(Vielä, ja myös, muistutan anttieskolamaisesti: tuskin istuisin tuon nuoren metafyysikko-opettajan pöytään nykyisin, jos vähänkin muita pöytiä olisi vapaina, ja jos istuisin, tuskin kovin kauan jaksaisin kuunnella.
"Aikansa kutakin" - vai miten se pässi mölähti kun päätä leikattiin ...)
____________________

KESÄKUU

3.6.1977 (pe)

Runnakko kipeänä, mieli korkealla makoilen sängyssä vintillä ja muistelen päivää; hra Napoleon toimii apuna, tarjoaa elämäkerrallaan kirjoitusalusta-apua.
Tänään voi sanoa, että tänään alkoi kesä: jo traditioksi muodostuneet kesärituaalit alkoivat.

Veli haettiin junalta. Satoi. Katselimme nuutuneina ikkunasta viimekesän toistoa: kyllä varmaan sataa. Siitä kuitenkin iloksi muuttui ja aurinko työntyi ilottelemaan.

Aloitimme kesänvieton.

Kiristimme sulkapalloverkon entiseen paikkaan poikki pihan. Kalkitsimme kentän rajat; viimevuotisen rajat häämöttivät ponnistavan ruohon seassa, joten mitata emme tarvinneet. Pelasimme viisi erää, viidestätoista poikki. Voitin ensimmäisen.
Hävisin kaksi seuraavaa. 1 – 2. Neljännessä tuli voitto. 2 – 2. Peli oli kestänyt tunnin. Alkoi finaali: tasaista puoleen väliin, piste kerrallaan, vuorotellen, tilanne 6-6. Sitten käänne: otin seitsemän pistettä peräkkäin. 13-6. Helppo pala ja voitto. Lopputulos: 3 – 2.
Sitten sauna lämpiämään.
Juoksimme urheilukenttää ja otimme tonnin ajan: 3.45 – parempaan on varaa, vaikka tiukoille otti; kurkku tuntuu vieläkin kipeältä.

8.6. -77 (ke)

Talo on raaputettu!

Kolme päivää siinä kului kahdelta mieheltä. Olen täysin naatti. Olemme telunneet kellonympäryspäiviä ja kaiken päälle jatkaneet urheiluharrastusta: töiden päätyttyä noin tunti sulkapalloa ja lopuksi viiden kilometrin juoksulenkki.

Näin ruumiillisesti rasitettuna ei jaksa eikä tarvitse, ei ole tarvetta pohtia elämän ja elämisen peruskysymyksiä, riittää kun on.

Pääskyset ovat valinneet pesäpaikakseen talomme räystäspuut – ensimmäisen kerran koko talohistorian aikana, 30 vuoteen. Olemme monena kesänä toivoneet savisia pääskynpesiä räystäisiin, ei niitä ole ilmestynyt, nyt, kun maalaamme talon, ovat pääskyset väkisin tuloillaan, mutta ei auta, joudumme pesänalut hävittämään. Pääskyset ovat naapuritalon ullakolta häädettyjä, sillä naapurivirastotaloa maalataan myös. Ovat ne taitavia rakentajia nuo linnut: savipesähän on tyhjän päällä kiinni kahdesta reunasta ja katosta.

Kirjoitan tätä hyvin tyytyväisenä elämään Kidutusraportin päällä. Viikon koleuden jälkeen näyttää kesä hyökyvän.

Hullu sotamarsalkka, tohtori, presidentti Idi Amin Dada on väkisin änkäytymässä kuningatar Elizabethin* 25.vuotishallitsijajuhliin; Lontoossa eivät kuitenkaan antaneet tälle Ugandan johtajajermulle laskeutumislupaa. Idi Amin on tapattanut ainakin 100 000 ugandalaista valtaannousunsa jälkeen 1970-luvun alusta.

Höpelöitähän riittää! Napoleonista omiin kylähulluihimme.

Meidän kylämme raitilla on parina kesänä pyörinyt muuan kaksikymmenkesäinen Tommi. Puvuntakki päällä koppalakissaan. Tommi kiertää kolmen kuppilan väliä ja viettää elämäänsä. Kesät Tommi on kylässä, talvet Koppolassa. Tommilla on ollut huono tuuri, kun ei ole onnistunut saamaan omaa valtiota hoitaakseen. Elämänkohtalotoveri Idi Amin on onnenpekka.

Tommi ei oikeastaan ole hullu, Tommi on pimahtanut, Idi Amin on hullu. Pimahtaneessa on jotakin positiivista, miellyttävää, hullussa sen sijaan on pelottava kaiku.

Muuten kylämme parhaiten pukeutunut mies on Antti – pimahtanut, työhaluton. Voi näitä eläviä romaanihenkilöitä!

Esimerkiksi: Tommi, Antti, Jäykkä, Musta Poika, Mikko, Eikka, Pena, Kale, Hursu, YK, Aven, Tuppe, Julle, Kosti, Asko, Repe, Kille, Rosvo, Ville, Pumpeli, Kukko … ei tule loppua, ovat työttömiä, mutta samalla työhaluttomia. Mitäs näistä. Meitä riittää.

* Elisabet
__________
KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

hiihdot  10+11  /511 km=/€