Mielikuvituksen huutava puute

 

25.7. -77 (ma) 
jatk.

Kukaan yhteistyöhaluinen, sosiaalisuutta, kanssakäymistä ja toimeentuloa vaativa kansalainen, terve ihminen, ei voi sanoutua irti noista Neljästä vaatimuksesta (rehellisyys, puhtaus, epäitsekkyys, rakkaus), yhteiskuntamme ei tule sallia säilyäkseen noiden Neljän periaatteen laiminlyömistä, eikä kukaan käytännössä, todellisessa arkielämässä voikaan tasapainon saavuttaakseen Neljän arvoa kieltää.

Kun nyt on varmaa, että Neljän noudattaminen ei miellytä kaikkia, vaan itsekukin jossakin elämänsä vaiheessa yrittää joka tapauksessa kiertää noiden Neljän asettamaa velvoitetta, tarvitaan yleisesti hyväksytty kiertotie, jolloin voidaan tehdä toisin eli olla Neljää vastaan.

On lupa olla Neljää vastaan! Mielikuvituksessa.

Mielikuvitus on se hyväksytty kiertotie. Mielikuvituksessa voimme kiertää kaiken päälaelleen ja tehdä toisin päin kuin mitä todellisuudessa vaaditaan. Mielikuvitus on pakopaikka, henkireikä todellisuutta vastaan. Mielikuvituksessa voidaan olla vaikka kuinka epärehellisiä, siveettömiä, itsekkäitä ja rakkaudettomia, mikäli yksilö niin tuntee.

Mielikuvitus on kuin ukkosmyrsky, joka raikastaa ilman. Mielikuvituksessa saa möyriä, salamoida ja ottaa muilta luulot pois sekä palata sitten raikastuneena todellisuuteen.
Joku huutaa jo: - EI TOIMI!

Toimii, jos on opetellut mielikuvituksen käytön. Kompensaatio on oltava, jokainen todellinen asia on korvattavissa, mikäli tarvetta kompensaatioon on. Todellinen kompensaatiopaikka on mielikuvitus, jokaiselle, se on turvallinen paikka, joka ei aiheuta vahinkoa sen enempää itselle kuin ympäristölleen.

Nykyisestä romuihmisestä, joka katselee maailmaa stereoittensa, tekniikkalaatikoittensa takaa, tuntuu aluksi sadulta, mielettömältä, uskomattomalta koko väite mielikuvituksen todellisuudesta sen takia, koska häneltä kaikki mielikuvitus on kitketty pois ja hänelle on sanottu: "Et saa paeta kosketeltavaa todellisuutta: jos pakenet, petät itsesi ja ennen kaikkea kanssaihmisesi!"

Ihminen on kasvanut, varttunut lapsesta nuoreksi ja nuoresta lapseksi jälleen, vaikka nuoruuden jälkeen olisi tullut aikuisuuden vuoro abstraktioineen, kuvittelukykyineen. Vain lapsi tarvitsee auton vierelleen liikuteltavaksi uskoakseen sen autoksi. Aikuinen pystyy kuvittelemaan tuon auton, mutta: kun ei niin ei! Nykyihminen, joka korskeasti nimittää itseänsä aikuiseksi, tarvitsee lapsen lailla tuon auton vierelleen uskoakseen sen autoksi, ja mikä kaikkein pahinta: nykyihminen tarvitsee tuon auton itselleen, omaan talliinsa, omistukseensa, uskoakseen, että tuo esine on auto.
 
Samoin hän tarvitsee kuvittelukyvyn, mielikuvituksen puutteessa sen kaiken roinan, jota maailma tuottaa, omaan kammioonsa, uskoakseen niiden olemassaolon ja uskoo vasta sen jälkeen olevansa onnellinen.
Täten ei koskaan, ei koskaan ihminen voi tulla nykymaailmassa onnelliseksi, sillä niin paljon on romua ja roinaa ja niin vähän elinvuosia tuon kaiken haalimiseen.

Siinä ukko-Piaget heittää teorioineen monen kohdalla häränpyllyä!

Minä omistan amerikkalaisen superraudan, minä omistan sen etuistuimella istuvan kiihottavan blondin, minä omistan tallin tuolle autolle ja minä omistan talon tuolle kiihottavalle vaalealle ja minä omistan Villan ja minä omistan mitä ikinä rahalla vain saa ja minä omistan vielä paljon sellaistakin, jota rahan mahdillakaan ei saa, JOS ja KUN: Minä omistan mielikuvituksen ja kun panen sen toimimaan, niin minä omistan nuo kaikki, romun, inhimillisyyden, animaalisuuden ja kaiken mitä ikinä ja kuuna kullan valakeana haluan tullakseni onnelliseksi, tyytyväiseksi ja tasapainoiseksi. Minä omistan tuon koko roskan, milloin ikinä sen omistaa haluan, vaikka silloin kun ajan venäläisellä, lakkoilevalla autollani, kalkkeutuvan rumistuvan vaimon kanssa pitkin kuoppaista soratietä kotiini, jona toimii ennen sotia rakennettu rapistunut kerrostalo ja tallina mosselleni on ressukatos lätäkköisen pihan perillä, huvilanani on sataman laituri ja rahanani viidenkympin vekseli. 
Aamen!

Tai ei ei vielä:
Minä nautin tästä lyhyestä elämästäni ja pystyn elämään myös todellisuudessa; palaamaan mosseeni aina kun tarvitaan; pystyn menemään työhöni ajallaan ja pystyn suunnittelemaan ja kannattamaan kaikkea parannusta tässä yhteiskunnassa. Mutta mielikuvitukseni ansiosta osaan suhteuttaa, pystyn jättämään liiallisen katkeruuden, liiallisen kateuden, vihan, pelon, liiallisen häijyyteni itsestäni.

Luin Roomalaiskirjeiden I luvun toisen kerran tänä päivänä ja minusta karisi himonrippeetkin pois ja usko ihmisen laa...

__________

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös