entisen rautaesiripun takana, ihan simona kuin Speden ko. kaupassa
Siellä nähtävästi opiskeltu ja omaksuttu mallikäyttäytyminen loistavasti. Siellä tullissa, meinaan.
Niiralan tullista sujahdat nopeasti ensimmäiselle vieraalle puomille, pysähdyt ja honailet, jotta entäs nyt. Jos ei jonoa ole, niin tähyilet, josko portinvartija viittilöisi jotta sopii tulla syyniin. Viisumin haluaa nähdä, ja kun näkee, saat mennä.
Luulet että olipas helppoa.
Harhaluulo.
Tiilirakennuksen taakse kurvaat ja: jonohan siinä.
Kymmeniä autoja aluksi kahdessa jonossa, jotka liikahtavat viiden tai kymmenen tai kahdenky... minuutin välein autonmitan, joskus jopa kahden. Sammutat moottorin tovin torukuttuasi ja kun olet sammuttanut, jono nytkähtää - sen autonmitan. Starttaat taas. Kolmas kaista on syytä pitää tyhjänä, jos et nuhtelua halua: sitä pitkin viuhahtelevat pitkin rekkarein varustetut hienot citymaasturiautot, eli se on varattu oman maan kansalaisille, heille on suotu etuajo-oikeus.
Puolen tunnin, ja monen startin, päästä, ihme kyllä, huomaat olevasi jo kärkikahinoissa: yhden jonon ensimmäisenä - mutta nyt noita jonoja on kolmetneljät. Katoksen alle tuulitunneliin ei vielä ole pääsyä; siellä näkyy autoja konepellit ylhäällä ja ovet auki selällään odottamassa jotain, ovat kuin linnut lentämään lähtemässä. Vaan eivät ne pääse, eivät eteenpäin, saati lentoon.
Niidenkin on odotettava, kaikkien on odotettava: ensin kuljettajat käyvät papereineen ensimmäisellä kopilla, aikansa jonottavat ja työntävät sitten passin, migraatiokortin (ohutpaperinen) ja rekisteriotteen lasiluukusta sisään - seuraa tietokonetutkimuksia ja kyräilyä lasin molemmin puolin - ja huokaisevat helpotuksesta kun saavat paperinsa takaisin, paitsi migraatiokortista vain puolet, toinen puoli on visusti tallennettava poistuloselvitystä varten, siirtyvät sitten taaimmaiselle kopille, jossa jonottavat ja saavat aikanaan pyöreän leiman pitkään paperiin, mosnaansa, loikkivat siitä itsekukin kuuliaisna autonsa tykö vartoomaan ajopelinsä syynäämistä.
Ajan oloon tunneliin, ihme kyllä, ilmestyy kuin tyhjästä mies, jolla remmin päässä koira, joka kiertää auton kerrallaan, nuuhkii sisätilat, nuuhkii tavaratilat.
Ja nyt kaikki valmista ylitykseen?
E, ei!
Odotuttaa taas, joskus tovin, joskus kaksi, yleensä kolme neljä. Kunnes jostain, taas kuin kuin tyhjästä, ilmestyy kaksi univormua, joiden sisällä ihminen, tai oikeastaan ilmestyy yksi, sillä toinen on kyllä koko ajan ollut valmiina, jos naisihminen vuorossa, kopeloimaan auton alustaa pitkän peilikepin avulla. Mutta kun sitä toista ei näy, sitä arvokkaampaa virkailijaa, sitä miehenpuolta, ei kuulu. Ei edistytä. Sillä toisella kun tuntuu olevan tärkeämpääkin tekemistä: rupattelua toisten tärkeiden virkailijoiden kanssa. Ilmoja katselevat, purukumiakin pitää jauhaa. Ja ennen kaikkea kävellä siihen omanmaalaisten autojen kaistalle päästämään nämä nopsaan kotimatkalle - jottei kotona tsaju jäähtyisi?
Vaan suomalainen odottaa. Ja se on ihan oikein: mitäs tulevat tänne vorkoilemaan halvan bensan toivossa, senkin veronkiertäjät!
Vaan mikäs meidän matkustajien on tuota näytelmää katsoessa sisätilan lämpimässä, meidän paperimme on tarkastettu silmänräpäyksessä, ja olemme siirtyneet jo ajatammon seuraamaan tuota rautakauppajäykelmää kattoon asti yltävien isojen ikkunoiden takaa. Ja jos alkaa kyllästyttää voi aikansa kuluksi opetella kyrillisiä kirjaimia, jotka aina tahtovat unohtua, vaikkapa omasta passista
- хик к а ж - taikka, mikä parempi, paneutua opaskirjan tarjoamiin mahdollisuuksiin nähdä ja kokea sen tuhannet naapurimaan paikat, jotka on luettavissa tästä Markus Lehtipuun mainiosta liki vuosittain uusiutuvasta tietokirjasta:
Kyrsiihän se vähän, mutta kannattaa kyllä: voi ihan tosissaan nähdä ja kokea jotain vallan erilaista aikamatkailua.
Kunhan on päästy vielä yhden leimantarkastuspuomin 'paremmalle' puolelle.
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
