Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yrjö Kokko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yrjö Kokko. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. elokuuta 2024

Enempi taidetta kuin kesäteatteria

 Kesän 2024 kesäteatterit -sarja

7. Yrjö Kokko: Miglin joutsenet  Oronmyllyn kesäteatteri /Parikkala

linkki

Kauneuden ylistys. Mahtavat luonnon kulissit ympärillä. Rinteen alla lammen rannalla. Tervaveneet ja joutsenet. Musiikin lumo. Mikäpä kietoutuessa lämpöiseen luonnon syleilyyn.

Sitten ne säröt. Ihmiset.

Kukapa muu luonnonrauhaa häiritsemässä! Niillä omat kotkotuksensa ja vouhotuksensa. 
Ei meillä katsojilla, vaan noilla näytelmän ihmisillä tuolla Karjalan rajamailla kultakäkösten kylässä, jonne saapuu venäläinen munkki omine kieroine valloitusbisneksineen. Rajan rauha rikkoontuu. Voiko ajankohtaisemmaksi viime sodan aikana entiajoista kirjoitettu näytelmä tulla!

Ammutaan joutsen, lyödään puukko selkään. Pirua ja Belsebubia ilmassa.

Se idyllistä.

Olipa ohjaaja onnistunut kaappaamaan koko lammen käyttöönsä ja näyttelijät haltuunsa. 
Ja vahvistuipa taas se käsitys, miten energisyys tarttuu vastanäyttelijästä toiseen. Munkki Sergeihän, Timo Lyijynen, tempaisi mukaan, puhalsi täyteen liekkiin myös 'nappikauppias' Perkin, Sami Kääriä.

Suloisia, suloisia olivat ne juontajatyttäret. Entä vaikuttavat, sydämensä toisilleen menettäneet Piata ja Luukka lauluineen: Roosa Honkanen ja Kalle Virtanen!  Eikä kenestäkään muusta poikkipuolista sanaa - päinvastoin. Lavastus, puvustus ja koreografia niin kohdallaan kuin olla saattaa. Ai että! Ja Piruhan, Petri Liski, se vasta pirunosansa viimeisen päälle kiskaisi. 😈👿👹

Tyytyväisinä kapusivat katselijat näytöksen jälkeen pitkänpitkät portaat ylös - jotakin kumman juhlavan jumalallista nähtyään.

Vaan ei siinä vielä kaikki. Edessä atria sekä kirkkosalissa Yrjö Kokon elämäntyön valaisu, Timo Huttula, ja ohjaajan sana, Arto Myllärinen.

tekijät

Kesän 2024 kesäteatterikäynnit -  
etäisyydet
1/10 Markku Pölönen (Roukalahti / Liperi - 30 km)
2/10 Tiina Brännare & Eppu Nuotio (Risti / Liperi - 60 km)
3/10 Maria Jotuni (Rääkkylä - 3 km)
4/10 Tiina Markkanen (Potoskavaara / Kitee - 50 km)
5/10  Agapetus (Tohmajärvi - 50 km)
6/10  Ella & Miika Eronen (Möhkö / Ilomantsi - 125 km)
7/10 Yrjö Kokko  (Oronmylly / Parikkala - 107 km)
8/10 Marita Kärkkäinen  (Värtsilä / Tohmajärvi - 76 km)
9/10 Minna Lindgren  (Mönni / Kontiolahti - 75 km)
10/10 perinnetarina / Tomi Kervinen  (Sinkkola / Joensuu - 55 km)
    
Kirjavinkeissä

keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Laulujoutsenen takaiset

- Gku, gku, gku, guu, gu, guuu ...

- Jo'vain siellä voi olla pesä, sanoo Jouni rauhallisesti ja jatkaa viitaten kädellään lompoloon. - Tuossa niemessä on ollut joukhaisen pesä, mutta vesi on nyt niin korkealla, ettei siihen ole voinut pesiä ja se on voinut muuttaa tuonne tievan taakse luttoon. -Yrjö Kokko: Laulujoutsen 1950

Anttihan siellä Jouniksi taiteiltuna, tunturisaamelainen Erkunan Antti - serkun mies Enontekiöltä. Marjatta muinoin kirjoitti Hetasta:

"Antti on se Laulujoutsenen Jouni, joka vei Kokon joutsenpesälle. Kokko oli hyvä ystävämme, asui täällä Ungelon torpassa, torppaoli alunperin saaressa nimeltä Pasahkasaari = Passeakka, Pyhäakka, entinen hautasaari. Saaren lähimmät talot tekivät siitä niemen kaivamalla kapean salmen umpeen ja saivat sen itselleen."

Kyselin Mollistakin, siitä maailman viisaimmasta koirasta (WSOY 1965), kirjasta joka lämpimyydellään lumosi, ja olihan Molli matkassa mukana 'Joukhaisessakin'.

Niin eikös Molli ollut käynyt Marjatankin pakeilla:

"Bures nuorimus oambealli bearrasiguin

Minäkin kerkesin tutustua Molliin, ennen kuin se kuoli ja Kokko hautasi sen Ungelon rantatievaan, muistokivenkin pani päälle. Sinne meni sitten "runoilijan polku" kun Kokko kävi suremassa ja muistelemassa uskollista ystäväänsä.

Toista koiraa en ota, sanoi Kokko eikä ottanutkaan. Otti Manun, sellaisen melkein-koiran lyhytjalkaisen makkaran. Kun Kokko oli poissa, hän jätti sen hotellin emännän Johannan hoiviin. Hotellin piiat pilasivat sen herkuillaan. Kokko löysi palatessaan paisuneen makkaran, joka läähätti lyhyitten jalkojensa varassa juuri ja juuri Ungelon torpan kynnyksen yli... "

Kävipä Kokko Manu-makkaransa kanssa vieraisillakin, iltakahvilla etelästä tulleen viehättävän naisen tykönä, joka asui tilapäisasunnossa lääkäritalon yläkerrassa:

"Illalla saattoi kuulua rapinaa ja ähkettä rapuista, kun Manu läähätti ylös. Sillä oli kaulapannassa kirjelappu, ylen kohtelias: Kirjailija täten nöyrimmästi tiedustelee, olisiko Johtajattarella sopiva hetki pariin kahvikupilliseen Kirjailija kanssa? Olin silloin vielä rehtorina. Johtajatar laati lyhyen vastauskirjeen Manun kaulapannan alle, missä hän ilmoitti kahvipannun olevan heti hellalla, ja pullaakin on vasta leiponut. Manu kömpi rappujen alapäässä odottavan Kirjailijan luo ja vasta sitten kuuluivat Kokon jämerät askeleet portaissa. Kokon kirjoista kuuluu hänen äänensä. Hän kirjoitti ja puhui ikään kuin samalla äänellä, sillä tavalla rönsyilevästi, maalailevasti. Meillä on niin paljon lämpimiä muistoja hänestä, varsinkin Antilla, jota hän piti suuressa arvossa. Ilman "Jounia" ei niitä joutsenkirjojakaan olisi syntynyt."

Serkku-Marjatta jätti maallisen majansa, poroksi kenties muuttui, pari vuotta poromiestään aiemmin, Antti lähti taivaan palkisille viime keväänä, kolmea vaille sata ajast'aikaa eläneenä. 

Rauha heille.


KIRJA-ARVOSTELUT

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Laulujoutsen elomme kehässä

 Suomen kansallislintu

Ja niitä riittää! Yrjö Kokon (1905-1975) ansiosta. Vaiko takia? Riippuu keneltä kysyy.

Jos kysyy elonkehäläisiltä: ansiota. Jos kysyy maata viljeleviltä: takia. Metsästäjiltä jos kysyt: sekä että. Kymmenkiloisia paisteja ilma sakeana ja pellot täynnä, ennen muuttomatkaa.

Ollaan elämänkatsomuksen ja elomme kehän ytimessä.


"Kulutuskulttuurista etäisyyttä ottaneet ovat jo pitkään nähneet toisin: ihmisen erillisyys muusta luonnosta, ihmisen ylivertaisuus ja luonnonherruus sekä edistysusko ovat kaikki ihmisen olemassaolon merkityksessä luovia tarinoita, eivät tosiasioita. --- Olin itsekin juuri näiden tarinoiden vanki. --- olemme kasvaneet fossiilikapitalistiseen järjestelmään ja osa mielenmaisemastamme tulee väistämättä olemaan öljynmustan mytologian ja elämäntavan kyllästämää. ---" "Voimme silti katsoa kunnioittavasti taaksepäin ja löytää opastusta uuden luomiseen." -Osma Naukkarinen

Yrjö Kokko, eläinlääkäri, kirjailija, rimpuili vastaan ja kuinkas kävi: 

"Tämä johti maalaiseläinlääkärin ammatille haitalliseen punaleimaan. -- Kokko rakasti vapautta - taloudellista, poliittista, taiteellista, hengellistä. Toislajisten vapautta."  -Mikko Kallionsivu

Luokkalehden 1986 jälkeen olen lukemassa Elonkehän uusinta, nro 3/20. Silmät suitsirenkaina, sanoisi Karjalaisen muinainen pakinoitsija Romuluu.

Olin äimänkäkenä Kallionsivun esille nostaman Yrjö Kokon mietelmän havaittuani: 

"Tieteen narkoosilla voi nukuttaa sydämen runon." 

Äimänkäkenä siksi, koska omiin sitaattikokoelmiin olin jo aikoja jäljentänyt tuon saman lainauksen! joka jatkuu ja täydentyy "Silloin ei ainakaan ole naurettava."

Noin Yrjö Kokko kirjassa Laulujoutsen - Ultima Thulen lintu. 1950.

Ja taas on lisättävä lukupinoon välttämättä lisäkirja, vaikkei enää millään pinon sortumatta mahtuisikaan: Jukka Parkkinen, Yrjö Kokko: Sadun ja luonnon runoilija. WSOY 2003.

KIRJA-ARVOSTELUT