Rautakaupassako

entisen rautaesiripun takana, ihan simona kuin Speden ko. kaupassa

Siellä nähtävästi opiskeltu ja omaksuttu mallikäyttäytyminen loistavasti. Siellä tullissa, meinaan.

Niiralan tullista sujahdat nopeasti ensimmäiselle vieraalle puomille, pysähdyt ja honailet, jotta entäs nyt. Jos ei jonoa ole, niin tähyilet, josko portinvartija viittilöisi jotta sopii tulla syyniin. Viisumin haluaa nähdä, ja kun näkee, saat mennä.
Luulet että olipas helppoa.

Harhaluulo.

Tiilirakennuksen taakse kurvaat ja: jonohan siinä.

Kymmeniä autoja aluksi kahdessa jonossa, jotka liikahtavat viiden tai kymmenen tai kahdenky... minuutin välein autonmitan, joskus jopa kahden. Sammutat moottorin tovin torukuttuasi ja kun olet sammuttanut, jono nytkähtää - sen autonmitan. Starttaat taas. Kolmas kaista on syytä pitää tyhjänä, jos et nuhtelua halua: sitä pitkin viuhahtelevat pitkin rekkarein varustetut hienot citymaasturiautot, eli se on varattu oman maan kansalaisille, heille on suotu etuajo-oikeus.

Puolen tunnin, ja monen startin, päästä, ihme kyllä, huomaat olevasi jo kärkikahinoissa: yhden jonon ensimmäisenä - mutta nyt noita jonoja on kolmetneljät. Katoksen alle tuulitunneliin ei vielä ole pääsyä; siellä näkyy autoja konepellit ylhäällä ja ovet auki selällään odottamassa jotain, ovat kuin linnut lentämään lähtemässä. Vaan eivät ne pääse, eivät eteenpäin, saati lentoon.
Niidenkin on odotettava, kaikkien on odotettava: ensin kuljettajat käyvät papereineen ensimmäisellä kopilla, aikansa jonottavat ja työntävät sitten passin, migraatiokortin (ohutpaperinen) ja rekisteriotteen lasiluukusta sisään - seuraa tietokonetutkimuksia ja kyräilyä lasin molemmin puolin - ja huokaisevat helpotuksesta kun saavat paperinsa takaisin, paitsi migraatiokortista vain puolet, toinen puoli on visusti tallennettava poistuloselvitystä varten, siirtyvät sitten taaimmaiselle kopille, jossa jonottavat ja saavat aikanaan pyöreän leiman pitkään paperiin, mosnaansa, loikkivat siitä itsekukin kuuliaisna autonsa tykö vartoomaan ajopelinsä syynäämistä.

Ajan oloon tunneliin, ihme kyllä, ilmestyy kuin tyhjästä mies, jolla remmin päässä koira, joka kiertää auton kerrallaan, nuuhkii sisätilat, nuuhkii tavaratilat.
Ja nyt kaikki valmista ylitykseen?

E, ei!

Odotuttaa taas, joskus tovin, joskus kaksi, yleensä kolme neljä. Kunnes jostain, taas kuin kuin tyhjästä, ilmestyy kaksi univormua, joiden sisällä ihminen, tai oikeastaan ilmestyy yksi, sillä toinen on kyllä koko ajan ollut valmiina, jos naisihminen vuorossa, kopeloimaan auton alustaa pitkän peilikepin avulla. Mutta kun sitä toista ei näy, sitä arvokkaampaa virkailijaa, sitä miehenpuolta, ei kuulu. Ei edistytä. Sillä toisella kun tuntuu olevan tärkeämpääkin tekemistä: rupattelua toisten tärkeiden virkailijoiden kanssa. Ilmoja katselevat, purukumiakin pitää jauhaa. Ja ennen kaikkea kävellä siihen omanmaalaisten autojen kaistalle päästämään nämä nopsaan kotimatkalle - jottei kotona tsaju jäähtyisi?

Vaan suomalainen odottaa. Ja se on ihan oikein: mitäs tulevat tänne vorkoilemaan halvan bensan toivossa, senkin veronkiertäjät!

Vaan mikäs meidän matkustajien on tuota näytelmää katsoessa sisätilan lämpimässä, meidän paperimme on tarkastettu silmänräpäyksessä, ja olemme siirtyneet jo ajatammon seuraamaan tuota rautakauppajäykelmää kattoon asti yltävien isojen ikkunoiden takaa. Ja jos alkaa kyllästyttää voi aikansa kuluksi opetella kyrillisiä kirjaimia, jotka aina tahtovat unohtua, vaikkapa omasta passista - хик к а ж - taikka, mikä parempi, paneutua opaskirjan tarjoamiin mahdollisuuksiin nähdä ja kokea sen tuhannet naapurimaan paikat, jotka on luettavissa tästä Markus Lehtipuun mainiosta liki vuosittain uusiutuvasta tietokirjasta:

Kyrsiihän se vähän, mutta kannattaa kyllä: voi ihan tosissaan nähdä ja kokea jotain vallan erilaista aikamatkailua.
Kunhan on päästy vielä yhden leimantarkastuspuomin 'paremmalle' puolelle.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Marrastaa

 

 

Uimahallin parkkipaikalla istuu Vanha Mies etupenkillä, kuski poistunut allasjumppaan.
Harmaata marraskuuta; voitte kuvitella: veden tihrua ja halliin valuvia värittömiä vaatteita, kalpeiden naamojen kuljettamina.
Ei hätää.
No problem: VM on varustautunut, koska on tiennyt mikä märkänäkyvä alakulo odottaa jos jää kurkuilemaan tuulilasitöllötintä. Ja muutenkin, koska ollaan vasta matkan alkupuolilla, yhtä istumista edessä enemmänkin: tihkupäivinä rajalla bensanhakijoita sadepilvin pimein piristystä päivään etsimässä; piristyvät kyllä nälviessään ryssän tullin hitautta, saavat tuntea ylemmyyttä hetken, tai jotain.

Hesarin lukee ensin ja sitten hiljalleen uskaltaa ottaa limanuljaskan käteensä. Hitto mikä kirja! - kuin räkä, joka ei tahdo irrota sormista jos sitä kerrankin kaapaisee; toisaalta ei haluakaan, haluaakin pyörittää mälliä mielessään. Miehet paskoja - no se nyt ei mitään uutta, mutta että nainen noin pahapaska akka! Tänään pahimmillaan. Tänään sille kelpaa kymppivuotiaan pippelelikin miestä edustamaan.

Vanha Mies madonnaa etsii, löytää kaikkea muuta. Kestää, tietäessään että:
Onneksi tämä on vain kaunokirjallisuutta.

Ei totta tosiaan saa, saata olla.
Ei niin totta kuin tuo tuulilasin takainen. Nuo hallille värittömin naamoin ja ketinein lampsivat, totiset todet.
Sulkee kirjan, vaivoin saa suljettua ja irti puisteltua käsistään: jotenkin haluaisi nähdä vieläkö pedoa pahempaan paholaisnainen, sekopää, vielä pystyy ja kykenee.

Uimari tulee punaisen pirteänä. Sopivaan saumaan, VM välttyy oksennukselta.
Etiäpäin.
Rajalla on ruuhkaa, ei Suomen vaan Venäjän tullissa tietenkin.
Tuulee ja sataa.
Marrastaa.

Edessä jokin puolen tunnin odotus about minkä jälkeen kun ensimmäisen puomin palelijavirkailijalle ovat huikanneet privietinsä kera passiviisuminsa vilauttaneet. Ovat ne ystävällisiä kumminkin siihen nähden mitä ennen, tavaritsit. Vaikka Putin on mitä on.

Vartin päästä kun autoa on tuontuostaan sammutettu ja sytytetty, nyitty pätkissä eteenpäin, rumpattu, saavutetaan korkea katos, missä kuskilla alkaa koppileikki: lunkulta lunkulle riento. Vanha Mies pääsee vähemmällä: kävelee vain sisälle tullirakennukseen ja hymyilemättä ojentaa lasin alta kolosta matkustusasiakirjat, passiin liimatun viisumin ja migraatiokortin kahtena kappaleena.

Yhtä verevä nainen kuin se uimahallin parkissa luettu pahis, katsoo pistävästi silmiin, Vanha Mies aivan hätkähtää, ettei vain olisi se kirjan miehiä nielevä nainen, joka hakkeloi kaikki kynsiinsä joutuneet miehet.