Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tšehov. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tšehov. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Vanja-eno

Siis: Vanja raataa korvauksetta kuolleen sisarensa maatilalla, jonka tuotot nappaa leskeksi jäänyt ja uudelleen avioitunut epäkäytännöllinen professorismies. Liki viiskymppisenä Vanja saa tarpeekseen ja räjähtää kun tuo proffanpiru sanoo myyvänsä tilan, jotta kykenee viettämään kaupunkielämää nuorikkonsa kanssa. Vanja jäisi osattomaksi, vaille paikkaa ja palkkaa luonaan asuvan siskon tyttären Sonjan kanssa. Kylän lääkäri pyörii talonkuvioissa mukana.

Kukapa ei räjähtäisi.

Istumme koulun auditoriossa katsomassa venäläistä näytelmää. Venäläistä näinä julmina aikoina! 
EI haittaa yhtään kolhot mustanpuhuvat olosuhteet: semmoistahan on Venäjän maaseudulla. Tuntuu kummalliselta, että näin pienessä pitäjässä esitetään omin voimin noin uskottavasti noin syvällistä klassikkoa. 
Ei mitään rillumareita, vaikka ollaan Pakarisen Esan syntymäpitäjässä, melkein Esan muistomerkin juurella.

No niinhän Riäkky-talviteatterissa aina - kesäisin sitten ne kepeämmät kuviot, kuten viime kesän Katri Helena, vaikkei nyt sekään pelkkää ilottelua ollut, vaan taitavasti Kaija Pakarisen ohjaamaa elävää elämää kaikkine panuineen ja liimataisineen.

Kaksituntinen kuluu nopeasti, nopeammin kuin kotona kaksituntinen MM-jalisotteluistunto telkun ääressä. Mielenkiinto yhtä korkealla kuin Enossa, missä kiersimme Vanjan perässä tilusta pitkin, niityllä ja metsässä aina kohtausten mukaan ja missä votkapaukunkin tarjosivat katsojille palkaksi vaellusvaivasta suoraan pullon suusta. Otti ken ilkesi. 
(Katso tukku tärähtäneitä kuvia Enon ulkoilma-Vanjasta!) 😃

Tšehovin ajaton teksti luonnon kunnioittamisesta ja hukkaan heitetyn ihmiselämän turhuudesta kiinnostaa. Ja ennen kaikkea näyttelijöiden takia homma uppoaa sisuksiin, ei pelkästään onnistuneista roolisuorituksista, vaan myös siksi, että kaikki esittäjät ovat pitäjillä pyöriviä tuttuja naamoja. 

Nyt noin toisenlaisina habituksina tuossa edessä!

Ketterä Ilpo Jorasmaa oikkuillen laahustamassa nyt äkäisenä Serebrjakov-vanhuksena, myymässä vaimovainaan tiluksia ja jättämässä lankonsa ja tyttärensä puille paljaille. No vallanmainio äreä kitupiikkihän Ilpo oli myös siinä Dickensin Joulutarinassa. Ilpon luonteen vastaista. Vaatii taitoa heittäytyä nurinniskoin.

Heleä-ääninen Anne Salin Serebrjakovin nuorena viehkeänä vaimona nyt eikä missään toimiston näppäimillä. Ei ihme että kylätohtori Astroviksi heittäytynyt kunnaninssi Kalevi Harinenkin Jelenaa itsellensä hamuilee; kokoa ja näköä takana kyllin miehellä olisi, mutta kun ei anna ohjaaja Kirsi Koskelo eikä Tšehov sen onnistua - ei pusua pitemmälle. 
Harmi. Harmi.

Sonja, Sonja! 
Entä Sonja! Mammu Koskelo peittoaisi eläytymisellään koska tahansa ja milloin tahansa nämä telkusta tutut Tanhupallot tahi Tapaniset, Valkamankin. Uskokaa pois!

Entä itse Vanja-eno? Tänne hännille jäi, muttei huonouttaan, vaan kun Hermanni Nieminen ei asu täällä. Vierailee vain. Ääntä ja taitoa riittää: ikään kuin ammatikseen näyttelisi. Rajarikon seuduilla asuvana lie tarttunut teatterihajua pelkästä seutukunnan ilmasta?

Eikä pidä unohtaa Minnaa ja Aulia niin saadaan näytelmä kokonaiseksi, eivät jääneet pelkiksi kulisseiksi. Ja eihän kulisseja juuri ollutkaan: valkotuolirivi ja pitkä punaliinapöytä keskellä, vasemmalla edessä samovaari ja votkaa pullossa enolle ja tohtorille.

Turhahan tuonne on rekvisiittaa raahata, tiellä vain olisivat valovoimaisille esittäjille.

Tässä muu tieto: Riäkkyteatteri.

Kirjavinkeissä
tänään
Ritva-Elina Pylväs: Aunuksen pääskyset 

perjantai 19. helmikuuta 2021

Jumissa Tolstoihin

 Hetprerrään toinen opus. Sekin uunituore. Siltalalta, kuinkas muuten.

Siltala 2021

11 kirjoittajaa kertoo jotakin siitä, mitä on irti saanut Leo Tolstoista (1828-1910).
 
Kirjan yksi toimittajista, Martti Anhava, käy läpi kirjojen pakoteemoja; kirjailija Sirpa Kähkönen löytää teksteistä punaisen väripainotteen; kuvataiteilija Silja Rantanen hämmästelee, miten vähän romaaneissa on viittauksia kuvataiteeseen universaaleista aihevalikoimasta huolimatta.

Minä jään hämmästelemään, tapani mukaan yhtä epäolennaisuutta eli, kirjan toisen toimittajan, Tintti Klapurin, nimeä enemmän kuin hänen aihettaan Tolstoi, Tšehov ja kuolema, jossa hän ottaa vertailukavereiksi Tolstoilta romaanin Ivan Iljitsin kuolema sekä kertomuksen Isäntä ja renki ja Tšehovilta kertomuksen Ikävä tarina sekä novellin Piispa. 
Kuolema ei Tšehoville merkitse sen kummempaa, Tolstoille se on 'nimenomaan poikkeuksellinen hetki ihmisen elämässä, koska se mahdollistaa elämän näkemisen uudesta perspektiivistä'. 
Jotenkin noin, tai lukekaas itse ja tulkitkaa tarkemmin. 

Kirjan kolmannen toimittajan, Mika Pylsyn, teksti aloittaa tämän yhdentoista esseen kirjan otsikolla Miksi Tolstoi ei ole vesimeloni?. 
Essee on otsikon vastainen eli oppineisuudella ja sivistyssanoilla keikaroiva, juuri päinvastainen kuin mihin talonpoikaisuutta ihannoiva Tolstoi pyrki. 
Kuunnelkaas vaikka pätkä Pylsyä:
"Tolstoilla ei ollut taipumusta abstraktiin ajatteluun, hänen filosofiset pohdintansa rakentuvat lähinnä erinäköisten syllogismien varaan, ja päiväkirjamerkinnän perään hän onkin suluissa lisännyt "tuntui selkeämmältä ajatellessani" - huomio, joka toistuu Tolstoilla merkittävän usein. Tällainen gnoseologia oli hänelle kuitenkin välttämätöntä oman ajattelun ja tuotannon tueksi."
Jottei nihilistissarkastinen moponi nyt vallan karkaisi, otetaan loppuun tolstoilaisuuden ydinasia, jonka Ben Hellman tiivistää viimeisessä luvussa ja joka antaa koko kirjalle nimen: Mitä Tolstoi todella sanoi. 
Viiteen pointtiin tolstoilaisuus on tiivistettävissä ja nuo kehotukset ovat löydettävissä jossain muodossa Mooseksen Vuorisaarnastakin:

  1. Älä kiivastu.
  2. Nujerra aistillisuutesi.
  3. Älä vanno valoja.
  4. Älä vastaa pahaan pahalla vaan hyvällä.
  5. Rakasta vihollistasi.

6+6+8 km/ 491 km/€= 78 h
Kirjavinkeissä 

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kolme sisarta ja pyörällä päästään

Päivät hurahtelevat vauhdilla, perjantai hujahti kokonaan merkinnöittä. Pyörän päällä ja teatterissa. Pyörällä päästään, you know.

20 mielettömän energistä nuorta näyttämötaiteen opiskelijaa oli talven aikana puurtanut näyttämölle Tsehovin Kolme sisarta. Että oli napakka patsku!
Ihan pyörällä päästään oltiin tovi.

Se just tuo näyttämötaiteen pakottama mielikuvituksen moninaisuus tuli taas esille: kun kurssilla parinkymmenen naisen seassa palloilee ainoastaan kaksi miestä ja kaikille pitää saada lopputyöhön osa, niin monistetaan, näytetään sisaret Olga, Masha ja Irina kolminkertaisina ja lavastetaan milloin petivaate liehuvaksi lipuksi milloin ... no jaa, loputtomiin muotoja riittää.
Eikä katselijan koko aikana tarvitse pelätä, että kohta se kurkku katkaistaan ja veri oikeasti lentää, niin kuin elokuvissa.
Saa nauttia mukana olemisesta kaikessa rauhassa, ilman fyysistä tuskaa, kylpeä sielun virvoittavissa vesissä!

Nuoruuden into oli mieletön, ja huuto sanoinkuvaamaton. Niin sitä pitää!

Nauratti niin kun muistelin omia oppilaita omassa luokassa: tuommoista hulvatonta oli meno monesti, ennen kuin sotahuuto, huuto hirmuinen, palautti väliaikaisesti rauhan maahan. Hiljainen luokka tuntui invalidiltä, epäkuntoiselta kehnolta.

Nuoruuteen kuluu railakas, mutta lopulta kontrolloitu meno. Väkivahva esitys. Sitä oli Teatteri Väkivahvan esitys 5 x 3 sisarta Niittylahdessa 19.4.2013 klo 19-.

Pyöräilyä tuulessa ennen teatteria 2 h ja tänään kävelyä 1½ h. Tuulta riittää ja koleutta, mutta lumet sen kuin hupenevat, jäät kestävä kyllä.

3½h/8 h