Mestarit asialla

🏹 → →

*)

Piirros: Joanna Lira

Laasosen ja Poikolaisen muistan, niin ja olihan myös Päivi Meriluoto lajin olympiamitalisteja - mutta mestari Tetsuya, muinaisesta Japanista?

Fiktiota koko mies. Brasilialaisen Paulo Coelhon luoma. Eikä yhtään hassumpi luomus ihmisen ylivertaisuudesta. Syrjään vetäytynyt vaatimaton alansa hallitsija. Puuseppä siinä missä toinenkin Messias.

Häntä olen nyt seurannut viime päivät. Tyyneyttä ja mielenrauhaa asetellessani sijoilleen. Tämän mestarin eleetöntä elämää on harras ilo lukea: ihmisyyden ydintä. Ampuu nuolella persikkaa, ei ihmisiä. Olisi ihmiskunnalla opittavaa jo siinä nokko.

Jousen tien Tetsuya on puunistuttaja Elzéardin hiljainen sukulaissielu, samaa sukua kuin Jean Gionon Mies joka istutti puita. 

Täältä hänet tapaa, ken rauhoittavaa perjantaipiikkiä tuntee tarvitsevansa kuvineen*)↑🠙  kaikkineen:

Bazar: Jousen tie

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään

Serhi Rudenko: Sankareiden Kiova - Kamppailu kaupungista ja sen herruudesta

Mies joka istutti puita

Toiseksi jää Onni Eläkeläinen tämän miehen kynsissä. 

Tämä mies on Elzéard, joka eli pitkän terveen elämän liki ysikymppiseksi, ja hänestä ekologisen elämän esikuvaksi kelpaavan lyhkäisen, 62-sivuisen, tarinan kirjoitti Jean Giono (1895-1970).

Ranskan alppimaisemissa Provencessa valeteli Giono nuoruudessaan, kilometrin korkeudessa nummimaisemassa missä maa oli autio ja tyhjä ja missä ainoastaan villi laventeli menestyi. Vettä vailla koko maisema. Tuulentuiverrusta riitti.

Janoinen vaeltaja kohtasi miehen, joka tarjosi leilistään harvinaista lähdevettä.

Elzéard oli vetäytynyt vaimon ja pojan kuoltua lammaspaimeneksi yksinäisyyteen elämään unelmaansa, istuttamaan puita. Tai oikeammin: ei hän puita istuttanut vaan puiden siemeniä; 100 tammenterhoa päivässä kolmen vuoden ajan hän oli jo 'kolottanut' maisemaan ensikohtaamiseen mennessä. Ainakin 10000 puuta oli päässyt kasvunmakuun. Ja edessä oli vielä kymmenien vuosien puiden istutuspuuhat samaan tahtiin. Tammea, vaahteraa, pyökkiä, koivuakin.

Onnellisempaa, tyynempää ihmistä kertoja ei iänkuun päivänä ollut tavannut: mies osasi nauttia elämän hitaudesta. Ruumiillisen työn kautta kummunnutta sielunrauhaa ei mikään järkyttänyt.

Kun vuosien jälkeen kertoja palasi linja-autossa 'erämaahan', rauniokyliin, ei hän ollut uskoa silmiään: elämä oli palannut seudulle.

"Kaikki oli muuttunut. Jopa ilmakin. Kun kävijää ennen tervehtivät kuivat ja rajut puuskat, tuulen henki oli nyt lempeä ja hyvältä tuoksuva. Vuorilla kuului kohinaa, niin kuin vesi olisi virtaillut, mutta se olikin tuulen ääntä metsien puissa. Lopulta, mikä hämmästyttävintä, kuulin aivan oikeankin veden äänen sen ryöpytessä keräilyaltaaseen."

Elettiin vuotta 1945, jolloin kirjailija tapasi Elzéardin viimeisen kerran. Monien monien neliökilometrien uurastus, metsittäminen, läheni loppuaan.

"Elzéard Bouffier kuoli rauhallisesti Banonin sairaskodissa vuonna 1947."

Ainoa häikkä tuossa tarinassa on se, ettei se ole totta - päähenkilö EB:tä ei ole ollut olemassa, vaikka moinen työ ja toiminta mahdollista ovatkin.

Suomentaja Tuukka Kangasluoma paljastaa jutun juuret loppusanoissaan.

Samoin lienee myös Onni Eläkeläisen laita: ei olemassa, mutta mahdollinen. Ja vaatimatontahan OE:n toimintakin on: istutettuna vasta se yksi puu, kun toisella satojatuhansia!

Basam Books 2008

lisää

 omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

eilen Väinö Linna - Itse asiassa kuultuna

10 taktista neuvoa kirjakriitikoille

Kirjallisuuskritiikkisarja osa III

ja kirjabloggareillekin

☺Öyliseen☺ viitaten seuraavaa:

Kalle Päätalo sai kädestä pitäen neuvoja Mika Waltarin oppaasta Aiotko kirjailijaksi?.
Ulkoluki - ja tuli!

Aleksis Salusjärvi tekee waltarit kasvaville kriitikoille. Paikkana nyt oikea paikka eli Nuori Voima -lehti. Eivätpä nuo neuvot pahaa tekisi konkareillekaan, vaan minnepäs se vanha kapinen koira tavoistaan?
Heti housunlahkeeseen kiinni ja hanttiin!

Käskyä VII tarkoitan:
"Kritiikin tehtävä ei ole teoksen esittäminen sille otollisimmassa valossa."
No, tuon nielen, mutta:
"Kriitikko ei voi toimia osana fanikulttuuria, vaan hänen on rikottava ja kyseenalaistettava etenkin se viitekehys, jonka osaksi teos asettuu. ---"
Napsaan tuosta poikki, koska muuten en voisi olla eri mieltä. 😂

Minäkö asettuisin fanittamaani Volter Kilpeä jotenkin vastaan? Ei kuuna kullan valakiana! Se on mun siltsu! Pois semmoinen ajatuksenakin. Tai Mukkaa, tai Kallea tai ...
Vanhentunut kriitikko voi jo katsella tiettyjä asioita läpi käpäliensä, antaa löyttä ikuisella etsintämatkallaan kirjaa, joka sisältäisi pelkkää rauhaa ja rakkautta, levollisuutta ja sen semmoista softia - vaikka vähän luikuriakin laskisivat. Siksipä Tõnu Õnnepalu Paratiiseineen ja Jean Giono Puineen ovat melko täydellisiä vanhan kriitikon ideaaleja. Napakympin etsintä tosin vielä jatkuu ja jatkuu.

Mutta te, joilla kriitikon ura edessä siintelemässä, ja te amatöörikirjabloggajat, jotka ohjeita kaipailette, tarttukaa tilaisuuteen ja painakaa mieleenne viisaita ja kutinsa pitäviä selkeitä neuvoja, joita Salusjärvi jakaa kymmenen käskyn muodossa.

Malliksi muutama lyhennettynä, ilman Lutherin Mitäs se on? -selitystä:

• I   Aloituslauseen on oltava tymäkkä.
• II  Ylipitkät virkkeet pois.
• III Ole ehdoton.
• IV Klassinen esittely-referointi-arvotus -jäsennys romukoppaan.
• V  Rajaa näkökulma.
• jne.

Kirjakritiikkisarja I II III IV

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös 

Päät pipinä

Juhannusta se tietää jos näin aaton jälkeen ei suu makealle maistu. Jos päätäkin jomottaa.

Pientä kaikki, suuremman pääkivun rinnalla.

'Hyviä lukuhetkiä

rankasta aiheesta

huolimatta!'

Emilia on tarrannut lappusen Viimeisen sanan (Noxboox 2014) kanteen.

Pärttyli Rinne, filosofi-dramaturgi Skotlannista, on pyöräyttänyt esikoisensa, joka on pommi.
Jo ensimmäinen luku antaa ymmärtää, että tästä ei hyvä seuraa. Lukiopojat kantavat asetta: Kolehmainen räplää ylpeänä ysimillistä Glockia, Franz filosofista kirjaansa.
Kohta kotona ruokapöydässä Franz tiuskaisee äidilleen: - Ime munaa huora.
Myöhemmin on ovella seisovan isän vuoro: - Ja nyt. Ole hyvä ja painu vittuun!

Kaikki, tai mikään, ei ole kohdallaan.
Nuoruuden kiihko ei kuuntele vanhojen pierujen ajatusmalleja, Nietzsche yli-ihmisineen, Übermensch, nyt käy vähän siihen suuntaan uudessa uljaassa filosofiassa, Franzin Tosiajattelussa. Hitler ja Stalinkin kelpuuttivat enemmän populaa jäljellä jätettäväksi: Franzin luonnonlaissa vain harva on viisauden huipulla - keskinkertaisuudetkin joutivat eliminoitaviksi.

Fanzin pää on kipeä. Täytyy olla. Ja Kolehmaisen. Kipeämpi kuin juhannusjuhlijoiden.

Franz on breivikläinen tieten tai tietämättään. Odotettavissa on verilöyly, lopussa utøyat.

Eipä turhaan tarrannut Emilia lappuaan kirjan kanteen.
Pahinta tässä kaikessa on Pärttylin mukaansa nielevä kirjoitustapa.

En suosittele kenellekään, en ainakaan keskenkasvuisille.

Lukekaa mieluummin Jean Gionon Mies joka istutti puita, tai muita Rydmanin Karin suosittelemia kirjoja. Ne kantavat. Niiden kaltaisia me vanhat parrat, elämää nähneet  ja  elämää punninneet, tykönämme rakastamme.

Hyvää jussia kaikille!

Lisää Rinteestä

+

Kirjavinkkaus