Ulalla

Kirjallisuuskritiikkisarja osa IV

Pieni kritiikki
- Kyllä rouva on nyt ymmärtänyt väärin, tämä ei ole sellainen sanatorio, vaan SANAtorio, katsokaapas vaikka:
Ja niin se rouva katsoi ja mekin katsoimme ja se rouva näki ja mekin näimme niin vallan helvetin paljon sanoja ettei ikinä. Mutta parantavatko sanat vaiko eivät? No niinpä!

Noin päättelee Mutta mitä kuuluu Lynyrd Skynyrdille?, Aviador 2018, näpäkkien novelliensa kirjan Riikka Ulanto. Ovat sen verran lyhykäisiä kaikki, jotta siinä samassa kun keittää aamulla minuuttivellin lukee yhden minuuttinovellin. Hittolainen että ovat puujalkamaisuudessaankin herättäviä, ainakin toisen silmän aukaisevia!

Laitetaan samaan sarjaan kuin  Kafka F ja Peltonen J - menköön!
Vaikka vielä on suuntaamista, kohdentamista: tahtoo paikoin lukija Ulannon kanssa ulalla olla, vaan haitanneekos tuo, sillä kirjailijan laittamien sanojen raaputtaminen (vrt. Ässä-arpa) kiilto silmissä on hyvän kirjallisuuden merkki.

 Kirjavinkeissä

___
PS
Kokeilin tässä Aleksis Salusjärven IX käskyn toteuttamista, lihaksittamista: 'Siteeraa teosta --- Lyhimmillään kritiikki voisi ajatella tekstiksi, jossa on sitaatti ja kommentti kirjasta.'
Eli nyt ovat aihetodistus ja todistajanlausunto minuutissa niputettuina.
Toimiko?

Kirjakritiikkisarja I II III IV

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös 

10 taktista neuvoa kirjakriitikoille

Kirjallisuuskritiikkisarja osa III

ja kirjabloggareillekin

☺Öyliseen☺ viitaten seuraavaa:

Kalle Päätalo sai kädestä pitäen neuvoja Mika Waltarin oppaasta Aiotko kirjailijaksi?.
Ulkoluki - ja tuli!

Aleksis Salusjärvi tekee waltarit kasvaville kriitikoille. Paikkana nyt oikea paikka eli Nuori Voima -lehti. Eivätpä nuo neuvot pahaa tekisi konkareillekaan, vaan minnepäs se vanha kapinen koira tavoistaan?
Heti housunlahkeeseen kiinni ja hanttiin!

Käskyä VII tarkoitan:
"Kritiikin tehtävä ei ole teoksen esittäminen sille otollisimmassa valossa."
No, tuon nielen, mutta:
"Kriitikko ei voi toimia osana fanikulttuuria, vaan hänen on rikottava ja kyseenalaistettava etenkin se viitekehys, jonka osaksi teos asettuu. ---"
Napsaan tuosta poikki, koska muuten en voisi olla eri mieltä. 😂

Minäkö asettuisin fanittamaani Volter Kilpeä jotenkin vastaan? Ei kuuna kullan valakiana! Se on mun siltsu! Pois semmoinen ajatuksenakin. Tai Mukkaa, tai Kallea tai ...
Vanhentunut kriitikko voi jo katsella tiettyjä asioita läpi käpäliensä, antaa löyttä ikuisella etsintämatkallaan kirjaa, joka sisältäisi pelkkää rauhaa ja rakkautta, levollisuutta ja sen semmoista softia - vaikka vähän luikuriakin laskisivat. Siksipä Tõnu Õnnepalu Paratiiseineen ja Jean Giono Puineen ovat melko täydellisiä vanhan kriitikon ideaaleja. Napakympin etsintä tosin vielä jatkuu ja jatkuu.

Mutta te, joilla kriitikon ura edessä siintelemässä, ja te amatöörikirjabloggajat, jotka ohjeita kaipailette, tarttukaa tilaisuuteen ja painakaa mieleenne viisaita ja kutinsa pitäviä selkeitä neuvoja, joita Salusjärvi jakaa kymmenen käskyn muodossa.

Malliksi muutama lyhennettynä, ilman Lutherin Mitäs se on? -selitystä:

• I   Aloituslauseen on oltava tymäkkä.
• II  Ylipitkät virkkeet pois.
• III Ole ehdoton.
• IV Klassinen esittely-referointi-arvotus -jäsennys romukoppaan.
• V  Rajaa näkökulma.
• jne.

Kirjakritiikkisarja I II III IV

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös 

Kriitikon kriteerit

Kirjallisuuskritiikkisarja osa II

Kiiltomadon (Lysmasken) päätoimittaja Aleksis Salusjärvi, yksi kuudesta lukijastani, kirjoittelee mielenkiintoisia paukahduksia verekseen Nuori Voima -lehteen, 3/18. (AS:han kokoaa tuon mielenkiintoisen blogikertymänkin: Laadunvalvontayksikkö.)

https://twitter.com/nuorivoima

Poimin minua miellyttävät pihlajanmarjat pottaan pois riippumasta - suluissa omat lisäni (vaatimattomasti mustalla):

1. Ylivoimaisesti yleisin ongelma kritiikissä on, että kirjoittaja ei arvosta omaa kokemustaan riittävästi. (meissä kaikissa ei asustele juhanitamminen)
2. Barthesilainen tekijän kuolema on erityisesti kriitikoille totta = tarkoittaa sitä, että [kirjan]tekijä on lakannut olemasta tekstinsä ylimmäinen auktoriteetti: lukijalla on valta ja vapaus lukea ja tulkita lukemaansa riippumatta tekijästä ja tämän mahdollisesti tunnetuista intentioista. (niin teen aina - nykyisin)
3. Toimittajat kirjoittavat juonireferaatteja ja diletanteilla taas substanssipuoli pettää alta. (kuulun selvästi jälkimmäisiin - ilolla)
4. Teoksen kontekstualisointi on --- kritiikin olennaisimpia yksittäisiä tehtäviä. (kirja on palanen elämän suuresta palapelistä, mihin yritän sitä sököttää kyllä)
5. Kriitikoiden helmasynti on varovaisuus. Kriitikon välillä soisikin kirjoittavan muutaman kirosanan tekstinsä sekaan, ihan vain muistutuksena siitä, että kritiikissä on myös reuna-alueet käytössä. (tässä tapauksessa kyllä mieli teki huutaa kekkosena saatanan tunari! tai höynäytettynä: - Helevetin hölömö! tarkoittaen itseäni, jota kustantaja kuzetti)

Tämän enempää asiaa en kerta kaikkiaan jaksa yhdellä kertaa kirjoittaa tahi lukea - tunnen kaikenlaisen asian esittämisen aina vähän pakkoliikkeisenä cp-vammana, miltei tulkinnan uhkana!
On päästävä rallattelemaan!
- mihin jok'ainoa kirja antaa mahdollisuuden, sillä Kirja on (kuin) soitin
- jokainen kirja erilainen soitin.

Huomenna selvittelen Aleksin* verkosta loput sintit - tavaellen tavallani; on se sen verran mielenkiintoista ja ennen kaikkea luettavaa kamaa.

*Nykyohjeen mukaan nimeä voidaankin taivuttaa kolmella tapaa: Mahdollisia genetiivimuotoja ovat

Aleksiksen, Aleksisin ja Aleksin.

Kirjakritiikkisarja I II III IV

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös 

Kirjaorjuudesta irti

kukin taaplatkoon tyylillään, ei pijä kaikkea kaikkien turpa rullalla lukeman

Vuoden viimeisessä Kritiikin Uutisissa, 4/2015, keskitytään kritiikkiin
- Heh! Mites muutenkaan!
ihan niin kuin Jääkiekkolehdessä lätkään ja Juoksijassa juoksemiseen.
- Torviko oot!

Kari Saviniemen mukaan japanilainen kirjailija Yasushi Inoue näyttää pienimuotoisilla romaaneillaan hyvän kirjailijan teksti-idiksen: "Kirjailija luo tilanteen ja jättää yhdistelyn sekä rakentavan kokoamisen vastaanottajan iloksi."

- Siinnon ideaa! Ruokakinhan on ite suuhun lapettava.

Jukka Laajarinne, kirjailija, miettii, onko mitään kehittävää saanut kriitikoilta.
- Kirjailija? En o kuullukaan.
Jotkut analysoivat romaanin juonenkulun ja sisällön, mutta harvempi enää kirjan rakenteeseen ja käytettyihin keinoihin pureutuu. Kaikki arvottavat kyllä.
- Antasivat numeron loppuun niin ei tarttis turhaa jorinaa lukea!

Laajarinne kummastelee kriitikoiden ohiampumisia:

1. Kirjallisuustutkija lukee teoreettisen viitekehyksen läpi, millä ei juuri tekemistä 'kirjan ydinkysymyksen kanssa, ja antaa lopuksi teoksesta negatiivisen arvion'.
2. Pienen lehden arvostelija ei nähtävästi, asiavirheistä päätellen, ole lukenut koko kirjaa.
3. 'Valtakunnan päälehti lyttää käsikirjoittamani kuvakirjan ja yleistää yhden lapsen kokemuksen: Tästä lapset eivät pidä.
4. Joku ei ole ymmärtänyt romaania, mutta 'uskaltaa reippaasti julistaa, ettei teos tuo mitään uutta edustamaansa genreen'. 

- Elä näihen kanssa ristillisesti!
Niinpä, omatuntoni Courier.

Onneksi ikä tekee tehtävänsä ja on kahleista vapaa. Kirjatkin saa lukea niin kuin ne itse haluaa: emotionaalisuus edellä keulimassa.
Usuttaa moiseen uskallukseen muitakin.

KU esittelee numerossaan Kirjailija-lehden syysnumeron, joka keskittyy kritiikkiin ja jossa kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläinen
- Kirjailija, taas? Ei mitään havaintoa.
vaatii kritiikille laadunvalvontaa jotta ylikävelyjä tapahtuisi harvemmin. Lehtien toimitusten j.n.e.
Blogeillahan on oma laadunvalvojansa jo: Kiiltomadon päätoimittaja Aleksis Salusjärven Laadunvalvontayksikkö.

Lehden päätoimittaja Marissa Mehr heittää pääkirjoituksessa, Pirstaleiksi pärähtävä kriitikko, säväyttävän kysymyksen kriitikoista: "... lakkaako ammattikunta olemasta, tai toisin sanoen, tuleeko siitä loinen jonkin muun, esimerkiksi toimittajan, ammatin kylkeen?"

Kuinka kohdata taide

Miten on lupa lukea? Entä jakaa lukukokemus julkisesti?

Ei minulla ongelmaa lukemisessa, nyt kun en juuri julkisesti kritiikkiä harrasta, mitä nyt Cityssä joskus; tämä blogipottu eli hienommin sanottuna -potta on ikään kuin privat - minkä nyt muutama asianharrastaja on mukana reiällä istumassa tahi pottua tonkimassa, pyllyä pyyhkimässä.

Kritiikin Uutiset on lehti, jonka SARVilaiset, minä mukana, saavat muutaman kerran vuodessa jäsenlehtenä. Ja kuten olettaa saattaa kuivempaa lehteä on vaikea löytää. Nyt tosin Aleksis Salusjärven tultua päätoimittajaksi elonmerkkejä ja kipinöintiäkin on ollut ilmassa, ei nyt sentään rälläkkänä räiskynyt - onneksi?

Uusinta numeroa nuuhkiessani (1/2014) kirosin jo hetkohta aluksi pääkirjoitusta lukiessani, että taasko ne kompastavat lukijansa noihin samperin kapuloihinsa - postmodernin teorian artefakteihin sms. - ja koketeeraavat sivistyssanoilla haluten pudottaa lukijansa ns. pellolle:

"Taide on yhä leimallisemmin tilallisia prosesseja, permutaatioita ja ajallisia kokonaisuuksia..."

Mutta mutta ja kas kas!
ASIAAN pureutuukin Aleksis ja moni muukin läsnäolosta, mukana hengittämisestä, puhuessaan näemmä: 'Digitaalisessa kulttuurissa läsnäolosta on tullut taiteen keskeinen elementti' kirjoittaa. Ja viittaa Fredric Jamesoniin.

'Taide on aina kokemus, se tuntuu joltakin, se tapahtuu kokijassa.'
'Tapahtuma läpäisee myös taiteen tekemisen.'
'Kritiikki käsitteellistää tätä kokonaisuutta.'
'Se on samanaikaisesti teoksen sisällä ja ulkona.'
'Kritiikki on samalla taiteeseen osallistumista että sen ulkopuolelle asettumista.'

Sitten tullaan siihen mitä olen ikäni pyöritellyt ja painottanut pelkästään lukijana jo:

"Luovan työn ensimmäinen vaatimus on aika."

Sekä kirjan kirjoittajalla että myös ja ETENKIN lukijalla on oltava AIKAA.

Ei taidetta tule kokea ja lukea kuin Paavo Väyrynen.
Yhteen kunnon 'rikokseen ja rangaistukseen tai maa on syntinen lauluun' on paneuduttava hartaudella ja ajan kanssa.
Niin kuin Joel Lehtosen Henkien taisteluun, käyttämäni vajaa vuosi; tai Rakastuneeseen rampaan, puolisen vuotta; tai Volter Kilpeen puolenkymmentä vuotta yhä jatkuen; tai Kalle Päätaloon, päivittäin pari vuotta, mikä aika tosin on jo Päätalon tuotannon aliarvioimista. Salama yhä kesken, Lehtonen yhä jatkuvassa kypsynnässä. Haanpää sentään päätöksessä, mutta varmaan palattavissa.
Ajan kanssa ne on tuotettu ja ajan kanssa niitä on luettava. Silloin niistä tulee osa minua!

Niin minä teen ja olen periaatteessa aina tehnyt; tietysti vähemmän vaikuttavia puolihuolimattomasti silpaistuja teoksia kohtelen samalla tavalla: puolihuolimattomalla olankohautuksella. Ne ovat minun ulkopuolellani, pään päällä joutavina kuljeskelevat, kuin täit napsin ne pois ja heitän menemään kuin sianpuolukat*. *( Marja mauton, vaikkakin sitä on saatettu käyttää hätäruokana. WP)

"Tapahtuvaa taidetta voi kokea vain olemuksellaan - se elää enemmän osallistumisesta kuin vastaanottamisesta", päättelee Salusjärvi pääkirjoitustaan lehden numerossa 1, joka yrittää täyttää Esitys-lehden pyyntöä ja toivetta selvittää teemakokonaisuutta 'esitys ja essee'.

Pitää lukea niin että tuntuu, ja vaikka naiivilta vaikuttaisikin sivullisesta/kanssakatsojasta, kriitikonkin olisi heittäydyttävä mukaan, Kaisa Viljanen, HS 18.1.2014:

Suomessa kriitikolta tunnutaan odottavan viileyttä ja analyyttisyyttä. Innostuksesta saa helposti lapsellisen höperön leiman. Miksi kriitikko ravistelee tunteensa pois ennen kuin palaa keikalta toimitukseen? Miksi kulttuurijournalismi on niin vakavaa?

Niinpä niin, vai sanoisiko vakuudeksi tuon inhottavan ilmassa pörräävän ja kaikkien julkkisten huulilta tällä haavaa sinkoilevan  juurikin niin.

Ahmien, silti hitaasti ja hartaasti, luin lehdestä myös Jonimatti Joutsijärven kolumnin Kokemuslähtöisestä kritiikistä. Siihen palaan myöhemmin, kunhan pureskelen lisää.

Jäljellä   H: 610 km, KK: 257 s