Ei edes Sultsia hyppien

kauanko lukea yhtä kirjaa

Mitenkä kauan aikaansa uhraa yhteen romaaniin? Keskimäärin.
Ja onko aika lisääntynyt vai vähentynyt iän ja kangistumisen myötä niin kuin liikunnassa?

Ennen hiihtää hujautti tunnissa kympin kevyesti puuskuttamatta, nyt näkyy kertyvän raahustellessa samassa ajassa seihtemän kilsan kieppeille.
Lukemisessa jäykistyminen ei ihan noin jyrkkää liene. Ja ainahan voi oikaista!

Tai voisi, vaan kun ei voi: sen verran kunnioittaa sentään toisen työtä, sen kirjailijan ja hiihtämisessä omaansa.

Se on joka sana - ja joka metri. Tai ei mitään! Ei muuta vaihtoehtoa kummassakaan, kun romaanista ja hiihtämisestä on kyse. Jos muusta luettavasta tai muusta liikunnasta niin ei enää niin väliä.
Lue nyt iltalehdistä jokainen sana, laske nyt kävelemisestä jokainen metri! Älytöntähän se - selevähän se.

Viimeksi yritin oikoa eli hypellen lukea tätä Karl von Schoultzin kirjaa: Seikkailu Siinailla, Punainen sulka -sarjassa julkaistua, WSOY 1960.

En edes siinä, vaikka nuorten kirja, kyennyt harppomaan, en hampsimaan, vaan luin sanasta sanaan, kuinka historiallisia toorarullia käytiin suomalaisina YK-sotilaina ja rauhanturvaajina juutalaisen Davidin mukana pöllimässä arabialueelta ja kuljetettiin ne sitten Šarm el Šeikistä  turvaan Eilatiin pitkin Akaban lahtea.

"Neljä varjoa irtautui lähdealtaan hämäristä. Hitaasti, aivan hitaasti ne hivuttautuivat oikealle, missä niiden eteen aukeni pyhiinvaeltajien autiokylä. Siinan yö oli mykistynyt äänettömäksi ja tuntui vain odottavan, että joku liikkujista astuisi virheaskelen."

Oli Siinaissa otetta paikoin ja jännitettävää.
Ja se hyvä, ettei ruumiin ruumista, niin kuin ei Suezi-seikkailussakaan: kas, nämä näitä -50-luvun lasten ja nuorten romaanien kilttejä kulta-aikoja!

SS
(ei Schutzstaffel vaan)  Summa summarum
Kaikki Sultsit luettu, Anita, mustalaistyttö löytyy Kirjavinkeistä.
Laskisiko köntässä jotta kolmeneljä tuntia per kirja. Eli kaikki seitsemän kirjaa yhtä soittoa luettuna vei vrk:n.
Vuorokauden uhrasin Sultsille vielä kaiken sen ruotsin ja piirustuksen oppitunneilla läsnäolon päälle. Ei aika hukkaan mennyt - vähemmän piinaavaa ainakin kuin oppitunneilla.

Sultsi   1 - 2 - 3 - 4 - 5  - 6 - 7 - 8

 hiihdot  10/380 km = 59 h

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Seikkailu Suezilla ja Sääksmäellä

Tuplafiktiossa tässä menee meikäläinen, vaikka ehkä olisi jo viimein aika aikuistua ja laskea jalat maahan tukevasti.
Kätösessä nuorten kirja, Karl von Schoultz: Seikkailu Suezilla, WSOY 1958, sarjassa Punainen sulka.





Ystävämme Sultsin mukana seikkaillaan YK:n väreissä rauhaa puolustamassa Suezin Port Saidissa ja Sääksmäen Rapolassa. Sääksmäen poika, kersantti Kari taistelee hengestään kaupungin viemäreissä ja sen päälle unikuvissaan puolustaa paikallisasukkaita Rapolan harjun muinaislinnaan ryntääviä uskonkiihkoisia vainolaisjoukkoja vastaan - YK:n sininen kypärä päässä.

Miljööt ovat totta, tapahtumat lööperiä.

Luen siis kaksikerroksista valhetta. Ja mikä ettei: hyvin uppoaa sujuva teksti lukijaansa, joka ei joka hetki edes huomaa olevansa höynäytyksen alainen.

Siksikin, koska en lukijana siitä juuri piittaa, noteeraa noita tapahtumia siis, vaan etsin, kaivan ja kaivelen koko ajan kirjoittajan persoonaa, niitä jäyniä ja menetelmiä, joita hän käytti opettajana ollessaan.
Etsin, onko Sultsi sama oikukas Sultsi opettajana ollessaan ja kirjailijana ollessaan - semmoinen temppuilija. Vähän kiero ja ovela.

Vastaan lopuksi että kyllä ja joo. Ja sen että mitä ne väittävät ettei kirjailijan persoonaa tarvitse tuntea ja tietää!
Tarvitsee, niin saa vivahteista enemmän irti.

Itse juttuhan on mitä ajankohtaisin kun katsoo maailmaa: muslimimaailma vs. länsi.

Sultsilla jylläävät uskonkiihkoiset musulmaanit, jotka aikovat räjäyttää koko kaupungin, kunhan miehittäjät lähtevät ja kaupunki jää YK-joukkojen valvontaan.
Musulmaanit, niin. Pilkkanimi, jonka käyttö kiellettäisiin nyk. välittömästi.

Entä kirjan loppukappale joulunvietosta?

"Mutta juuri sillä hetkellä, kun se uhkasi käydä  liian surunvoittoiseksi, sieppasi Tiirala Ahmedia kainalosta ja nostaen hänet yhdellä väkevällä nykäisyllä istumaan pianon päälle alkoi hoilata iloista pätkää tiernapoikien laulusta.

- Ja katsokaatte nyt tuota murijaanein kuningasta, kuinka sen pitää kumartaman kuningas Hee-roo- ... ja-aaa lankeemaan hänen etehensä po-lo-villensa aivan!

Kaikki nauroivat ja joku hihkaisi --- "

Ahmed on se nappisilmä arabipoika, joka tekee tästä nuorten kirjasta nuortenkirjan.

Mautonta huumoria, nykymitoilla nykylukijoille.
Meille meidän ikäluokan törhösille ei niinkään, hurtiksi huumoriksi sen edelleen luokitsisimme, sultsimaiseksi -  jos sallittua olisi.
Yliampuvaksi tuplafiktioksi.

Sultsi   1 - 2 - 3 - 4 - 5  - 6 - 7 - 8

hiihdot 6/336 km = 54 h

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös



Seikkaillaan

Sultsin matkassa  

Kaksi aikuisten kirjaa kirjoitettuaan Karl von Schoultz siirtyi nuorten pariin, siitä pikkuhiljaa lehtimiehestä myös nuorten opettajaksi; syrjäiseen Rääkkylään hän tuli ruotsin ja piirustuksen opettajaksi 1965 pariksikymmeneksi vuodeksi.

Kalle Anttoonin nimellä, LKS:n kustantamana, hän oli julkaissut kaksi kotimaan kamaralla tapahtuvaa kolmen hesalaiskoulupojan, Aapon, Kaapon ja Kustaavin, vaellusseikkailua.
Emäkallio kimmeltää, 1955 sekä Kumpulankylän pakanakalmisto, 1956.

Noita tässä olen mielihalulla, joskaan en niin kovin hartaudella, tutkiskellut. Tuskin olisivat käsiini osuneet, jos en kirjoittajaa olisi tuntenut - tosin opettajana vain, omalaatuisena ja poukkoilevana.

Niinpä rivien välistä enemmän etsii kirjailijan persoonalle selvitystä kuin itse kirjan tapahtumia, henkilöitä ja juonen kuljetusta.

Emäkalliossa teinipojat etsivät kultaa Lapista, Tenojoen varrelta, ja paitsi että rikastuvat, niin henkensä uhalla käyvät sotkemassa viinanpolttajien ja salakuljettaja porukan aikeita. Palaavat sitten syksyllä koko Suomen tuntemina sankareina - tekisi mieli sanoa: kultalusikka suussa - koulunpenkille emäkallion löydettyään.

Seuraavana kesänä on uuden seikkailun ja uuden kirjan vuoro. Nyt kun rahaa on, on aika ostaa kunnon paatti, jolla seilata pitkin merenrantaa Turkua kohti. Matka keskeytyy kun historianopettajan vihjeestä pojat poikkeavat Kumpukylän Kaltaanmäkeen ja osuvat muinaismuistojen apajille. Pian lehdet saavat aiheen hehkuttaa: HUOMATTAVA MUINAISLÖYTY KUMPULANKYLÄSSÄ. Amerikkoja myöten saapuu Life-lehden toimittajaporukka uutisoimaan maailmanlaajuisesti kolmikon löydöistä.

Historiallista fiktiota siis.

Ei noista tosin menestystarinoiksi ollut, päinvastoin kuin tulevista WSOY:n painamista
seikkailukirjoista Suezilla ja Siinailla, joista myöhemmin lisää. Tai Anita mustalaistyttö -kirjasta, joka ilmestyi sarjassa Nuorten toivekirjasto ja josta tarkemmin Kirjavinkeissä.

Ei kovin kummaista arvosanaa Sultsi itsekään näille kahdelle kirjalleen antanut, koskapa Emäkallio kimmeltää kirjan alkulehdelle oli omistukseksi pikku-Pirjo Piiperoiselle kirjoittanut 7.10. 1960:

"- kirjoitettu kauhealla kiireellä kahdessa viikossa, joten siinä ei totisesti ole kehumista ...."

Sultsi   1 - 2 - 3 - 4 - 5  - 6 - 7 - 8

hiihdot 3/291 km = 46 h (+2 °C)

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Mannerheim, Kekkonen ja Sultsi

Jatketaas television katselua

Yle Ykkösellä samana iltana ensin tutki Teemu Keskisarja Pimeä historia -sarjassa Mannerheimia ja sitten harjasi Jari Tervo Kekkonen-sarjassa Kekkostamme. Johan kävi selväksi merkkimiesten millaisuus, olisi pitänyt käydä jo aikanaan jotta olisimme osanneet suhtautua ja ymmärtää heidän hallintatapaansa.
Olisi pitänyt tietää, median kertoa, heidän yksityiselämänsä.
Molemmat tutkijat painottivat: - Hallitsijoiden yksityiselämä, intiimikin, on syytä tietää.

Pitääkö asiakkaan tietää, jotta ymmärtäisi tämän palvelutyylin, millaista yksityiselämää viettää:

• kaupankassa-Vuokko
• kirjastonhoitaja-Reijo
• pankkitoimihenkilö-Arja
• aura-autonkuljettaja-Urho
• abc-myyjätarjoilija-Eija?

No ei, eihän heidän kanssaan asioiminen kestä kuin hetkisen, toisin kuin hallitsijoiden kouran alla oleminen, pääministeri Sipilän ja kumppaneiden. Eläkööt rauhassa kuinka perverssiä elämää haluavat, kunhan palvelu pelaa: kaupankassa muistaa lyödä oranssihinnan; kirjastonhoitaja ei pimitä kirjoja (kuten siellä Turussa tässä); pankkitoimihenkilö, no jaa, jakaa rahaa klo 10-12, kuittaa laskun kalliilla tilimaksutiskihinnalla maksetuksi; aura-autonkuljettaja auraa tasaisesti; abc-myyjä tarjoaa kahvin tuoreena ABC:llä.

ABC:stä hyppy toiseen abc-väkeen eli opettajiin ja sitä myöten otsikon Sultsiin.

Olisiko valaisevaa oppilaan tietää opettajan yksityiselämä, edes jotain siitä? Oppilashan on useita tunteja viikossa useamman vuoden ajan opettajansa hallinnan alainen.

Olisi ainakin Karl von Schoultzin tapauksessaan ollut: murkkuikäinen oppilas olisi saattanut paremmin ymmärtää, jopa suonut, opettajansa oikullisuuden ja ailahtelevaisuuden. Vaan eipä tuolloin lukenut, edes tiennyt kirjojen olemassaolosta.

"En suinkaan olisi suvun ensimmäinen Puola-kävijä. Jo Kustaa II Adolfin aikana sukumme omisti Puolassa kaksi linnaa, Ascheradenin ja Römershoffin, ja monet sukulaiset kaatuivat puolalaisilla taistelukentillä. Sukunimikin muovautui joksikin aikaa Schultetzkyksi."

Vaihteeksi Varsovassa -kirjasta käy ilmi ruotsinopemme vahva saksankielen taitaminen hänen kiertäessään 10 vuotta sodan päättymisestä lehtimiehenä  Puolaa sukujuuriensa mailla.
On kaiken kaikkiaan arka paikka matkata sinne Karjalankannaksen ja Leningradin kautta vasta sodittuaan 'ryssän' kanssa, vastustajan joka oli vienyt bolsevikkien aikana hänen isältään ja äidiltään kartanon kostoksi mm. siitä, että nämä olivat myrkyttäneet sairaiksi ja kuoliaiksi köyhiä ja puutteenalaisia kartanon pihalla puurotarjoilullaan. Vaikka syyllinen tosiasiassa oli joku isäntäväkeen suuttunut varastelusta kiinnijäänyt renginretale.

Ja sen runonpätkänkin runokokoelmasta Linjojen laulu, jossa runoilija astuu vanhan rajan yli, olin tajunnut juuri päinvastoin eli väärin, vaan oikenipa tuo päästyäni Sultsin pään sisään tämän Varsova-kirjan avulla.
Ehkäpä sodan käynyt opettaja olisi sittenkin ollut ymmärrettävissä, jos intiimimpi puoli olisi ollut luettavissa, tiedossa sekin että hänellä oli ollut kotona Helsingissä piano ja vaimo ja lapsi ja ...

Ka, olipa tuon miten oli, niin joka tapauksessa meijjän seinällä epäaidon Eeron rinnalla roikkuvat aidot Sultsin sumutetaulut:

Sultsi   1 - 2 - 3 - 4 - 5  - 6 - 7 - 8

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Loppiaisen herodesmainen uutinen:
 Kekkonen, 17v, teloittajana
myös
Arvostetuin presidentti

Sultsi

Mieshän alkaa käydä tutuksi, tutummaksi kuin aikoinaan ruotsinmaikkana. Toista kirjaa aloittelen.

- Miksi et lähde Varsovaan? kysyi vaimoni minulta  eräänä iltana.

Vaan ei mitään vetoa Karl von Schoultz tunne tuonne rautaverhon taakse, missä pian on alkamassa Maailman nuorison ja ylioppilaiden V rauhan ja ystävyyden festivaali 15-35-vuotiaille kansalaisille kesällä 1955. Reitti: Leningrad-Orschan-Brest-Minsk-Varsova. Kokemukset Jugoslaviasta ja Bulgariasta niin huonot: - Nitschevoo jne.
Vaikka toisaalta:

- Millaistahan olisi matkustella ihannemaan rautateillä, katsella slaavilaista kommunistikomentoa ja tuijotella mainion Turgenjevin kuvailemaa ikuista Venäjänmaata? Soinnahtaisiko balalaikka jossakin?

Mieli muuttuu, von päättääkin lähteä:

- Lähden kuin lähdenkin sinne Varsovaan - susihukkana lammasten joukossa! sanoin aamulla vaimolleni. Hän ei estellyt eikä ihmetellyt. Hän oli liiankin tottunut alituiseen levottomuuteeni ja seikkailunhaluuni - olihan esimerkiksi Tomi-poikani syntynyt minun viuhtoessani Marokossa.

Sinne lähtee Sultsi sittenkin, Puolaan - saas nähdä käykö Auschwitzissa, kuten me. (Aha, takakannen selvityksen mukaan käykin: 'todenperäiset, leirin menneen ajan kuvaukset kammottavuudessaan ovat pöyristyttävää luettavaa'.)
Kyllä mies itsestään kertoo, koskapa vilahtaa tekstissä tuo Tomi-poikakin, joka sittemmin muutti isänsä mukana tänne Ämeriäkkylään, maailman syrjään vuosiksi, isä vuosikymmeniksi, niin etteivät edes mustalaiset ystävästään mitään tienneet, eivät ainakaan Tuula Saarron mukaan, joka kirjassaan Kalle Hagert - Legenda jo eläessään, WSOY 1976, kirjoittaa:

"Hänen oma elämänsä olisi kertomisen arvoinen. Hän oli ollut monissa ammateissa; toimittajan, opettajan, vapaan kirjailijan, YK-rauhanturvaajan, ja viimeksi olen tavannut hänet Beirutin lentokentällä turistioppaana, sillä Lähi-itä on mennyt hänelle veriin kuten aikoinaan mustalaiset."

Tavannut Beirutin lentokentällä turistioppaana!
Kesällä varmaan? Koska täällä itärajallahan hän talvisin opetti meille kovakallosille karjalaisille ruotsinkieltä.
Mikä oli katkaissut yhteydet mustalaisiin? Mikä kirjojen kirjoittamiseen?
Selvittämättä jää yhä.
Karjalaiseen sentään kirjoitteli, kuten aiemmin kommenteissa on käynyt ilmi.

Mutta nyt laitamme miehen Varsovaan, josko uutena vuotena asia selviäisi:

    

Sultsi   1 - 2 - 3 - 4 - 5  - 6 - 7 - 8

hiihdot 6/150 km = 23 h

KIRJA-ARVOSTELUT 

*** myös

Mustalaiskirja

ei romaani romaneista
vaan:
Dokumentti kaaleista, mustalaisista, missä Karl von Schoultz ensimmäisenä suomalaisena kaajeena yrittää päästä sisälle mustalaiskulttuuriin painumalla tummien sekaan. Kulkee heidän mukanaan, opettelee kieltä, tutustuu ihmisiin ja heidän tapoihinsa, viettää aikaa mustalaiskuninkaan Vihreässä talossa Vallilantiellä Helsingissä ja on kutsuttuna vieraana Kalle Hagertin Kallenpäivillä, lopulta kummisetänä tämän lapsenlapselle Mauri Manne Lennart Hagertille, 19 muun kummin lisäksi.

Ensimmäinen Sultsin reissu Vihreään taloon oli hukkareissu: isäntä ei ollut paikalla. Koska "Kalle Hagert oli Tukholmassa" niin kuin Elli-rouva oli linnatuomion ilmoittanut.

Tukholmasta kirja alkaakin, kun kirjailija lentää jymistelee vuorokoneella vuoden 1950 lokakuussa Ruotsin mustalaiskuninkaan Johan Dimitri Taikonin hautajaisin ja pääsee tutustumaan tämän sureviin omaisiin muistojuhlassa, jonne paikalliset valkolaisvalokuvaajat kieltäytyivät ehdottomasti menemästä. Puukkoa pelkäsivät, koska 'Valkoisilla ei ollut asiaa juhlapaikalle'.

Sultsipa meni sinne ja menee eli pääsee kirjassa moneen muuhunkin paikkaan, minne kaajeilla ei asiaa ole.

Karl von Schoultzin kirja Huoleton heimo on ilmestynyt vuonna 1955 Lahden Kirjapaino- ja Sanomalehti-Oy:n kustantamana. Käsiini saama kappale jo repaleinen, vähän kuin sisältönsäkin. Kalvakkakin.
Mutta sopii muistaa:
" mustalaisten elämää esittävä kuvaus on aina kalpea käytännön rinnalla", niin kuin tekijäkin muistuttaa joistakin mustalaistutkija Georg Borrowin (1802-1881) muistelmakuvauksista.

Kirjasta on luettavissa totta ja legendaa aina lukijan kuin myös tekijän oman uskon mukaan.
Tekijä hyppyyttää lukijaa sinne tänne niin ajassa kuin paikassakin: Mustalaisten vaellus Intiasta Eurooppaan; Unkarin primakset; Ranskan ikiaikaiset Euroopan mustalaisten markkinat ja vuosittaiset Musta Saaran pyhimysjuhlat, viikkokauden menot Les-Saintes-Maries-de-la-Merissä löytyvät Huolettomasta heimosta siinä missä nappularattailla suomalaista maaseutua ajelevat kiertolaisetkin.
Ja tietysti Kalle Hagertin (1911-1970) elämää lapsuuden Karjalasta Vallilaan vuoteen 1955 saakka.

Kalle Hagertin myöhemmistä vaiheista kertoi Kallen pojan Allanin kanssa 1959 avioitunut ja 1967 eronnut valkolainen Tuula Saarto vuonna 1975 ilmestyneessä WSOY:n kirjasarjan Legenda jo eläessään kirjassa Kalle Hagert.
Saarto mainitsee kirjassaan myös Sultsin, tosin väärin kirjoitettuna, ja hänen ansionsa:

"Ensimmäinen julkisuuden aalto ei olisi ollut mahdollinen ilman Kallen henkilökohtaista pr-miestä, toimittaja-kirjailija Karl von Schoulzia. Kalle Antoni teki uupumatta työtä julkisuuden saamiseksi mustalaisasialle. Hän katsoi sen välttämättömäksi tässä vaiheessa, kun rakennettiin uusia suhteita valkolaisten ja mustalaisten kesken. Juuri hän loi nämä vuosikymmenen häät." ks. Häät-video

"Sultsit "  1 - 2 - 3 - 4 - 5  - 6 - 7 - 8

hiihdot 3/144 km = 22 h

Yhä vuonna 2018

Tuula Saarto kuollut

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Linjojen laulu

Karl on 28-vuotias vuonna 1950, jolloin hän painattaa omakustanteen.
Taakse laskien: talvisodan syttyessä 30.11.1939 Karl on 16 v.
Viikon päästä 7.12. täyttää 17 v. Ei siis mukana vielä.
Joten nämä runot leiskuvat jatkosodasta:

"Veljet!

On jälleen yhtä tähtikirkas yö

kuin useasti Kannaksella,

ja kuulen,

kuten aina tällaisena yönä,

sankarikuoronne mahtavan hyminän."

"Muistatteko vielä ajan
tuntumassa itärajan,
missä sulkutuli paukkui,
korohoro harvaan haukkui?"

Tykistön urut jymisevät ja korpi kaikaa siinä missä Jylhän Kiirastulessa.

Siis tämä mies, tämä Karl von Schoultz, ruotsin opemme Sultsi, oli kirjoittanut tämmöisiäkin? Eipä tuo näistä huudellut, piti mölyt kirjoissaan.
Nyt kun tietää niin mieluumminhan näihin puuttuu kuin Jylhään, jota (häntäkin) toinen Yrjö, Jyrinkoski, kävi meille keskikoulussa lausumassa. Ja jota nyttemmin näkyy pitäjän oma poika Esko Ilonen säveltäneen levyllisen.

Mutta että Sultsi sotarunoja!
Ilmankos rivitalonaapuriope kertoi miehen joskus myöhemminkin aseita kalistelleen, niillä leikkineen asumuksessaan.

Uusin aukinaisin silmin Sultsiamme lehteillen parikolme havaintoa Linjojen laulusta, sen tekijästä:

• Linjojen laulun tekijän linja on jyrkkä, sillä kaikki eivät lukijoiksi ole kelvollisia: "Kuulkaahan, te tyypit aatteen, / jotka alla punavaatteen hosutte --- Tään neuvon saatte: / pois tää kirja laskekaatte!"
• Vanhan rajan ylitys saa tuomion: " Huomenna / en katso aseveikkojen silmiin, / vaan kadehdin kaatuneita." --- "Veljet! / Miksi jätitte minut tänne? / Enkö mahtunut rivistöönne? / Vai ehkäpä / en ollut vielä arvoisenne? / Ja kuitenkin tunnen / kuuluvani teihin - vain teihin."
• Sodassa olisi selvinnyt kertapyyhkäisyllä, vaan kun eloon jäi 'Unissansa kauheasti tappelee hän  - vaivaan asti' miltei yö kuin yö ja kuoltava on päivät pitkät: 

"Tuhat kertaa me kuolemme

päivittäin.

Ei ihmisyys siellä

 elää voi,

missä linjojen laulu soi."

Ei siis ihme että 44-vuotias Karl on semmoinen kuin on vuonna 1966: ailahteleva.

Sultsi   1 - 2 - 3 - 4 - 5  - 6 - 7 - 8

hiihdot 3/132 km = 19 h

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Karl von Schoultzin kaikki kirjat

Bibliofiiliystäväni mitä parhain kävi joulukäynnillä vuosi sitten, nosti kirjanivaskan kaapin päälle ja kehotti läpilukaisemaan.

Nyt sen aika. Myöhäisellä sytytyksellä.

Meidän yhteisen ruotsinmaikan, Sultsin, jonka arvaamattomuus oli pelkomme aihe ja esine. Tytöillähän ei mitään hätää ollut, ei varsinkaan kauneimmilla, toisin kuin meillä pojanpakanoilla.
Keskikoulun viidennen luokan keväällä kuului tuomio: "Turha teidän poikien on minnekään lukioon pyrkiä, ette te siellä pärjää." No pari poikaa taisi lukea jotenkuten menestyskelpoisiksi.

Realisti siis tämä Sultsi.

Piti von meille piirustustakin, ja niillä tunneilla ei järjestäjän tarvinnut mennä tunnin alussa opettajan pöydän viereen vapisten selvittämään alkavan tunnin läksyä opettajan päiväkirjaa kirjottavalle goddagmagisterille.
Karkkia imeskeli ja jutteli näillä 'vapailla' tunneilla usein ranskalaisista taiteilijoista, mieleen jäävästi tietysti van Goghista, mutta ennen muuta tästä  tynkätaiteilija Toulouse-Lautrecista. Muutenkin sanoi että näillä tunneilla sai ottaa rennommin. Siihen saakka kunnes Asikais-Essakka, open annettua vapaat kädet aihevalintaan, piirtää rusautti naaras- ja uroskarhun päällekkäin.

Koskaan ei jostain syystä  - ei ainakaan vaatimattomuudesta -  Sultsi, kumma kyllä, maininnut kirjoittamistaan kirjoista halaistua sanaa. Olisimmehan me niitä lukeneet, siinä missä katsoimme Pirttikalliolla Pekka Puupäätä ja Pätkää salapoliiseina tai puistotäteinä, tai seikkailemassa Suezilla - siis paikassa jossa Sultsinkin sankarit seikkailivat samoina vuosina.

Ei puhunut, ei pukahtanut!
Sentään seitsemän kirjan mies + omakustanne Linjojen laulu, runokokoelma vuodelta 1950.

Karl von Schoultz (1922 - 2013)

• Huoleton heimo 1955 Lahden kirjapaino- ja sanomalehti-oy
• Emäkallio kimmeltää* 1955 LKS
• Kumpulankylän pakanakalmisto* 1956 LKV
• Vaihteeksi Varsovassa 1956 LKV
• Seikkailu Suezilla 1958, Punainen sulka -sarja, WSOY
• Anita, mustalaistyttö 1959, Nuorten toivekirjasto, WSOY
• Seikkailu Siinailla 1960, Punainen sulka -sarja, WSOY

* kirjailijanimellä Kalle Anttooni

Vasemmalta: Karl von Schoultz - Eero Lukin - Artturi Karvonen -
 Pauli Teittinen, rehtori
 - Nina Lintu - Sinikka Kujala - Elsa Kankaanrinta - S. Mäkinen
1965-1966 opettajain huone
Keskikoulu Rääkkylä.

Sultsi   1 - 2 - 3 - 4 - 5  - 6 - 7 - 8

hiihdot 10/129 km = 18 h

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös