Ihmisvähäisen kuolemasta vielä

Kommentissa tuli kuolemasta jo enin, mutta jos vielä tämän verran vähäsen ryhdistäytymisestä.

Hiljaisuus.
Kuusi meitä paikalla ainoastaan: sisko ja veli perheineen.

Edessä korokkeella mäntyinen arkku kannellaan pihlajanmarjaterttuoksa ja viisi krysanteemia. Kynttilät.
Läpi ikkunan kuultava lasimaalaus.
Siihen takaa urkujen Albinonin muutama alkusävel ja - hyvästi, itsekontrolli!

Melkoinen tyrskähdys syvältä sielusta; samassa ajatus: tästä ei tuu hittoakaa kun koko toimitus vasta eessä.

Jostakin ylhäältä katosta lehahtaa mielen viereen: ei se vp tuossa enää makaa, ruumis vain -  ite on tapansa mukaan jo muualla sauhuamassa, kahtelemassa meitä ilkikurisna jotta ...

Jopa taltutti enimmät pyrskeet.
Haikamieli jää.
Siihen asettautuu sitten pappi ja puhuu. Ottaa kauhan ja kauhoo maaksi.
Helpottaa.
Kuvat, kiitoskättelyt, ja aukaistaan kappelin jykevä ovi.

Aurinko helottaa. Vaahterat väreissään. Kävelemme meren rannan kautta sinne Bulevardille Helsingin, muistoaterialle kaikki kuusi: kalaa, leipää ja tilkka viiniä, vähän niin kuin silloin ennen ajan laskumme alussa.

Sitten maailma veti taas puoleensa.
Tuli sunnuntai.
Ja nyt tämä uusi päivä, meille kaikille.

***
Veli kuoli
*
Kotimatka
*
Maan poveen
***
Nuorempana kesät puuhailtiin