Pitäisi lukea tämäkin - Kiinan -tset

VI

Tuhannen vuotta Dantesta (1265-1321) taaksepäin, palattava vielä hetkeksi ennen Jeesuksen syntymää, ja Aasiaan otamme takaloikan.

Kenpä ei Kungfutsea (553-479) (nyk. Kong) tuntisi! Muuten sillä Frederikin Kungfu-taistelurallatuksella ei ole mitään tekemistä tämän herrasmiehen kanssa, jonka mukaan on kehitelty viisiportainen moraalihyvesuhdeoppi: inhimillisyys, oikeudenmukaisuus, hyvät tavat, uskollisuus ja viisaus.
Keskustelut-opas esille ken tarkennusta haluaa!

Laotse (s. 532 eaa) on tietysti tuttu taolainen, opin perustaja - tuon sentimentaalis-mystisen opin me tiedämme ja hyppäämme vähemmän tunnettuun Kiinan poikaan, mutta erittäin mielenkiintoiseen, niin ainakin olen lukuhetkellä KK-vihkoon merkinnyt, Chuang Chouhun (365-290) eli Chuangtse-nimiseen (nyk. Zhuangzi) omaperäiseen taolaiseen filosofiin, joka KK:n mukaan 'oli epäilemättä eräs maailmankirjallisuuden suuria neroja' ja joka oli 'yksityisen ihmisen puolella yhteiskuntaa vastaan, vapauden puolella orjuutta vastaan'.

Kas tässä mietittävää häneltä:

• sukupolvet ihailevat ihmiskätten töitä > erehdystä (hevosenkasvattaja, savenvalaja, puuseppä)
• päinvastoin, tavoitteena pitäisi olla: KEHRÄÄMÄTTÖMÄN SILKIN JA VEISTÄMÄTTÖMÄN PUUN TILA.

Iloksemme KK:n 2. osassa on luettavissa diogenesmäinen juttu turhuuksien turhuudesta:

Chuangtse on kalastelemassa P'ujoella, ruhtinaan lähettämät virkamiehet saapuvat houkuttelemaan häntä hallitsemaan kanssaan.
Chuangtse jatkoi onkimistaan eikä kääntänyt päätäänkään.
Vihdoin hän sanoi:
- Olen kuullut, että Ch'ussa säilytetään pyhää kilpikonnaa, joka kuoli aikoinaan kolmentuhannen vuoden ikäisenä. Ruhtinas pitää sitä arkussa esi-isiensä temppelissä. Mitä arvelette, kumpi olisi kilpikonnasta mieluisempaa, maata kuolleena ja palvottuna arkussa vai kuljeskella elävänä ja heilutella häntäänsä mudassa?

- Varmasti se mieluummin olisi elävä ja heiluttaisi häntäänsä mudassa, vastasivat virkamiehet.

- Tiehenne! huusi Chuangtse. - Minäkin heilutan mieluummin häntääni mudassa!

I - II - III - IV - V - VI - VII - VIII - IX - X - XI - XII

Pitäisi lukea tämäkin - Dante

V

Oppi-isä Vergiliuksesta, jonka Aeneis-eepoksen hän osasi ulkoa, oli jo taannoin puhe jos pukahduskin.
Dante Alighieri (1265-1321) Firenzestä.

La divina commedia - Jumalainen näytelmä, melkoinen valopilkku omalla lukulistallani, podiumilla ehdottomasti.
Teemme matkan Helvettiin, Kiirastuleen ja Taivaaseen.
Inferno (helvetti), Purgatorio (kiirastuli) ja Paradiso.

Muutama merkintä KK-vihkosta:

- Il dolce stil nuovo = suloinen uusi tyyli.

- runoteosta voidaan tulkita neljällä eri tavalla

1. kirjaimellisesti
2. allegorisesti
3. moraalisesti
4. anagogisesti (=tuonpuoleiseen elämään liittyvänä)

- alun perin kirjan nimenä oli pelkkä Commedia, Divinan lisäsi jälkimaailma.
- commedia siksi kun päättyy valoisasti ja onnellisesti.

Itse Eino Leinon käännökseen olin lisännyt selityksen:
eskatologia= oppi viimeisistä tapahtumista, luomakunnan lopusta ja toisen maailman syntymisestä, kuolemasta ja sen jälkeisestä elämästä.
Ja tuonut homman nykyaikaan:

'Tään valon eessä sellaiseksi,

siit' ettei silmää mihinkään voi muuhun

inehmo kääntää vapaaehtoisesti.'

tuo muka ymmärryksellä = tietokoneen ruutu!

Vaan
selittäkööt oikealla tavalla kirjallisuutta lukevat mitä selittävät /EJ, mutta minä pidän kirjaa värisyttävänä rakkaustarinana: Ai että mikä tuska! - sinne verhon taakse taivaisiin on jätettävä vielä hetkeksi - tai ikiajoiksi - ihanainen menetetty, kadotettu, suloinen Beatrice.

 WP

I - II - III - IV - V - VI - VII - VIII - IX - X - XI - XII

Pitäisi lukea tämäkin - rasa-oppi

IV

Intiasta - ollaan jo hätäisesti jaa-ajoissa - kaivellaan tänään kaunokirjallisuuden perusteita, paikalliset kupiaiset ovat luoneet omia runousoppejaan, joista esteettinen teoria runoudesta eli rasa (maku, tunnelma) tuntuu melko täyteläiseltä.

On olemassa 9 tunnetta, jotka on herätettävä, jotta lukija nauttii täysin siemauksin taideteoksesta eli kokee tunnelman täyteläisyyden:

1. rakkaus - (eroottinen tunnelma)
2. hilpeys - (koominen)
3. suru - (surullinen)
4. viha - (kauhistuttava)
5. rohkeus - (sankarillinen)
6. pelko - (pelokas)
7. inho - (vastenmielinen)
8. ihmetys - (ihmeenomainen)
9. kyllästyminen elämään - (syrjään vetäytymisen tunnelma)

Kirjailija luo nuo tunnelmat, jotka lukija kokee tunteina.

Siinäpä rasa-reseptiä kirjoittajille nokko. Kaikki nuo yhdeksän kun saa juttuun mahtumaan, niin syvällinen teos ja bestseller on luotu! Vaan on siinä yhdistelemistä, luulen.

Olisihan se ällöä ykskantaan ja heti suoraan tokaista kohteelleen: - Olet rakas! - Olet pelkuri! - Inhoan sinua! - Kumma epeli!

Kyllä ansio tai kelvottomuus on tekojen kautta osoitettava eikä suoraan möläytettävä, aivan niin kuin didaktinen ohje kasvatuksessa kuuluu: Opettaja, älä kehu (moiti) oppilaan persoonaa, vaan kehu hänen tekojaan - anna oppilaan itsensä ymmärtää subjektiivisuutensa voima.

Siis semmoista kautta rantain -meininkiä on kunnon kirjallisuus. Niin olen tuohon KK-vihkoon asianlaidan aikoinaan merkinnyt ja dokumentoinut. Joten tosipa se lienee.

I - II - III - IV - V - VI - VII - VIII - IX - X - XI - XII

(ps mitkähän noista yhdeksästä vaateesta tämä potullinen täytti? vastauksia otetaan vastaan.)

Pitäisi lukea tämäkin - Vergilius

III

Kreikasta loikka Roomaan ja ollaankin jo lähellä Kristuksen syntymäaikoja.
Vergiliuksen (70-19 eaa) Aeneis auki, niin taas on käsissä maailman kirjallisuuden alkuperustuotantoa, runoelma, jonka tekijän  T. S. Eliot on määritellyt ainoaksi eurooppalaiseksi klassikoksi; ainoastaan Dante Jumalaisine näytelmineen on näköetäisyydellä.
Klassikolla täytyy olla

1. mielen kypsyyttä (ja historiallista tietoutta)
2. tapojen kypsyyttä
3. kielen kypsyyttä
4. yleisen tyylin hallinnan kypsyyttä

sekä kunnioitusta menneisyyttä ja uskoa tulevaisuutta kohtaan.

Danten Divina Commedian suurella ilolla ja hartaudella vanhemmaksi vartuttuani luin ja siellä Vergilius oppaana helvetit läpi kolusimme. Vergilius itse on vielä tutkimatta, mutta koska V on universaalisuuden runoilija, niin eiköhän olisi aihetta ajan oloon puuttua maailmankaikkeuden peliin mukaan.
Aeneis-eepoksessa runoilija ylistää roomalaisten loistavaa menneisyyttä ja Pax Romanaa.
Aeneas on teoksen sankari, jonka tehtäväksi lankeaa Rooman kaupungin, so. augustolaisen rauhanvaltakunnan perustaminen, keisari Augustuksen ylistäminen.

'Se on kuin mahtava tragedia suuren tehtävän täyttämiseen vaadittavista kärsimyksistä.'
Kaikki kirjoitettu on yhden miehen kirjoittamaa, päinvastoin kuin homeerinen eepos Ilias ja Odysseia.

Aeneis on kaikessa sotaisuudessaan rauhansaarna, on luettavissa Kansojen Kirjallisuus I osasta ja milloinkaan ei ole taottu kauniimpaa eikä majesteettisempaa latinalaista heksametriä.

Miksi siis tyytyä oppipojan eli Danten taontaan kun mahdollisuus on käydä käsiksi mestarin taokseen!

'Laulajat Rooman, nyt tila tehkää! Laulajat Kreikan,

tässä Homeroksen voittaja syntynyt on!'

                                                  - Propertius

Rooman kansalliseepos oli syntynyt.
Pakkohan tuohon on perehtyä ja lukea alta pois, hittolainen!

Publius VERGILIUS Maro

PS
On V kirjoittanut muutakin, kuten Georgican, teoksen maanviljelyksestä: 'Rukoile ja tee työtä'. Yksinkertaisuuden ylistys. Yksinkertaisuus on henkevää - pitkänmatkan tuntikausien juoksussa tuon yksinkertaisuuden tunteen olen minäkin tavoittanut, joten ymmärtänen.
(Hei, niin tai tällä potulla istumisessa ja näissä jutuissa se on kaikkien koettavissa, yksinkertaisuus, heh! - voi pyhä yk!)

I - II - III - IV - V - VI - VII - VIII - IX - X - XI - XII

Pitäisi lukea tämäkin - Homeros

II

Ilias ja Odysseia (750-650 eaa) toki on luettu ja varsinkin Odyseuksen kymmenvuotisesta paluumatkasta kotiin Ithakaan kymmenvuotisesta Troijan sodasta muistan nauttineeni, kun runorytmiin olin siinä vaiheessa jo kotiutunut. Kauanpa vaimo Penelope jaksoi miestään vartoa, kosijoitaan vältellä: 20 vuotta - lie vähempi viehkeys auttanut säilymisasiaa:

H. Daumierin näkemys Penelopesta

Sinänsä seikkailu, mihin sisältyy sotaa ja tappelua ei juuri innosta, siksi Ilias hyökkkäysintomielineen ei sytyttänyt, päinvastoin kuin  Odysseia kaikkine luolineen, kyklooppeineen, kauhumanaloineen:

"Ennenp' orjana raataisin maatilkkua vieraan,

vaikk' ois köyhäkin mies, osapuutto ja oltavat niukat,

kuin minä kaikkien vainajien ylivaltias osin."

Tulipahan kuitenkin nähtyä ja koettua Troijan-retki - Oton, ei Pentin, kääntämänä

Mutta itse Homeros?
Onko miestä ollut lainkaan! Pelkkänä nimimerkkinä jotkut pitävät. Sokea on ollut jos on elänyt.

Ja siitäpä havahduinkin joskus KK-sarjan III-osan tietämillä pohtimaan, miten paljon vaivat ja vajavaisuus, so.rujous ja huonommuus, ovat vaikuttaneet kirjailijaksi tulemiseen, antaneet pontta sanan säiläämiseen.
Kuka kampurajalka, kuka kyssäselkä, kuka kädetön jalaton invalidi, kellä kuppa, kenellä epämuodostuma mikä tahansa ...

Harmittelin, etten vaivais-/kummallisuusluetteloa kirjailijoista tullut ylöskirjanneeksi tyyliin:

• Ruiz de Alarcon (1581-1639) esp. hyvin pienikokoinen ja epämuotoinen, kyttyrä edessä ja takana
• Cervantes (1547-1616) esp. haavoittui rintaan ja käteen, sota- ja velkavankeudessa
• de Monluc (1502-1577) ransk. hakapyssyn laukaus oli murtanut kasvoista toisen puolen
• Robert Greene (1560-1592 engl. kuoli ahmittuaan silliä ja juotuaan liikaa reininviiniä palanpainikkeeksi

Mutta pysyköön Homeros komeros; tai jos Castrénin proosana, Troijan sota ja Odysseuksen harharetket, kelpaisi - kuviteltakoon kuitenkin, että on hän ollut ja elänyt ehkä Khios-saarella Kreikassa joskus 700 eaa, vaikkapa tämännäköisenä kuin pystinä Louvressa:

 Troijan puuhevonen TV

I - II - III - IV - V - VI - VII - VIII - IX - X - XI - XII



Pitäisi lukea tämäkin - Gilgamesh

I

Aika hupaselta tuntuu tämä vihkon puolikas, jossa lyhennelmänä 7000-sivuinen KK eli kaiken maailman tahi kaikkien kansojen kirjallisuus. Vaan eipä paljon kummasempi yhteenvetovihko jäänyt kouraan Kalle Päätalon Iijoki-sarjastakaan, vaikka siinä sentään sivumäärä on seitsemää sivua vaille 17 000 sivua!

Mutta nyt maailmalle.

Tänään haarukoidaan luettavista kirjoista ensimmäinen ja mennään
kirja-aikojen alkuun Saddam Husseinista kuuluun Irakiin. Kaksoisvirranmaahan, Mesopotamiaan,
missä 2000-1600 eaa kieppeillä muokkautui Gilgamesh-eepos.

Puolijumalaksi kohonneesta nuorukaisesta tuhat vuotta elinaikansa jälkeen koostettu akkadinkielinen tarina sietäisi lukea jo siksikin,
koska tästähän tämä koko kaunokirjallisuus on lähtöisin ja sittemmin kummunnut sen tuhansiin kukkuloihin ja sfääreihin.

12 savitaulun verran juttua jokapaikan höylästä, kuningas Gilgameshista, joka olisi nyt tarjolla Jaakko Hämeen-Anttilan suomennoksena, niin ei tarvitsisi edes savitöihin ryhtyä. On muuten aikapäiviä käännetty hurriksikin, millä ei ole mitään tekemistä ruotsalaisuuden kanssa.
Siis siitä vaan, mikäli seikkailullinen elämä kiinnostaa.
Itse taidan laistaa vielä.

I - II - III - IV - V - VI - VII - VIII - IX - X - XI - XII

Nyt se on täytetty!!

ja läpiluettu

Huutomerkki tuplana näin huutomerkkiotsikkoviikon kunniaksi. Aihetta on, really tai jotain.
Tarkalleen lukien 34-vuotinen KK-urakka on suoritettu, finito tai jotain:
Kansojen kirjallisuuden kaikki 12 osaa, 7000 sivua, on nyt pulkassa ja kaaliin imetty Mesopotamiasta Amerikan kirjallisuuteen, Gilgamesh-eepoksesta Kurt Vonnegutiin. 4000-vuotinen kirjoitettu kirjallisuus on nyt lisäravintona sisuksissa miestä vahvistamassa.
Sama kai se nauttiiko hyvinvointinsa lisäravinteina A B C D jne. vitamiineja ja Pro Aktive / Möller  jne. tai sitten 12 osaista KK:ta.

Pääasia jotta vaikutus tuntuu.

Onhan se omituista miten paljon 34 vuoden aikana ympäröivä maailma on muuttunut, itsestä nyt puhumattakaan. On tullut internettiä, kännykkää, laajakaistaa ja kaiken maailman teknistä vimpainta. Ympärille on kerääntynyt vaimoa ja lasta mukavasti niin kuin luonnon katkeamaton kiertokulku edellyttää.

Vaan onko itse ihminen viisastunut: siis onko julmuus hävinnyt, sodat sodittu?

No nyt ryöpsähti yli äyräiden, mutta minkäs sille kun panee toteilemaan kirjasarjan päättävän Kurt Vonnegutin lailla: Julmimmat teot tehdään aina hyvän asian palveluksessa. Vallankumoukset, sodat ja ristiretket - kaikki on vain tekosyytä, jonka ovelat ihmiset ovat keksineet tehdäkseen oikeutetuiksi viettymyksensä julmuuteen.

Minua eniten jäi vaivaamaan tuo neekeri-sana, itselleni, niin kuin kirjan tekijöillekin, luonnollinen lisämerkityksetön sana: minkälaiseksi möröksi se on nykypolvelle tullut.

Hittolainen!

Ja kun aikansa sen rumuutta ja rasistisuutta on rummutettu, niin kylläpä jo säräyttää korvia sekä sielua jo otsikosta alkaen juttu viimeisiltä sivuilta:

Neekerien vastalause

Richard Wrightin romaaneissa neekerin rodulliseen asemaan ja sosiaalisiin oloihin kohdistuva vastalause sekä oman identiteetin etsintä olivat saaneet ensimmäisen voimakkaan taiteellisen ilmaisunsa. --- mutta neekerikirjailijoille eivät sodanjälkeiset vuodet merkinneet sellaisenaan mitään läpimurtoa, joka vastasi juutalaisten tulemista. Syynä voi osittain olla se, että neekerien voima on perinteisesti ollut toisilla taiteenaloilla, laulussa ja musiikissa, mutta myös se että heidän siipensä olivat monessa mielessä leikatut. --- Vuoden 1960 vaiheilla alkoi kuitenkin olla taloudellisesti kannattavaa julkaista kirjoja neekereistä ja kirjoja, joiden kirjoittajana oli neekeri. 

Mutta: Varoitus
Ei tämän uljaan, mutta kummallisen pohjoismaisen kirjallisuussarjan käsittely tähän jää, koska käsissäni on A5-vihkonen täynnä toinen toistaan innostavampia lukuvihjeitä.
Palataan paalulle heti huomenissa.

Kirjavinkit

(Eli nyt kirjallisuudesta kiinnostumattomat voivat jättää tällä potulla istumiset vähäksi aikaa väliin - poistua vaikka heinäntekoon tahi lehtipuhaltamaan.)

Ja sitten me haravoitiin!

Sen verran piti kaveria jelepata talon myyntihommissa, jotta talkoiltiin ja saatiin piha sileäksi.
Mutta hittolainen millaisella vonkuvalla savua tupruttavalla helevetin vehkeellä! Että pelotti ensi alkuun.
Niin kun jo ruohonleikkurissa ei olis kyllin äkäsyyttä ja ärhäkkyyttä; ruohonleikkuriinhan jäi muinoin kanttorin sormenpäitä, kun tämä kesken kaiken käsin kohotteli kapinetta tarkistaakseen mikä siellä pohjapellin alla oikein väpätti.

Nyt oli semmoinen peli kaverin käsissä jotta oksat pois!
Oli semmonen vähän niinku kolehtihaavi jonka päässä pussin sijalla piiskasi siima seurakuntalaisia synnintunnon vapinaan.

- Mie sitä en oo tuommosta värkkiä ikinä tarvinnu käsissäni pitää. Eikös tuolla mehtiä raivata?
- Se on isompi peli, tällä sais kun ohkasia pajuja nurin.
- Vaan pelottava on jo pelekkä ääni.
- Ruohorimmeri tää vuan on.

No mikäs, jos se ei sen kummempi sitten. Muuta kuin harava kopraan ja ruohonsilppua nyyttinä kärriin!
Haravoitiin ja kärrättiin.

Hyvin eteni homma. Ja leikkuu. Eikä siinä teräkään tylsynyt kun terää ei ollut, ne siiman pätkät vaan viuhtoivat vimmatusti.
Kaikenlaisia värkkejä se insinööri keksii! Vaikka pientähän tämä niihen lehtipuhaltajien rinnalla, jotka vonkuvat kuin maailmalopun eillä.

Vaan eivätpä oo vielä keksineet itestään liikkuvaa haravanvartta, käsivoimin joutuu liikutelemaan haravaa ihan samalla tavalla kuten ennen vanhaan Artun alapellolla, kun pikkupoikina heinäseipäisiin viimerippeitä raavimme. Taikka sen verran edistystä, jotta käsissä muoviset pelit, silloin puiset, joista tuppas ne piit katkeilemaan.

Ja taas me tapetoitiin!

Tulipa hintoihinsa verrattuna venäläisiin hintoihin (lis.13.9.2022=ovat näemmä nyt ajankohtaisia ukrainalaisia tapetteja, joita myivät Sortavalassa tuolloin, ja halavalla!). Rulla/24€, vaikka kuitissa 50 %:n ale. Eikä seinälläpysymistakuuta!

Ainoastaan yhdelle seinälle kaksi kellonkuvatapettirullaa tuonne kaupunkikesämökin kyökkiin raaski liimailla.
Niin liimaillapa hyvinkin; melkoista tuhertelua ja liimailua siitä tulikin.
Onhan tässä sentään tapetoitu iät ajat, ihan helsinkeihinkin sitä tehden lennelty, muttei koskaan liisteriliimaa seinälle sivelty, vaan aina tapettiin taakse. Ja aina itse tehty liisterisekoitus jauheesta ja vedestä.
Boordinauha-aikoja, näet.

Kuprullehan se jäi, niin kuin pitikin, kun lopeteltiin ja jätettiin yöksi kuivumaan ja vetäytymään.

Mutta mitä ihmettä: samat kuprut aamulla! Vähää vaille ettei silmille roikkunut.
Amatöörejäkö tässä sittenkin monen vuoden jälkeen, pekkaa ja pätkää pelattiin ...

Ukset umpeen, tapettirullan jäänteet kainaloon, valmisliisteriliimatötsä auton peräkonttiin.
Maalle häpeilemään - pohtimaan sekundatyötä: Olisiko sittenkin pitänyt irrottaa entinen tapetti, vaikkei koskaan ennen?
Ja söisikö tuon loppuliisterin, ripottelisi pihlajanmarjoja kyytipojiksi, vai heittäisikö harakoille?
Tai repisi irti koko roikkuvan seinän ja asentaisi uudemman kerran. Helekatti!

Mutt'
kerran vielä pojat!
So. Uutena päivänä uusi reissu.
Hissillä ylös ja 'Ei mainoksia'-ovi varovasti auki. Alaspainunein päin kohti keittiön ovea.

Simsalabim!

Ei kuprun kuprua.
Toista vuorokautta oli vaatinut vetäytyminen.

Unta palloon

kaksi tositarinaa limittäin lomitettuina

Kaikenlaisia harmeja sitä sisällään kantaa! Ei pitäisi hankkia Prota, ostaa ja katsoa yhtäsoittoa kahta ja puolta tuntia pesäpalloa telkusta.
Pariin otteeseen yön edetessä joutui Kallen käsiinsä kaivamaan kun unten mailta lähettivät kesken kaiken valveille. No, rakennettiin siinä sitten Kallelle omaa taloa Kirvestielle porukalla, betonoitiin pohjia. Seitsemänkö meitä oli, Leipämaata ei enää kelpuutettu valusakkiin jäykästä karhunpaskamassasta ärisemään.

Pesäpallon kuvaa löi kuitenkin tämän tästä tekstin päälle!

Eikä millään tahtonut pallo pois siitä tekstiä pimittämästä vieriä, se muuttui liikkeeksi ja kuvaan ilmestyy
Väisänen.
Joman lukkari, joka tempaisee 'pelivälineen', selostajien kumma termi palloista ja lätkistä, tulisesti kohti kolmospesää. Sinne hujahtaa aidan yli lepikkoon, omissa korkeuksissaan hujeltaa; ei mitään mahiksia pesävahdilla ottaa kiinni. Ei pienintäkään. Kaksi punapaitaa juoksee aidalle. Äijät heittäytyvät maahan, ryömivät verkkoaidan alitse ja häipyvät pallon perään pöpelikköön.
Väisänen on shokissa.
Kaksi sotkamolaista kirmaa riemuhuudoin kotipesään ja Roope Rallattaja Korhonen kiertää vanhoilla kintuillaan kenttää, pääsee kolmoselle ja lähtee saman tien rynnimään kotia kohti.
Väisänen pyörii kotipesän tuntumassa poissa tolaltaan.

Pallo on löytynyt, lentänyt lepikosta katsomon takaa taulujen yli syöttölautasta kohti, vaan Väisänen ei reagoi. Pallo ylittää kotipesän, Roope ohittaa kulmakepin, kolmas juoksu silmissä kiiluen.
Ulkokentältä Jussila on sännännyt kotipesän taakse palloa hakemaan nähtyään ettei lukkari ole tässä pelissä nyt mukana, poimii pallon maasta muttei ole kenelle heittäisi, kunnes Litmanen ryntää ykköseltä kotipesää kohti kiinniottoon. Korhonen lähestyy uhkaavasti, nippanappa ennen Korhosta on Litmanen perillä ja Jussilan heittämä pallo räpylässä.

Roope palaa!

Ei auta: Se oli kahden juoksun yliheitto. Joma ei enää toivu. Sotkamo vie voiton ja on enää yhden päässä loppuottelusta. Vimpeli on sitten se toinen, Kouvolalla ei mitään jakoa saarikentällä huomisessa. Jotenkin tuntuu että syksyllä valtikka vaihtuu ja Vimpeli korjaa potin.

Harmittaa vietävästi Väisäsen puolesta. Sitä sattuu elämässä lipsahtelemaan, minkäs mahat.
Kumma kyllä käy nukuttamaan vaikka harmittaa. Sen verran tiukkaa vääntöä käyty yösydännä.
Kannet kiinni, vaikka Kallelta jää valut kesken; kesäyön hämärä puristaa viimeiset voimat, lähdetään kotiin levolle, jatketaan sitten heti aamusta.

UUTINEN
Ottelun kulku niin kuin se kulki
LEHDISTÖTILAISUUS

Platon

Painetaan nyt heti ykköstä silmään ja avataan Estetiikan klassikot I, niin saadaan 20-vuotinen homma käyntiin.

 

Platon (427-347 eaa) esiin!

Kuvan kautta:

Uutisessa heti kaksi asiaa, jotka eivät Platonin Valtioon olisi kuuluneet, mutta Sipilän valtioon kyllä.
Päätelkääpä itse.

Kolmijako Järki - Järjestys - Työnjako on ihanneyhteiskunnan perusta. Sinne ei ylellisyystarpeiden ruokkijoita tarvita, semmoisia kaiken maailman epeleitä kuin runoilijoita, näyttelijöitä, tanssijoita, koruntekijöitä eikä muitakaan pelehtijöitä. Moraalin ja totuuden kannalta, vaikka kuinka lumovoimaisia ovatkin, eivät esikuviksi kelpaa: heidän taitonsa on vain jäljittelevää eli mimeettistä.

Se Sokrateen oppilaasta Platonista ja tämän Valtiosta, missä ei iltalehdillä olisi ollut sijaa ei painopaikkaa. Sokrateesta vielä vähemmän, sillä hänhän ei kirjallista juttua jälkeensä jättänyt.

Aristoteles jo Runousoppeineen odottamassa sivulla 40.

PS

kuvathan ovat samaa turhuutta, mutta silti tänne häntään juttu ennen Platonin elinaikaa kahden maalarin,

Zeuksis ja Parrhassios, ilmiömäisestä taidosta ja paremmuuskilvasta, jonka Parrhassios - nimensä velvoittamana, heh! - voitti:

Zeuksis esitteli viinirypälemaalauksensa,

ja katso: linnut pyrähtivät nokkimaan taulun rypäleitä!

Entä Parrhassios?

Zeuksis pyysi voitonvarmana: -Vetäises verho maalauksesi edestä.

Pyyntö ei ollut toteutettavissa, koska maalaus ei ollut verhon peittämä vaan taitavasti maalattu verho.

Tästäkö toinen iisakki?

Kansojen kirjallisuus -lukemisprojekti on kestänyt sen kolmekymmentäviisi vuotta: yli puolet elämästä! Viimeinen havainto on huhtikuulta. Tuon projektin päättäminen on vain ajan kysymys - ja tunnekysymys!
Pitkittää pittää loppunautintoa.
Heruttaa vähän niin kuin vanhat miehet hölmöyttään vanhasta muistista, käsinpumppauksen ajoilta, heruttavat nykyisillä mittarikentilläkin bensaletkuja puistellen viimeisiä pisaroita autonsa tankkiin älyämättä että kertalaakista se on loppu: ei enää tipu ei tiraha!

Oppia antanutta, tosin kömpelöä, KK-sarjaa, ei niin vain raaskisi nurkkaan nakata ja hyljätä ikiajoiksi, ennen kuin uusi kaksi-kolmikymmenvuotinen luku-urakka olisi tiedossa: mieltä kiehtova, vaikeahko, vastahakoisesti tarttuva ja tartuttava, voimia kysyvä, valistava, kehittävä, paljon antava jne.

Jokohan nyt olisi, siltä vaikuttaisi parin illan selailun jälkeen.

Oma on häpeä ja vaiva ja vika: itsehän pyysin lähetystä.
Siis mitä?
Kuin Lempi kuumaa puuroa kierrän ja kaartelen ennen kuin käpälällä nimeä tökkään:

Estetiikan klassikot I 

Estetiikan klassikot II

 Voi Gaudeamus igitur!

 

Johan noita siirtelin ja sorkin juhannussiivouksen aikaan, vaan kypsyä annoin, asian.

Eiköhän nuo pirut seläty kun väliin pistää jalalla koreasti ja koreaksi eli lukee kevyempää, kuten Kilpeä ja Kallea ynnä muuta suomalaista klassikkokamaa.
 

Eihän estetiikkaa kiinnostavampaa aihetta ole olemassa.

Vaivaiset 543 s. + 654 s. = 1197 sivua.
Ja jos antaisi armonaikaa vaikka 20 v. Siis valmista kauraa kesällä 2036.
Kättä päälle!

Ei muuta kuin kuin, kuin sika limppuun kii!
Aloittakaamme ykkösestä (ja Sipilälle vähän budjettikirjan ohjeiksi):

Platonista Tolstoihin

 

"Mutta se on tiedettävä, ettei valtioomme voida hyväksyä muuta runoutta kuin jumalhymnejä ja jalojen miesten ylistyslauluja. Jos päästät sinne tuon suloiseksi maustetun runottaren, lyriikan tai epiikan hahmossa, silloin valtiossa tulevat hallitsemaan nautinto ja tuska eivätkä laki ja järki, joka aina on yhteisesti tunnustettu kaikkein parhaaksi."

Platon, Valtio -POLITEIA (n. 390 EKR)

Gerotranssendenssi

Entisen takaiseen koulutoimenjohtajaan törmäsin Vejun näyttelyssä:
- Kaheksankymentä syksyllä täyttyy.
- Kymmenen eka eläkevuotta menee hyvin aktiivisesti ja kunnossa?
- Toisetkii kymmenen, paitsi nyt pari viimestä käypi jaloille.

Niinpä näyttää käyneen Eskolan Antinkin liikunnalle. Joku sanoo etteihän 'se oo ikinä liikkunu, senkun ryllänny viinipöydissä'.
Mutta on!
On ollut ikänsä salalenkkeilijä: - Pitkiä matkoja hiihtelin Kaupin luonnonpuistossa, pitkiä matkoja hölkkäsin asiallisen näköisissä verkkareissani Teiskon tien viertä kulkevalla kävelytiellä. -- Yleensä onnistuin tekemään lenkkini salaa. Vain harvoin, jonkun tutun silminnäkijän hämmästykseksi, paljastuin.

Professori Eskola halusi säilyttää arvokkuutensa. Ja Antti boheemisuutensa?

Toista viikkoa tässä Eskolaa kääntelen; ihan innoissani! katselen kun Antti itseään riisuu puupalttoota kohti.
Eivät ole mitään persona non gratoja, vaikka monelle ovatkin, nämä kiinnostavat veikot: Turkat, Linkolat, Hurmeet, Eskolat. Totta vie! Näiden seurassa 'viihtyy' jos kiihtyykin.

http://pro.tsv.fi/kvt/?Gerontologia-lehti

Se nyt tässä ainakin käy selväksi että aikakauslehdet, joita AE lukee, eivät laajalevikkisiä ole, jos eivät kirjatkaan. Mutta todella mielenkiintoisia ovat, varsinkin kun hän poimii niistä marjoja, kuten tuon tämän päiväisen potun otsikon.
Kieli solmussa saa sitä tavailla - sisältöön pääsemättömissä olisi, vaan helmen alkuhan sekin. Gerontologia-lehdestä poiminta vuodelta 1994; ruotsalainen vanhenemisen tutkija, sosiologi Lars Tornstam kirjoittaa: 'vanhenemiseen sisältyy gerotranssendenssin mahdollisuus'.

Ja se on, niinkö?
No vaikka: vanhuuden tullen ihminen viisastuu jos ja kun rationaalinen elämänkäsitys höllenee ja materialistiset tavoitteet hiipuvat. Tällöin elämäntyytyväisyys lisääntyy! Valkenee, ikään kuin ... (siis kun jättää materiankahmimisen ja järjenkäytön vähemmälle)

So.
Sitä ruppee miettimään jotta oiskoon näin kuoleman kynnyksillä jottai semmosta vähemmän konkreettista, semmosta - kosmista.

Pääsee myös irtautumaan turhista sosiaalisista vuorovaikutuksista, voi haistattaa, jos siltä tuntuu, piutpaut porukoille ja kaiken maailman aktivoinneille kuten AE, 82v: "Terveyskeskuksen vanhusjumppaan en lähde raajojani heiluttelemaan, mutta lehtiä haravoin ja saunapuita pienentelen mökillä oikein mielelläni."

"Ehkä noissa lauseissani voi nähdä 'gerotranssendenttista' vanhan ihmisen halua irtautua hänelle tuputetuista tämän maailman erinomaisuuksista omaan, itse rakenneltuun merkitysmaailmaan."

Antti Eskola: Vanhuus - helpottava, huolestuttava, kiinnostava Vastapaino 2016

Voitto ei karannutkaan

Tämmöinen lappu ensin
eurolla:

Mutta sitten esteettiset arvot puhkesivat jylläämään ja tuli virhe, joka ei lopulta karvas pala ollut.

Ihastuin iltahämärissä, näet, lämminverisesti kylmäverisen tammukan soinnukkaaseen nimeen:

 

Poikolan Neito - Vau!  Poikolan neito, vau vau!

 

Neitokaiselle euroni löin. Johtikin maalisuoran puoleenväliin, mutta hitto! Rinnalle rynni joku ihme epeli, joku Räppipappi, ja eikös Poikolan Neito saanut sätkyn ja laukalle pisti sata metriä maalista. Sinne hävisi euro tummunevaan elokuiseen maanantai-iltaan!

Sillä olisi saanut neljä takaisin.

                                  - Voi paskat!

Senhän se sanotuttaa tuommoinen.

 

Mutta hei!

Hyvönen hehkuttaa: - Rääkkylän ruuna Rappifatti vei suomenhevosten maakunnan mestaruuden rattailla Kimmo Määttänen...

 

- Sehän on Rautiisen Marin hevonen!

- Jee-ee-e!

LOPPU 

 

(- Onneks Poikolan Neito laukkas.  - Hyvä! Hyvä! tälleen paljon parempi.

- Marilla ois saanu yheksäntois...  Nyt näppää kuva. Loimitukseen lähestyvät. Kiirreellä kiirreellä jottei ohi vilaha...

- Pitäspä virittää valotuks.... - Ota nyt ennen kun ennättää ohitt ... )

 

myös 

 



Ruuskanen A. ynnä muut

Nyt selvisi, miksi Ruuskas-Antti jokunen talvi taaksepäin grillasi makkaroita Liperin meijerin pihalla ja jakeli niitä halukkaille. Sekin selvisi söikö Nevala hormoneja eikä vain Nevalan koira. Myös se että Arto Härkönen on teologian maisteri ja pappi!
Rätystä ei tietenkään varmistunut mikään, koska Sepe kieltäytyi kirjan sivuille joutumasta, mutta antoihan se haastattelun telkkuun.

Kaikki elossa olevat arvokisamitalistit ja tulevista mitalisteista Mannio, Wirkkala sekä Etelätalo ovat esillä Pasi Reinin uutukaisessa Kaaret ja tarinat.

Ja kun ei kerta Sepon passannut suuta aukaista niin valmentaja Maksimainen puhui sitten Seponkin puolesta, korrektisti toki sivistynyt hammaslääkärismies. Vähän vain vihjaisi jotta saattoivat kotiasiat painaa muutamissa epäonnistumisissa fyysisten vammojen lisäksi, ja sen se Eino sanoi että ulkomaan reissuilta Seppo toi nuorempana konjakkipullon valmentajalle vaivanpalkaksi, sitten ei enää kun vanheni ja oppi ite.

Tietysti otin keveimpiä asioita esille, iltasanomamaisia, jotta lukemisenkiinnostus viriäisi. Suurin osa kirjassa on ihan asiallista asiaa tukijalkoineen ja lähtökulmineen, mutta paljon myös mielenkiintoisia yksityiskohtia huippu-urheilijan valmistautumisesta veretseisauttavaan suoritukseen vaikkapa calling roomissa. Tai niin kuin Tiina Lillakin täydellisestä keskittymisestä MM-Helsingissä, Hannu Siitosen vauhdittomasta kolmiloikasta yli satasen maaliruutujen ...

Sitä kirja ei paljasta, nukkuiko maailmanrannan rellu kaikkien heittäjien rakastama ja SUL:n keihään lajivalmentajan pallilta poispotkittu Kari Ihalainen roskiksessa USA-aikoina, mutta sen asian voinee tarkistaa toisesta kirjasta eli Tapani Salon Keihäscowboysta.

Mutta nyt on aika ottaa iisisti

Klo 02:30 Yleisurheilu / Antti Ruuskanen - TV2  21.8. la-su välinen yö

Pittää ruveta leppeemmään jotta jaksaa yölä jahata Ruuskasen Antin kanssa mitallija, vaekkei sitä taijja tulla, pikemminnii joku pistesija vaekka kuuvvenneks jos peäsis niin hyvä oes.

lissee

Vanhus ja vanhus!

- On siula kovat näppivoimat, kehui Velssi, 86, kun säärenpaksuisia koivunpätkiä paiskoin sormivoimin ojan yli peräkärrin viereen.
- Kehittyvät työaikana kun piti myötännään lapsia tukistella.

Eikä kehuja ois kuulunu jos kehuja olis ollu joku ripsakampi mies kuin yhdeksättäkymmentä lähestyvä ukko. Otinpa kehut vastaan vastakehuin.
Enkä aiheetta, sillä täyden miehen työn teki Velssi: mätti siinä missä minäkin-eläkenuorukainen väliin paksujakin koivupölkkyjä tien oheen; ja oli niitä jo pitkin viikkoa, ensin tuulenkaatamat koivut moottorisahalla pätkittyään, heitto heitolta rahdannut ne kaikki ojan taakse.

Autolla haki pihasta ennen puolta päivää mättöhommiin, oli jo ehtinyt kaupungissa kiepauttaa oikuttelevaa perämoottoria näyttämässä.
- Lähti se siellä käyntiin vaan tuas tennäyty heti kun venneen laitaan ripustin.

Illalla luin vanhusta ja nyt kahtelin vanhusta!
Eikä kumpikaan vanhukselta tunnu - toisin oli ennen kun viiskymppiset vaikuttivat ikälopuilta ja kuuskymppisiensä jälkeen pian kuollut naapurin ukki-Onni oli näyttänyt tosissaan hautaan menevältä.

Eilisen Antti, 80, teorisoi vanhuutta ja kertoi sepelvaltimotautinsa jälkihoidannasta, että miten helppo on fuskata ja näytellä toisin kuin on: että terveestihän tässä nyt eletään ja kävellään, tyydytään pariin annokseen punaviiniä, kun vaimokin asuu eri osoitteessa eikä voi tietää että onko annos lasi vai pullo.

Tänäänpä tässä ei teorisoitu eikä vuskattu, vaan tartuttiin pölkkyihin käsiksi ja näytettiin jotta tervettä elämää tässä eletään; ja sen mukavammalta alkoi tuntua elämä kun hiki hiljalleen puski pintaan.
- Vieläkö meinaat ens talaven majailla mökillä?
- Tarkotus ois.
- Eukon luona käyt aamusin näyttäytymässä jottet oo yöllä oiennu.
- Sen verran pittää.

Aurinko paistoi niemen päähän kun kipattiin viimeinen kuorma. Poukaman vedessä kelluvalla sorsien syöttölavalla ei ollut murentakaan eikä ollut ollut aamuvarhaisellakaan kun kanadanhanhet olivat laskeutuneet siihen mökin eteen ja joku uinut kurkistamaan syöttölavaa.
- Kolometoista niitä oli, harmittaa kun oli tyhjillään. Ei niitä oo tänä kesänä näkyny ... vaan sanopa paljonka oon velassa.
- Vai vielä velassa!

Velassako Velssi, joka talvi talven jälkeen auraa rumuuttelee tien auki mökilleen!
Mikäs meijjän ei oo sitten paanaa pitkin hiihtää luikutella - kilsarahoja tienata.

Helpottava, huolestuttava, kiinnostava

Vapaa jostakin - vapaa johonkin
Teesistä antiteesiin - synteesi valmistumassa.
Tiedettäkö tässä jo tehdään eläköitymisprosessista? Minäkin, muuan humkand!

Mieleni minun tekisi ja olisi tehnyt jo aikapäiviä, vaan kun on ollut yksi viitsimiseste:
enkku.
Eiväthän ne Lutheruksen opin kannattajat periksi antaneet aikoinaan perustaessaan keskikoulua pieneen syrjäiseen pitäjään 1950-luvulla, vaikka hyvin näkivät kuis Saksin kävi - silti saksan kielen, deutsch, valitsivat englannin sijasta ensimmäiseksi (tosi) vieraaksi kieleksi.

Sen tulessa sitten kärvisteltiin kouluaika ja myöhempi. Eikä viitsinyt myöhemminkään uutta kieltä opiskella, ja saksakin on uponnut sukelluksiin syvälle aivojen mariaanien hautaan.
Kieletönnä tässä sitten loppuelämä meloskeltu. Oma vika, täysin.

Do not go gentle into that good night.

Old age should and rave at close of day;

Rage, rage against the dying of the light.

                                         - Dylan Thomas



No mennään siansaksalla ja suomella sekä tuolla Thomasin käsiä polttavalla ingressillä tai motiivilla pikemminkin, joka löytyy johdantona Antti Eskolan uusimmassa kirjassa Vanhuus - Helpottava, huolestuttava, kiinnostava, Vastapaino 2016.

"Nyt yliopistoissa kävi niin, että äidinkieli ja muoto, jossa olin sitä käyttänyt eli kirja, työnnettiin tieteellisenä julkaisuna yhä toisarvoisempaan asemaan. Havaintonsa ja ajatuksensa olisi pitänyt julkaista vieraassa ja kaikki hienoimmat vivahteet karsivassa muodossa eli englanninkielisinä artikkeleina, jotka työn julkaiseva lehti vaati pukemaan oman formaattinsa mukaiseen pakkopaitaan."

Eikä muukaan käytäntö ilahduttanut, so. hallinto:

"se kuormitti opettajia ja tutkijoita vuosi vuodelta yhä raskaammin turhanpäiväisillä raportointi- ja lausuntopyynnöillä. --- Pelkästään pöydälle ilmestyneistä sisäisen postin ruskeista kuorista löytyneiden papereiden välityksellä kommunikoiva kafkamainen keskushallinto sitä vastoin oli jotakin, minkä kynsistä irrottauduin tosi helpottuneena."

Tenttikysymysten laatiminen ja vastausten lukeminen ja arviointi olivat myös yhtä tervanjuontia:
"Poliisin ja tuomarin toimi ei mielestäni sovi vapaalle tutkijalle ja kirjoittajalle, jollainen halusin olla. Nyt vapautuisin tästä vastenmielisestä tehtävästä."

Antti, tri, ylemmillä asteilla ja leveleillä tunsi noin, hikkaj, HuK, samoin alemmilla asteilla.

Että nyt tää on vapaata elämää!
Siinähän astelevat kollegat tänään syrjäisessä pikkupitäjässä sorvinsa ääreen hallinnon kynsiin. Osanottoni.

Minä käännän innostuneena Eskolan maanmainion kirjan sivuja niskaa nyökytellen.
Kunhan ei vaan, kehno vie, niska kipeytyisi.

lisää

Pitäs varmaan vaieta

... ja suu suppuhun laittaa.
Eilen näet nimittäin täyttyi tusinas kesäteattereita!

Paras kaikista oli. Vaan toisaalta eipä ihmekään: ammattilaiset asialla.
Ilikiänkö ees sanua: alastonta roikalehtimista 15 beaufortin tuulessa ja liämäsatteessa. Sanos semmonen joka ei ymmärrä hyvän päälle höykösenpölähtävää.

Kaavilaiset olivat asialla, nuo mainiot maarianvaaralaiset.
Mimiikka siinä kukoisti. - Siistii! Huikeeta! huudahtais Teme sekä muut sanaköyhät jääkiekkoilijat ja jatkaisivat: - Aivan Mieletön Tatsi.

Totta puhun, vaikka vähän venkoillenkin.
Nyt sen oikein näki, miten liki kaikista kesän näytelmistä puuttui ruumiin kieli.

Se koiranlurppakin miten hellyttävä ja yleisöön uppoava.  Syliinsä olisi jokainen ottanut, vaan mitä sitten jos olisi: alta lurppakorvien paljastui iso miehenroikale. Kyllä sitten ainakin me miehenpuolet olisimme tuhat kertaa mieluummin ottaneet syliimme nuo pontevat naiset: vallesmannin tyttären ja piian.

Agapetuksen Aatamin puvussa ja vähän Eevankin oli esityksen nimi Ristissä, juonta ei juuri lain mutta, kuten sanottu: mikä miimisyys! mikä rytmi!
Pakko paljastaa edes yksi tekijänimi - koreografia: Sakari Saikkonen

Muuta en uskalla sanoakaan, koska saattaa hyvinkin olla että hilut kinttuihin kilahtavat, kun vielä kuvan näkyviin laitan, vaikka esityksen kuvaaminen oli ankarasti kielletty.

tark. 

PS

Luiskahtikohan lautamiehen titteli tässä samalla?

Naurussa pitelemistä

Kasper, Jesper ja Joonatan. Oli ilo olla paikoilla.
Taidettiin istua katsomossa ainoina vanhempina, joilla ei vieressä kähelehtänyt omia puoskia. Mutta ei se mitään haitannut, päinvastoin: menosta ja meiningistä sai nauttia vastuuttomasti. Oltiin kuin lapset, elettiin sykleissä. Vastuunkanto teatterikäyttäytymisestä jäi isille ja äideille. Eikähän meillä niitäkään enää ollut!
Jeee-E!
Sinkkolassa osasivat.

Ja jos ette enää muista, niin noille rosvoille kävi hyvin: Kasperista tuli Palomestari, Joonatanista Leipurimestari ja Jesperistä Sirkustirehtööri.

Sitä oppi kuin erehtyi! Siihen kouluja aina tarvita!

Joonatan, Iiro Tuovinen, oli lupsakka rosvo, Kasperi, Teemu Heikkinen, römeä-ääninen, ja hih! Jesperi, Meeri Toivonen, olikin symppis ja - nainen! Symppiksiä olivat kaikki, eikä Leijonakaan järin pelottava. Sohvi-täti, Sanni Hirvonen, osasi pitää kuria niin että voisi siirtyä suoraan opettajaksi nyt kun näytökset loppuvat ja koulut alkavat, vaikka toisaalta ...

Kuriako kouluun lisää?!?

E-Ei! Vaan ymmärrystä, opettajien ymmärrystä lapsia kohtaan: ei se oli massa joka siellä velloo, vaan yksilöitä tulvillaan kukkii niin kuin iloinen Amsterd ...

Ihan totta: Olisi opettajien aika kasvaa nyt kun voimaan astuu uusi OPS uusin oppimiskäsittein.
Muutosten tuulet puhaltavat.
(Ai että on helppo jos surkuhupaisaakin=ks. otsikko! huudella täältä parvelta vastuuntunnottomasti kuin tuolla Iloisissa rosvoissa eilettäin - jihhuu!)

Ehkä nyt nuokin Kun koulu ei tajua -pamfletin haastattelemat koulun kaltoin kohtelemat aikuiset saisivat oikeanlaatuista, yksilöllistä opetusta uudenlaisessa oppimisympäristössä. Nyt näitä erittäin mielenkiintoisia - kutka mitenkin kouluaikana tampattuja - ihmisiä meillä on ilo tavata Vuoden 2015 Luokanopettaja-tittelin saaneen Maarit Korhosen kirjassa, joka uusimpana liittyy sarjaan Into-pamfletit.

tarkemmin

VIELÄ TARKEMMIN

On kirjoja ja kirjoja

... intiimiä kirjoitusta yhä ...

Tämähän alkaa ahtaaksi käydä: aika. Kuin myös pöydän päällys ja alus. Lisää pukkaa uutta Eskolaa ja vanhaa Haahden Hiljaa.
Mutta kaikista kalleimman sain noilta serkkujuhlilta Mimmiltä, joka tietää että vanhoja keräilen. Niin eikös tämä orpana ollut löytänyt milteipä aarteeksi laskettavan Runebergin Teckningar och drömmar, 1861, Kuvauksia ja unelmia, ensimmäisen suomennoksen vuodelta 1900. Ikiomaksi lahjoitti.

Kyseessä siis Fredrika Runeberg, (1807 - 1879) os. Tengström, joka lie vaimona saanut alistua yhteen jos toiseenkin J.L. Rbg:n** - "hankala ja epätoivoinen" - kotkotukseen.

Että hivellyttää jo pelkkä kirjan kansi, jota oma mummo on koskettanut omin sormin!
Nimensä on mustekynällä kirjoittanut ja päivämäärän: Hilda Sidensnöre  19 24/XII 00.
Kas kas!
Joululahjaksi on flikka jonkinmoisen naisasiakirjan saanut - opeikseen?
Ainuita kontakteja mummoon, joka ei kädestä ehtinyt ennen kuolemaansa pidellä tahi haivenia hivellä.

Mutta lyhyestä virsi kaunis. Itkut syrjään ja ilo pintaan!
Josko tuo illan tullen Kolmen iloisen rosvon sakki livenä edessämme hyppelisi.

**

"Älskat har jag många, många, än en ful och än en skön,

Unga, gamla, korta, långa, vilken blev väk seb min lön!

Tvenne feta, resten skrikor: en Augusta, en Sofi,

Två Marior, två Fredrikor och en Emili."



Serkkuselvitys

intiimiä kirjotusta

Syntymäpäivillä näkee serkkuja.
Nyt suvun toiseksi vanhin serkku täytti. Kunnioitettavan paljon on hänellä vuosirenkaita koossa. Vertaisiko näin Rion-kisojen aikoihin ikää olympiarinkuloihin ja kertoisi määrän 17:llä; jos minä tuossa iässä olen vielä yhtä pirteä ja omilla tolpillani, niin hyvin pyyhkii. Ikä jääköön laskutaitoisten tietoon ja nimi ainoastaan tuttujen, koska kyseessä ei ole julkkis.

Ei serkkuja vanhuksina osaa ikinä pitää - sankarikin mitä tyylikkäin charmant leidi!

Sen verran verhoa raotan, jotta harvoin tapaamme, ja kun tapaamme niin tilaisuudet tahtovat osua julkisille paikoille: teatteri, konsertti, kirjasto - joskus Martta-kahvio. Viimeksi Asemiesillassa vilahdimme viihteen laitaa kuuntelemassa: Kujua ja Katri Helenaa.

Kulttuuria, kulttuuria, askarta mielelle.
Kulttuuri se ihmisen tiellä pitää, virkeänä ja toimintatarmoisena kuten Tuov siis päivänsankarin.

Sankariserkun lisäksi juhlapaikalla oli kaksi muuta serkkua, toinen sankarin sisko - pienenä poikana sotkin siskosten nimet kun harvoin näimme ja kun molemmat alkavat T:llä - ja toinen Mimmi. Mimmin nimen voin paljastaa, tämä kun on kummitädin tyttö ja koska Mimmi ei ole ristimänimi vaan lempi; iänkin voisi, sillä sitä on kertynyt vain vähäsen, rapiat 70, siis muutamat olympiarengaskerrat vähemmän, ja menonloikkaa riittää kuin olympiankentillä.

Satakunta serkkua meitä kaiken kaikkiaan on kun laskee äidin ja isän puolet yhteen. Satakunta! Omilla lapsilla vain kaksi!

On siinä ihmettä kerrakseen.
Myös monenlaista kohtaloa, niin kuin kaikilla suvuilla on: pohjatonta surua ja ylintä iloa.
Elämää kaikin.

Homoluolassa

Ihan uunona tässä, ja moilasena. Ja mitä niitä nyt pienellä kirjoitettavia propreja onkaan ...
Taisiko joutua väärä kirja käsiin - nimisotkeennus.
Onni.
Arvelin aivan muuta. Pekka Hiltunen on onnen takana.

Mutta näillä mennään, ja luenpahan Kallea sekaan niin lieventää ja on kotoisempaa.
Eikä tuo pahaa tee, ennakkoluuloja karistellee, umpisilmiä raotellee.

Nikotuttaa, kieltämättä, omakin ilmaisu kun sen verran ujostuttaa ja vierailla leveyksillä liikututtaa. Rollossa eli Rovaniemellä homoluolassa sekä Hesassa, tietty. Eikös se samoilla leveyksillä elelly Kallekin, liki, siellä Taivalkoskella? Sittemmin Tampereella. Pakkasissa ainakin. Yhtä jäätävissä elämän realiteeteissa.

Miten erilaiset ovat olleet mestat!

Selviää monta uutta asiaa näistä poikain keskinäisistä jutuista kun lukee liukuen eteenpäin, kuten tuonkin, jotta Never Can Say Goodbye kipaleesta Gloria Gaynor teki yhden homojen tunnuslaulun, taikka biisin, sulavammin sanottuna.

Toimittajan työhön tympääntynyt Oskari avautuu ylenemishaastattelussa työpsykologi Emmalle takautumilla, kuten kuinka aikoinaan astuskeli ja tutusteli tyttökaverinsa houkuttelemana homojen maailmaan; Oskun Tytsin pet on muuten, tietoon saatettakoon koko komeudessaan, Tuhannen mulkun Tuulikki.

On tässä ällistelemistä kun elämä ei olekaan yhtä puupinon tekoa ja aidanleikkuuta!
Vähää vaille jottei itkuun pirahda.

Kuulostellaanhan.

myös



Ongelma tässä - kuten pian näette

Eiliseen tiehen kainosti viitaten: Kirjoittaisiko tänne vai tuonne vai tuonnetuonne? Missä kohtaisi juttu oikeanlaisen lukijan? Siis oikeasti asiasta yhtä innostuneen.

Ettei menisi pelkäksi irvailuksi niin kuin O.Tornin mansikanmyynti autiolla torilla, missä yksin orpona seisoi ensimmäisiä mansikanrupeloita kauppaamassa: - Käy täällä aina joku irvuilemassa jotta 'ai sie mansikoita'.

Oli se sen verran mahtavaa menoa ja hyvin gonzoiltu että en ainakaan tänne, täällä menevät kehut hukkaan - valtakunnallisesti pitäisi näkyä kun ei se maakuntasarjaa, se Emmauksen tiellä -näytelmäteatteri ollut.

Ei kalvennut tipan tippaa aidolle ja alkuperäiselle, sille Pölösen filmille.
Mankka-Arvin kohdalla pelkäsin ettei Antti Tolvanen Franzenin luokkaa voi olla, mutta miltei oli, ei eroavuus haitannut ainakaan, oman ripauksensa toi lissää. Sen sijaan Arvin Rebekka, vau!, ylitti kaikki odotukset kirkkaasti, Lara Nurminen pesi alkuperäisen Lotta Lehtokarin mennen tullen.
Ihana, tehokas Lara! Minkään ohjaajan kanssa naimisiin kun jo kahen lapsen äiti! Se rappusten juoksu soi mielessä vielä tiistaina vaikka sunnuntaina juoksit.

Ranen reuhake on palannut kotikylälle myymään äitinsä mökkiä rahapulassaan.
Kyläläiset eivät diggaa. Mankka-Arvin Rebekkakin käy kuumana.
 

Ai tämä meinaakin valua tänne. Yritetäänpä topata. Jos kuitenkin vielä sen verran jotta Rane oli Antti Ahlroosina yhtä ökyilevän koppava kuin Puntti Valtosena, siis toisin päin: nuo näyttelijät Ranena onnistuvat syvästi inhottamaan ja hauskuuttamaan, mikä niiden, heidän, tehtävä onkin.

No se Ella nyt, ymmärrettävästi, ei sitä stadin slangia vetäny yhtä kutasti kuin Sanna-Kaisa Palo, mut onhan se hei bonjaatsä ymmärrettävää - Savonlinnassa Helsinkiä, hitto vie, joku friidu. Ella oes skulannu paremminnii Hilimana savvoo, mutta sitten se ei oes ollunna niin seksikäs huora kun nyt, joku luutamummo oes mieleen putkahtana varmana ...

Mutjott ei pahemmaks menisi niin: nähhään toisella areenalla jatkikset, jos tarpeen! Ja Lara: Hasta Mañana, Rebecca!

*****
tuli tarve:
Seinälle

Emmauksen tiellä

Oopperakaupungissa Pölösen, ei Jeesuksen, asteleman kivikkoisen Emmauksen tien jokaisesta kuopasta, mutkasta sekä vauhdikkaasta menosta nautittuamme,
hastamananat repekoille taputeltuamme pitkitimme omaa Emmauksen tietämme Punkaharjulle päin.

Nälkähän se jo viiden kutjassa.
Meilläpä ei hädän poikastakaan kun ystävä, harjua ennen, vastakutsun päivällisille
oli asettanut torjuen vatsakutsullaan näin nätisti meidän tarjouksemme teatterikattauksesta.

Kesäteatteri - hyi! No, mehän että mikä siinä oiken on kun tuokin toinen viimeisen päälle kultturelli ystävähyvä, Immu, on samalla viisiin poikkiteloin kesänäyttämötaidetta.

Eipä nuo tuommoiset vähäpätöisyydet vaikuta ystävyyssuhteisiin. Piti tai ei, taikka vaikka oli pitämättä!
Makuasioista voi kiistellä; lopullisesti suuttua ei saa, ei ainakaan niin että tönäseisi toisen nurinniskoin.
Hienot pihvit kanttarellein murkinoimme höysteineen ja jaloin jutuin, totta kai.

Ja eikun kylläisinä matkaan veli hopija! Harjulle. Punkaharjulle.

- Tuollakako se mäellä Saimin pytinki?
- Tuolla se varmaan, käännäpä!
- Mutkittelee ja nousee.
- Vähän kun Saarikoski kerran tänne hiihteli.
- Saarikoski suksilla?
- Suksilla. Viinakapelossaan.

Ei me Hoyerin Saimia nähty, mutta uilakka maisema kyllä tertsiltä.

Eikä se Saarikoskiksen Peekään suksilla sinne Saimin hoteisiin Valtionhotelliin hiihtänyt, vaan Finlandia-hotelliin tien toiselle puolen - kotona Emmauksen tieltä palattuamme sen tarkistin:

"Se oli se kerta kun minä tulopäiväni iltana henkeni kaupalla hiihdin vettä lainehtivan kevätjään yli hotelli Finlandiaan. Piti saada hoitoa kamalaan krapulaan.  Hotellin ovessa oli tyly lappu "Suljettu korjausten vuoksi." Hiihdin saman tien takaisin.. Minulla oli sentään vähän punaviiniä mukana niin etten ihan kuollut. Kun olin juonut pari lasillista, menin kahville. Kahvilassa ei ollut muita kuin kaksi kaveria, jotka istuivat korkeiden lasien ääressä. "Mitä te juotte?" "No giniä." Lomaliitto oli edellisellä viikolla saanut anniskeluoikeudet."
Asiaa tai ei, Otava 1980