ISO äiti

Isoisoäiti ja isoäiti ovat meille itäsuomalaisille melko käyttämättömiä käsitteitä käsitellä - mummohan meillä tok on ja mummonäiti.

Niinpä toi tiettyjä pulmia paneutua tällä kertaa Soraya Lanen Kadonneet tyttäret -sarjan kirjaan Italialainen tytär, jossa nykylontoolainen Lily etsii juuriaan saatuaan haltuunsa orpokodin lattian alta löytyneen rasian vuodelta 1947. Rasian päällä luki Lilyn isoäidin nimi. Rasian sisässä taas oli pari Italiaan viittaavaa lappusta isoisoäidiltä.

Ettäs tahtoivat mennä pahemman kerran sekaisin nuo isot äidit, mummoja jos olisivat olleet, olisi tehtävä lukijana kummasti helpottunut, kai.

Piirtelin jopa haparoivaa karttaa kuin paraskin Rovanperän kartturi, jotta olisin sukujuonessa pysynyt:

🠉

Piti pidätellä sivulle 184 saakka ennen kuin olin varma Lilyn suvun sukupuusta ja sukulaissuhteista. Matthew nimittäin itkunsa lomassa, nostettuaan kehystetyn valokuvan pöydälle, ilmoitti kauniin naisen kuvaa osoitellen:

 

"Lily, luulen, että isoäitisi oli äitini vanhin lapsi. Hän syntyi aviottomana vuonna 1947."

"Onko tämä hänen äitinsä? Isoäitini äiti?"

"On. Uskon niin."

Nyt isoenokin oli löytynyt siinä samalla, tämä vierellä puhuva mies: Matthew.

Viihdekirjaksi aika työläs tapaus siis, mutta niin huumaava viineineen ja hurmaava rakkausromansseineen. 

Hyväksi havaitsin taas, kai. ⭐⭐⭐✰✰

Otava 2023

ps

myöhäisellä sytytyksellä ma 20.1.

Kirjoihin sisään pääseminen on monesti työlästä; tässä helpotukseksesi tämän kirjan alkuidis:

Lilyn selvitettävänä

Kuka oli isoäidin äiti, ja miksi isoäiti olisi aikoinaan adoptoitu heti synnytyksen jälkeen?

Johtolankana rasia, jonka Lily sai (Hopen aviottomien naisten kodista). Rasian sisässä on kaksi paperilappusta: palanen La Scalan ohjelmalehtistä sekä jokin kumma resepti italiaksi.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Ukitusta ja mummotusta

"24.4. su  Vilinätä

ON NOITA MITÄ LEVITELLÄKIN

klo 8.50

Pelit ja pensselit tuntuvat jatkuvan lattioilla toisissa huoneissa! 😍 Ukki sen kuin makoilee ja niitänäitä näpyttelee.😊

Vasta eilen aukaisin talon kivijalan tuuletusluukun; hyvä että lumen takaa erottui - vieläkään. 

Puro sentään on herännyt tontin alareunalle lirkittämään: siihen mikäs ei ole kaatuessa rähmälleen käpyjä uitellessa.

Jotta säpinää meillä. 💏

jatk. ip

klo 16.37

Ui siinä purossa ankkakin eikä vain poika.

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä tänään (sopivasti)

Ann-Mari Lemmetyinen: Toiveiden ja huokausten talot

On kirjoja ja kirjoja

... intiimiä kirjoitusta yhä ...

Tämähän alkaa ahtaaksi käydä: aika. Kuin myös pöydän päällys ja alus. Lisää pukkaa uutta Eskolaa ja vanhaa Haahden Hiljaa.
Mutta kaikista kalleimman sain noilta serkkujuhlilta Mimmiltä, joka tietää että vanhoja keräilen. Niin eikös tämä orpana ollut löytänyt milteipä aarteeksi laskettavan Runebergin Teckningar och drömmar, 1861, Kuvauksia ja unelmia, ensimmäisen suomennoksen vuodelta 1900. Ikiomaksi lahjoitti.

Kyseessä siis Fredrika Runeberg, (1807 - 1879) os. Tengström, joka lie vaimona saanut alistua yhteen jos toiseenkin J.L. Rbg:n** - "hankala ja epätoivoinen" - kotkotukseen.

Että hivellyttää jo pelkkä kirjan kansi, jota oma mummo on koskettanut omin sormin!
Nimensä on mustekynällä kirjoittanut ja päivämäärän: Hilda Sidensnöre  19 24/XII 00.
Kas kas!
Joululahjaksi on flikka jonkinmoisen naisasiakirjan saanut - opeikseen?
Ainuita kontakteja mummoon, joka ei kädestä ehtinyt ennen kuolemaansa pidellä tahi haivenia hivellä.

Mutta lyhyestä virsi kaunis. Itkut syrjään ja ilo pintaan!
Josko tuo illan tullen Kolmen iloisen rosvon sakki livenä edessämme hyppelisi.

**

"Älskat har jag många, många, än en ful och än en skön,

Unga, gamla, korta, långa, vilken blev väk seb min lön!

Tvenne feta, resten skrikor: en Augusta, en Sofi,

Två Marior, två Fredrikor och en Emili."