On kirjoja ja kirjoja

... intiimiä kirjoitusta yhä ...

Tämähän alkaa ahtaaksi käydä: aika. Kuin myös pöydän päällys ja alus. Lisää pukkaa uutta Eskolaa ja vanhaa Haahden Hiljaa.
Mutta kaikista kalleimman sain noilta serkkujuhlilta Mimmiltä, joka tietää että vanhoja keräilen. Niin eikös tämä orpana ollut löytänyt milteipä aarteeksi laskettavan Runebergin Teckningar och drömmar, 1861, Kuvauksia ja unelmia, ensimmäisen suomennoksen vuodelta 1900. Ikiomaksi lahjoitti.

Kyseessä siis Fredrika Runeberg, (1807 - 1879) os. Tengström, joka lie vaimona saanut alistua yhteen jos toiseenkin J.L. Rbg:n** - "hankala ja epätoivoinen" - kotkotukseen.

Että hivellyttää jo pelkkä kirjan kansi, jota oma mummo on koskettanut omin sormin!
Nimensä on mustekynällä kirjoittanut ja päivämäärän: Hilda Sidensnöre  19 24/XII 00.
Kas kas!
Joululahjaksi on flikka jonkinmoisen naisasiakirjan saanut - opeikseen?
Ainuita kontakteja mummoon, joka ei kädestä ehtinyt ennen kuolemaansa pidellä tahi haivenia hivellä.

Mutta lyhyestä virsi kaunis. Itkut syrjään ja ilo pintaan!
Josko tuo illan tullen Kolmen iloisen rosvon sakki livenä edessämme hyppelisi.

**

"Älskat har jag många, många, än en ful och än en skön,

Unga, gamla, korta, långa, vilken blev väk seb min lön!

Tvenne feta, resten skrikor: en Augusta, en Sofi,

Två Marior, två Fredrikor och en Emili."



Serkkuselvitys

intiimiä kirjotusta

Syntymäpäivillä näkee serkkuja.
Nyt suvun toiseksi vanhin serkku täytti. Kunnioitettavan paljon on hänellä vuosirenkaita koossa. Vertaisiko näin Rion-kisojen aikoihin ikää olympiarinkuloihin ja kertoisi määrän 17:llä; jos minä tuossa iässä olen vielä yhtä pirteä ja omilla tolpillani, niin hyvin pyyhkii. Ikä jääköön laskutaitoisten tietoon ja nimi ainoastaan tuttujen, koska kyseessä ei ole julkkis.

Ei serkkuja vanhuksina osaa ikinä pitää - sankarikin mitä tyylikkäin charmant leidi!

Sen verran verhoa raotan, jotta harvoin tapaamme, ja kun tapaamme niin tilaisuudet tahtovat osua julkisille paikoille: teatteri, konsertti, kirjasto - joskus Martta-kahvio. Viimeksi Asemiesillassa vilahdimme viihteen laitaa kuuntelemassa: Kujua ja Katri Helenaa.

Kulttuuria, kulttuuria, askarta mielelle.
Kulttuuri se ihmisen tiellä pitää, virkeänä ja toimintatarmoisena kuten Tuov siis päivänsankarin.

Sankariserkun lisäksi juhlapaikalla oli kaksi muuta serkkua, toinen sankarin sisko - pienenä poikana sotkin siskosten nimet kun harvoin näimme ja kun molemmat alkavat T:llä - ja toinen Mimmi. Mimmin nimen voin paljastaa, tämä kun on kummitädin tyttö ja koska Mimmi ei ole ristimänimi vaan lempi; iänkin voisi, sillä sitä on kertynyt vain vähäsen, rapiat 70, siis muutamat olympiarengaskerrat vähemmän, ja menonloikkaa riittää kuin olympiankentillä.

Satakunta serkkua meitä kaiken kaikkiaan on kun laskee äidin ja isän puolet yhteen. Satakunta! Omilla lapsilla vain kaksi!

On siinä ihmettä kerrakseen.
Myös monenlaista kohtaloa, niin kuin kaikilla suvuilla on: pohjatonta surua ja ylintä iloa.
Elämää kaikin.