Viikolta mieleen pulpahtelevia

omakohtaisia

Areena

• Mikko Kekäläisen nikotiininkellertävät rakennekynnet - Eerikäisestä viis.
• Hondan jakopäänhihnaa ei saa mistään, tiedusteltava Japanista. Museorekisteröinti viivästyy; eipä silti: sillä mikään kiire.
• Verenpainemittausseurantalapukkeessa kysyvät elopainoa. Enpä ole viiteen vuoteen mitannut. Nyt vaakaan. 73 kg.
• Soili Pohjalaisen romaani Perätilassa oli aikajuoksua rakenteissa monessa tasossa, jännitti, pysyykö lukiessa telineiltä putoamatta. En ainakaan kolhinut itseäni, siis en pudonnut? Lopulta kysymyshän oli kirjan kirjoittamisen vaikeudesta. Kuten esim. Karppasen Alkuromaanissa tahi Mukan Kesäheinän kuolemassa.
• Taitaa puskea päälle Lumen pelko Mukan kirjan nimeen viittaillen: vaaksan verran vajaana hiihtotonni. Mutta miten käy lumen?
• Ulkosaunan lauteiden uusinta edessä: puulajin valinta. - Enää ei apassia saa, sanoi kirvesmies.
• Ilmaiseksi kolmoselta näytetty Ilves - KalPa -peli oli jännä. Oli 'kotoisaa' kuunnella Mertarantaa pitkästä aikaa. Siihen yhteen suosikkiähkijään, joka selostaa  matsit vissiin vessanpytyltä, perin kyllästyneenä. Ja mikä mukavinta: Kalpa voitti. Kolme voittoa enää loppuotteluun livahtamiseksi tarvitaan; voipipa tosin olla kiven alla. Raipekin voitti Lukon. Hyvä sekin.
• Loppujen Lopuksi: Nämä lauantait ovat leppoisia, rattoisia kivoja päiviä, kuten kaikki muutkin eläkkeelläolopäivät. Ja suurin ilo tulvi kuvina: siinä vuoden ikäinen pikku-V seista tökötti muina miehinä omin jaloin keskellä lattiaa eka kerta - hämmästellen, mites tässä näin kävi.

Kirkkopelto:
Molli ja hurrrjat tunteet

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Timo K. Mukan elämäkerta

Sini Silveri: Miltä männystä tuntuu olla mänty - Timo K. Mukan elämä 

270 s. Gummerus 2024

• 17.12.1944 evakossa Ruotsi - 27.3.1973 sairaalassa Rovaniemi
• kotipaikka Pellon Orajärvi

Isä Eemeli, Pello, äiti Lyyli, Vihti 

5 lasta, keskimmäinen 

Timo Kustaa, vaimo Tuula Pekkola

Lapset Tuuli ja Jussi (Johan)

Keräilin tuohon sukua etunimin, koska kirjan tekijän tarkoitus on tehdä kirjasta läheinen, olla liki Timoa ja Timon arkea ja asuinseutua Pellon Orajärvellä - päinvastoin kuin ne etelänmiehet, jotka ovat antaneet Timosta kummallisen kuvan lehtikirjoituksissaan. 

Kaukaa ei näe. 

Sini Silveri on tornionjokilaaksolaisia, siis lähtöisin samoilta seuduilta, joten Timon kielen ja mielen sisäänpääsy on verissä.

Näemme Timon tosin kuin diagnoosin tehnyt lääkäri ennen armeijaa: 

"Potilas on ilmeisesti holtiton luonnevikainen --- sotaväkiajatus on suorastaan loistava -- Kansaneläke tekisi ikuisiksi ajoiksi korvausneurootikon tästä muutenkin mitättömästä kansalaisesta."

Näemme toisenlaisen Timon: perhekeskeisen, hellän, paljaan ihmisen, jota elämä koettelee monin sairauksin, toimeentulohuolin, taiteellisin tuskin. Näemme hänet jopa hassuna leikkivänä koti-isänä, humoristinakin:

"Lapset muistavat, kuinka Timo kerran kotona lattialla maalatessaan laittoi jalan niskan taakse. Mutta jalkaa ei saatukaan pois niskan takaa, kun maalaus oli valmis, ja jalka puutui. Tämä tuotti lapsille suunnatonta hauskuutta ja tahatonta kauneutta."

Totta kai lehdissä on ollut myös totuutta takana, niin kuin myös Erno Paasilinnan kirjassa Legenda jo eläessään. Mutta suurin osa elämästä on toki liittynyt arkeen, perheeseen sekä oman taiteen tuottamiseen ja elämisen esteisiin.

Timo käy tiukkaa taistelua Kirjailijaliittoa vastaan, joka jakelee apurahoja muille kuin ammattikirjailijoille, niille jotka oman työnsä ohessa kirjailevat; Timo vaatii kirjailijavirkoja kuntiin ja kun taistelussaan pettyy, eroaa koko liitosta. Köyhyys, joka Timoa on koetellut lapsuudesta saakka, ei hellitä. Kirjoittipa miten tiiviiseen tahtiin tahansa ja kuinka luettuja kirjoja tahansa.

Timon teosten syntytaustojen yksityiskohtia Sini Silveri selvittelee niin mielenkiintoisesti, että se suorastaan yllyttää palaamaan uudelle lukukierrokselle Mukan tuotantoon, jota on yhdeksän kirjan verran alkaen teoksesta Maa on syntinen laulu, 1964, päättyen kahteen julkaisuun vuonna 1970 eli kirjoihin Lumen pelko sekä Kyyhky ja unikko, jota jo olen ahnaasti aloitellutkin.

On ne hienoja, brutaalin raakuudessaan, kirjoja kaikin, muutakin kuin sanhelinää, joksi kautta rantain määritteli aikoinaan Jouko Tyyri, kun kahden kesken istuimme arvottamassa Timo K. Mukan tuotantoa Joensuun jossakin 'kirjoittajaleirillä'.

Hieno ja tarpeellinen on myös Sini Silverin Mukkaa monessa suhteessa täsmentävä teos.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Tänään

Soraya Lane: Italialainen tytär

Mukasta

 "Mie sanon mie tai en mithään."

Nuin tilitteli Timo K.  Mukka kun perui jonkin julkisen esiintymisen kirjailijamatineassa.

 "Ajatuskaan ei luista, ellei voi käyttää murretta."

Tekee mieli, ei vaan pakko on, jatkaa tuota edellistä Elman tarjoamaa Lappi-aihetta varsinaisella asian osaajalla. Ja nappaan lauseet tähän näkyville Sini Silverin syvällisestä "Miltä männystä tuntuu olla mänty" -Mukan elämää läpikäyvästä teoksesta (Kirjavinkit), jota halulla hartahalla hitaasti edeten olen puoleen väliin nautiskellut. Itse asiassa tuo kirjan nimikin on lainaus, jota Mukka käytti vastatessaan utelijoiden kysymyksiin miltä tuntuu olla kirjailija / Mukka. 

Kirkastuupa kuva toisenlaisesta Mukasta kuin Erno Paasilinnan luomasta Pellon villikosta kirjassaan Timo K. Mukka - legenda jo eläessään. Tai siitä Hymy-lehden riippujasta. 

Jokohan Silverin kirjan jälkeen Mukka on taputeltu ja kaikki olennainen sanottu, kun luulin niin tapahtuneen edellisen Mukka-kirjan luettuani, siis tämän: 

Timo K. Mukka: Annan sinun lukea tämänkin – kirjeitä 1958-1973. Toimittanut Toni Lahtinen.  WSOY 2012.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Ensimmäinen kirja-arvostelu

Marinoidutaan nyt omissa liemissä oikein kutkulleen eli: palataan ihka ensimmäiseen Karjalaisen kirja-arvosteluun, josta viimeksi mainitsin, jotta Mukka. 

Piti kaivaa yo-lahjakirja hyllystä ja sieltäpä välistä löytyi novellikokoelma Lumen pelko siskon ja lanko-Laten piirtämine onnittelukuvineen sekä näköisensä viereltä arvostelu lahjasta. 

Harva se muuten lahjaansa julkisesti arvostelee! Nuori ponteva poika kyllä tohti...

 

Tässä kokonaisuudessaan:

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Mukka yksi suosikeistani

Tässä virallinen näkemys, viimeisin kosketus Lapin länsilaidan shamaaniin. Onhan siellä Arvolakin, Oiva Kolarista kotoisin, muttei yllä Mukka Timo K.:n mitoille.

Timo K. Mukka: Annan sinun lukea tämänkin – kirjeitä 1958-1973

Toimittanut Toni Lahtinen  WSOY 2012.

Näin tuon näin. (suokaa tämän kerran kirja-arvostelu täälläkin, lupaan ettei toistu - jossain sentään jalat maassa)

Alta kolmenkymmenen joutui Timo K. Mukka (1944-1973) lähtemään tästä karusta maailmasta. Viimeinen tikki oli se Hymyn juttu ’Riiput ristillä jo, Timo K. Mukka’. Yhä selvittämätön peitenimitoimittaja teki kuolemaan johtavan jutun Mukasta, joka viime voimillaan kirjoitti presidentille peräten oikeutta. Kekkonen vastasi ohjeistaen miten menetellä.

Oli Mukka yhteydessä moneen muuhunkin valtakunnan päättäjään, mm. Finnairin pääjohtaja Gunnar Korhoseen, jotta tämä järjestäisi vapaalippuoikeuden reittilennoille. Epätoivoisen surkea yritys.

Surullista tekstiä joutuu lukemaan hänen hädästään kirjeessä Pellon kunnan sekä lääninhallituksen päättäjille häätöjutussa, jossa Mukka perheineen määrätään lähtemään kodistaan Orajärven kansakoulun opettajan asunnosta. Kunnanisien ja monen kuntalaisen suhtautuminen Mukkaan käy hyvin ilmi kirjan esipuheessa, jossa lainataan muuatta kuntalaista:  ”Mäntyranta on tuonut Pellolle kunniaa, Mukka pelkkää häpeää.”

On siinä asettumista ihmisten joukkoon taiteilijalla, jolle nainen on liki sama käsite kuin taide, mikä taas johtaa sen kaltaisiin kirjoituksiin, romaaneihin, novelleihin, runoihin että siinä on nielemistä paitsi pellolaisilla niin myös koko valtakunnan moralisteilla. Mukan onneksi ensimmäisen kirjan, Maa on syntinen laulu, ilmestymisvuonna 1964 pahin kiihko kuitenkin kohdistuu Salaman saman vuoden Juhannustansseihin ja Mukka pääsee vähemmällä, mutta ei sentään kuin koira veräjästä, minkä myöhemmät vaiheet ikävästi osoittavat.

Jos kirjeet päättäjille ovat karua luettavaa niin koskettavia ovat myös kirjeet Tuula-rakkaalle, äiti-Lyylille kuin tälle yhdelle ’Lapin-huitelijalle’, Kalervo Palsalle. 

Mukan lyhyen elämän puutteenalaisuus ja syrjäläisen tunne välittyy kirjeissä ahdistuksena ja ankeutena aivan riittävästi; ilo tahtoo pysyä loitolla elämästä. 

Kirjassa on kaikkiaan 143 kirjettä ja 47 vastaanottajaa. Vastauksia ei yleensä tipu, ei näytetä, ei ole tullut, ei ole tallessa, mutta siinäpä sitä jää lukijalle pohdinnan paikkaa ja pääteltävää sopivassa määrin, mitä niihin olisi kirjoitettu.

Toni Lahtisen toimittama kirjekokoelma on oikeastaan niin kattava että sen kautta selviää Timo K. Mukan elämän tärkeimmät tapahtumat Mukan itsensä kertomina hänen selvittäessään elämänkulkuaan graduntekijöille, kustantajille, lehden toimittajille.  

Erno Paasilinnan kirjoittama kirjailijaelämäkerta Timo K. Mukka - legenda jo eläessään vuodelta 1974 täydentyy nyt näillä kirjeillä niin että voi kai hyvällä syyllä sanoa: nyt me tunnemme Mukan. 

Ja jos ei tässä kyllin voi Kiiltomadon vinkin kautta lähteä seikkailemaan syvemmälle miehen mieleen ja tarttua Lahtisen väitöstutkimukseen kiinni: Maan höyryävässä sylissä. Luonto ihminen ja yhteiskunta Timo K. Mukan tuotannossa (WSOY, 2013).

Apua! Apua! Melkoisessa ryteikössä silloin taas ollaan ja rämmitään.

Mitä tätä suotta analysoimaan ja repimään palasiksi kauniin sointuvaa balladimaista mukkatekstiä!

Kirjoittaahan mies itsekin kirjeessään lukijalle armeijakirjastaan Täältä jostakin:

"Toisaalta voi sanoa, etten tarkalleen tiedä yhdestäkään kirjoittamastani ajatuksesta sitä, miksi ne on kirjoitettu juuri siten."

-7C  hiihdot 425 km/€ (Veju 880!)