270 s. Gummerus 2024
- 17.12.1944 evakossa Ruotsi - 27.3.1973 sairaalassa Rovaniemi
- kotipaikka Pellon Orajärvi
Isä Eemeli, Pello, äiti Lyyli, Vihti
5 lasta, keskimmäinen
Timo Kustaa, vaimo Tuula Pekkola
Lapset Tuuli ja Jussi (Johan)
Keräilin tuohon sukua etunimin, koska kirjan tekijän tarkoitus on tehdä kirjasta läheinen, olla liki Timoa ja Timon arkea ja asuinseutua Pellon Orajärvellä - päinvastoin kuin ne etelänmiehet, jotka ovat antaneet Timosta kummallisen kuvan lehtikirjoituksissaan.
Kaukaa ei näe.
Sini Silveri on tornionjokilaaksolaisia, siis lähtöisin samoilta seuduilta, joten Timon kielen ja mielen sisäänpääsy on verissä.
Näemme Timon tosin kuin diagnoosin tehnyt lääkäri ennen armeijaa:
"Potilas on ilmeisesti holtiton luonnevikainen --- sotaväkiajatus on suorastaan loistava -- Kansaneläke tekisi ikuisiksi ajoiksi korvausneurootikon tästä muutenkin mitättömästä kansalaisesta."
Näemme toisenlaisen Timon: perhekeskeisen, hellän, paljaan ihmisen, jota elämä koettelee monin sairauksin, toimeentulohuolin, taiteellisin tuskin. Näemme hänet jopa hassuna leikkivänä koti-isänä, humoristinakin:
"Lapset muistavat, kuinka Timo kerran kotona lattialla maalatessaan laittoi jalan niskan taakse. Mutta jalkaa ei saatukaan pois niskan takaa, kun maalaus oli valmis, ja jalka puutui. Tämä tuotti lapsille suunnatonta hauskuutta ja tahatonta kauneutta."
Totta kai lehdissä on ollut myös totuutta takana, niin kuin myös Erno Paasilinnan kirjassa Legenda jo eläessään. Mutta suurin osa elämästä on toki liittynyt arkeen, perheeseen sekä oman taiteen tuottamiseen ja elämisen esteisiin.
Timo käy tiukkaa taistelua Kirjailijaliittoa vastaan, joka jakelee apurahoja muille kuin ammattikirjailijoille, niille jotka oman työnsä ohessa kirjailevat; Timo vaatii kirjailijavirkoja kuntiin ja kun taistelussaan pettyy, eroaa koko liitosta. Köyhyys, joka Timoa on koetellut lapsuudesta saakka, ei hellitä. Kirjoittipa miten tiiviiseen tahtiin tahansa ja kuinka luettuja kirjoja tahansa.
Timon teosten syntytaustojen yksityiskohtia Sini Silveri selvittelee niin mielenkiintoisesti, että se suorastaan yllyttää palaamaan uudelle lukukierrokselle Mukan tuotantoon, jota on yhdeksän kirjan verran alkaen teoksesta Maa on syntinen laulu, 1964, päättyen kahteen julkaisuun vuonna 1970 eli kirjoihin Lumen pelko sekä Kyyhky ja unikko, jota jo olen ahnaasti aloitellutkin.
On ne hienoja, brutaalin raakuudessaan, kirjoja kaikin, muutakin kuin sanhelinää, joksi kautta rantain määritteli aikoinaan Jouko Tyyri, kun kahden kesken istuimme arvottamassa Timo K. Mukan tuotantoa Joensuun jossakin 'kirjoittajaleirillä'.
Hieno ja tarpeellinen on myös Sini Silverin Mukkaa monessa suhteessa täsmentävä teos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti