Mukka yksi suosikeistani

Tässä virallinen näkemys, viimeisin kosketus Lapin länsilaidan shamaaniin. Onhan siellä Arvolakin, Oiva Kolarista kotoisin, muttei yllä Mukka Timo K.:n mitoille.

Timo K. Mukka: Annan sinun lukea tämänkin – kirjeitä 1958-1973

Toimittanut Toni Lahtinen  WSOY 2012.

Näin tuon näin. (suokaa tämän kerran kirja-arvostelu täälläkin, lupaan ettei toistu - jossain sentään jalat maassa)

Alta kolmenkymmenen joutui Timo K. Mukka (1944-1973) lähtemään tästä karusta maailmasta. Viimeinen tikki oli se Hymyn juttu ’Riiput ristillä jo, Timo K. Mukka’. Yhä selvittämätön peitenimitoimittaja teki kuolemaan johtavan jutun Mukasta, joka viime voimillaan kirjoitti presidentille peräten oikeutta. Kekkonen vastasi ohjeistaen miten menetellä.

Oli Mukka yhteydessä moneen muuhunkin valtakunnan päättäjään, mm. Finnairin pääjohtaja Gunnar Korhoseen, jotta tämä järjestäisi vapaalippuoikeuden reittilennoille. Epätoivoisen surkea yritys.

Surullista tekstiä joutuu lukemaan hänen hädästään kirjeessä Pellon kunnan sekä lääninhallituksen päättäjille häätöjutussa, jossa Mukka perheineen määrätään lähtemään kodistaan Orajärven kansakoulun opettajan asunnosta. Kunnanisien ja monen kuntalaisen suhtautuminen Mukkaan käy hyvin ilmi kirjan esipuheessa, jossa lainataan muuatta kuntalaista:  ”Mäntyranta on tuonut Pellolle kunniaa, Mukka pelkkää häpeää.”

On siinä asettumista ihmisten joukkoon taiteilijalla, jolle nainen on liki sama käsite kuin taide, mikä taas johtaa sen kaltaisiin kirjoituksiin, romaaneihin, novelleihin, runoihin että siinä on nielemistä paitsi pellolaisilla niin myös koko valtakunnan moralisteilla. Mukan onneksi ensimmäisen kirjan, Maa on syntinen laulu, ilmestymisvuonna 1964 pahin kiihko kuitenkin kohdistuu Salaman saman vuoden Juhannustansseihin ja Mukka pääsee vähemmällä, mutta ei sentään kuin koira veräjästä, minkä myöhemmät vaiheet ikävästi osoittavat.

Jos kirjeet päättäjille ovat karua luettavaa niin koskettavia ovat myös kirjeet Tuula-rakkaalle, äiti-Lyylille kuin tälle yhdelle ’Lapin-huitelijalle’, Kalervo Palsalle. 

Mukan lyhyen elämän puutteenalaisuus ja syrjäläisen tunne välittyy kirjeissä ahdistuksena ja ankeutena aivan riittävästi; ilo tahtoo pysyä loitolla elämästä. 

Kirjassa on kaikkiaan 143 kirjettä ja 47 vastaanottajaa. Vastauksia ei yleensä tipu, ei näytetä, ei ole tullut, ei ole tallessa, mutta siinäpä sitä jää lukijalle pohdinnan paikkaa ja pääteltävää sopivassa määrin, mitä niihin olisi kirjoitettu.

Toni Lahtisen toimittama kirjekokoelma on oikeastaan niin kattava että sen kautta selviää Timo K. Mukan elämän tärkeimmät tapahtumat Mukan itsensä kertomina hänen selvittäessään elämänkulkuaan graduntekijöille, kustantajille, lehden toimittajille.  

Erno Paasilinnan kirjoittama kirjailijaelämäkerta Timo K. Mukka - legenda jo eläessään vuodelta 1974 täydentyy nyt näillä kirjeillä niin että voi kai hyvällä syyllä sanoa: nyt me tunnemme Mukan. 

Ja jos ei tässä kyllin voi Kiiltomadon vinkin kautta lähteä seikkailemaan syvemmälle miehen mieleen ja tarttua Lahtisen väitöstutkimukseen kiinni: Maan höyryävässä sylissä. Luonto ihminen ja yhteiskunta Timo K. Mukan tuotannossa (WSOY, 2013).

Apua! Apua! Melkoisessa ryteikössä silloin taas ollaan ja rämmitään.

Mitä tätä suotta analysoimaan ja repimään palasiksi kauniin sointuvaa balladimaista mukkatekstiä!

Kirjoittaahan mies itsekin kirjeessään lukijalle armeijakirjastaan Täältä jostakin:

"Toisaalta voi sanoa, etten tarkalleen tiedä yhdestäkään kirjoittamastani ajatuksesta sitä, miksi ne on kirjoitettu juuri siten."

-7C  hiihdot 425 km/€ (Veju 880!)