Yli äyräiden

 lienee ryöpsähtämässä tämä lukutouhu kun jo Satu-Zetaa mieli tekee: 

ja 

sieltä

Suomen herttuatar

Suomentanut 

Ilmari Jäämaa

Werner Söderström Osakeyhtiö

Mutta on sillä sivistävä, tietoa lisäävä syynsä: 

Zacharias Topelius (1818-1898) kirjoitti ensimmäisen suomalaisen historiallisen romaanin Hertiginnan af Finland, 1851, suomeksi 1874 Suomen herttuatar.

 

Fredrika Runeberg myöhästyi karvan verran siitä kisasta: Fru Catharina Boije och hennes döttrar julkaistiin vuonna 1858, suomennos, Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä, vuonna 1881. Mutta Fredrikan kirja oli kirjoitettu pöytälaatikkoon jo ennen satusetää.

*

'kukapa säveltaituri on laatinut elähyttävämpää sävelmää kuin lautasten kalina ja lasien kilinä?' -ZT

Aivan aluksi pääsemme sukeltelemaan Turun seurapiireihin, herrasväen kalaaseihin, haistelemaan atmosfääriä ja oppimaan käytöstapoja, myös ruokapöytäetikettiä, miten ja mitä sitä syödään ja juodaan, jottemme munaisi itseämme. Ylellisyyskin maistelussa: ensimmäiset perunat nauriiden sijasta.

Mutta, voi harmi!

Kesken Ruissalon kemujen soutaa mies maihin ja juoksee läähättäen kirje kädessä paikalle: SOTA!

Tukholmassa 28 p:nä heinäk, 1742 iltapäiv.

Kunnioitettu Veli!

Koska Kunink. Majesteetin priki Victoria tänä yönä lähtee Turkuun, kiirehdin minä täten Sinulle, Kunnioitettu Veli, ynnä Turun Arvoisalle ja Uskolliselle Porvaristolle ilmoittamaan, että Hänen Majesteettinsa tänään kello 12 päivällä valtionkuuluttajalla, registaattori Bungencronalla rumpujen ja torvien kaikuessa on julistanut sodan Tsaari Ivania ja Venäjän hallitusta vastaan. Tarkemmin vastedes, Jumala varjelkoon Hänen Majesteettiaan, Valtakuntaa ja Turun kaupunkia.

Kunnioitetun Veljen

kuuliainen ja nöyrä palvelija

Carl Merthen.

On aika uppoutua vuosien 1741 - 1743 sota-aikoihin, hattujen aikaansaannokseen: Pikkuvihaan. Vastahan oli riehunut kautta aikain armottomin sotatila maan asukkaille, venäläisen ylivallan aika: Isoviha. Taasko sama kurimus?

*

PS

No me täällä raukoilla rajoilla, itäisessä Suomessa kärsimme pikkuvihasta kaikkein karvaimmin. Muistomerkkikin tuosta löylytyksen ajasta löytyy Kiteen kirkon mailta. 

Kävelläänpä rehtori Heikki Pirisen opastuksella paikan päälle: 

Kitee-Seura

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

 

-15°C 6+7+7  km  292 km/€ 49 h

Korona pidätellee?

 kirjallisuutta itärajalla

Koti-Karjala 9.9.2021

Martvan kirjallisuuspäivillä

Olis ollu paikalla monta tähteä,

- hetkonen:

Itkonen, 

Röyhkä, 

 

ja Hämeen-Anttila, vaan minä arkalöyhkä 

en uskaltanut lähteä! 

 **

20 ja 21 tai 21 ja 20.
Siinä RAIKUILUN vuoden 2021 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi, saa
ja pitää lipsahtaakin.
(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä 

Ei saa leikkiä Riippuvaa Räkää

Siitä on kuulkaa leikki kaukana kun päivän leikkii, ja tasapainoilee.
Pitäisi tuon tuostaan langeta polovillensa ja tyrkätä autoa parkkitalossa liikkeelle - ja pingispalloakin samalle radalle, sun muuta kulkusta.

- Tänne! kohta jo kuuluu käsky. Tahtoja tarttuu peukaloon ja kuljettaa verannalle pullon juureen.
- Tää, sanoo ja näyttää pulloa. - Joo! innoissaan nyökkää.
Saippuakuplia.

Arvoisa vieras, pieni ihmistaimi, hentoisin hartioin, intoa täynnä käymässä mummolassa. Aurinko lämmittää verannan lipan alta, tuuli hiljaa henkäilee, pikkupöksyissä tarkenee.

Muuten kaikki hyvin, jos vielä noista inisijöistä pääsisi; ne kun isoja punaisia kutisevia paukamia tekevät kummallekin.
- Tapa ja läiski ne hengiltä! ukki empien kehottaa, eikä ole satavarma, saako noin sanoa - kun ei saa varmaankaan muutenkaan omia kunnon leikkejä opettaa, sitäkään vintillä roikkuavaa inkkarisulkahattua pojanpojan päähän asettaa ja leikkiä intiaanipäällikköä, sitä Riippuvaa Räkää.
Eletään lempeämpiä aikoja, kuten uutisista näkee.

Ei saa ukki olla enää inkkaripäällikkö.
Vaan ei olisi ukista Niinistöksikään.
Vaikka Sauli on vielä vanhempi! Ja vieläpä suoraan isä! Aaro Veli Väinämön isä.
No presidentin pitää jaksaa, olla viriili, koska on presidentti - kaiken päälle koko valtakunnan isä!

- Kysypäs jos mummo joutas ja jatkas. Etitääs mummo. Oisko keittiössä?
- Joo! - Mummo.

Mummon hommaksi lopulta jää niin ruaanlaitot kuin leikitykset. Ukki ottaa kirjan. Erkin kirjan.
Asettuu lepotuoliin verannalla leikkijöiden varjoon.

Lukee kirjasta kunnon presidentin puuhia, kun tämä Kiteellä kävi:

"Sitten Urho otti illan mittaan montakin ryyppyä. Minä aattelin, että eiköhän tule humalaan, vaikka on presidentti. Kun Veikko Huuskonen levitteli Tyllin pirtissä kurttuaan, huomasi Kekkonen, että missäs naiset. Armi Ratian porukka haettiin kirkolta helikopterilla tanssimaan. Poislähtö saaresta oli Urkille väkinäistä. Puolivälissä salmea määräsi, että käännytäänpäs takaisin. Kun adjutantti sanoi, että ei käy, niin Kekkonen tokaisi, että se on sitten aamulla lopputili jokaiselle." -Aarni Vepsä

- Erkki Jormanainen: Leipää ja lirkutuksia. Ilias 2003

 

Toisella silmällä vahtaa mitä ne ja kuulee että nyt ilo on ylimmillään, saippuakuplat suurimmillaan, värikkäimmillään yhä ylemmä karkaamassa taivaan tuuliin.

Rajaton on riemu.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös 

Liikunnallista kulttuuria

Kitee on kaupunki, tosin ei vielä niin iso että pormestari Vapaavuori olisi kutsunut Auvisen isojen poikain miitinkiin, mutta kuitenkin niin suuri että peräkkäisiksi illoiksi riittää huippuosaamista esitettäväksi suurelle yleisölle (n. 500/20).

Nytkin kahtena peräkkäisenä syyssadeiltana piti ajaa suikasta esiintymispaikoille kummia kurkistelemaan: Rantakentällä meistä tuli suomenmestareita torstaina pesäpallopelissä, ja perjantai-iltana Kiteesalissa päästiin nauttimaan eurooppalaista viisikielistä teatteripeliä, hmm! Eipä vähemmän!
Kulttuuria kumpikin, Potkua sieluun.

L'Avare de Molière

Se taas on katselijan, kokijan silmissä, korvissa ja tunnoissa, kumpi taitoesitys sykähdyttää sydäntä enemmän, kouraisee munaskuita myöten.
KiPan A-pojat pesäpallossa, vai mannereurooppalaisen Hippana Theatren muovaama omanlaisensa Molieren Saituri. Toistakymmentä uransa alussa olevaa räpylä-/mailataiteilijaa vai viisi teatterialan täysveriammattilaista?

Mitäpä tunteita arvottamaan, paremmuusjärjestykseen panemaan.
Toiminta oli kummassakin liikunnallista, tehokasta ja tuloksellista: katselijalle ei jäänyt paha maku suuhun, vaan päinvastoin.

Mikä tärkeintä: jäi kysymyksiä pohdittavaksi kotimatkalle. Epäolennaisiakin, kuten eiköhän poikia kylmänyt kultamitaliräpiköinti Kiteenjärven mutalikossa, taikka olikohan sillä Saiturilla kaikenkukkaraksi vielä toinenkin poikkeama, kun pelkkiä miehiä jututti yleisön joukkoon näyttämöltä hypättyään, ja missä vaiheessa ne muka saksaa puhuivat ja ...

kuva: Niilo Hirvonen

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös