"Anteeksi tomppeliuteni!"

Tuota se vissiin tarkoitti PPP näillään:

Intiaaneilta ei ole tainnut hänellä (James Potkukelkkanakin tunnettu) olla syytä pyytää anteeksi - on vähän siinä ja siinä, onko intiaani loukkaava sana* -, koska uskaltaa kirjan nimessäkin mohikaanin mainita.  

* Inkkari-sana näemmä olisi moitittava sana, intiaani-sana on neutraali, tarkistan fil. tri Riku Hämäläisen kirjoituksesta SAM-lehdestä: 

Voimmeko kutsua Yhdysvaltain alkuperäisväestöä intiaaneiksi.

PPPeepä ei tohdi käyttää kumpaakaan sanaa, vaan asiaa hipaistessa Rin Tin Tinissä, kertoo näin:

"Rinty hyökkäsi Amerikan alkuperäiskansan edustajan (eli tässä tapauksessa ajan draaman hengen mukaisesti pahiksen) kimppuun estäen tämän aikeet."

Mitäkö taas höpisen?

👇

Siltala

Tuo kirja virikkeenä ja pontimena näitä mielelläni mietiskelen.

Pirkka-Pekka Petelius, S. 1953, muistelee seitsemänkymmenen vuoden iässä sadoin muistumin, millaista lapsuutta hän perheineen ja kavereineen eli Kouvola-Kuusankoski-seudulla tuolloin.

Muistumat ovat lyhyitä vilahduksia, semmoisia salaman välähdyksiä, joita hän kirjaa ylös mitenkään järjestelemättä: kun tulee mieleen Virginialainen, panee sen paperille, jos tulee mieleen oma Beatles-tukka, niin se ja muutama sananen tarkennukseksi. Myös Rastaanmetsän lehmät, kun yksi päättäväisesti söi Saima-tädin pyykkinarulta pitsikoristeisia vaatteita.

Olisikohan anteeksipyyntö- ja synninpäästömeininki saanut kenties alkunsa pensaskertun pesästä, jonka PPP luuli tärvelleensä, kunnes vanhempana sai tietää, että lintu rakentaakin monia soidinpesiä tulevan morsiamen valittavaksi....

Nostalginen, makea muistumamatka omaan lapsuuteen. Kiittelen.

_____________

TV Puoli seitsemän:

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

eilen

Maaria Haikola: Kämppäemäntiä ja laivakokkeja 

- Metsä- ja uittotyömaiden ruoanlaittajia

Ei saa leikkiä Riippuvaa Räkää

Siitä on kuulkaa leikki kaukana kun päivän leikkii, ja tasapainoilee.
Pitäisi tuon tuostaan langeta polovillensa ja tyrkätä autoa parkkitalossa liikkeelle - ja pingispalloakin samalle radalle, sun muuta kulkusta.

- Tänne! kohta jo kuuluu käsky. Tahtoja tarttuu peukaloon ja kuljettaa verannalle pullon juureen.
- Tää, sanoo ja näyttää pulloa. - Joo! innoissaan nyökkää.
Saippuakuplia.

Arvoisa vieras, pieni ihmistaimi, hentoisin hartioin, intoa täynnä käymässä mummolassa. Aurinko lämmittää verannan lipan alta, tuuli hiljaa henkäilee, pikkupöksyissä tarkenee.

Muuten kaikki hyvin, jos vielä noista inisijöistä pääsisi; ne kun isoja punaisia kutisevia paukamia tekevät kummallekin.
- Tapa ja läiski ne hengiltä! ukki empien kehottaa, eikä ole satavarma, saako noin sanoa - kun ei saa varmaankaan muutenkaan omia kunnon leikkejä opettaa, sitäkään vintillä roikkuavaa inkkarisulkahattua pojanpojan päähän asettaa ja leikkiä intiaanipäällikköä, sitä Riippuvaa Räkää.
Eletään lempeämpiä aikoja, kuten uutisista näkee.

Ei saa ukki olla enää inkkaripäällikkö.
Vaan ei olisi ukista Niinistöksikään.
Vaikka Sauli on vielä vanhempi! Ja vieläpä suoraan isä! Aaro Veli Väinämön isä.
No presidentin pitää jaksaa, olla viriili, koska on presidentti - kaiken päälle koko valtakunnan isä!

- Kysypäs jos mummo joutas ja jatkas. Etitääs mummo. Oisko keittiössä?
- Joo! - Mummo.

Mummon hommaksi lopulta jää niin ruaanlaitot kuin leikitykset. Ukki ottaa kirjan. Erkin kirjan.
Asettuu lepotuoliin verannalla leikkijöiden varjoon.

Lukee kirjasta kunnon presidentin puuhia, kun tämä Kiteellä kävi:

"Sitten Urho otti illan mittaan montakin ryyppyä. Minä aattelin, että eiköhän tule humalaan, vaikka on presidentti. Kun Veikko Huuskonen levitteli Tyllin pirtissä kurttuaan, huomasi Kekkonen, että missäs naiset. Armi Ratian porukka haettiin kirkolta helikopterilla tanssimaan. Poislähtö saaresta oli Urkille väkinäistä. Puolivälissä salmea määräsi, että käännytäänpäs takaisin. Kun adjutantti sanoi, että ei käy, niin Kekkonen tokaisi, että se on sitten aamulla lopputili jokaiselle." -Aarni Vepsä

- Erkki Jormanainen: Leipää ja lirkutuksia. Ilias 2003

 

Toisella silmällä vahtaa mitä ne ja kuulee että nyt ilo on ylimmillään, saippuakuplat suurimmillaan, värikkäimmillään yhä ylemmä karkaamassa taivaan tuuliin.

Rajaton on riemu.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös