Tietoja minusta

Oma kuva
SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + vähän sitä sun tätä - ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HUK

perjantai 14. lokakuuta 2022

Iltapäivällä ei lueta

Odottelen tässä tämänpäiväistä Seiskan uutiskirjettä saadakseni tähellisiä tietoja maailmalta: onko joku julkku hankkinut uudet silikonit tai joku olisiko kenties edes pullistanut huuliaan botoskalla, vai mikä se hiivan tehtävää suorittava korvaava aine nyt nimeltänsä onkin.

Kirjettä odotellessa muistelen eilisen iltapäivän askarointia pihalla ulkoilmassa syksyn väriloistossa. Hyvin tietäen, etteivät ne tekoset lukevaa kansaa kiinnosta vähemmässäkään määrin, siinä missä Seiskan uutiset. Silti, tuleville sukupolville, jotka aikanaan takuuvarmasti kiinnostuvat esi-isänsä puuhista, merkitsen tavallisen maalaiselämän arkimerkintöjä.

Ennakkoonhan ei aina tiedä, mihin askareeseen ryhtyy ja mikä työkalu käteen sattuuu tarttumaan ulko-oven aukaistuaan ja pihapiiriä silmäiltyään.

No, ensin sattui silmiä pakottamaan nuo keväällä hankitut taimet. Ne oli saatava pupujusseilta suojaan ennen lumentuloa, kun maa yön jäljiltä heti aamusta oli ollut ensimmäisen kerran kuuran peitossa. Pian ne tulevat, ne nälkäiset jänikset ruuanhakuun, järsimään uusien puuheiveröisten nilaa. 
Siis verkkojen viritys, ainakin hyötytaimien, Tsaarittaren päärynäpuun sekä poika- ja tyttötyrnin ympärille; koristekirsikasta ja purppuraomenapuusta nyt ei niinkään väliä, jos verkkoja ei kaikille piisaisi. Nytnyt ...
NYT se tuli!
Haa! 
Nyt se kesken kaiken tulikin, mailiin kilahti: se päivän Seiskan uutiskirje
Luetaas:

  1. Sometähti Sonja: Minulla on Suomen suurimmat silikonit
  2. Bikinibileet jahdilla - Kuumat kuvat Seiskassa!
  3. Yllätyskäänne Jasmin Tukiaisen tragediassa
  4. Sofia Belórf yllättää podcastissa
  5. Vappu Pimiä julkaisi häpeämättömän muistutuksen kuvakulmista
  6. Oho, tältä näyttää Sanna Marinin bileremmiin kuuluvan valokuvaaja Janita Aution koti
  7. Iida Vainio etsii vuokra-asuntoa - hakuilmoitukset hämmentävät

No vot vot!

Tähän jääköön omien värittömien askareitteni luettelo: niillä mitään valtakunnan merkitystä, vaikka valtakunnassa lukijoita onkin.
Näillä tämmöisillä:

 

omat KIRJA-ARVOSTELUT 
Kirjavinkeissä


2 kommenttia:

  1. Sie mokoma olet sanonut, ettet käytä älypuhelinta, mutta mihinkäs ne meilit sinne puutarhaan tulee. Minä puolestani en ole meiliä puhelimeen yhdistänyt.

    Mihin tässä enää voi luottaa!!!

    T. JV

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jvon

      epäselvää ilmituontia minulta.
      Anteeksi pyydän kirjausta, kuten PPPetelius Pafin tulojaan.
      nimim.
      'Puhelin pöydällä yhä'

      ps
      se tieteen haastamisesi jäi takaraivoon: Tee se! Heidi Liehusta saat kumppanin kun luet 'Perhosten valtakunnan'.

      Ote KL-ajoilta joulukalenterissani:
      "Heidi Liehu, nuorena väitellyt (Kierkegaard-Hegel), käy tieteen yksipuolisen mittausjärjestelmän kimppuun, mittatouhuissa unohtuu puolet elämän mitasta mittaamatta: tunne.

      Poista