Pääkopassa tuntuu olevan tunkua, semmoinen ajatusten rapina että, hätistetääs sekavin pihalle, jotta
... sen verran tullut tuota Katja Ståhlia tuolilla tuolilta tuijotetuksi, että mielellään vertaan Henna Karppinen-Kummunmäkeä häneen. Juontaja Ståhl vetelee Elämäni biisiään Katja-persoona pilkahdellen, samaan tapaan työntyy fil. toht. Karppinen-Kummunmäen persoona-Henna Sydänsurujen historia -tieto/tiedekirjansa asiarakosista esille.
Otetaas hei lunkisti - ronskistikin joskus.
Tuolla asenteella, vähän näykkivällä, hiipsivät tykö.
Jotenkin tuntui vastentahtoiselta (ei -mieliseltä) tarttua Sydänsurujen historiaan - ne laulut on laulettu ja kuultu Kalliolta, Maijaselta sun muilta kaihon karavaanareilta.
 |
| Henna Karppinen-Kummunmäki: Sydänsurujen historia. SKS 2022 |
Vaan annapas olla, ja päästä Henna virallisen tiedon viereen, omiin henk.koht. asioihinsa! Nappaa.
Loppukiitoksista luen hetkauttavaa itseironiaa: "--- Kiitokset menevät tietysti myös entisille rakkauksilleni. Ilman teitä olisin monta kipeää kokemusta köyhempi. Olette olleet tärkeä osa omalla matkallani halki sydänsurujen historian.---"
Parisen vuottako siitä edellisestä erostasi oli? Uusimmasta vain hetkonen.
Noita oman elämän tärkeitä suolaripauksia löytyy kirjasta juuri oikeissa paikoissa eli silloin kun omat silmät alkavat luppasta Romeo & Julia storyn ja muiden tunnettujen Anna Kareninojen & Vronskien -rakkaustarinoiden selvittelykohdissa, puhumattakaan niistä oikeasti eläneistä historian ylhäisistä. Silloin sinne simsalabiminä silmiä hereille tökkimään ilmestyvätkin omakohtaisesti koetut ylämäet ja alaluisut.
Lopulta joudun komentamaan alkuasennoitumiseni huit hiiteen ja paneutumaan ihka innolla tähän kirjallisten rakkaustarinoiden fiktiomaailmaan ja ennen kaikkea näitä fiktiokirjoja, romaaneja, kirjoittavien kirjailijoiden heille ihan oikeasti tapahtuneisiin ihastumis-/rakastumis-/pettymyskierteisiin. Kuten vaikkapa tuohon, miten Ahon Juhani joutui pakenemaan itseään sinne Pariisiin kirjoittamaan kohukirjaansa Yksin, kun hänelle kävi selväksi (se lamppu syttyi), että hänen suuri ihastuksensa Järnefeltin Aino valitsikin Sibeliuksen Jannen. Intiimisuhde Ainon Elizabeth-äitiin ei riittänyt mokomalle Jussille...
Sinnepähän puristukseen jäi osa päänsisäisistä tunkeilijoista - vähän kuin kellarin hiiristä yksi litskuun; helepottaa, kun rapina taas vähäksi aikaa vähennee
 |
| Suurenna, ja katso silmiin! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti