keskellä yötä!
Väinö Linna (1920-1992) loi väärän kuvan yhteiskunnasta ja varsinkin vuoden 1918 tapahtumista asettuessaan subjektiivisesti köyhän kansanosan puolelle.
Hätkäytti, kieltämättä.
Elämännäkemykseni/maailmakuvani on ollut siten oppikoulun kolmannesta luokasta, jolloin Pohjantähdet luin, alkaen väärä, viallinen ja vinksottava. Samoin satojentuhansien muiden; muutama sukupolvi on johdettu vakavasti harhaan: poliitikoista Erkki Liikanen, Antti Lindtman, Satu Hassi, Sampo Tervo, Mari Lohela, Juhana Vartiainen ...
Lasse Lehtinen & Risto Volanen 'näkevät' Linnan väärän yhteiskuntakuvan kirjassaa Kuinka vallankumous levisi Suomeen, Otava 2018.
VTT Pauli Kettunen ottaa esille tuon näkemyksen kirjoituksessaan Sopeuttamisen kriitikosta muutoksen mukauttajaksi / Väinö Linna ja kansallinen suorituskyky. Kettusen essee on yhtenä kirjoituksena parinkymmenen muun joukossa teoksessa Väinö Linna - Tunnettu ja tuntematon. Kirja ilmestyi viime vuonna kirjailijan 100-vuotissyntymäpäivän tienoilla.
Kettunen kääntää asiat toisin: Linna repi haavoille, kävi läpi tapahtumat perinjuurin osattomien ja köyhälistön yksilönäkökulmasta. Ja näin ollen Linna puhdisti kirjoillaan häviäjien traumat eivätkä ne jääneet painolastiksi tulevaisuuteen.
Voittajien taakka jäi.
Heikki Ylikangas kirjoitti Tie Tampereelle -teoksen,1993, loppusanoissa 'valkoisen miehen taakasta', voittajien surmatöiden salailuista, jotka nekin olisi kirjoitettava kansiin, jotta toinenkin osapuoli traumoistaan vapautuisi.
Punaisten, häviäjien, totuus on puhkaistu ja julki tullut. Valkoisten, voittajien, ei.
Esko Salminen Päättymätön sota -teoksessa, 2007, komppaa Ylikangasta valittaen
'etteivät valkoiset voittajat olleet saaneet ansaitsemaansa tunnustusta Suomen itsenäisyyden pelastamisesta' --- 'tarvittaisiin valkoisten näkökulmasta kirjoitettu suurromaani':
"Vaikka kuvaus menisi liiankin valkoiseksi, se auttaisi pääsemään traumoista eroon."
Näin yksipuolinen linnamainen näkemysharha tasapainottuisi.
Tämmöisiä raskasta heviä keskellä yötä työntyi yöpöydältä käsiin.* Unen sijasta tuosta noin vaan.
Eikö parempi olisi nukkua tuonkin aikaa tai uneksia vaikkapa lottovoitosta tai kuunnella ikkunan takaa aamuöistä linnunliverrystä - taikka vaikka vetää sikeitä ja nähdä unta.
Vaikka taannoisen kiinalaisen unen uusintaa - kevyempää kamaa sekin.
*PS*
vähän samaa noituu kirjailija Laura Gustafsson, yhtenä kirjan kirjoittajista:
"Että siis vieläkin näitä vitun antologioita. Miksi tällainen antologia? Ketä tää kiinnostaa? Kuka on silleen, että jees, taas uusi kirja liittyen Väinö Linnaan, heti ostan, kun siis mikä täs maailmas muka vois olla kiinnostavampaa."
Kiinnostava näkökulma.
VastaaPoistaHistorioitsija Seppo Aalto on käynyt useaan kertaan meillä päin luennoimassa siitä, miten kapina sai alkunsa tehtailta eikä maalaisväestön keskuudesta, mikä mielikuva helposti jää mieleen Linnan kirjoista.
En tiedä, onko nyt enää mitään syytä kenenkään tuntea syyllisyyttä. Aikaa on kulunut ja elämä kulkenut eteenpäin.
Katselin tuota 100-vuotissyntymäpäivän antologian kirjoittajoukkoa. Aika kirjava porukka.
MM
PoistaTuskin kukaan enää henkilökohtaista syyllisyyttä tuntee, kollektiivinen syyllisyys saattaa nakerrella pinnan alla huomaamattamme?
Nuorempi sukupolvi on vapautunut kuten LG, joka pyristelee tosin irti Linnasta lähinnä kirjallisuusmielessä.
Näillä uusilla ministereillä ei tuota tuskaakaan irrota historiasta, unohtaa aikajana. Saarikkokin kehui ja painotti Kurvisen pitkää uraa ja kokemusta (kulttuurin?)alalla - molemmat kolmevitosia!
Kaunokirjallisuuttahan Linna kirjoittaa, taidetta, mikä kuitenkin lienee 'ekapointti' ja mikä unohtuu helposti Linnan seurassa.