Satoi tai paistoi.
Lähti eli ei aamulla.
Pakko poissa.
Herättyään voi huoletonna akkunaverhoa raottaa.
Tämä pysähtyneisyyden tila, ken tähän ikään pääsee, on ettenkö sanoisi ihanaa! tai riittäisikö pelkkä ihku niin ei niin läyryltä kuulostaisi.
On tämä vapaata meininkiä! On on.
Ja jos sitten ulos työntäytyy ja näkee että lunta on silmät korvat täynnä, kuten vasta tässä, niin voipipa halveksivan katseen heittää autotallin suuntaan ja poimia hiihtoneuvot seinustalta - hangelle ja mäkeen!
Hikihelmenä, posket punaisina palata sitten aikanaan lämpöiselle mehulle, lempeälle kylylle ja - voi hittolainen!
Paras edessä!
Syö ja lukee.
Ilta joutuu, ja jos ei urheilua televisiosta ota tullakseen, niin vakkautuu, Kallen Herkon sanoin, hyvissä ajoin vuoteenomaksi unta vartoomaan ja uutta huoletonta päivää.
Eikähän sitä ihan heti raaski heittäytyä uneen, vaikka Kalle-mantralla takuuvarmasti pääsisikin eli Iijoki-sarjan nimiluetteloa lorutessa: Huonemiehen poika, Tammettu virta, Kunnan jauhot, Täysi tuntiraha...kr... Nuoruuden savotat, Loimujen aikaan...krh... Ahdistettu ma... krh krh krh.
E ei!
On aika Parnasson, pois uuden tieltä lukea vuoden ensimmäinen ja yllättää Julius Krohn Kaivopuistosta hiihtämässä huhtikuussa, vuonna 1860: - Niin kauan kuin lunta kesti, seurasin minäkin uutta muotia ja hiihtelin luikuttelin Runnipuistossa.
Ylös Suomen poijjat nuoret,
Ulos sukset siepaiskaa!
Lumi peittää laaksot, vuoret;
Hyv' on meidän luikuttaa!
_________KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
*** myös
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti