Kirjallisuushistoriat, kuten historiankirjat yleensä, ovat puisevia, täynnä kuivaa (elämätöntä = vähäeleistä?) faktaa. Tai olivat ennen.
Tai sitten tuulesta temmattua, mukaansa tempaamatonta 'tietoa'.
Niin, Markku Eskelisen kimpussa, Raukoilla rajoilla, suomalaista proosahistoriaa tässä tämä kirjanoppinut jatkaa riuskalla otteella, Eskelisestä tarttuneella. Eskelisen kupissa ei nimittäin vesi seiso.
Johan tärppäsi, kun tarkk'luennassa tultiin sivulle 172!
Tuli käsittelyyn kaksi unohtunutta kirjailijaa, kumpikin oman luuppini alle aikoja sitten tarttunutta; kummastakin luulin, että unhon yöhön ovat vajonneet, koskaan enää sieltä nousematta. Vaan annas olla!
Kun päästään Ahosta, Canthista, Järnefeltistä ja Pakkalasta eteenpäin, Eskelinen nostaa kaksi nimeä esille käsiteltäväkseen:
Ville Paakonmaa ja K.A. Järvi.
Varsinkin Paakonmaan nimen esille nostaminen ilahduttaa.
Taivas kuvastuu veteen, Pellervo-seura 1956, jäi kesälahtelaisen Paakonmaan (Viljo Paakkunainen, 1913-1986) pääteokseksi, kun kirjoitukselle aikaa ei pienviljelijältä toimeentulon hankkimiselta liiennyt. Kirja kuvaa huutolaisuutta vuosikymmeniltä 1920-30, ajalta jolloin huutolaiskauppaa ei enää lain mukaan saanut käydä.
"Teoksen arvottamisen lopputulos riippuu osittain myös siitä, katsotaanko sen olevan romaani vai omaelämäkerta (ellei peräti autofiktio), sillä jälkimmäisenä sillä olisi kiistaton paikkansa suomalaisen köyhyyden ja julmuuden historiassa (riippumatta siitä, että tekijä kiisti teoksen omaelämäkerallisuuden)."
K.A. Järvi (1869-1942) on isompien kustantajien kirjailija, joka on iätajat kiinnostanut, jo siksikin, koska hän, tämä lehtimiesopettaja, on toiminut hetken opettajana omalla koulullani, ja asunut joitakin vuosia Rääkkylässä.
Parikkalan jälkeen siirtyi Oulussa kasvanut ja siellä ylioppilaaksi kirjoittanut K.A. Järvi, syntymänimeltään Kaarlo Mällinen, Keravalle töihin.
Järven Loinen, Otava 1908, on suorasukainen kertomus ison hovin isännästä ja hänen suhtautumisestaan köyhälistöön: siinä ei jollain vaivaistalon Pietu-paralla paljon painoarvoa ollut; tuollaisten ryysyläisten yli voi hevosella ja reellä joulukirkkomatkalla yli ajella niin että aisakello kilkkaa ja silti kirkon etupenkissä nuokkua ja - ihailla sinne hovin hankkimaa valokruunua.
Realismi ja naturalismi kummankin kirjailijan kirjoissa kukassaan!
_________KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
Arvoisa autofiktiivisen nykyproosan edelläkävijä hikkaj
VastaaPoistaOnkos se autofiktio vähän niinku autokiro ? :-)
Semmonen lentolaite, jolla tapettimieskin lentelisi, jos osasisi. Mutku ei !
Mutta käytännössä on musikkavanjain autokirot pysyneet maanläheisinä.
Kun ei Lada kulje, niin sitte kirotaprätkäytetään !
Voksi, sir
Poistaviittaan ed.pottujutun kommenttis vastaukseen, siellä kun sattu vielä automiehestäkin puhe vaikken tätä kommenttiasi ollu vielä vilkaissutkaan.
Tapattimiehestä en virka mitään, sillä voi käydä ohrasesti:
https://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/putin%20top10-63337