Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Hesassa

Liukkaan kelin ajoharjoittelu radalla on hyvä uusia aina silloin tällöin, samoin on hyvä verestää taitojaan pääkaupunkiajossa.
Senpä kävin kolmipäiväisenä ajorataharjoitteluna suorittamassa Mannerheimintiellä, Bulevardilla, Esplanadilla, Erottajalla ja kaikilla mahdollisilla epämääräisillä vauhtipaikoilla.

Kolaritta!

Kolmantena päivänä voin jo kääntää lipan taakse, aukaista sivuikkunan ja laittaa kyynärvarren lesosti lepäämään pokalle ja yhdellä kädellä käännellä rattia, sillä tuntui tosi vahvasti kuten Matista & Teposta että hei Tää me osataan!

Siinä sivussa atimoimme ja kävimme monenlaisissa menoissa ja hyörinöissä: surullisissa, kaihoisissa, iloisissa ... kaikenlaisissa.
Tosi vaikuttava oli se Hiljaisuuden tynnyri keskellä melskettä siellä Kampin aukiolla, Narinkkatorin laidalla.


Päällimmäisiksi jäi mielen syvyyksiin käynti Taitelijakukkulalla Hietaniemen hautausmaalla. Kukkulastahan on tehty hymistelemätön, silti pieteetillä, valaiseva kirja muutama vuosi taapäin:
Teronen-Vuolle: Taiteilijakukkulalla - Suomalaisen taiteen tekijöitä. Kirjapaja 2012.

Teosta olenkin sitten ahkerasti lukenut ja käännellyt innokkaasti sivuja monille mutkille ja rypyille. Mika Waltarista aloitin helmikuun 23. päivä 2013 ja siitä päivittäin eteenpäin niin että kaikki 50 taiteilijahautaa kolusin läpi läpikotaisin.

Nyt oli mahdollisuus paikan päällä käyskennellä kiviä tutkimassa ja positiivisia ajatuksia vainajista ajattelemassa ja yhä kummastelemassa että Eetu Vesalakin on saanut levon ja rauhan täällä.
Ja,
jotta hautarauha säilyisi, sopivasti särkyi kamera ennen pääkaupunkimatkaa ja myös ikivanha varakamera teki topin hautuumaan kukkulalla kohta kun olin napsaissut kuvan Ella Erosen korkeasta hautapaadesta, Alvar Aallon pylväskiekurasta, Åke Lindmanin kukitetusta kivestä sekä vaikuttavasta Lasse Pihlajamaan kivihaitarista.

Siihen lakkasi valokuvaus - hautasin kameran repun uumeniin, ja niin pääsimme paneutumaan itse asiaan ilman ylimääräisiä hörpäkkeitä.

 
 
Kaikki Taiteilijakukkulalle haudatut:
47-
48-
49-
ps oli siellä Hesassa eläviäkin

6 kommenttia:

  1. Herra hyvästi siunatkoon, mualainen ajelemassa Mannerheimin tiellä...

    Kerran olin just Helsinkiin muuttaneen kyyvissä. Joka ainuussa valoristeyksessä oli mahoton torvien tööttäys. Kuski sano, jotta ei se häntä haittoo, hiän ootteloo rauhassa, kunnes vihree valo tullee. Ei ollut vielä oppinna kiirettä pitämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EJ
      jännä juttu tuo cityssä ajo: ei muuta kun sekaan vaan! Vähän niin kun avantoon hyppäis, mutta sitten huomaakin että mikäs tässä, sen kun porottaa: paljon paremmin saa kaistan vaihettua kuin Jsuussa.

      Pääsispä kokeilemaan Nevskille - kymmenkaistasella vois olla vaihtamista. Mieluummin ei omalla autolla.
      Kuulemma jos Nevskin onnistuu ajamaan päästä päähän, 5 km, kolaritta, pääsee hakemaan jäsenyyttä 'Pietarin kaistapojat' -klubbiin.

      Kaiken kaikkiaan:
      Onhan se vähän sama asia, jos joku stadin ruikulakundi tulis maalle mehtätöihin ja annettas moottorsaha käteen.

      Poista
  2. Hyvä liikenneväki

    Meikäläinen kävi tuossa männä viikonloppuna paitsi Stadissa myös luokkakokouksessa Kemiönsaaressa.
    Enemmän oli liikennettä Stadissa kuin Dragsfjärdin syrjäkulmilla.
    Kun illansuussa vesisateessa 14.5. Turun moottoritietä kohti stadilaisvalomerta ajelin, ja Huopalahdentielle käänsin, tuli mieleen vanha 60-luvun vitsi:
    ´Lähestymme varmaan kaupunkia; enemmän ihmisiä jää alle ...´

    Mutta tuosta Narinkkatorin tynnyristä on meikäläisellä todistusaineistoa lintuperspektiivistä katsottuna: Selvä jättikokoinen vessanpytty on kyseessä.
    Ellei ois ollut pytynkansi kiinni, ois voinut suoraan Simonkentän hotellin parvekkeelta laskea laulellen vesiä ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir
      Katos, katos!
      Etpä tullu tynnyriin. Ois hiljennytty yhessä. ;)

      Poista
  3. Jonkun kerran taiteilija Vesalan tavanneena jäi mieleen muisto mukavasta, ystävällisestä ja asiaansa innostuneesta miehestä. Paljon muutakin oli kuin tuo kummasteltava Nyhtänköljä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kavi
      monimielisiä ja -ulotteisia nämä taiteilijat.
      Liekö Paula V Eetun tyttö?

      Poista