Hanaa ei viitsi sulkea vaikka huomaa käsien puhdistuneen jo ajatammon.
Tuntuu hyvältä liotella.
Suuhun sopivat ja silmiin osuvat. Sen kuin mennä lorotellaan, ihan kivasti. Kerrankin kaunokirja jota sumeilematta voi lukea kennedymäisen nopeasti sisäpiirissä pysyen.
Minulle kennedymäinen pikalukeminen kaunokirjallisuudessa merkitsee korkeintaan viittäkymmentä sivua illassa: sentään raaputeltava sanojen alle omia onkaloita, mielleyhtymiä kaikessa rauhassa.
Aika ajoin pysähdyttävä assosioimaan, mikä, ja sehän se, on lukemisen suola.
Että osaa olla banaaliaiheeksi kiinnostavaa tekstiä!
Niin ennakoitavia tapahtumia: niin odotettua, niin yksinkertaista. Niin silti: sakseissaan pitää. Ja mukavapa tuo välillä on pistäytyä nykyajassa Putkinotkojen ja Kuubien ohessa.
Härkönen osaa suuhun sopivan dialogin, näyttelijäkin kun on.
Tämä Häräntappo-Anna-Leenan Kaikki oikein on kuin jokin Kolmosen, Nelosen tai Subin viihdeohjelma, Maajussille morsian, Vain elämää, BB, tai jokin johon helposti jumittuu.
Kiinnostavaa ihmisen käyttäytyminen oudossa ennen kokemattomassa tilanteessa on, niin kuin noissa ohjelmissa, tai tässä rompsussa, jossa voitetaan yksin, pariskuntana, seitsemän oikein lotossa seitsemän miljoonaa.
Sadannella sivulla menen, Eevi-voittaja kertomassa baarissa skumppaa pöydällä ensimmäiselle ulkopuoliselle, parhaalle ystävälleen, Hannalle, että näin on päässyt käymään ...
seur.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti