Mielettömästi olisi kerrottavissa vaikuttavasta kirjallisuudesta, jota käteen työntyi viimekin viikolla - juurikin niin, oigeesti? niin kuin nuoriso sen nykyisin hönkäisee - vaan antaapa niiden hautua, Nellyjen olla: eiköhän ne joskus rivien välistä pilkahtele.
Pian päräytän moottorisahan käyntiin, kaiken uhalla, ja pistän varhaiset kevättintit hiljaisiksi naapurin-Kartsan metsässä. Eli lähdemme harjoittamaan moton sotkemaa jälkiraivausta tulevan talven lämpimiksi.
Kolmena päivänä männä viikolla tyydyimme pokasahaan ja kassaraan, nyt on aika järeämpien pelien, sillä oksakasat on pöyhitty, hampaat kireinä omin kourin kiskottu paksummat, alimmatkin oksat metsäkoneen suoltamista kasoista.
Järeämpien ja järeämpien: pikkuinen dolmar pääsee puremaan teräänsä kaksi kertaa lihavampia koivupölkkyjä, jotka jäivät moton kynsissä yli määrämittaisten tukkien.
Tukehtuu doltsu?
No, siinäpähän nähdään.
Vaan on se koko tuholainen, kärpänen norsun korvassa tuo vehje!
Melkein toivoo ettei käynnistyisi, vaan jos ei, niin sitten se myrkyn vasta lykkää.
Plussaa on jo neljä celsiusta, tuulta kohtalaisesti.
Tämän verran syvempää tähän sentään ujuttelen, vaikka tuolta vuoden 1966 nobelisti Sachsilta
Aila Meriluodon kömpelön - vois Viita kääntyä hautasessaan - käännöksen kautta palanen runosta
Marionettitaiteilija (K. G.):
Hymyn ja itkun kaksosparia suotta
vangita yritti rakkauden nuotta.
Jäljellä H: 468 km, KK: 208 s
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti