Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-lautamies, emeritus ope

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Sydäntä satuttava

Tunteitta on turha elää. Tosin helpommalla pääsisi jos kovettuisi ja kiveksi muuttuisi.
Kuin Jyskyjärvessä on sydänparka tässä saanut uida viime aikoina; näinköhän tuo jo kuiville pian pullahtaisi ja saisi omistajakin jalat maahan.

Kirja on kartta. Elämän navigaattori, valmiina näyttämään suuntaa milloin minnekin.
Joten otetaanpas, kippis!
Ja molemmille jaloille ja jalkoihin vielä luistimet.

Sir-Pentti,
Fööni-Pentti,
Muoti-Matikainen kaulukset pystyssä on Hannu Kauhalan kynän terällä:

Mies joka vei leijonat mitaleille - Pentti Matikaisen jääkiekkoelämä
 
Joensuun poikia, Leuka Monosen ja Hodo Revon aikalaisia Pielisjoen toiselta puolelta, Lihakunnan puolelta, missä isä oli teurastajana. Syntynyt samana vuonna kuin toinen hurja, Aurinkokuningas J. Tamminen, 1950.

Hyvältä näytti kirja siihen saakka kun pysyttiin Pentissä, joka 16-vuotiaasta asti on ollut saman Ritvan oma ja joka kurvaili paljain päin moottoripyörällä tulipalopakkasissa ja joka reputti englannin kielessä eikä uusinut - ja jäi siinäkin lakitta. Vaan eipä tuota päätä ole palellut, kun maakuntakierrosten (Mikkeli, Lappeenranta, Oulu) jälkeen nousi HIFKin johtoon, vaikka Mobergin mielestä urbaanijuntti olikin.

Sitten maajoukkueen valmentajaksi.

Olisi tarjolla mielenkiintoinen tarina.
Mutta.
Tekijä on rajannut kaiken muun intiimin pois, ja kirjasta tulee ratkaisuotteluiden ratkaisuhetkien kuvaus, nimien virta.
Matikainen on silkka jääkiekkoammattilainen, jonka siviilielämä rajautuu pois, aivan kuten kirjan nimen jälkiosa ilmoittaa. Ja voihan olla että kiivaimpina aikoina ei siviilielämää juuri ollutkaan, tuskin paljon kotielämääkään.

Stressin lykkää työ Penalle ja senhän arvaa lopun: sydän pettää 51v.

Kirjavinkkilinkki

4 kommenttia:

  1. Arvoisa jääsählymuistelija hikkaj

    Sevverran on tuota sählyä tullut aina näköratiosta tsiigattua, että MM-kisojen ja Olumppialaisten tärkeimmät pelit on meikä tullut katsoneeksi vuoskymmenet.
    Ja ne tärkeimmäthän pelit on ne, joissa Suomi lopulta tippuu mitaleilta kokonaan tai ainaskin pronssilta, tai sitte häviää kultapelin.
    No toki on joskus kultajyväkin sattunut sokealle kanalle !
    Mutta pieniä on silakat joulukaloiksi.

    Sen ekan arvokisamitalin ratkaisseen pelin 1988 Calgaryssa satuin katsomaan Budapestissa hotellin telkkarista. Oli tarjolla sekä unkarinkielinen että venäjänkielinen versio.
    Sama peli näytti molemmissa olleen menossa, mutta venäläisselostajan äänenpainosta ois voinut kuvitella, että meneillään olisi depressioyhdistyksen tilintarkastuskavalluskertomuksen lähetekeskustelu.
    Unkarilaisselostajanlla oli puolestaan menossa kenraaliharjoitus Raatteen tien taisteluitten näytelmäsovituksen rahvasversiosta.

    Kuten me kaikki muistamme, oli Matikainen päävalmentajana.
    Erityinen kunnia on annettava Teppo Nummiselle, joka tuolloin oli hopiaa ottamassa ja yhen välironssin jälkeen otti vielä 18 vuotta myöhemmin taas olumppiahopian.
    Ja olihan siellä muitakin, joista osa on ansioillaan tai ansioittaan saanut nimeäkin jääsähly- ym. piireissä.

    No siinä Calgaryn olumppiaturnauksessa pelailtiin monimutkaistetussa sarjapelisysteemissä, joten yksittäinen viimmesen pelin voitto 1 - 0 Neukkulasta ei suinkaan tuonut Suomelle kultaa, vaan toi hopian.
    Hävinneet vanjat saivat sen kultamitalin.

    Mutta mikä tärkeintä, Svedut tiputettiin, ähäkutti, sillä neukkujen lyömisellä ronssille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "No toki on joskus kultajyväkin sattunut sokealle kanalle !"

      Perjantaina katotaan, mistä kultajyvä löytyy...

      Poista
    2. kavi
      peukkuja jotta kultamuna jne.

      Poista
    3. Voksi, sir

      veli-Nummisella pitkä ja komia ura hopiasta hopiaan! Hälläkin siinä loppupuolella sydänvaivoja monen muun jääkiekkovaivan ohessa.

      Harvat miljonäärit joutuvat pieksettäviksi kuten urheilijat.
      Eikös ois nastaa kun kaikkia miljoonikkoja kohdeltas yhtä rajusti!

      Sie katoit Unkarissa hopiaa tuommosessa viilingissä, myö kahottiin Suomen ensimmäistä MM-kultaa Kyproksella; aina kun Suomi teki maalin yks pikkunen vaunussa makailija päästi hirmusen huudon kun selostaja karjui ja meteli aulassa yltyi.
      Ei selvästikään ollu Suomen puolella.

      Poista