Toinen tapaaminen

Todellakin: -Tulenhan minä, kun vain kirjoitat esiin.
❤
Kokeillaas miten viiden vuoden jälkeen onnistuu, vieläkö saa pännällä langan päähän tai nyt skypeen äiskän:

"Katoitteko maanantaina Maajussit siellä taivaissa? Kävipä Rantasalmen poijjalla mäihä! Vai näkyykö sinne telkku ollenkaan ..."

"Ho-ho-iiii..." 

Houkutellaas varmalla, sillä jos ei tällä tärppää niin ei millään; se kun aikanaan tuhahti Jatkoaikaa seuratessaan kun Mossen näki: - Sennii homo! ja räppäsi koko värkin kiinni.

"Mitäs mieltä oot näistä homohommista jotka nyt niin pinnalla?"

"Oisin minä tullu homoitakki tänne sinua tapaamaan, vaan kun en heti päässy kun oli muuta puuhaa."

"Rupes kiinnostamaan, että näkyykö sinne, missä oot, televisio."

"All inclusive of course." 

No nythän tämä meni, eihän äitillä enkun eikä minkään kielen hallintaa pitänyt olla!

"Mitä sannoit?"

"Jotta tietysti! Täältä sitä ei mittää puutu. Eikä noita tarvii katella, voi lehahtaa paikan päälle mihin tahasa mikä kiinnostaa. Ja moneen paikkaan yhtä aikaa tai siten senkun valikoipi mieleisesä."

"Niin vaan tuo Maajussithan oli nauhotettu, tallenne! Miten muka paikalle?"

"Tää ei kuule ole aikaan sijottua olemista, poikani polloinen."

Noin sanoo äit-Aino ja naurahtaa jotenkin ymmärtävän säälivästi, tai toisin päin. Vaatii mietintäaikaa, eli kun kerta yli ymmärryksen muutenkin menossa, parempi tältä erää pistää heipat:

"Pietään yhteyttä, pitää lähteä pinolle. Tulethan sitten kun taas ikävän pukkaa."

"Siästyypähän sähkö kun puita poltat Ja voit olla varma jotta tulen. Tulen, aina tulen ja ihan viivana millonka vuan kirjotat."

"Eikä pietä nyt viidenvuoden taukoa!"

 Tämmöstä tää on yhteydenpito, mukavata! - nykyvehkeillä.  ❤

omavaraistuotantokirjoitusviikon kaikki kirjoitukset: I - II - III - IV - V

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

  

No'vellitoistanta

menneiltä ajoilta, toukokuulta 2013 
siis yllätysloppu se vasta novellista novellin tekee, kerrataas

Jos äiti eläisi

12.05.2013 - 13:00 | hikkaj | rakkaus, koti, Local, lapsismi, ällös unta näe!

elätetään näin äitienpäivänä


 Helppohan hänet on kirjoittaa takaisin tähän näkyville:

- No mitä äit-Aino?

- Poikani poloinen, vastaa äiti. Silti ymmärtävästi, kuten aina.

- Kerro missäs olet ollut?

- Maahan laitoitte ja vaikka kannen lujasti kiinni ruuvasitte, mutta en minä sinne jäänyt.

- Vaan?

- Tuonne väljemmille vesille, sanoo äiti ja katsoo taivaisiin, viittoo käsillään yläilmoihin. - Mutta missäs täällä ovat Martta, Suoma, Hilja ja muut ikäiseni?

- Manan majoilla ovat kaikki paitsi Pankin-Aino. Aino on tasan sata, sinä jos olisit niin olisit 102 vuot ...

- Minähän olen.

- Niin mutta oikeesti silleen.

- Luineen ja nahkoineen tässä liikkeellä ollaan.

- Olit sinä kyllä monessa asiassa oikeassa tai ainakin jyvällä silloin kun oikeasti elit ja töppönen heilui. Niin kuin lämmitysasiassakin kun sanoit että vielä sitä itekin kumartelet patterin nappia vääntämässä pienemmälle, kun nauroin kun irronnutta nappulaa sormissasi pyörittelit. Tai kun aamuisin kuului vintille melkoinen jytinä kun lähdit sängystä liikkeelle ja lattiaa pitkin kuljit aamujäykin jaloin. Siitäpä ne sitten pian vertyivät ...

- Sama rata se on kaikilla vaikkei nuorena uskois.

- Niinpä näkyy olevan, ja jutut muutenkin kolotuksiin kääntyvät, pilleripuolelle.

- Minnekäpä se maailma siitä.

Vielä kirjoitan että tulehan toistekin ja sitten pistän tapaamiselle pisteen - tällä kertaa. Jottei kaihon puolelle, itkun puolelle kallistuisi. -Tulenhan minä, kun vain kirjoitat esiin, ehtii äiti vielä huikata ennen pistettä.

2 kommenttia

omavaraistuotantokirjoitusviikon kaikki kirjoitukset: I - II - III - IV - V

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

No'velli

laadukkaalla novellilla on oltava yllätyskäänne lopussa - joten sitä kohti!

Poika seisoo hartiat lysyssä mäenpään pysäkillä umpipimeässä. Mieli pimeyden kaltaisena. Sataa tihuuttaa. Kaupunkiin kouluun, niin kuin joka maanantaiaamu. Yön unet vähissä. Viikoksi sinne haukuttavaksi.
Sedän talon laitimmaisesta ikkunassa palaa valo.
- Pääsispä joskus tuohon tilanteeseen, huokaa poika, - sais maata tai lukea huoletta. Valita. Vaikka keskellä yötä lukea, eikä aamulla pakkonousua. Painautua vällyjen alle turvaan.

Mäen alta kuuluu jyrinää.
Linja-auto pysähtyy Martan talon kohdalla, ottaa Lotan kyytiin. Lähtee nousemaan mäkeä, valokiilat yltävät mäntyjen latvoihin.
- Mikähän kirja sillä on luennassa, ennättää poika vielä pohtia, ennen kuin autonkeula sukeltaa mutkan takaa.

Sielläpä akkunan takana vähän toisin, ei ihan noin auvoista:
- Jokohan veljen poika menossa lukioon, virkkaa valvoja itsekseen, jättää Mannerkorven yöpöydälle ja nousee ikkunaan, katsoo pimeyteen, tietää vaikkei hahmoa juuri pimeän seasta erota. Kohta kuitenkin näkee kun puolikuuden auton valot vääntyvät Martan risteyksestä mäkeen ja kääntyy viimeisestä mäenmutkasta.
- Onhan se.

 - On se nuorena helppoa. Ei kolota, ei vihlo. Saa nukkua yönsä läpi. Huolet joutavanpäiväisiä - onko tukka hyvin, meneekö sanakoe rööperistä läpi kun kirjoitti edelin ädeliksi. Elämän loppusuora kaukana monen jännän mutkan takana, ennättää setä vielä sottailla ennen kuin linja-auto on imaissut pojan kyytiinsä ja hävinnyt pimeyteen.

Mistäkö minä muka tiedän? No kun minä olen kumpikin.
(vellihousu sekä setä)

omavaraistuotantokirjoitusviikon kaikki kirjoitukset: I - II - III - IV - V

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Kumma tunne

eilen alkanut omavaraistuotantokirjoitusviikko menossa

Arto Nybergiä katsellessa, sitäpä Andyä, illalla olohuoneessa yhdenäkin iski kumma tunne että nuohan istuvat tässä samassa olohuoneessa meidän vierainamme.

JK

Puoliympyrässä soffa, jossa minä, toppastuoli1 jossa vaimo, toppastuoli2 tyhjä. Puoliympyrä jatkui nurkkaa kohti, heti seuraavassa istui saunamies, sitten Arto sohvapöydän takana, Andy upoksissa omaan tuoliinsa ja se sukeltaja hyvä ettei ollut jo täyttämässä ympyrää täyteen. Miksei tuo saunamies istuutunut toppastuolille2, joka jäi nyt tyhjäksi?

Niin aito oli tunne, että soffalta nousin ja olin jo keittiöön menossa kahvinkeittoon: pitäähän vieraille helekutissa kahvia tarjota.
Vähä etten toppastuolissa1-istujalta kysynyt: - Onko meillä mitä kahvileipää?

Kunnesh hiffashin, dortshu, viime hetkell etteihän ne ihan oikeesti meillä istu vaan Hesassa jossain; tarjotkoon Arto kunhan levyn on valinnut.
Eikähän meillä Hulkon-pojalle olisi ollut edes kunnon tömpsyjä tarjota.

Ja se se vasta olisi mahdotonta ollut jos vielä nuokin tähtitanssijat, jos kerta Artokin, olisivat huoneeseen pyörähtelemään ahtautuneet ja Jore tötteröhuulillaan alkanut töräyttelemään!

omavaraistuotantokirjoitusviikon kaikki kirjoitukset: I - II - III - IV - V

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

2

omavaraistuotantokirjoitusviikon aloituskirjoitus

 - Mummo! Ukki!
Eteisessä heti ylös korkealle.
Sankarin kiharat kutittavat käsivarsia. Kädet valmiina nostamaan kattoa kohti. Ensimmäinen nosto varovasti painoa tunnustellen puolitiehen; nautinto kikatuttaa, molempia. Sitten hurjempi nosto suorille käsille ja irrotus; nyt valtoimenaan nauru ja nautinto.
Riittävä lahja.

Mitä kummaa siihen romuja lisäksi. Ainakin lahjan antajalla täyteläisempi ilo kuin kovasta tavarasta. Lahjansaajasta ei takuuta, ennen kuin päästään peremmälle ja näkee sankarin pulleat puhaltavat posket. Intoa on ja innostusta.
- Ei kun toisin päin.

Kääntää, pistää huulet soittimelle.
Ymmärtää jo noin vaikeat sanat - vaikka vasta kaksi! Ja saa äänen.

Liikuttavaa.

Ei se mitään vaikka harpun sijasta liikkuukin soittajan pieni kiharainen pää.
Hyvää harjoitusta, sillä pian puhalletaan sankarin koristaman kaakun Kakkonen - yhdessä.

2

omavaraistuotantokirjoitusviikon kaikki kirjoitukset: I - II - III - IV - V

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Kuka nyt Nuori Voima -lehteä lukisi

Sormet syyhyssä taas. Kahden luettavan ja maan mainion jutun, Vesander sekä Rantala, jälkeen tärppää kolmas onkeen, tosin tätä vonkaletta en saa pyydystetyksi - karkaa pitkän kesyttelyn jälkeen.
Vaan onhan lohtulause olemassa: yrittänyttä ei laiteta.

Enkä laita vonkalettakaan, sillä paikka jossa se temppunsa teki, oli vaativa, siellä ei amatööri pärjää.

No, kunhan sadattelen - omaa tyhmyyttä.

FB

Eli luen taas lehteä: Nuori Voima nro 4/2018 ja sieltä Maaria Ylikankaan tekemää rinnakkaista kirja-arvostelua kahdesta runokirjasta: Nelli Ruotsalainen: Täällä en pyydä anteeksi ja Hanna Storm: kutsun itseni kylään.
Ruotsalaisen kirja on sekä tekijän että asennekustantamo Pesän esikoisteos. Hanna Stormin Aviadorin kustantama kirjahan on minulle läpituttu, Ruotsalaisen tuntematon.

Hävettää. Nyt hävettää.
Minäkin olen käsitellyt tuota toista kirjaa, pitänyt pukinsorkassani onkivapaa ja yrittänyt nostaa saalista pataan, noin niin kuin kuvaannollisesti ilmaisten, eli ryhtynyt runonruodintaan.

Stormin kirjaa olen arvioinut kahdessa paikkaa eli tällä potalla kuin myös tuolla Kirjavinkeissä.
Ja nyt kun niitä vertaa varsinaisen runoasiantuntijan analyysiin niin olisi parempi minulle, jos myllynkivi ripustetta minu kaula ja upotetta Orivette! Noinhan unkarilainen ope meitä uhkaili, kun emme korpikoulun keskikoulussa millään ilveellä meinanneet saada jäämään pahkaan maantietotunnilla, jotta jokin Bern tai jokin on merkittävä rautateiden risteyspaikka Euroopassa.

No, on minulla asiantuntemuksena sentään yhden kokonaisen lukiovuoden uhraaminen kaupunginkirjaston hyllyille nro 82.

Ylikangas aloittaa arvostelun:

"Joskus ennen modernismin epähenkilökohtaista käännettä ajateltiin, että runous on minän puhetta tunteistaan ja paikastaan. Tämä sai osakseen perusteltua kritiikkiä, joka trivialisoi minän. Nyt kuitenkin sukupuolta, etnistä alkuperää ja seksuaalisuutta tutkiva identiteettiajattelu vie runoutta juuri tuohon suuntaan. Se on minän puhetta toisille, samastuville minuuksille."

Minä onneton aloitan samasta runoteoksesta näin:

"Lähdetääs pilkille! Kairataas reikiä! Katsotaas onko syönnillään ja mitä sieltä nousee, saadaanko saaliiksi peräti soppatarpeet.

Semmoista se on runokirjan luenta, varsinkin näiden modernimpien, loppusoinnuttomien, kokeilevien. Ikinä ei tiedä mitä sieltä tulee, monesti mielenkiintoisia vonkaleita, monesti pelkkiä kiiskiä."

Ylikangas lopettaa arvostelun:

" --- kutsun itseni kylään puolestaan lähtee vapauden, kiinteytyvän olemisen tielle jonkinlaisen intiimin suhteen, kosketuksen kautta, ja päätyy hapuilevaan ja kevyeen irtonaisuuteen.

Tila, jossa ei alvariinsa tarvitsisi puhua vain itsestään, syntyy molempien kirjojen loppuun. Nähdäpä vielä tämän vapauden synnyttämiä säkeitä." 

Entä minä onneton turkishaalareissani:

"Runoilija, kirjallisuustieteen tohtori Hanna, nyt siis pilkkireissun jälkeen sinuksi jo tullut, sanoo olevansa kiinnostunut puhekielestä ja kirjoitetun runon ja äänen suhteesta sekä minä-muodosta. Kyllä sen näkee ja kuuleekin ja tuntee. Ja mikä mukavinta: niin olen minäkin.

Kuten vihjattu jo yllä: kyllä tässä soppatarpeet ovat – ja soppa syntyi."

Mitä me opimme:
Ei pitäisi mennä sorkkimaan, onkimaan liian isoille vesille!
Tai sitten lohdullisemmin:
Muistaa se Tarkan muistutus: "Uskottavan arvostelutoiminnan ainoa perusta on oma lukukokemus - ja sen rehellinen välittäminen lukijoille."
Ellei peräti ohjaaja Pölöstä vääntäen: "Elokuva runo on tunnetta. Ja se on juuri näin."

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Kuka nyt kulttuurilehti Kaltioa lukisi

vaikka siellä yksi tosi persoonallinen juttu nostettavissa, kuten eilen Vesander Urheilulehdessä.

Ihan huvitti ellei peräti naurattanut kirja-arvostelu. Kirja-arvostelu!
On totta totisesti silloin pitkälle päästy ja kehitytty jos jokin kirja-arvostelu edes hymyilyttäisi saati huvittaisi ja naurattaisi. Vaan nyt niin pääsi käymään Kaltiossa 5/2018. Ja kaikissa noissa verbeissä.
Ja vielä kun Dostojevskista on puhe, minullekin melkein pyhästä miehestä! Vasta pari viikko sitten Pietarissa tavatusta.

Juhani Rantala* keritsee antaumuksella toistakymmentä artikkelia sisältävän kirjan Anhava, Huttunen & Pesonen (toim.): Dostojevski kiistaton ja kiistelty, Siltala 2017.

"Venäjän nykyisen keisarin Vladimir Putinin ideologiset takapirut Durgin, Surka ja kumppanit lukevat Dostojevskia leuka kuolassa."

Poimitaanpa viivaillen Iso D on täällä tänään -kritiikin parhaimmat villat koppaan ja mietitään saisiko niistä karstatuksi villapaita-, töppös- vaiko kynsikästarpeet; ja huvittaako lopputuote, mikä se nyt noista onkin, muitakin kuin minua heti kättelyssä.

• "Pesonen väittää, ettei Dostojevskin 'sanoma'  piile mystisessä uskonnollisuudessa eikä kärsimyksen jumaloinnissa vaan 'kaikkeuskokemuksissa'. Mutta eikö kirjailija kokenut niitä epilepsiakohtauksissaan? Kun Pesonen loikkaa kaupunkimaantieteestä neuropsykologiaan, lukija utelee kuluttajasuojansa perään."
• "Hannu-Pekka Björkmanin 'Rikoksen ja rangaistuksen vuodet' maistuu pinnalliselta kronologialta, joka on maustettu sinapilla. Sellaisten kirjoittajien kohdalla, jotka ovat tunnustaneet ortodoksiansa julkisesti, haistaa ehkä vinoristin tuputusta."
• "Torsti Lehtinen, tuo Töölön Kierkegaard kirjoittaa, ettei Dostojevskin alter ego ole kukaan hänen fiktiivisistä hahmoistaan. He ovat kaikki hänen alter egojaan. --- Mutta tarjoileeko myös Lehtinen - syvällisessä oivaltavuudessaankin - meille Ison D:n maallikoille eksistentialismilla höystettyä sontaa. Toisaalta vaikka Lehtinen kirjoittaisi urheiluautoista, hän osaisi sijoittaa ne taidokkaasti kierkegaardilaisen ajattelun 1800-luvun ryytimaahan."
• "Kristina Rotkirchin 'Dostojevskin pimeä puoli' paljastaa, että Pietarin mestari kunnostautui Lutherin veroisena esinatsina. Kirjailijan juutalaisviha oli johdonmukaista. Ortodoksi-hurskas käytti sujuvasti 'zid' -sanaa, joka suomentuu 'jutkuksi'."

Joko piisaa näytteeksi virkistävästä ja omaperäisestä, lennokkaasta kirja-arvostelusta, jossa on silti sisältöä ja asiaanpaneutumista, jopa asiantuntemusta ripe?

No pannaan parit hajat vielä vakuudeksi jonoon:

• Muuan aikalainen totesikin, ettei ole eläissään tavannut yhtä konservatiivista ihmistä kuin D.
• Nabokov kutsui D:tä kolmannen luokan sentimentaaliseksi goottilaisromaanien kyhääjäksi.
• Maksim Gorki irvisteli, että ollessaan itse sairas D piti koko maailmaa kaltaisenaan.

Lopuksi Rantala kokoaa repäisevän kerintänsä monia miellyttäväksi (Voksi, sir👍) vähemmän villaiseksi töppöspotkuksi:

"Venäjän nykytsaari vääntää silmät nurin päässä ristinmerkkiä korkea-arvoisten hengellisten porsaiden ympäröimänä. Ja Venäjän ortodoksisessa kirkossa muhii suuntaus, joka pitää Iivana Julmaa pyhänä."

Eipä käynyt aika pitkäksi Kaltion kimpussa, tosin Riikka Ulannon kirjoittama kirja-arvostelu oli pieni pettymys Lynyrd Skynyrdin jälkeen.

*JR on FM, KL, tenttiä vaille psykologian kandidaatti sekä sekatyömies.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Kuka nyt Urheilulehteä lukisi

Löytyi muuten nasta huikee juttu pitkiin aikoihin, mutta selataas nuita muita ekaks.

IS Urheilulehti 43/2018

Ainoastaan Ilkka Herola tunnustaa pelkäävänsä mäkitornissa: "Se on hyvin luonnollinen osa ihmisen itsepuolustusjärjestelmää." Kykkänen, Kytösalo, Hirvonen, Alamommo: EI.

PS Kemi myytävänä. Lehden piruilu: - Pasasella edessä kiireinen talvi, kun vertailee
miljoonatarjouksia Venäjältä, Kiinasta ja Lähi-idästä.

"Olen suomalaiseksi aika röyhkeä tapaus. Suomessa ei oikein ole röyhkeitä pelaajia." Marcus Forss. Selän rasitusvamma viivyttää hänen läpimurtoaan Brentfordissa. /jalkapallo

Tässä on jo magiaa:



Smith ja Carlos käsi(rysyssä) - ja se Beamonin pituus 890!

Paini hetkauttaa aina:

Paniikin jälkeen  

Elias Kuosmanen luuli syyskuussa, että ura oli vaarassa. MM-kisoissa hän on voittaja jo ennen avausta.
Mutta kuis kävikään: paini päättyi ensimmäiseen vääntöön - ja itkuksi suli = Katastrofitappio!


Palloilusivuilta etsinnässä KalPa ja Kataja:

• KalPa löytyy: Menossa erittäin synkkä lokakuu. Siitä huolimatta Sami Kapanen tuskin muuttaa peliä passiivisemmaksi.
• Joensuun Katajasta ei mainintaa, mutta mainitsenpa itse: Mitähän tekemistä joensuulaisuuden tai karjalaisuuden kanssa tällä joukkueella on: Vincent Simpson, Ryan Wright, Daniel Mullings, Rahlir Hollis-Jefferson...
• Tuntuu silti olevan OK!  Näin muualla maailmassakin joukkueet rakennetaan kaikissa palloilulajeissa. Niin ainakin Karjalaisen urheilutoimittaja Siitonen vastasi kun kysyin. Jatkaen: 'Mut tätä turha jatkaa. Jokaisella oikeus olla mitä mieltä haluaa!'  Eikä, turha!

Vihdoin ollaan perillä; edessä Urheilulehden tämän numeron helmi, viimeisen sivun kolumni - itsepieksäntä:

Kehno kun saisi tuohon linkin niin ei tarvitsisi lainailla, mutta eipä löydy, joten menkää kioskille!

Valitettavasti lehti ei ole myynnissä erillisenä, on ostettavissa aamun Ilta-Sanomien kylkiäisenä.

(hintaakaan ei siksi? lehdestä löydy!)

Oli miten oli niin Lari Vesanderin kolumni on huippu, sikahyvä siis!

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Vähän pöllönä aikuinen mies

On siitä kotva kun viimeksi tuntematonta satukirjaa olen käsissäni pyöritellyt ja sitten tekstiin paneutunut, ihan iliman aikojaan meinaan eli ilman kohderyhmää. Jokunen satu tullut kyllä aikoinaan luetuksi puoskille työkseen, mutta niitä ei lueta.

Hannu Mäkelän pöllösatua Voimalla seitsemän pöllön, Tammi 2017, tässä käänteleiksen, mikä tarkoittaa kuvien katselua takakansijutun jälkeen. Elina Warstan ovat tummahkosävyiset, yöpiirrokset, vaikka Mäkelähän osaisi itsekin piirustella.

Kannessa tuijottaa otsakiehkuran kadottanut partapääministeri Sipilä, vai olisiko peräti itse Sauli?

Noin motivoin itseäni, jotta löytäisin - aikuinen mies! - innostuksenkipinän satuihin. (mites se Veikko-kirvesmies tuhahtikaan, kun piti työnsä keskeyttämän, kaupittelijan poistuttua: - Aikuinen mies ja arpoja myöpi!)
Toki vankkana motivaationa on myös Mäkelä itse: vuoden aikana tullut tutuksi Mutinaa-blogin sekä ennen kaikkea valaisevan, monessa mielessä, elämäkerrallisen herkän, rakkaus/kuolema Valo-teoksen myötä. Niin tutuksi on mr Huu käynyt, jotta jopa levitellyt hänestä sanaa, mistä todisteena esim. viereisellä yöpöydällä kanssanukkujalla olevat Mäkelän Isä avoinna ja Äiti sen alla.

'Voimalla seitsemän pöllön!' Kivipöllö-kirjurin iskulauseella edetään, tai oikeastaan vain huuhkaja Isopöllö mennä leuhottelee, sillä kun on voima takana ja suuret luulot. Pyrky. Yrittämällä yrittää nousta Suurkorven ehdottomaksi pomoksi kurmuuttelemalla pienempiä pöllöjä. Niin kuin suloista Jadea ja vegaani Kookosta. Puupöllö sentään sosiaalitaidottomana pitää paremmin päänsä. Viileää ja ylhäistä yksinolija Valkopöllöä taas ei mikään hetkauta.

Pöllöillähän on, saamme tietää, oma kansalliseepoksensa Pönttö-Kalevala, jonka pääsankari on Vähämöinen. Ja nyt näiden seitsemän Suurkorven pöllön joukossa on kaikista pöllöistä pöllöin, joka kummasti muistuttaa Vähämöistä: Pariisissa syntynyt Kaleva, siksi kai se käyttää baskeria ja suti ja sivellin ovat hänen taikakalujaan.

Suurkorpi muuttuu Isopölöläksi, jolle harakkalauma antaa oman säväyksensä. Ja kun satu päättyy Isopöllöllä, sillä huuhkajalla, 'tasa-arvon käsite ei vielä ollut täysin (ei lainkaan) valjennut'.
Sitten kun vielä tuokin Kaleva sotkeutui, rakastui - korviaan myöten, jos olisi ollut! - harakka Emmaan!

Aikuisten satu, aikuisten satu! Siinä on anttikaikkosia, petteriorpoja, timosoineja jos paularisikkojakin lainahöyhenissä, täytyy olla. Harakkalauma olemme me.
Faabeli onkin totisinta totta.

Eikähän se mitään jos noin ei ole. Vaan voiko muka satua koskaan lukea väärin - harakoitahan me kaikki, oikeastaan nuo pöllötkin?

lisää Kirjavinkeissä

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Kirjojen lopetukset

• "Että saisin kasorahoja jonkukaa räntäpäivän varaksi.
• "Että pääsisin omillani hautaan.
• "Että minulle jäisi mahollisimman vähä vihamiehiä maan päälle.

"Omalla kohdallani ensimmäinen jätkäkavereitteni ja myöskin oma toiveeni on ollut totta jo kirjailijaurani alusta lähtien. Ellei mitään odottamatonta tapahdu, toinenkin toiveeni tulee toteutumaan. Ja toivon, ettei kolmaskaan jää haaveeksi."

- Kalle Päätalo: Pölhökanto Iijoen törmässä

Siinä 26-osaisen Iijoki-sarjan viimeiset virkkeet, 16 994. sivun loppu.

Välittömästi 'kävin kaapilla' naukkaamassa loppupaukut omalta suosikiltani, kun 30 muun romaanin lopetukset olin lukenut Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin kirjoittamista pienoisesseistä kirjasta Maailmojen loput, WSOY 2018.

Kelpo kirjailijoiden teoksia ruotivat ja rapeloivat Vuola & Melender tarjottuaan ensin sähköpostin välityksellä keskinäistä ajatustenvaihtoa vuoropuheluna romaanien lopetuksista, lopetusten sudenkuopista, rituaaleista ja vaihtoehdoista.

Malleja:
Jotunin Huojuvan talon lopetus on pliisu ja 'uskomattoman naiivi'.
Flaubertin madamen Rouva Bovaryn mitäänsanomaton, jos ei tunne kirjailijan omaa elämää ja elämän asennetta, antiporvarillista vakaumusta. Ja sen kun tuntee niin loppu onkin ei vaan koominen vaan myrkyllisen koominen!
Camus'n Sivullisessa on kaksi loppua, koska siinä on kaksi osaa: rikostarina ja sen  jälkeinen filosofinen absurdin olemuksen tutkielma - 'kuin Kafkaa Hemingwayn kirjoittamana'.

• Italo Calvino lopettaa Jos talviyönä matkamies teoksensa ovelasti: "Hetki vielä. Olen lopettamassa Italo Calvinon romaania Jos talviyönä matkamies." 
• Helen Fielding päättää Bridget Jones - Elämäni sinkkuna saldoon: "Erinomainen vuosi."
• Rosa Liksom  Everstinnan: "Huoneessa leijuvat lumihiutaleet."

Siinäpähän selvittävät Vuola ja Melender lyhyitä lopetuksia kolmin neljin sivuin kaikista 30 romaanista. Mukana myös Linnaa, Haavikkoa ja Idströmiä yms.
On se vaan jännä, että selittely tuppaa aina olemaan pitempi itse asiaa; ja sehän se vielä siinä, kuinka oikeilla raiteilla selvittelijäin selvitys on.
No, esseistihän on aina oikeassa - omalla tavallaan!

Niin tuo Bovaryn loppu,
so. näin kuivalta kalskahtava: "Hänelle myönnettiin äskettäin Kunnialegioonan risti."
Entä Jotuni sitten!
SV: 'väkevä realistinen kerronta taipuu käsittämättömästi merkilliseksi romanttiseksi höpsöttelyksi':

- Sinä tulet minun vaimokseni.

   - Minä tulen vaatimattomaksi toveriksesi.

   Hän aikoi sanoa, että hän oli vanha jo. Mutta mitä puhua siitä, tiesihän Aulis sen. Ja mitä se mrkitsi, muuttiko asiaa.

   - Lea armas.

lisää: Kirjavinkit

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

OPS 2016

Me puhuimme POPSista.

Vihdoinkin on ekososiaalisen sivistyksen ajatus läpäisyvoimana uusimmassa peruskoulun opetussuunnitelmassa eli tuossa otsikon OPSissa, on sitä odotettukin, kun parikymmentä vuotta on menty surutta teknologisen markkinavoimaisen maailmankuvan mukaan - halu edellä. Toisaalta sitä ennen mentiin sosialismi tanassa Tampere edellä - silmät ummessa ja kädet sidottuina. Kumpikaan ei hyvä.

Tampereen yliopiston kasvatustieteen professorin kirjaa tässä mielenkiinnolla lueskelen, havaintoja tehden, vaikka mitä sitä turhaan: ikään kuin ne vanhalta opelta mitään kyselisivät.
Nyt kuulostaa jo vähän sinne päin, vaikka taas tieto tipahtelee Tampereelta.

Ihmiskunta aikuistumassa?

Yllätyin, että joko vihdoinkin muutkin ...

Kai ja ehkä nykyisin kuitenkin helpompaa, tiedon ja valistelun lisäännyttyä, kaikki halut ruokittuina ja toteutuneina, vatsat pullollaan käännellä kelkkaa. Toista se oli neljännesvuosisata sitten kun kollega Matsbuun kanssa me kaksi maailmaparantajaa aamuin illoin kympin pyörillä kouluun poljimme maailmantilaa pohtien: ihan piti kuiskutella, kun ensin oli katsonut vasemmalle ja sitten oikealle, jottei vain kukaan olisi päässyt sanomaan jotta nuo ruojat taas asialla! Talouskasvun vastustajat! Vähänkin jos yritti venyttää sanojaan toiseen suuntaan, saattoi joku lastaan hakeva iskä moottoripyöränsä päältä koulun pihalla iskeä takaisin. Linkolaa ei juuri kannattanut nimeltä mainita, muuten viimeinenkin vanhempainillan istuja olisi herännyt ja häipännyt pois ...

Kalkkiksiahan me jo silloin: - Nuita nyt tarvii tosissaan ottaa. Tuh!

Pidettiin sitten jutut omina tietoinamme lapsia niillä kiusaamatta, manipuloinnin pelossa, kun tiedettiin miten ottavainen olisi lapsonen monenlaisen tiedon.

Veli-Matti Värri, Kasvatus ekokriisin aikakaudella, Vastapaino 2018, laittaa näkyville oman 'maailmaparantamisprojektinsa', jossa on ytyä jos nikottelemistakin. Mielenkiintoista sekin, ettei oppimaton Linkola pääse edes mainintaan 15-sivuisessa lähdeluettelossa.
Asiantuntemus kirjassa on siis vain virallisesti kirjanoppineilla - ja kyllä sen paikoin kankeasta kielenkäytöstä huomaa. Semmoisia monimutkaisiahan ne tieteilijäluennoitsijat tuppaavat olemaan. Ei tuo haitta estä lukemista, sillä kyllä sieltä välttämättömän muutosidean ydin löytyy.

Tätä kirjaa pitää kyllä suositella kollegoille kaikissa kouluissa ja yksi kappale lahjoittaa kollega Matsbuulle, sille muinaiselle polkijalle, tai ainakin nämä kirjan sanat:

"Epävarmuuden, hämäryyden, ymmärryksen fragmenttien, fanaatikkojen, kaupustelijoiden ja rahanvaihtajien keskellä on puolustettava sellaista julkista kasvatusta, joka pyrkii luomaan sivistyksellistä merkityshorisonttia ja moraaliresursseja elämän ehtojen pelastamiseksi."

ps
sillä 💰
'hitostako sen tietää etteivät attendot ole jo kasvatusvastuutakin ostamassa myyntituotteeksi, samal viisii kuin terveys- ja sosiaalitoimi jo monin paikoin!' paheksuu ambivalentti - mies joka päivittäin kärkkyy pörssikaupoilla. 💸

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Tankit täynnä

Viimeisetkin lehdet riepoi öinen tuuli tammesta ja kurre oli kadonnut makoisaan pesäänsä mamimaan vatsa pullollaan. Sehän viis veisaa kultivoidummista asioista. Toista on meidän ihmislasten: on täytettävä sekä vatsa että pää.

Ja mikäs ettei onnistuisi!
Onnistui kun osoitteen löysi: Eremitaaši.

A siell' Rubensit ja Rembrandit, Mikelangeloakin kyykyllään.

Eikä sitten, sen tuhannen huoneen jälkeen, muuta kuin Päällystakki päälle ja Nevskiä pitkin Gogolin lailla nenäillen, jaartaen toista päätä kohti; puolen peninkuoman mittaiseksi mainitsivat matkan. Ja makasihan hän siellä aitojen ja maksujen takana - itse Dosto liki Šostakovitšin.

Alkoipa olla täynnä pää, joten poispois jo jouti - poispäin kävi askel ja pian kuumana muuttoritie.

Vaan vielä pisteeksi pään päälle tietysti tämä majakka:

 A-ma-rettoineen!

Eiköhän näillä eväillä ja voiteilla taas yksi talvi suksita!

ks. Salaisuuksia Ämeriäkkylästä



KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Rilleittä softimpaa

Varustaudumme kurren kanssa talveen - onpahan sitten millä mällätä.

Tarkkailen maailmaa usein, tarkoituksella, ilman silmälaseja. Kaikki on jotenkin pehmeämpää kun terävät ääriviivat puuttuvat - kaikki on saumatta sulautunut kaikkeen.

Yhtä kaikki - kaikki yhtä!

Toinen varustautuu fyysistä ravintoa keräten - toinen henkistä palastellen.

назад скоро

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

'Hitauksia ja hiljaisuuksia'

Niitäpä tässä vanheneva yhä enemmän kaipaa. Putoukset sun muut taputus- ja huutomelskausohjelmat jäävät katsomatta, television kevyimmistä on jäänyt enää Maajussit katsottavaksi.
Katseleepa mieluummin vaikka koivun kuorta eli tuohta kirjan kannessa:

ntamo 2018 Veijola & Syrjäkangas

Kaksi ulkomaalaista ja viisi suomalaista, vähintään maisterisimmeistä, on valinnut 101 arkista sanaa matkaoppaiksi suomalaiseen vähemmän urbaaniin aitouteen. Uponneet, imeytyneet sanoihin sisältöineen, tehnet pyhiinvaellusmatkan auvoiseen olotilaan.
Retri(it)tisoituneet siis.

Poimin niistä oman listani. Nitistäen sen lopulta, niin hankalaa kuin puserrus olikin, kymmeneen, joista suurensin vaistolla, vainulla kolmen kärjen:

aamu erämaa ilmanaikuinen keinu kiuas liika lumi luppo löyly marjastaja metsänpeitto mummola mustikka nuotiolla oleminen pakkanen perimätieto polku puntarointi rannaton rinnatusten saunassa syli tie tuuli uni uuninpankko vaiva valo vointi

Tehkääs perässä valintanne.

ps
sallinette:
jos kaunein suomalaissana pitäisi valita niin, jottei vaan keinuva ettei se olisi tämän vähemmän kouluja käyneen humanististen tieteiden kandidaatin mielestä.

Lisää kirjasta Kirjavinkeissä



nuf!nuf!

Katsoisko keittiön akkunasta:

Vai lähtiskö luontoon markkasena aistimaan kullan kimallusta:

Näkis vaikka Voksin ihanteen Fordson Majorin taikka Nuffen livenä, haistelis senkin tuoksahdusta:

Kävelis kuin paraskin Rousseau.

Vai tyytyiskö välimiehen osaan, lueskelemaan, jotta turha se on ajatella taikka mielikuvitella, sillä takaisin luontoon menemällä saa kaiken: olemassaolon tunteen.

Vastapaino 2018

"Tässä tilassa luontainen vaistoni kuitenkin karkotti mielestäni kaikki synkät ajatukset, vaiensi mielikuvitukseni ja kiinnittäen huomioni ympärillä oleviin kohteisiin sai minut ensi kertaa tarkastelemaan yksityiskohtaisesti luonnon näytelmää, jota olin aikaisemmin katsellut lähinnä yhtenä jakamattomana kokonaisuutena.

Puut, pensaat ja kasvit ovat maan koriste ja vaatetus." - Jean-Jacques Rousseau (1712-1778)

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös



Ei muisteta pahalla

Kerrankin kirjan nimi suoraan otsikossa.
Piristävästi kirjoitettua tekstiä: joutuu välillä hieraisemaan silmiään, välillä hymähtämään, välillä ällistelemään, pällistelemään - välillä vaikka mitä. Hirnahtelemaankin. Hereillä kyllä pysyy.

Tuo tulos kirjan neljänneksen paikkeilla, missä meloskelen. Tässä vaiheessa herään, valpastun. Vastenmielisesti tartuin koko opukseen ja vielä etovammaksi kävi olo kun luin alun:

"Siinä se taas on tuo katti. Enää minun ei tarvitse siristää silmiäni saadakseni sen ääriviivat avautumaan. Se ei häily, näy neljänä, niin kuin se teki tepastellessaan ensimmäistä kertaa eteeni."
"Sen ääriviivat pysyvät, se on aivan oikea kissa. Ainakin jos jätetään huomiotta se seikka, ettei sitä ole olemassa."

Just joo! Tästä startataan. Saakohan tekijä tempaistua kriittisen lukijan mukaansa. Epäilenpä.

Juri jättää Piipen, jolla tuo kissa, jota ei oikeasti ole, mutta Piipellä on myös Eetu, joka oikeasti on mutta joka ei ole poikaystävän korvike vaan pelkästään aito sydänystävä, aina avulias.
Piipe kostaa: räjäyttää J:n postilaatikon; työntää perunoita J:n Audin pakoputken tukoksi; hiipii salaa J:n kämppään; kietoo kravattisolmusta hirttosilmukan J:n Reino-nallen kaulaan ja ripustaa roikkumaan ovenkarmiin ...

Pysyttekö mukana?
Kissan nimi on muuten Hemmo ei kun Heimo, siis sen jota ei ole.

Alan kiinnostua: kuka tätä kirjoittaa? Joku Veera Nieminen.

Kuvaaja: Markus Grönfors

Jatkan: nyt se Piipe jo hautaa Juria. Luulee jo tämän kuolleen kun ei näy vilausta missään. Kutsuvatko omaiset hautajaisiin? Tuleeko pian tekstiviesti: Olet lämpimästi tervetullut. Eino ja Maija. Hätääntyy.

Lukemisen intensiteetti kasvaa, täähän näyttää jo hyvältä!

Veera Nieminen?
Pitää kurottaa irtokansipaperi kaapin päältä: Ei muisteta pahalla. Tammi 2018. Veera Nieminen (virallisesti Ahlgren) on karjalaissyntyinen kirjailija, jonka Avioliittosimulaattori lumosi lukijansa ja oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokas. Nieminen on monitoiminainen, joka emännöi hevostilaa Ylöjärvel...
Hittolainen! Sehän on sen Tonin eksä! Mäkihyppääjän.

Olenhan hänestä lukenut, nyt luen häntä. On tämä joka tapauksessa chick litiä eli bimboilua kummempaa, syvällisempää siis.

ps
vanha virsi: Kirjavinkeissä lopullinen. 👮

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös