Hänhän on kriitikko!

Yksi mieleen jäävimmistä kirja-arvosteluista ja samalla kirjoista kriitikkouran alkutaipaleeltani on Raisa Lardot´n Ripaskalinnut. Viisivuotias vepsäläistyttö Äänisen rannoilta joutuu lähtemään perheen mukana sodan jaloista Suomeen, tuohon hienoon maahan.
Eikä sopeutuminen ota onnistuakseen. Ripaskalintu mikä ripaskalintu.

Isä palautetaan sodan loppuhaminoissa Siperiaan kuolemaan; tyttö vilkuttaa äidin kanssa vaunulle, josta isä varmasti näkee heidät vaikkeivät he näe isää.

Sinne joutui. Kaiho kaipuu jäi ja tunne, pysyvä paha mieli: Kaikki jotka levittävät rakkautta, kuolevat aina ensimmäisinä pois.
Eeva Kilpihän myös näistä on muistanut taajaan mainita, eikä suotta.

Vaan mitä kirjoittaa kriitikkountuvikko lehteen, kunhan ei opastaisi olemisessa!

"Kirjoittajaa voisi muistuttaa: älä ole katkera tälle maalle, tälle kansalle, sillä ikänsä paikallaan tässä tai missä tahansa maassa asunut myös kokee irrallisuuden, ajan muuttumisen, ihmisenä muuttumisen tuskaan, ei kaikki läheskään ole paikasta kiinni!"

Mutta sitten puhuu kyllä viisaita - jo silloin! heh
"Ripaskalinnut on syvä kirja, kun laajentaa sen kehää, se antaa avaimet itsekullekin miettiä omaa ripaskalinnun osaansa tässä maailmassa ja tässä elämässä."

On näköjään julkaistu Karjalaisessa otsikolla 'Lapsi sodan tiellä'' pitkänäperjantaina 24.3.1978 - joten arvostelun sävyhän on mitä sopivin ajankohtaan.

Ja yllättäen:
Nyt tuli uusi pitkäperjantai ja pääsiäinen 2016.
Mitä kummaa kuulin ja näinkään: HS 26.3. kirjoittaa jutun Raisasta ja Andrésta!

Puolivuosisataa puolison hoitajana

 

Sopii lukea, myös katsoa ja käydä kirjailija kotisivulla!
Ja kriitikon hävetä opastushalujaan sekä jatkuvaa tietämättömyyttään Raisa Lardot'n Ripaskalintujen jälkeisestä 17 kirjan urasta.

+3°C  talven hiihdot/ 730 km//€

2½?

Vähän ennen h-hetkeä aloitin, sanotaanko viittä vaille kolme. Ja kun lopetin - uppaheijaa! - kello olikin viisi, tai vartin yli tarkemmin katsottuna. Aamulla.

Siinä oli silmillä pyöräköintiä. Kuten oli ollut luennan aikana paikoin.
Ei mahollista!

En nyt sentään ollut liki kahta ja puolta tuntia käyttänyt noin ohuen kirjan lukemiseen, yösydännä, television taustalla tihkuessa ortodoksista pääsiäisliturgiaa Iisalmesta, sieltä Koljonvirran ja Sven Dufvan mailta, ja Juhani Ahon kotopappilan.

Illemmalla toisen Dufvan, Lätkä-Riston joukkueineen oli Tappara taputellut tältä keväältä pois kullantavoittelijoiden joukosta. Siinä matsissa kyllä tärväytyi tuo 2½ tuntia hyvinkin.

Niin tiukkaan olin keskittynyt naisten kirjaan koulumaailmasta, etten heti tajunnut huijausta, kesäaikaa talven keskellä, että joku automaatti avaruudesta oli lähettänyt signaalin ja itsestään siirtänyt digitaalit uuteen aikaan.

Puolisen toista yön tuntia siinä sitten vain loppujen lopuksi meni noiden ammattikoululaisten, vai millä nimellä tuota kouluastetta virallisesti kutsutaankin, toilailuja ja opettajien kärsivällisyyttä ihmetellessä. Voimattomia ovat elämään Välitilan oppilaat ja vähävoimaisia heidän opettajansa.

Ei sitä menoa moni jaksaisi.
Edes kuunnella
kantsu Markun urahtelua "Vähäks me vittu voitetaan tää koko paska!" taikka mamu Faisalin opeuhkailua "Sinä kuule, MINU isä sano, MINULE PAIKA NYT!".

Finstad Minna & Salminen Sari

Kova meno on päällä, tosin onhan tuota kuultu jos nähtykin, tuollakin levelillä, millä Jr, Robert Jordan, opetustointaan 'harrastaa' ja siitä silloin tällöin puhkuu jos puhiseekin Siltansa alta.
_________________________
Löylyä lissää:
Siat vatukossa

Ylösnousemususko

klo 18.00
 - lankalauantaina ehtookellojen aikaan

2000 asukkaan pitäjässä
50 vuotta sitten
6000 asukasta.

4000 ihmisen vaje.

Nyt vaaranpaikka:

 

 

 

 

Kummallisista kunnallisista

kiemuroistaan 

mainetta niittäneillä päättäjillä

tarjolla vielä yksi

simsalabim 

Asikaiselle*

Asukasvaje helposti täytettävissä:

4000 pakolaista!

Palautuisi entisaika
 - 6000 as.

*Asikainen ks.

Ihan kuittina

näin piitkänäperjantaina

 



Kirkkoa ei kannata pitää auki edes synninmaksupäivänä.

On niin vähän kävijöitä ja lämmityskustannukset taivaissa.

 

Kauppa pitää pitää auki pyhätarkesa kesättalavesa,

jotta kannattaisi.

-1°C  talven hiihdot/ 700 km//€

Kielessä kiinni

- suussa sammakoita

"Luhanka 24.1.1985
Sitten tulette Te ja laisenne ronskin puhujat, jotka viette pohjan elämäntyöltämme istuttamalla kauniiseen suomenkieleemme mitä kauheampia sanarikkaruohoja."

Miesopettaja Antti Kares tuo julki huolen - kymmenientuhansien opettajien - kasvavan nuorison tapainturmeluksen edistämisestä. Syyttäen: Lointelette kuin lappalainen. Vaimokin on samaa mieltä, vaikka 'vaimoni ei ole suinkaan mikään vanhan ajan opettajan rouva, vaan mitä tasavaltalaisin mielipiteiltään'.

"Kotka 11/11 -83
Mutta olen kovasti pettynyt! -- Seuraavassakin on irstaita sanoja. Miksi tarjoat roskapuheita meille! -- Olet tullut kirjojesi kautta minulle ja monelle muulle rakkaaksi. Pyydän sulkeutua suosioonne ---
Rakkain terveisin Elma Pääkkönen."
(KP: En enää pahoita henkilön mieltä! = ei vastaa)

"9.1. -83
 Elättekö aina tällaisessa mielentilassa, jota täytyy sitten keventää näillä siivottomilla kirjoitelmilla. -- Oletteko kuitenkin liannut ajatuskykynne tällaiseen hävyttömyyteen, jota syötätte heilahtelevalle, työttömälle nuorisollemme nautittavaksi, liattavaksi tahriintumatonta, puhdasta mielenlaatuaan. Jota roskaa viihdyttäen aikaamme TV syöttää jo lapsillemme. Te raskaasti täydennätte siveellisyyttämme kirjoituksillenne. --- Kerttu Kupiainen"
(KP: Näin täydelliselle ihmiselle en osaa vastata. Haluttaisi kysyä, koska ja missä kirjassa olen häpäissyt lottia.)

Vain muutama pahanilkinen kirje reilun 1000 kirjeen joukossa, mikä oli hyvä asia kriitikoiden hyljeksimälle kirjailijalle: se se nyt olisi vielä puuttunut että kotiin kannetut kirjeet olisivat olleet kuvatunlaisen tylyjä!
Jenni Janatuinen kokosi Kalle Päätalolle tulleista kirjeistä, nimet muuttaen, parinsadan kirjeen kirjan: Kunnioitettu herra mestari - Ihailijakirjeitä Kalle Päätalolle 1958 - 1985.

Mukana ei ollut meidän luokkamme kirjettä, jonka laitoimme kirjailijalle luettuamme talven ajan ääneen aamunavauksina Iijoki-sarjan toisen osan Tammettu virta.

Miesopettaja hikkaj sai vastauskirjeen muutaman päivän kuluttua, jonka luki kevätaamunavausten päätteeksi ääneen oppilailleen:

Opettaja
HJ
R-vaara

Kiittelen teitä ja oppilaitanne saamistani kirjeistä.
Mukava kuulla, että oppilaat ovat kiinnostuneita ajasta,
jollaista minä ja yleensä ikäluokkani lapset elimme
runsaat kuusi vuosikymmentä taaksepäin. Uittotyöthän
ovat jo historiaan jäänyttä aikaa.
Silloin otettiin poikajoukossa miehen mittaa jopa sillä,
kuka uskaltaa pitää suussaan sammakkoa!

Oppilaat esittävät kirjeissään useamman sorttisia kysymyksiä.
Niihin en jaksa, kerkiäkään vastailemaan.
Toivottavasti tämä korttinivaskani ehtii sinne
R-vaaran koululle vielä lukukauden aikana ja
jaatte korttini oppilaillenne.

Hyvää kesää!

Muistamisesta lämpimästi kiitellen,
Tampereella 20.V. 1993
Terveisin, Kalle Päätalo

-4°C  20+20+16+10  jäällä / 700 km//€

Voi hyvänen aika!

väliaika - tiedote

 

Tippuri - gonorrea.
Nyt se sen sai.

Vaikka tiesinhän sen jo ennakkoon että kummankin taudin Kalle potee, vaan en muistanut että tässä vaiheessa kun siviili häämöttämässä. Ja on syntymäpäivän aatto: huomenna 11.11.1944 täyttyy 25 vuotta, joista viisi viimeistä kulunut sotapalveluksessa. Nyt Hennalassa häntiä jäljellä.

Ei muuta kun menet Lahden tyttölyseolle ja alat rotokooliruiskutukset just sinne.

Kupan saadessaan Kalle oli poikamies, mutta nyt on se Laina.

Voi herra jla!

Ällyää sentään sadatella: "Ju-ma-lis-te, minnua porsasta ...!"

-6°C 18 km rouhakka luoteistuuli jäällä / 634 km//€

Kutkansa kullakin

Kallen kanssa tuskittelimme eilisen iltaa, minne kummaan tuon rotiskon työntäisi eroon päästäkseen: eestaas vimmoissamme kuorma-autoilimme kenttäkeittiö lavalla rämisten, ja kun vielä hitonmoinen kiire oli junaan!
Ei kelvannut Lumion varikolle, ei osasto Lindbergille. Eikä uudelleen Lumiolle, eikä uudelleen Lindbergin varastolle eikä taaskaan Lumiolle, missä vääpeli kurkku suorana karjahteli:

- No on jumaliste se soppatykki taas porrasedessä! Ettekö te rupea uskomaan, perkele, ettei sitä oteta tänne. Tehän olette itsepäinen jääkäri ...

Siitäkös maankaato riita repeytyi, ja sen kuin yltyy junalle hitonmoinen hoppu - siviiliin, näet.

Alik. Matti Liekolle puskeutuu oikea hätä eikä mikään hädänpoikanen, kun alikersantti sonniksi haukkuneelle luutnantille antelee:
 - Olen vain semmonen sonni, että jätän kenttäkeittiön tälle varikolle vaikka perkele tulisi kieltämään...

Lopulta, jotta siviilijunaan ennättäisimme, jättää Matti Lieko koko hökötyksen auton lavalle ja ulvahtaa onnettomalle kuorma-autonkuljettajalle:
 - Viekää vaikka helvettiin! Ajakaa lähimpään rantaan ja kipatkaa sinne! Minä menen nyt ...

Yllä on vankileirin purku käynnissä, viimeistä kapinetta viedään.
Matti Lieko on Kalle, Kalle Päätalo. Kirja on Nälkämäki, jonka Kalle kirjoitti erillisromaanina huitkotva ennen ensimmäistäkään Iijoki-sarjan kirjaa. Nälkämäki kertoo suomalaisvankien vankileiristä Siiranmäessä Karjalan kannaksella.

Iijoki-sarjan tuplalukeminen on  täyttä häkää menossa, sen 12. osa Tammerkosken sillalla, joka piti keskeyttää, koska Kalle jättää väliin elämästään koko parivuotisen vankileiriajan, kehottaa tutustumaan kirjaan Nälkämäki ja Matti Liekoon, joka on yksyhteen Kalle Päätalo:
' - tapahtumat ovat todellisia, joskin kaunokirjallisesti väritettyjä. Siksi en ryhdy kertomaan jo kerran kuvaamiani tapahtumia - '.

Hirmu syyllisyyttähän talousaliupseeri Kalle/Matti Lieko, tunnollisuuden perikuva, kenttäkeittiön hylkäämisestä tuntee, kipuilee vielä kauan, kunnes siviilijunakavereiden huumori ja järkipuhe auttavat:

• Yritä nyt, hyvä Matti/Kalle, käsittää, että sinun on pakko luopua soppakanuunan komentajan virastasi!
• Meitä on tämmönen miessakki todistamassa, että alikersantti Talonpää taisteli hamaan viimeiseen sekunttiin komentoonsa uskotun kenttäköökin puolesta
• Älä välitä. Ei yksi kenttäkeittiö merkitse enää Suomen konkurssissa suuriakaan.

Vaan nyt Tammerkosken silllalle, takaisin toiseen sotaan, josta tulee vielä pitempi kuin kuukautta vaille viisi vuotta kestäneestä sotapalveluksesta: Kalle menee naimisiin Lainansa kanssa ja kohta jo rotiutuu ensimmäinen repivä riita parista viinapullosta.

Eli
Ooppahan sodassa eli sivviilissä niin rähäkkätä pitää olla.
Eli
Kyllä lukijan kelpaa: ite ei tarvii riidellä, antaa riitojen pysyä kansien välissä.
Ja sopii suihkasta ulos vainioille nyt kun aurinko paistaa ja hanki kantaa!



Sinne lepikkoon - seittemättä sattaa alottelemaan!

-5°C hiihdot 10 +16 km tuulentuiverruksessa / 616 km//€

Puhuttelussa

Ensin kateltiin, kun kerta kerrankin oli päästy herroiksi maalta kaupunkiloihin, näitä

venny soldan-brofeldtejä ja muita schjerfbeckejä seiniltä.

 

Sitten hiljennyttiin kuuntelemaan Onnimusiikkia - Hetkiä kolmessa ajassa

 Juhlasalissa, juuri siellä missä monina monina (lukemattomina?) aamuina saimme kuulla kunniamme:

rehtori Elli Kahila ja sittemmin Aulis Tynkkynen muistivat muistuttaa monisataalukuista lukiopoikajoukkoa Johannes Virolaisen sittemmin kuulisiksi tekemin sanoin:

"Pulinat pois!"

Rauli Katajavuori: pallot, diabolo, valaisu.
Laura Vuorjoki-Elo: laulu, piano, harmoni
Azra Topcu: basso.

Nyt oli kyseessä aivan toisenkaltainen puhuttelu, miellyttävä - ja vapaaehtoinen:

Joensuu | Joensuun taidemuseo Onnimusiikkia taidemuseolla | Musiikki > Kansanmusiikki Onnimusiikkia-sarjassa Karelia AMK:n kansanmusiikin opiskelijat tuovat taidemuseon keskiviikkoiltoihin konserttikokonaisuuksia. 

Ke 16.3. musiikin koulutuksen opettaja Laura Vuorjoki-Elo soittaa pianolla omia kappaleitaan. Toisen kerroksen Resetissä Juhlasalissa on luvassa maalailevia sävyjä, pysähtyneitä hetkiä leivinuunin lämmöstä, henkäyksenomaisia muistoja Pietarin kaduilta, harmaiden iltojen odottavaa tunnelmaa, lasten unta illan hiljaisuudessa.

Intiimi konsertti koostui kolmesta osasta, joissa jokaisessa oli kolme kappaletta.
Niin hyvin umpeutui Laura osaansa että kävi mielessä, että pääseeköhän se ehjin nahoin tuosta transsista pois. Jokaisen kipaleen jälkeen pääsi.

Lähtiäisiksi jäi kättä kaunistamaan taidekirja eurolla
ja päänsisuksiin kumajamaan  Kotiinpaluu, jotenkin.
(/ nimet otsala liimatta lääkkölä liimatta kolisivat korvissa enemmän kuin mersu -87)

 

+3°C hiihdot 8 tuulista kilometriä / 590 km//€

 

Lyseosta lisää
+
Joel Lehtosen hengessä

 

Da!

Ihan vapisuttaa, odotuksen kuume. Kilon kirjasta olen reilut sata grammaa lukenut. Harvoin näin yli-innostuneena: kun maha yhdenäkin menee kuralle niin siitä sen huomaa, jännityksen, innostuksen - tai pelon. Pelon: entä jos ei sittenkään täytä odotuksia?

Parasta kun käyn vilkaisemassa pihaliiterin nurkkaa pohjustukseksi. Pitää jalat maassa. Siinä talonpoikaisarkkitehtuurissa ei mahtavuus loista niin kuin loistaa Nevskin varren rakennuksissa, rumimmissakin.

Pietari ei ole kaupunki, se on myytti. Se on henki, persoona tai jokin elävä, kuolevainen myös.

Olihan Leningrad yksi lumoavimmista paikoista jo silloin kun neuvostovalta oli sen savustanut, tärvellyt, rapauttanut, tuhoon tuominnut. Jostakin kaukaa esikaupungista kielletyn rockibaarin kautta kävelimme, eksyimme ja lopulta Pavel Polodisnev, muuan kadullakulkija tohti meidät metron kautta saatella Nevskin kulmille. Jätti osoitteensa, ja me lähetimme hänelle kortin; sen koommin ei Pavelista merkkiäkään kuulunut. Länsimainen hapatuskontakti lienee nujertanut miehen?

Solomon Volkov oli viidentoista kun tuli Riiasta Leningradiin opiskelemaan, minä samoilla i'illä kun käväisin ohikulkijana ensimmäisen kerran.

Nyt on otettava esoteria vs. eksoteria peliin mukaan, sisäinen ja ulkoinen tuntuma.
Volkov imautui vuosikausiksi sisään, minä jäin lyhtypylväitä ja kadunvilinää hämmästelemään  monilla reissuilla - kuin ruiskiva koira. Volkov tutustui Anna Ahmatoviin, George Balanchineen, Dimitri Šostakovitš, Josep Brodskyyn henkilökohtaisesti. Minä vain taloihin ja lyhtypylväisiin, muutamaan hotellivirkailijaan ja rautahammasoppaaseen, siihenkin petturiin joka ystävää näytellen käräytti meidän porukasta ikonin salakuljettajan, sen joka vartaloonsa oli ikonin sitonut ja ainoan jonka tullimies läpikopeloi.

Amatööri mikä amatööri - minkäs teet, maalaismölli, jolle vähempikin riittää: katulyhty, verikirkko, sillan kaiteet Ahmatovin sijasta. Mutta jos Volkov jotakin esoteerista kaupunkiin vihkiytyneenä pystyy Pietaristaan jakamaan, niin kiitollisin mielin sen kippaan tästä kirjasta, Eurooppalainen kulttuurikaupunki, joksi Pietari on aina halunnut tulla.

Perin henkilökohtaisesti Volkov, emigrantti Yhdysvalloista, siitä kertoo ja ylen henkilökohtaisesti sitten tulkitsen itselleni, itseäni pilkaten, itselleni nauraen.
Kuunnelkaas:
Pariisi, Wien, Berliini, New York, luettelee Volkov tärkeitä 1900-luvun kulttuurielämän keskuksia. Ensin nostan rintaani - juuri kaikki nuo on nähty, jopa osa läpi juostu, maratoneerattu.
Mutta eihän se riitä, sillä ulkopuolelta nekin on katsottu! Wienin konserttitalonoven pieleen nojattu, Metropolitanin ohi kävelty/juostu, Eiffelissä pelätty taskuvarkaita, Berliinissä olutta kitattu, Kudamia pitkin hoiperreltu, ja ne pahuksen pitkän saksan Unter den Lindenit päälle.

Pahasti ulkopuolelle, lyhtypylvästasolle, jääneenä siis noissakin kaupungeissa, joiden kulttuurin koko maailma tietää ja joiden kulttuuriin myös Pietari yltää.

Maailmantietoisuuteen ja pintaan Pietari-Leningradin 1900-luvun taide ei ole päässyt, mikä on Volkovin mukaan suunnaton epäkohta. 1800-luvun Venäjän taide tunnetaan, mutta 1900-luvun nieli kommunismi eikä Pietaria maailmalle ollut.
Kuitenkin:
'Se oli kaupunki, jossa saattoi löytää absurdin kirjallisuuden ja teatterin, uuskritiikin ja modernin strukturalismin, juonettoman baletin ja modernin sinfonian juuret. Mutta sivistyksen ja politiikan syiden kohtalokkaan yhteentörmäyksen vuoksi ..."

Näinhän se on nähtävissä: Gogolit, Dostojevskit tiedossamme ovat ja Puškinin Vaskiratsastaja ja sen että Pietari Suuri ratsastajapatsaallaan keikkuu kaupungin symbolina pariisilaisen Etienne Falconet'n ajan kanssa tekemänä.

Vaan:
Nytkö ne taas tuolla naapurissa ovat palaamassa viime vuosisadan neuvostoaikoihin?
Kunhan eivät olisi siellä jälleen toteuttamassa tsaari Pietarin kehotusta:

"Me tarvitsemme Eurooppaa parin vuosikymmenen ajan, sitten me pyllistämme sille."

+3°C hiihdot 10+10 km km / 582 km//€

  Testaas!

Eilistä vailla

- Onko sitä öylistä?

Ruokaliinat oli levitetty pulpeteille ja pikkukätösten sormet sormien lomahan ristitty, päästy vellin jakoon. Pikkuinen poika lähtenyt santsikierrokselle, ilmestynyt lautanen kumolla lusikka koprassa opettajanpöydän taakse, ujona tiedustelemaan.
Opettaja lappoi oman pöytänsä takana soppaa suuhun eikä heti huomannut poikaa eikä ollut kuullut tämän hiljaista kysymystä.
Sitten huomasi pojan pään ja justjust näki silmät pöydänreunan takaa.

- No mitäs Petteri?
Poika vaikeni ikään kuin olisi säikähtänyt opettajan isoa päätä. Rohkeni sitten uudelleen udella:
- Oisko sitä öylistä?

Hetken meni ennen kuin opettaja tajusi,
että Petteristä eilinen velli oli ollut makoisampaa ja sitä vailla oli.

Niin
tuli vaan mieleen tuo tosi juttu kun ikkunasta nyt säätä räntää katselen.
Että osasivatkin järven hanget kimallella suksien alla!
Öylen.

+1°C hiihdot 17+21+11 km / 562 km//€

Makeat unet

- Nyt heräsin, ilmoitti  takarivin mies seisaalleen noustessaan.
Jotenkin onnellisen tuntuisena. Varmaan oli nauttinut esityksestä, yhtä lailla kuin toinenkin torkkuja viimeisellä penkkirivillä. Päivänäytöksessä.

Oli oikein tähdätty hyville istumapaikoille istumaan, sai jalat suoriksi syönnin päälle, seuraavaan penkkiriviin oli käytävä välissä.

Elokuva oli nautinto: vieno musiikin hyrinä väkisin laittoi silmät luppasemaan vaikka laajakankaan luonnossa oli katselemista kyllin. Semmoista torkkumista se oli, hyvässä hengessä. Milloin havahdutti kun linnut kasahtivat toistensa kimppuun johtajuutta etsiessään, milloin laskettelivat villisti jäitä pitkin. Joutsenen kaula näytti niin pehmeästi päällystetyltä että teki mieli kietoa sormet sen ympärille jos vain olisi ulettunut.

Keskellä kirkasta päivää oli mukava istua pimeässä salissa katsomassa, kerrankin ilman suksia, järvelle, joka välillä oli jäässä ja joka välillä suli ja kohisi.
Sammakkokin torkahteli, jäähilettä silmän päällä. Rapu vieritti veden alla kiveä, nosteli saksillaan kuin Matsonin Lassi kaivinkoneellaan, ja eikös työntynyt piiloon kiven takana olleeseen koloon. Kalat vetelivät vedessä liukujaan ja Johanna Kurkela hymisi, ääni rauhoitti vedätteli vängällä unten maille, ai että miten ramasi ja raukaisi ja miten suloisesti ruoka painoi silmänahkoja kiinni. Ei huolen häivää vierinyt mielen päälle, ei edes Sipilän huolestunut ilme tunkenut näkösälle, edes käväissyt valkokankaan ja ajatuksen välissä.

Vaan oli se hyvä elokuva, kannatti ajella kaupunkipaikkoihin maata metsää järveä katsomaan!

Rauhoittaa luonto.
Sen se tekee. Järvi siinä missä metsä.

Ja mikä helpotus että toinenkin oli kuukahtanut kumoon ja kattovalojen syttyessä innostuneena ilmoittanut sen ihmeemmin venyttelemättä ykskantaan:

http://www.finnkino.fi/Event/301298/

- Nyt heräsin.

Selvästi äänestä luettavissa: makkeesta unesta. Päivänokosilta.


Sanonut seisaalleen noustessaan takkia päälle vetäessään.
Sen saman oli sanonut, mitä itse en olisi ilennyt.

+1°C hiihdot 12 +13 km / 513 km//€

Buumi päällä - latinan ja luonnon

Persae in porto Salami vitulos pascavit.*

Viitaten edellisen blogipotullisen otsikkoon jatkan latinanopiskelujani Latu ja Polku -lehden kautta, missä ornitologi Pertti Koskimies puolustelee luonnon rauhaa. Räyhäämällähän Pertti usein sen tekee, mutta erittäin mielenkiintoisesti. Monesti melkein tuntuu että Pertti on ryntäissä kiinni niin että napit lentelevät.
Vaan kun perusasia on ok! niin puistelkoon.

Jostakin kumman syystä löysimme kolmisin itsemme pyhänseutuna Paljakasta, Hyrynsalmi-Puolanka-linjoilta,
karttaan merkityn tornin huipulta:

Yli
400 metriä


kaiken kaikkiaan
kun tornista hämärtyvään tykkylumimaisemaan uppousi.

Mustarindassa me,
emme suinkaan tuolla kauempana kajastavan Ukko Hallan laskettelurinteillä, missä valossa kylvettiin, ei ei: me kylvimme tornista alas päästyämme polunhämäryydessä kiemurreltuamme pihasaunassa kynttilän valossa.

Olimme, kuin parhaatkin ajattelija-artsit, Suomen lumisimmassa paikassa, siellä missä puuhun ei kiivetä vaan hiihdetään.

'Aina toisinaan taiteilijat, tutkijat ja ajattelijat ovat kokeneet tarvetta lähteä hetkeksi tai pitemmäksikin aikaa pois metropoleista sopivaan luonnonympäristöön.'

'Kainuun metsäisillä tummilla vaaroilla on helppo vaalia ajattelun rauhaa ja keskittyneisyyttä. Haluamme luoda Mustarindaan kiinnostavan ja toimivan työympäristön sekä kohtaamispaikan, jossa ajatuksia ja tuntemuksia voi jakaa innostavassa ilmapiirissä.' 

Mustarinda antoi meille yösijan ja me Mustarindalle ihmetyksemme ja kunnioituksemme: että on talouskasvun vastaistakin ajattelua, vaikka sellaisen julkituleminen ja esiin saaminen on yhtä vaikeaa kuin oppostioäänen naapuri-Putinilassa.

Vaan jokainen etsiköön mitä löytää haluaa, tuosta nyt sen enempää saarnata toinna: eikun pelit ja pensselit soimaan ja proproextrat päälle niin ei tarvitse hiljaisuudessa porona kärvistellä.

Ja hyvällä tuurilla näkyy näkyvän ilotulitukset Mustarindassakin:

http://www.mustarinda.fi/

*
PK kuulemma sotkee:
po.
Persae vitulos persevero pascant.
Käännös: Persialaiset paimentavat vasikoitaan varsin vakavissaan.

+1°C hiihdot 11km / 488 km//€

Sol omnibus lucet

Brassikasvatustieteilijä Paulo Freire taas näpeissä, monen vuoden jälkeen: Sorrettujen pedagogiikka; toinen freire, Lissu Lehtimajan vallan mainio sarjakuvakirja Freiren kyydissä, on teillä tietymättömillä.

En minä enää itselleni sitä, jälkikasvu pyyteli matkalukemiseksi. Eivätköhän kasvatusteoriat liene opiskeltu, ja kehenkäs niitä soveltaisi kotona, kun kumpikaan kotona eläjistä ei kovin hakki ole taipumaan uuteen koulutukseen eli uusiin kotkotuksiin.

Mutta kyllä sitä silloin ennen!
Näkyy olleen tärkeätäkin luettavaa ja jaettavaa yhellä koulunjohtajalla kymmenkunta vuotta takaperin.
Kannattaa lukaista blogista, jos satutte löytämään tuolta Kauppalehti-ajoilta 22.8.2007 merkkauksella Koulunjohtajaksi asettautuminen (33. viikko) elokuuta vierittämällä: http://hikkaj.blogspot.fi/2007_08_01_archive.html

Monenlaiseen kasvattajaguruun on matkan varrella tullut tutustutuksi, joku aina hetkeksi noussut suosikiksi tikun nokkaan, Freire ei hassummasta päästä; Rousseaun voittanutta ei sentään ikinä löytynyt. Didaktikko Simo Sepon henk.koht. karisma kyllä puri.

Freiren pedagogiikan tasa-arvoista ydinsanomaa lienee mielestäni kuvannut sattuvasti tuo otsikon latina, jonka olen kirjan väliin aikoinaan jostakin lehtileikkeenä repäissyt.

Ei rubriikki köyhällekin sopivan hintaisesta Mötön Pekan Onnibussi-yhtiön linjurikyytilipusta kerro, vaan tasa-arvosta, siitä että köyhälle taivaan möllykkä paistaa siinä missä rikkaalle.



Lehtimaja: Freiren kyydissä

-1°C hiihdot 14km / 477 km//€

Me keskitysleiristä jotenkuten selviytyneet

Konzentrationslager-rumilus työntyi silmille koepaperissa jonkin virkkeen yhteydessä, toisen kerran kompastuskivenä oli Galgenshumor.

Sivistystä oli ensimmäisellä kerralla nähtävästi vähemmän kertynyt lukiolaishabitukseeni, koska humeetti ei millään suostunut ulostamaan merkitystä.
- Kon-zen-tra-tions-lager. Konzent-ration-slager. Konz-ent ....

Vaikka kuinka tankkasin ja katkoin sanahirviötä, niin ei kun ei auttanut. Ei auennut. Yheksänkö virhepistettä se Irma taas sai sivun laitaan merkitä - vai miten se virheistä rokotti? Joka tapauksessa ykkönen pitkän miinuksen kanssa lopussa jökötti tuon tuostaan.
- Konserttileiritraditioksi kääntyi.

Galgenshumor oli itsestään selvä tapaus, vaikkei hirsipuuhuumori Irmalle kelvannutkaan, maksimimiinukset punakynäristein merkitsi taas vaivan palkaksi huumoriton lehtori. Pyh!

Olen muuten koko ajan menossa tässä vakavaan asiaan, kuten otsikosta näkyy, mutta minkäs ajatuskululleen voi: jos se haluaa poiketa suoraviivaisuudesta, kuten aina haluaa, niin juostaan sitten sen mukaan.
Ja jos tila, Lebensraum - ähää, kyllä jotakin vielä hyvinpitkästä saksasta juohtuu mieleen ja Hitlerin halutkin tiedän - , loppuu niin jatkaa voi huomenna. (Morgen morgen noch nicht heute, sagen alle faulen Leute.)

Sitä tulin sanomaan ja huikkaamaan, että ei turhaan ole Lire-lehti nimennyt vuoden parhaaksi elämäkerraksi eikä sille turhaan ole myönnetty Jean-Jacques Rousseau -palkintoa vuoden 2015 parhaasta omaelämäkerrasta. Kehuttu siis tätä viidentoista ikäisenä keskitysleiriltä selviytyneen ranskalais-juutalaisnaisen ohuttakin ohuempaa kirjasta Isä, et koskaan palannut.

Samoilla Birkenaun sannoilla seisoimme elokuussa 2015 kuin Sinä Marceline Loridan-Ivens 71 vuotta aikaisemmin vuonna 1944. Se Mengelen laboratorio oli tuhottu, sen tohtorismiehen jonka sinä kohtasit silmästä silmään ja joka osoitti sinut junajonoon joka tuhoamisleirin sijasta vei Bergen-Belsenin keskitysleirille töihin - sinne missä sieraimet eivät enää haistaneet palavan ihmislihan hajua.

1 - 2 -  3 -  4 -  5 - 6

Kahta asiaa ihmettelen, mutta tietysti uskon kun kerrot: sitä että ei ollut mukava palata kotiin ja tätä että

"Kanssani leirillä olleet naiset, niin menehtyneet kuin takaisin koteihinsa palanneet, olivat olleet kaikki samaa joukkoa, me kestimme kärsimykset yhdessä, koskaan en kokenut sellaista rakkautta kuin siellä. Nyt tiedän että he olivat minun perheeni, enemmänkin kuin perheeni."

-1°C hiihdot 13km / 463 km//€

kaksi sanaa

Yhtä todellista se on. Lukipa tai elipä. Yhtä kouriintuntuvaa on tuntuva.

Kallea kääntelen paareilla, Liekkejä laulumailla kirjaa kädessä. Yöksi jäi tuskittelemaan Kuusamon kirkonkylän luokkahuoneeseen kaikkine haavoineen: nyrkinmentävä aukko selkälihassa, vasen nilkka nykykielellä sanottuna paskana.
Toista lasikuikallista oli kahden vuorokauden tekemättömyyden jälkeen lasketellut niiltä sijoiltaan. Mikä helpotus: säästyi kahden naishoitajan kivuliaalta alapään sorhaamiselta, katetrin työntämiseltä sinne, mistä naapuripetin kaveri pelotteli:
- Sinnehän on valmis reikä! Alkavat survoa lankia lemmennuijan päästä, ja niin pitkälle, että kusi rupejaa tirisemään letkua myöt...
Puistattaa jo ajatuskin niin kertojaa kuin lukijaakin, kun on omaakin katetrikokemusta takana, mutta hypätääs mukavampiin.

Kaarlo Alvar vuonna 1941. elokuun puolenvälin kieppeillä, vajaat 22 v. Ei puhettakaan pystyyn tahi ylös nousemisesta.

Ja silti, kuunnelkaas, miten Kalle jo Sohjanan sairasparakissa ennen Kuusamon kaksia lakanoita tuntojaan kuvailee kun lotta oli painanut kätensä otsalle ja kuiskannut:

- Voi poikaressua ...!

"Tiedän olevani herkkäluonteinen, ja läpi elämän se on minut silloin tällöin yllättänyt. Kuitenkaan en muista aikuisena miehenä kokeneeni yhtä rajua herkistymistä kuin nyt koen. Nuoren lotan lämmin käsi otsallani ja hänen kuiskaamansa kaksi sanaa laukaisevat sisälläni padon, jonka olen rakentanut sinne pelon, järkytyksen ja epätoivon esteeksi. Nyt ne kaikki purkautuvat yhtenä pakahduttavana, kuohuvana tunteena. Mutta ei täyteen vapauteen ...! Taistelen kaikilla tahdonvoimillani, ettei minulta karkaisi ääntä. Sille en voi mitään, että silmäni alkavat vuotaa. Tartun molemmin käsin otsallani olevaan käteen. Lotta ei vedä kättään pois, kuiskaa vain kuin hänkin taistelisi itkuaan vastaan: - Kyllä te miehet joudutte nyt kovin kestämään ...  

---

Lotta korjaa vielä peitteeni yläosaa ennen kuin jättää minut. Hän ehtii ottaa vain muutaman askeleen, kun jossakin sanotaan kuivuudesta käreällä äänellä:

- Oletko, tyttö, niin ystävällinen ja annat vettä. Janottaa.

Makaan liikkumattomana. Minun on lämmin ja haikean hyvä olo. Käsitän eläneeni kauneimman hetkeni aikuisena miehenä."

Eiköhän tuossa täksi Kalevala-pyhäksi epistolaa ja evankeliumia nokko meille pikku-väinämöisille sekä jokaiselle joukahaiselle.

1849 - WP-kuva

-2°C hiihdot 13 km / 401 km//€

Taas tampataan!

Vähänkös rajummin ottein mennään kun puikoissa, piiskan varressa, on itse markiisi de Sade.
Eli lopettelen Kauniston Luxuksen täysin lyötynä, heh.

Taas tampataan eli:
Sen verran on giljotiini kilahdellut. Verisiä päitä vähän sinne sun tänne lennellyt, jonkun prinsessan tussusta sanskulotti liimannut itselleen viiksikarvat.
Ranskan vallankumous on menossa, kuningas Louis XVI, Ludvig siis, nostettu torniin tuomiolle puolisonsa Marie Antoinetten kera; kumouksen johtohahmot Marat ja Robespierre jakobiiniydinjoukkoineen juhlivat iltaa ilotalossa, Maison de Luxessa, uutta aikaa, odotellen yön kuluessa aatelisista lopullisesti sanskulottien - noiden jakobiinien käsikassaroiden, sivistymättömien tomppelien - 'puhdistamaa' aamua.

Melkoisen sävellyksen on Ranskassa asuva Milja Kaunisto jo saanut aikaan.
Jo.
Niin: tämä on vasta ensimmäinen osa Purppuragiljotiini-sarjasta. Erittäin raaka ja väkivaltainen ja seksistinen, mutta siten että tekstiin turtuu kummallisesti - eikä teksti enää raa'alta tunnukaan, ainoastaan paikoittain, eikä seksin kyllästämältäkään.

Sen sijaan kouluajoilta tutut vallankumousnimet alkavat kiinnostaa niin että on kerrattava heidän asemansa ja kohtalonsa oikeassa elämässä eikä vain tässä Kauniston romaanissa.

Niinpä myös vallankumoukseen liitettävä, vaikka ajat sitten kuollut filosofi Rousseau, tuo idolini, alkaa - totta kai!, kuten kaikki idolit -  näyttää rumemmat puolensa, muutkin kuin sen miten huono kasvattaja hän omille lapsilleen oli.

Vaan mitäpä näistä täällä tämän enempää, käydään kirja läpi siellä mistä se on saatukin eli Kirjavinkeissä jossain vaiheessa kunhan keväämpi keikkuen koittaa.

Nythän on aurinko, taivaalla, houkutteleva valkolumi, maassa, maisemassa.
Joten:
Ulos suksi survaiskaamme!

-5°C hiihdot 14+10+10km / 388 km//€

Tamppauspäivän vetkuttelua

-7 °C.
(Pitäs nousta siivoamaan)

Ei kahta sanaa: mieluummin kirja kuin siivous. Mieluimmin lenkki kuin kirja. Tai no ainakin lenkin jälkeen on aina parempi olo kuin kirjan: semmoinen mitäänvaillaolematon olo. Puhdas päältä ja sisältä. Lenkki on kertasuoritus, romaani ei ole.
Eikähän siivouksenkaan jälkeen ole aivan mitätön olo, puhdas olo silloinkin - päältä päin puhdas. Kertasuoritus sekin.

Romaanin jälkeen?
Tampattu olo.

Keskeneräinen, useimmiten.
Sillä harvoin romaanin, eli ei koskaan, saa luetuksi kerralla loppuun. Romaani jää monta kertaa kesken ennen kuin viimeinen sivu kääntyy, eikä tuolloinkaan aina tunnu että perillä ollaan. Paitsi oikein hyvän romaanin jälkeen: Rikoksen ja rangaistuksen, Alastalon salin, Maa on syntisen laulun ... Onhan noita.

Juoksulenkki, hiihtolenkki ovat kertasuorituksia. Loppu mikä loppu!
Niin myös siivous, tilavaatteiden vaihto, matontamppuu ja mökkänöiden, heh, piiskaus ja tuuletus.

Mutta romaani: mihis sitä Luxuksessa eilen jäätiinkään, mikäs tuo oli tuo äijä, ai Isidor, se pyövelin apulainen, mites se oli joutunut bordelliin, ai niin Marie/Marianne sen tahtoi tuvamiehekseen, nämähän ovat siellä Saden komennossa, ja kuningas Louis suistettiin eilen istuimeltaan, katkottuja kauloja ja pudotettuja päitä kelluu pilvin pimein suihkulähteissä ja ...

Siitä vähitellen muisti palauttaa ja lukuinto kasvaa.
Dieseli hehkutuksen jälkeen alkaa ruplattaa.

Ja jos ei, niin vaihtaapa teosta, ottaa varman päälle.
Ottaa käsiin runokirjan!

Niin vapaus se varmasti koittaa!
Lukijan mielikuvituksen vapaus, meinaan. Lähtee mielen reiteille.
Nauttii vaikka rytmistä:

"Plataanin alla kevyessä tuulessa

hitaalla mielellä laajenevalla ajalla - "

" - Äiti kuoli kissa kuoli puu kuoli potkut tuli ja ero - "

 

Ja täältä lisää

(NYT Pittää nousta siivoamaan! kuulemma)

 -1°C hiihdot 12+10km / 354 km//€

Sitä on niin itsekäs

Nytkin kun painaa tuota oikean palstan Luennassa-sanan alla olevaa ALLAKKAA, avautuu esille oikea aarrekartta ja mahdollisuuksien maailma. Ja joka ikinen päivä, pyhät arkensa.

Sopii kokeilla mitä pomppaa täksi päiväksi!

Ja kaho! Ja kuuntele sie!
Ai hittolaine!
Ja joku kurja kehtaa vielä vakavalla naamalla väittää jotta onpas elämä tylsää! - Mittää ei tapahu.

En minä tuosta Donnerista niinkään, siinähän sekin muun kivun ohella raaviskelee, mutta
Sirpa Kähkönen ja Kuopio-sarja Graniittimiehen jälkeen kiinnostaisi
saatikka
PUTKINOTKO.
Kummankin kimpussa huitkotvasen äheltänyt, viettänyt ylen äijä aikaa. Kelailenpa.

Ja kuunneltavissahan nuo ovat ja katseltavissa moni muu hyvä, kun vain kuvakkeita painelee.
Jotenkin tuntuu ettei voi olla totta että ilmaiseksi näitä herkkuja tarjoillaan kaikelle kansalle. Mutta mitä tekee kaikki väki: niillä on Subinsa ja Livinsä ja Nelosensa ja Jiminsä ja ... ***

Katsomatta kuuntelematta ne minultakin jäävät kun en juuri ääniä siedä.
Itsekkäästi paneudun, lukemalla lukemaan Joel Lehtosen kirjaa, jos en Putkinotkoon enää enkä Lintukotoon niin josko jo, kun se Ryytmannikin uskallutti, siihen viimeiseen Hyvästi Lintukotoon, ja ainakin Kalleen ja Kauniston Luxukseen, tuohon crème de la crèmeen.

*** ai niin nämä kolme punaista tähteä: eivät tarkoita Kauniston bordellivaloja vaan suurta salaisuutta. So. 
pst pst
eli en syrji enkä tuomitse: tehköön kukin mitä hirviää, koska omatkin illat tahtovat kulua lätkän parissa; meillä näet näkyvät kaikki 10 Pro-urheilukanavaa, siis extroineen päivineen!
Ja ai sitä huutoa - ai ai miten se korville käy ja vihloo.

-3 °C hiihdot 10+11+9 +10km / 332 km//€

Että Elviskin

Intensiivinen Kalle-kausi jatkuu.
Tulokset tipahtelevat Kirjavinkkeihin yksi kerrallaan: Iijoki-sarja.

Kumma juttu: ajattelin lukea Iijoen kursorisesti kuukaudessa, mutta sananimu Kalle Päätalolla on jotenkin maaginen, tai siis ote lukijaan. Tuntuu synnilliseltä lukea hutasemalla, aivan kuten Kallesta tehdä mitään hommaa puolihuolimattomasti.

Siinähän sitten jämähdät Kallen mukana, yhdeksäs osa - Ukkosen ääni - sentään jo menossa, parkumaan naisen petollisuutta! No sitä Enniä, jonka luona naisen makuun päästyä ilta illan jälkeen käymme Kallen kanssa yöjalassa 'kynttilää' polttamassa.

Tämä naikkonen kun näet pitää Kallea aivan tomppelina ja pilipalipoikana:

"Paksu pökkelö ja katselee kieroon. Oikea maalaismoukan perikuva!" selvittä Enni toiselle sulhaselleen Kallen kuunnellessa salaa puiden takana puhetta.

Et siitä hevin hypi lukijana seuraaville sivuille, vaikka kuinka tutuntuntuista teksti onkin: puun ja kuoren välissä olet ja pysyt!

Ja että Elviksenkin kaappaa Kalle tekstiinsä 8. osassa Miinoitettu rauha, jossa kertoo armeija-ajoista. Hurjan kyydin saa Savukoskella suutari Vouvilalta, joka naskalillaan naputtelee Kallen lantion ihua hevosenleikkimielellä haavoille:

"Aina kun katselen Presleyn esiintymistä elokuvassa tai tv-ohjelmassa, muistan pakoni kauppatalon ullakon yli alas johtavaan rappukäytävään. Samoin minulle tulee mieleen, että saman villin karjunnan ja keskikohdan nakkelut, joilla Presley on lumonnut yleisönsä, suoritin minä, "tyhmä pioneeri" jo kesällä 1940. Kitaraa minulla ei tosin ollut paetessani pirunkuristen suutarien naskalituomiota, mutta äänessä ja pyllynpyörityksessä rock-kuningas olisi jäänyt rinnallani toiseksi.

Harmikseni aika vaan oli liian ankea ja varhainen, lisäksi paikkakuntakin syrjäinen. Siksi kaupan rappukäytävään rynnänneet katselijat eivät tajunneet siihen sisältynyttä viihdytysantia. Tästä taas seurasi, että rock-kuninkaaksi kruunattiin amerikkalainen autonkuljettaja Presley eikä suomalaista metsätyömies Päätaloa."

Että ei se Kalle aina kronologiassa pysy eikä pöllipinoilla, niin kuin moni lukematon luulee.

-2 °C hiihdot 11+10 +11 km / 292 km//€

Helmikuinen diaari

Tänään viittaan kylmän viileästi Cityyn, missä selviää - selviää, toden totta! -  Haanpää, hänen helmikuinen viikkonsa vuonna 1948.
Voi verrata, miten eroaa maatiaiskirjailijan ja tavan maatiaisen talviviikon vietto.
68 vuotta on väljää välissä.

2016

07.2.  Gargantua luettu. -  10 km  tiellä pertsaa.

08.2.  Ahdistettua maata puoleenväliin. - Tapetointia. - Vesikeli.

09.2.  Luxuksessa käräjät. - Sulakkeet irti, rasiat seinään. - Yläkomeroon salpa: temmitöitä.

10.2.  Luxus: Markiisi ei kangas vaan Sade. - Hiekkaa pihamaalle. – Puusänky vintiltä aittaan.

11.2.  Miinoitettu rauha alkuun. - Vesitihkussa Halo hihnan päässä 7 km. - Pörssi vajonnut |>vk!

12.2.  Haanpää kauhuissaan isäuutisesta. - Lempille ystävänpäiväkortti p.laatikossa Missiltä.

13.2.  Kalle P palaa pieksettynä kotilomilta Savukoskelle.  - Murtsikkaa seiska. - Rivitaloille potkurilla, lapsuuden kaverille lehtiä.

Haanpääkö muka erakko! Mie ihe olin puheissa nokikkain vain yhden ulkopuolisen ihmisen kanssa koko viikolla, mikä enemmän kuin normaalisti. So. tarkoituksellinen isolaatio.

0 °C hiihdot  9+10 km / 260 km//€