Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Auschwitz. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Auschwitz. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. joulukuuta 2023

Minerva

 Joulukalenteri XII uksi - ti 12.12.  -13 °C   Tuovi


Kirjakatalogi 12 - kevään 2024 kirjat

Minerva



Ei tuo vasen kurkuilija, vaan oikea tallipoika.
Sattui vain samalla aukeamalla, pahan akselilla, olemaan kaksi ihmiskunnan mätämunaa, joista toinen yhä jatkaa maailman mädättämistä. Jätetään hänet omaan pimiöönsä ja käännytään oikealle puolelle Auschwitzin tallipoikaan, Henry Osterin muistelmiin leiriltä, jossa hän ruokki hevosia.

Jälleen kerran Auschwitzissa, ei mahda mitään, ei voi unohtaa.

Kirjavinkeissä

🏂 hiihdot 6 km /  82 km / € = 14 h

maanantai 5. joulukuuta 2022

Tanssi Mengelelle

Miksikö taas keskitysleiritarinassa kiinni? Etkö noita ole lukenut jo nokko!

Vastaanpa lyhyesti itselleni. 

Täksi:
Kirjallisuuden, varsinkin kaunokirjallisuuden kautta voi testata oman empatiakykynsä määrän. 
Vieläkö herkkyyttä on jäljellä vai onko elämä kuluttanut sen loppuun - siis kyynistytty.

Myös 

s(umma) s(ummarum): Das ist es.

Tässä tämänkertainen testikappale, tositarina, joka toimi kiitettävästi:

Into 2022
Kirjavinkeissä

🏂 hiihdot 5+6+10+6 km 27 km/€ = 5 h

keskiviikko 10. elokuuta 2022

Postiko muka etana!

 Ei pidä paikkaansa - ja vielä mikä minsantarkka info mailiin!




Ja tässähän se Auschwitzin tanssija pöydällä pyörimässä täällä periferiassa jo klo 11.15.  Alta vuorokauden!

"Eger joutui tanssimaan Josef Mengelelle selviytyäkseen hengissä." INTO 2022

ps1
ei tästä aiheesta tahdo irti päästä, kun kerran on paikan päällä käynyt pällistelemässä, käy Sinäkin - vaikka tätä kautta (Mengelestä kakkosessa): 
Vitsit vähissä 1 - 2 -  3 -  4 -  5 - 6

ps2
Auschwitz-kirjoista vakuuttavin - Frankl: Ihmisyyden rajalla Otava 1978
muut
Kirjavinkeissä

lauantai 28. maaliskuuta 2020

Uusimaa

on syntynyt!
Ihan tuohon Suomen alapuolelle, elikkä Suomesta on lohkaistu pala pois niin kuin sodan jälkeen meiltä vastustaja repi vasemman käden irti. Nyt menivät jalat?

On syntynyt uusi maa, Uusimaa! Valtio? Eristäytynyt, pohjoiskoreamainen?
Menetimme yhdessä yössä pääkaupungin, pressan, hallituksen ja eduskunnan ja monenlaiset valtiolliset hallitsemislaitokset, monenmoisista bisneksistä puhumattakaan.

Mutta hätäkös meidän, meillehän jäi viljava maa ja - meillähän on Turku, jolla on pääkaupunkikokemusta vaikka kuinka. Ja siellähän on jo valmiina arkkipiispanistuin, jolla jo on tällähaavaa valmiina istumassa kirkon päämies: toimikoon Tapio nyt varsinaisen Suomen Saulina.

Laukalla, laukalla tässä. Lapasesta lähtemässä.

Vaan saa kai sitä itseksensä, jos ei julki laske, provoon?

Ihan oikeasti tässä pohdiskelen moniaita asioita ja niiden laitoja, kuten moni muukin sottaillee näinä kummallisina korona-aikoina, jolloin taas yhden kerran ei tiedä mitä tuleman pitää.
Tietysti viisainta olisi heittäytyä valmiisiin ajatuksiin eikä tyrkyttää mieleensä omia, vielä kummallisempia epäkypsyyksiä, eli yllä kuvatun kaltaisia.

Viisaampi ja turvallisempi valita käsiinsä lukemista ja niellä valmiita viisaampien ajattelemia asioita. Valita kirja, ja nimenomaan kirja eikä mikään lehti, päiväperhonen, hetken lehahdus.

Kirjoissa on syvyyttä, perspektiiviä aivan eri mitoissa kuin päivälehden pyrähdyksissä, tai näissä blogeissa. Kirjoissa on kauan harkittua, taattua tavaraa.

Kahteen kirjaan olen jo tarttunutkin kaksin käsin kyynärpäitä myöten uppoutunut.
Toinen on torstainen hupsutus, sorryt siitä.
Toinen on sitten kaikkea muuta.
Tämä:

Vavahduttava kertomus, paikan päällä juutalaisen lääkärin Eddy de Windin kirjoittama selviytymistarina Pääteasema Auschwitz. Siellä leirillä salaa kirjoittama raakuus ja rakkaustarina Hansista ja hänen vaimostaan Friedelistä eli itsestään Eddystä ja hänen vaimostaan Friedelistä, jotka puolitoista vuotta elivät - yhdessä erillään - päivittäisen kuoleman keskellä samassa aitauksessa.

Voihan vaikka epätoivoisena kysyä: Onko korona Auschwitz? Ja jos on, niin sitten lohdutukseksi todeta: selvisihän siitä de Winditkin.

Jos vielä lohduttavampaa ja uskoa ja toivoa antavampaa keskitysleiriltä elämään selviytymistarinaa kaipaa, niin sitten on luettava tämä kultajyvänen:
Viktor E. Frankl - Ihmisyyden rajalla.

Täältä omia kokemuskuvia

Kirjavinkeissä eilen:
Edelfelt: Vanhan päiväkirjan lehtiä
- Episodi J. L. Runebergin elämästä

KIRJA-ARVOSTELUT

maanantai 27. tammikuuta 2020

Auschwitz

historian tuntemisen tärkeys ja tarpeellisuus

Tuomas Kyrö


Vaarana siis uusilta sukupolvilta myös tämän unohtaminen:



Vaikka holokaustikauheudesta on vasta vajaa ihmisikä, 75 v:

'Puna-armeija saapui Auschwitziin 27. tammikuuta 1945 ja vapautti 7 650 siellä vielä ollutta vankia' WP/HiMa
Me myös
🏂 hiihdot 10 km/486 km/ € = 74 h
KIRJA-ARVOSTELUT

PS
     Telkussa ei yhen yhtä ohjelmaa asiasta (- uutiset)! - DW oli toista maata.     
Joku koripalloilija USAssa oli kuollut helikopterionnettomuudessa, siitä kyllä juttua riitti, ja suru suunnaton Suomessa.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Maata(an) kuollakseen

Raotetaanpa joulukalenterin kahta luukkua kerralla tänään, voidaan huomennakin vielä näkemästä huokaista.
Käydään kahdessa paikassa, joissa kummassakaan ei mieli mettä keitä:
Pesiönvaaran kunnalliskodissa ja Auschwitzin keskitysleirillä.

"Siellä makaa sängyissään kaksi vanhusta. Kolmas sänky romottaa vuodevaatteita myöten tyhjänä. Toisen sängyn vanhus makaa kylkensä päällä ja peite pään yli vedettynä. Toinen vanha nainen on sängyssään selkäpiillään, kasvot peiton alta näkyvillä ja heti, kun tulemme Yrjön kanssa sisälle, hän huutaa täydellä kurkulla:

- Herrajumala kun minua paleloo!
^^
 - Minut tuotiin tänne ... Sanovat että ... olen hullu.
^^
- Jos joku väittää, että tämä on vielä huokuviin ihmisten asunto, niin tulukoon kahtomaan näitä lattijoita ja laipijoita. Vesitippu lahottanu niin isoja reikiä, että jos tippauttaa lakalta juurisaavin putovaa isommin kolahtelematta lattian alle. [voivottelee sosiaalilautakunnan jäsen, joka vasta oli menettänyt itsehillintänsä ja itkun ja vihan sekaisella äänellä ilmoille kirouksen:]
- Tästä ei tule ennää perkelettää!
^^
- Jos paekkovaisi kattoa ja riivovaesi isompia reikiä akkunakarmiin ympäriltä.
^^

Yli-Johanna on kaivanut pikanellirullan hameensa  lakkarista, hän kuorii sen päältä vapisevin sormin paperin, haukkaa hampaan tyngillään pötkön päästä ja sanoo möreähköllä äänellään:
- Ja jos kunnalta ei löyvy varoja korjauksen, niin pijetään satteilla astijoeta vuotokohtiin alla, Ettei lattia laho lissää ... "
                  - Päätalo: Muuttunut selkonen. Gummerus 1991


Sitten vuoden 1951 Taivalkoskelta kymmenen vuoden takaiseen Puolaan 1941, missä KL
(Konzentrationslager) kuin mylly, joka jauhoi ihmisistä tuhkaa tieten tahtoen, ja missä kylmyys kahta kauheampi:
"Me makasimme tiiviisti vierekkäin, vartalot huopien peitossa, selät ja kyljet vastakkain.
^^
Minun vieressäni makasi tajuttomana yksi vanhemman puoleinen vanki (vuoristoseudulta). Hänen kasvonsa olivat vain parinkymmenen sentin päässä minusta, enkä varmasti koskaan pysty unohtamaan sitä näkyä; niitä peitti liikkumaton kuori kaiken kokoisia syöpäläisiä, jotka olivat kaivautuneet hänen ihoonsa.
Vasemmalla puolella makasi toinen vanki (Narkun), joka oli kuollut.
^^
Sitä ennen alkoivat hänen huovallaan olevat syöpäläiset piristyä ja suunnata minua kohti."                            -  Witold Pilecki: Vapaaehtoisena Auschwitziin. Minerva 2016

Mikähän se tämmösiä luetuttaa, Kafkaakin kummempaa?

Jopa käytättänyt jälkijättöisenä noilla paikoilla nuuhkimassa ja toteamassa jotta totta mikä totta. Elokuvana en suostuisi Pileckin tarjoamaa vapaaehtoisesti katsomaan.

Mutta nyt on korkea aika tukkia luukut, nousta tästä vällyjen alta ja lipotella sytyttämään ulkokuuseen valot.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Me keskitysleiristä jotenkuten selviytyneet

Konzentrationslager-rumilus työntyi silmille koepaperissa jonkin virkkeen yhteydessä, toisen kerran kompastuskivenä oli Galgenshumor.

Sivistystä oli ensimmäisellä kerralla nähtävästi vähemmän kertynyt lukiolaishabitukseeni, koska humeetti ei millään suostunut ulostamaan merkitystä.
- Kon-zen-tra-tions-lager. Konzent-ration-slager. Konz-ent ....

Vaikka kuinka tankkasin ja katkoin sanahirviötä, niin ei kun ei auttanut. Ei auennut. Yheksänkö virhepistettä se Irma taas sai sivun laitaan merkitä - vai miten se virheistä rokotti? Joka tapauksessa ykkönen pitkän miinuksen kanssa lopussa jökötti tuon tuostaan.
- Konserttileiritraditioksi kääntyi.

Galgenshumor oli itsestään selvä tapaus, vaikkei hirsipuuhuumori Irmalle kelvannutkaan, maksimimiinukset punakynäristein merkitsi taas vaivan palkaksi huumoriton lehtori. Pyh!

Olen muuten koko ajan menossa tässä vakavaan asiaan, kuten otsikosta näkyy, mutta minkäs ajatuskululleen voi: jos se haluaa poiketa suoraviivaisuudesta, kuten aina haluaa, niin juostaan sitten sen mukaan.
Ja jos tila, Lebensraum - ähää, kyllä jotakin vielä hyvinpitkästä saksasta juohtuu mieleen ja Hitlerin halutkin tiedän - , loppuu niin jatkaa voi huomenna. (Morgen morgen noch nicht heute, sagen alle faulen Leute.)

Sitä tulin sanomaan ja huikkaamaan, että ei turhaan ole Lire-lehti nimennyt vuoden parhaaksi elämäkerraksi eikä sille turhaan ole myönnetty Jean-Jacques Rousseau -palkintoa vuoden 2015 parhaasta omaelämäkerrasta. Kehuttu siis tätä viidentoista ikäisenä keskitysleiriltä selviytyneen ranskalais-juutalaisnaisen ohuttakin ohuempaa kirjasta Isä, et koskaan palannut.

Samoilla Birkenaun sannoilla seisoimme elokuussa 2015 kuin Sinä Marceline Loridan-Ivens 71 vuotta aikaisemmin vuonna 1944. Se Mengelen laboratorio oli tuhottu, sen tohtorismiehen jonka sinä kohtasit silmästä silmään ja joka osoitti sinut junajonoon joka tuhoamisleirin sijasta vei Bergen-Belsenin keskitysleirille töihin - sinne missä sieraimet eivät enää haistaneet palavan ihmislihan hajua.

1 - 2 -  3 -  4 -  5 - 6

Kahta asiaa ihmettelen, mutta tietysti uskon kun kerrot: sitä että ei ollut mukava palata kotiin ja tätä että
"Kanssani leirillä olleet naiset, niin menehtyneet kuin takaisin koteihinsa palanneet, olivat olleet kaikki samaa joukkoa, me kestimme kärsimykset yhdessä, koskaan en kokenut sellaista rakkautta kuin siellä. Nyt tiedän että he olivat minun perheeni, enemmänkin kuin perheeni."

-1°C hiihdot 13km / 463 km//€