Kallea kääntelen paareilla, Liekkejä laulumailla kirjaa kädessä. Yöksi jäi tuskittelemaan Kuusamon kirkonkylän luokkahuoneeseen kaikkine haavoineen: nyrkinmentävä aukko selkälihassa, vasen nilkka nykykielellä sanottuna paskana.
Toista lasikuikallista oli kahden vuorokauden tekemättömyyden jälkeen lasketellut niiltä sijoiltaan. Mikä helpotus: säästyi kahden naishoitajan kivuliaalta alapään sorhaamiselta, katetrin työntämiseltä sinne, mistä naapuripetin kaveri pelotteli:
- Sinnehän on valmis reikä! Alkavat survoa lankia lemmennuijan päästä, ja niin pitkälle, että kusi rupejaa tirisemään letkua myöt...
Puistattaa jo ajatuskin niin kertojaa kuin lukijaakin, kun on omaakin katetrikokemusta takana, mutta hypätääs mukavampiin.
Kaarlo Alvar vuonna 1941. elokuun puolenvälin kieppeillä, vajaat 22 v. Ei puhettakaan pystyyn tahi ylös nousemisesta.
Ja silti, kuunnelkaas, miten Kalle jo Sohjanan sairasparakissa ennen Kuusamon kaksia lakanoita tuntojaan kuvailee kun lotta oli painanut kätensä otsalle ja kuiskannut:
- Voi poikaressua ...!
"Tiedän olevani herkkäluonteinen, ja läpi elämän se on minut silloin tällöin yllättänyt. Kuitenkaan en muista aikuisena miehenä kokeneeni yhtä rajua herkistymistä kuin nyt koen. Nuoren lotan lämmin käsi otsallani ja hänen kuiskaamansa kaksi sanaa laukaisevat sisälläni padon, jonka olen rakentanut sinne pelon, järkytyksen ja epätoivon esteeksi. Nyt ne kaikki purkautuvat yhtenä pakahduttavana, kuohuvana tunteena. Mutta ei täyteen vapauteen ...! Taistelen kaikilla tahdonvoimillani, ettei minulta karkaisi ääntä. Sille en voi mitään, että silmäni alkavat vuotaa. Tartun molemmin käsin otsallani olevaan käteen. Lotta ei vedä kättään pois, kuiskaa vain kuin hänkin taistelisi itkuaan vastaan: - Kyllä te miehet joudutte nyt kovin kestämään ...
---
Lotta korjaa vielä peitteeni yläosaa ennen kuin jättää minut. Hän ehtii ottaa vain muutaman askeleen, kun jossakin sanotaan kuivuudesta käreällä äänellä:
- Oletko, tyttö, niin ystävällinen ja annat vettä. Janottaa.
Makaan liikkumattomana. Minun on lämmin ja haikean hyvä olo. Käsitän eläneeni kauneimman hetkeni aikuisena miehenä."
Eiköhän tuossa täksi Kalevala-pyhäksi epistolaa ja evankeliumia nokko meille pikku-väinämöisille sekä jokaiselle joukahaiselle.
 |
| 1849 - WP-kuva |
-2°C hiihdot 13 km / 401 km//€
Duodaduoda, Kalevala -kantta vain kahtelen. Onko oma tuommonen kirja? Sen läsnäolo kirjahyllyssä varmaan herkistäisi kuten lotta Kallen.
VastaaPoistaEJ
Poistaoiskiippa!
Ei oo kun Kuva-Kalevala vuojelta 1965 hyllykössä.
Vain sisältöpä se (ja) sama.
Neljäsatane täytty tännään - eli ei tässä sutkilloihin jouvva.
NIMIPÄIVÄ ONNITTELUT ONNILLE PARATIISIIN. VeJuLi toivottaa. Hiihdosta puheen tänään 25/630. Urheilusta jatkettakoon viel ä, opettaja kolleekasi kertoi hänen poikansa saaneen viikko sitten SM pronssia raskaassa sarjassa.Laji oli muistaakseni LUKKOPAINI? Miule ei kyllä sano mitään, vaikka olen joskun painiakin harrastanut.
VastaaPoistavejuli
PoistaOnni tuntuu kiittelevän onnitteluista.
Ei voi muuta kun ihhailla ja arvoa antaa - oliko se nyt vanha vai ikivanha mies kun hiihti siellä Kallen kukkulalla.
Meillä jää päiväannos puoleen.
Hyvä kun ilimotteletet niin voijjaan laskea miinuskilsat. Saapi nähä miten käy yhteensä: nyt ollaan vielä vähän eillä 172 km eli 401+401
=802km/630km!
Lukkopainista en tiijjä mutta Päätalon Kalle käytti nuorena hyväkseen hiihtokilpailussa henkilukkoa, huonolla menestyksellä.
Vanhanahan Kalle sitten hiihtokilpailuissa sai infarktin.
Joten hiihellään kilipaa määrästä, muttei ajasta.