Opiskelua Neuvostoliitossa

 ja arkielämää

Pentti Stranius (toim.): Olemattoman kokeneet -
Muistelmia suomalaisopiskelijoiden Neuvostoliitto-vuosilta.
Kirjokansi 2024

Joulujuhlien vuoro tällä kertaa kuvassa. 

Syytä juhlia milloin mitäkin, sen verran rankkaa oli opiskelu Neuvostoliitossa. Oli välillä päästettävä liiat höyryt pellolle - vaikka sillä aikaa kun venäläiset opiskelutoverit olivat suorittamassa työvelvollisuuttaan maaseudun pelloilla.

Neuvostoliitossa 1970-80-luvuilla opiskeli, lähinnä kommunistipuolueen sekä Suomi-Neuvostoliitto-Seuran kautta opiskelupaikan saanutta aktiivista ja aatteellista, vähävaraista nuorisoa. Opiskelu oli ilmaista ja siitä vielä maksettiin kuukausittain ruplamäärä, jolla tuli hyvin toimeen. Niinpä aikanaan kun tutkintodiplomi (rakennus-, kieli-, historian- lääketieteen yms. aloilta) 5-7 vuoden jälkeen oli taskussa, hommat hoidettu, ei opiskeluvelkaa ollut ja pääsi kotimaassa aloittamaan puhtaalta pöydältä.

Vaan eipä aina päässytkään! Tiettyjä epäilyksiä ilmeni työnantajilla naapurimaassa opiskelleen työhön pyrkijän motiiveista.

Pentti Straniuksen toimittamassa Olemattoman Kokeneet -kirjassa 20 VeNeOy-yhdistyksen jäsentä muistelee opiskeluaikojaan ken nyt missäkin tutkintoaan suoritti: Moskovassa, Leningradissa, Kiovassa, Minskissä jne.

Ruohonjuurielämää Neuvostoliitossa. 

Mielenkiintoista kerta kaikkiaan saada vahvistusta kuulopuheille parinkymmenen ihmisen suulla. Useimmilla meni putkeen opiskelut, joillakin juomaputkeen.

Kasvotuttu Joensuun kaupunginteatterin näyttelijä Minna Maaria Virtasen ammattiin, ja ammattiaan yhä harjoittava, valmistuminen Venäjällä 1997 on tuorein valmistuja kirjassa. Ei se sen helpompaa kielitaidottomana maahan lähteneen opiskelijan vaativa koulumainen elämä ryöstökapitalistiseksi muuttuneessa valtiossa ollut, vaikka muu arkielämä asumisineen Minna Maarialla olikin.

Kasvotuttuakin tutumpi kirjan toimittanut ja koostanut öisinkinajattelija Pentti Stranius, sen Leon ja muutaman muunkin isä, päättää muisteluteoksen omalla kertomuksellaan. Pentin elämää on voinut seurata ainakin hänen kirjoistaan Leijonasillalla ja Vähän karvas jälkimaku sekä lyöttäytymällä hänen johtamilleen vankkaa ja kokemusperäistä tietoa tulviville Venäjän-matkoille. Silloin vielä kun voi.

Oman persoonan ja miksei aatteenkin hapertumisesta Pentti kuvailee näin:

" 'Yhtä' puhuminen oli loppujen lopuksi aika harvinaista, enemmän elämää oli toisaalla, arkisfääreissä. Mutta saattoihan tämä tiedostettu 'ketman'-ilmiö tai 'kaksoistietoisuus', vaikuttaa kohtalokkaasti luonteenkehitykseeni ja pohjalaisen mentaliteettini vähittäiseen murentumiseenkin."

Pentti Mars-kentällä tulkitsemassa matkalaisille Kuusisen klubilla kuolleiden muistolaattaa.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

pstpst 

tästä kirjasta lisää tästä

IRRtv: Dosentin vieraana

tänään

Tom Sjöblom: Kävelen

Санкт-Петербург - Sankt-Peterburg

Kertoisiko päivä päivältä kuin Krakovasta urinaaleineen kaikkineen, vai?
Tai sitten aloittaisi aikojen alusta 1703, jolloin Pietari Suur...

Neljän päivän reissusta riittäisi kertomista loppuiäksi ja -elämäksi, kuten lukuisista aiemmista reissuista Leningradiin ja Pietariin, joten jääköön kronologia ja hypätkäämme suoraan haudoille ja järkytykseen Piskarjovkan hautausmaalle, minne on haudattu Leningradin piirityksessä (syyskuu 1941 - tammikuu 1944) kuolleita siviilejä puolisen miljoonaa. Näiden loputtomien stalinien ja hitlerien, joidenlaisten loppua ei näy, päähänpiston uhreja.

Laajat hautakummut kuin ojitetut hyvin hoidetut peltosarat kahdenkymmenenkuuden hehtaarin alueella ikuisen tulen takana, jatkuvan surumusiikin soitossa. Kivettyä käytävää pitkin kävellessä kohti äitipatsasta pureutuu keväinen vilu sielun syvyyksiin:
 - Oi äiti äiti, synnyttäjä - tätäkö varten?

Pois poistumme.

Ilolle käymme; mitä jos sinne Kulkukoiraan, sinne missä Ahmatova, vainottu vaimennettu, pakeni hauskanpittoon.

Tai Nevskille pyörimään.
Lystinpittoon iliman aikojaan. Tai hei, onhan täällä Irish Pubia ja Cuba-clubia. Neljää päivää nyt tässä ruveta suremaan!
Iloa irti vaikk' syrän märkänis!

Ei kun metroon ja syvyyksiin iloja kohti.

Vaan jääkööt ne tarinat huomeniksi, ylihuomeniksi tai peräti salaisuuksiksi suusta suuhun kulkeviksi - niin kuin niin moni asia tässä maassa.
Samizdatilla on henkikultaa varjeltu mahtimiesten kyyliltä kautta historian.

Cityssä

Rintala: Leningradin kohtalosinfonia

1 - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7

Jusupov

Da!

Ihan vapisuttaa, odotuksen kuume. Kilon kirjasta olen reilut sata grammaa lukenut. Harvoin näin yli-innostuneena: kun maha yhdenäkin menee kuralle niin siitä sen huomaa, jännityksen, innostuksen - tai pelon. Pelon: entä jos ei sittenkään täytä odotuksia?

Parasta kun käyn vilkaisemassa pihaliiterin nurkkaa pohjustukseksi. Pitää jalat maassa. Siinä talonpoikaisarkkitehtuurissa ei mahtavuus loista niin kuin loistaa Nevskin varren rakennuksissa, rumimmissakin.

Pietari ei ole kaupunki, se on myytti. Se on henki, persoona tai jokin elävä, kuolevainen myös.

Olihan Leningrad yksi lumoavimmista paikoista jo silloin kun neuvostovalta oli sen savustanut, tärvellyt, rapauttanut, tuhoon tuominnut. Jostakin kaukaa esikaupungista kielletyn rockibaarin kautta kävelimme, eksyimme ja lopulta Pavel Polodisnev, muuan kadullakulkija tohti meidät metron kautta saatella Nevskin kulmille. Jätti osoitteensa, ja me lähetimme hänelle kortin; sen koommin ei Pavelista merkkiäkään kuulunut. Länsimainen hapatuskontakti lienee nujertanut miehen?

Solomon Volkov oli viidentoista kun tuli Riiasta Leningradiin opiskelemaan, minä samoilla i'illä kun käväisin ohikulkijana ensimmäisen kerran.

Nyt on otettava esoteria vs. eksoteria peliin mukaan, sisäinen ja ulkoinen tuntuma.
Volkov imautui vuosikausiksi sisään, minä jäin lyhtypylväitä ja kadunvilinää hämmästelemään  monilla reissuilla - kuin ruiskiva koira. Volkov tutustui Anna Ahmatoviin, George Balanchineen, Dimitri Šostakovitš, Josep Brodskyyn henkilökohtaisesti. Minä vain taloihin ja lyhtypylväisiin, muutamaan hotellivirkailijaan ja rautahammasoppaaseen, siihenkin petturiin joka ystävää näytellen käräytti meidän porukasta ikonin salakuljettajan, sen joka vartaloonsa oli ikonin sitonut ja ainoan jonka tullimies läpikopeloi.

Amatööri mikä amatööri - minkäs teet, maalaismölli, jolle vähempikin riittää: katulyhty, verikirkko, sillan kaiteet Ahmatovin sijasta. Mutta jos Volkov jotakin esoteerista kaupunkiin vihkiytyneenä pystyy Pietaristaan jakamaan, niin kiitollisin mielin sen kippaan tästä kirjasta, Eurooppalainen kulttuurikaupunki, joksi Pietari on aina halunnut tulla.

Perin henkilökohtaisesti Volkov, emigrantti Yhdysvalloista, siitä kertoo ja ylen henkilökohtaisesti sitten tulkitsen itselleni, itseäni pilkaten, itselleni nauraen.
Kuunnelkaas:
Pariisi, Wien, Berliini, New York, luettelee Volkov tärkeitä 1900-luvun kulttuurielämän keskuksia. Ensin nostan rintaani - juuri kaikki nuo on nähty, jopa osa läpi juostu, maratoneerattu.
Mutta eihän se riitä, sillä ulkopuolelta nekin on katsottu! Wienin konserttitalonoven pieleen nojattu, Metropolitanin ohi kävelty/juostu, Eiffelissä pelätty taskuvarkaita, Berliinissä olutta kitattu, Kudamia pitkin hoiperreltu, ja ne pahuksen pitkän saksan Unter den Lindenit päälle.

Pahasti ulkopuolelle, lyhtypylvästasolle, jääneenä siis noissakin kaupungeissa, joiden kulttuurin koko maailma tietää ja joiden kulttuuriin myös Pietari yltää.

Maailmantietoisuuteen ja pintaan Pietari-Leningradin 1900-luvun taide ei ole päässyt, mikä on Volkovin mukaan suunnaton epäkohta. 1800-luvun Venäjän taide tunnetaan, mutta 1900-luvun nieli kommunismi eikä Pietaria maailmalle ollut.
Kuitenkin:
'Se oli kaupunki, jossa saattoi löytää absurdin kirjallisuuden ja teatterin, uuskritiikin ja modernin strukturalismin, juonettoman baletin ja modernin sinfonian juuret. Mutta sivistyksen ja politiikan syiden kohtalokkaan yhteentörmäyksen vuoksi ..."

Näinhän se on nähtävissä: Gogolit, Dostojevskit tiedossamme ovat ja Puškinin Vaskiratsastaja ja sen että Pietari Suuri ratsastajapatsaallaan keikkuu kaupungin symbolina pariisilaisen Etienne Falconet'n ajan kanssa tekemänä.

Vaan:
Nytkö ne taas tuolla naapurissa ovat palaamassa viime vuosisadan neuvostoaikoihin?
Kunhan eivät olisi siellä jälleen toteuttamassa tsaari Pietarin kehotusta:

"Me tarvitsemme Eurooppaa parin vuosikymmenen ajan, sitten me pyllistämme sille."

+3°C hiihdot 10+10 km km / 582 km//€

  Testaas!

Leningrad

Onhan tuolla tullut piipahdeltua milloin mikäkin mielessä: viimeksi jääkiekko, sitä ennen Dostojevski, niin ja Smolna, jossa Leninillä oma luukku niin kuin sittemmin Putinilla.

Hyppäisikö taas nousna pääsiäisnä vaikka Putinin jalanjäljille?

Sillä sen verran mielenkiintoisesti ikätoveri Mihail Berg (s.1952) kertoo lapsuuden ja nuoruuden aikaisista leikki- ja tappelupaikoista, joissa nämä naapurukset pyöriskelivät toisiaan tuntematta. Ovat voineet Taurian-puistossa tavatakin, mutta ystäviä pojat eivät olleet, eivätkä edelleenkään ole. Köniin antoivat ja köniinsä saivat huligaaninalut.

Mutta tuosta Bergin kirjasta, Kirje Presidentille, toisen kerran ja toisessa paikassa, ensin täytyy keskittyä 80-luvun neuvostorealistiseen 300 sivun Dorosinskaja & Krutsina-Bogdanov matkaoppaaseen Leningrad ja sen esikaupungit, jotta kuulujen poikain temmellyskentät Liteiny prospektin liepeiltä löytyisivät.

Ja löytyy, hieno kartta, latinalaisin aakkosin - sen verran sentään palvelualttiutta tai länsivaluutan tarvetta isolla maalla silloin!
Konnusennaja-aukio, Malaja Ohta, Krasnaja Konitsa löytyvät, Putinin Baskovoi -lapsuudenkuja jää epävarmaksi. Mutta selviää täältä.

Tämä jäljittelyhän alkaa olla yhtä mielenkiintoista kuin Veikko Neuvoselle koko luonto, Pirkka Pekka Pelteliukselle kukan tuoksu, sen presidentti Niinistön suosikkikukan, valkolehdokin, jonka Petelius nuuhki parinkymmenen metrin päästä eilisen Linnan-kättelyohjelmalausunnon mukaan.

Mutta onpa Pietarissa viisimiljoonaisessa popularykelmässä mitä jäljitelläkin!
Muitakin kuin Putin.

Siis
niin no ainakin nuo Pietarin kuulut kirjailijat, joihin patsaisiin törmää väkisin, Puskin, Gogol, Turgenjev, Dostojevski ...

Ja voi siellä jazzata, urheilla ja painiakin jos haluaa, varsinkin jos liikkuu Nevskiä syrjemmällä hämärissä; viime reissullakin se muuan kaveri kertoi tirauttaneensa yöllä täysillä turpiin sitä ryöstämään alkanutta taksisuharia, sitä josta jossakin jo kerroinkin joskus.