Missä muka viehkompaa!

Mitä se haittaa vaikka tuulee aukeilla paikoilla - vältät ne, tai hiihdät myötätuuleen. Itse urahan kulkee metsissä ja metsäautoteillä. Siellä olet turvassa kuin linnunpoikanen pesässään.

Metsä huokuu syliinottoa ja huolenpitoa, nuokin vähän miestä korkeammat männyt, joiden oksat notkuvat lumenpaljoudesta. Kuusikkoon lunta on päässyt nimeksi, sammalmättäitä paljainakin siellä täällä.

Vaan tulepa suojasta pois, niin johan vonkuu, johan piristyt ja alat mättää uutta metsää kohti.



ke 3  16/469 km/e

Unelma on käynyt toteen

Juo aamukahvin klo 6. Näppäilee nettiä, kirjoittelee, lukee ja torkahtelee klo kahteentoista. Hiihtelee klo kahteen. Saunoisi hiihdon päälle vaan kun tikkien takia ei saa ennen kuiden vaihdetta. Syö klo kolmeen. Pujahtaa takaisin petiin ja näppäilee nettiä, lukee ja torkahtelee klo viiteen. Ennen Kauniiden ja rohkeiden alkua saa kutsun kaffille. Palaa makoilemaan ja lueskelemaan päivän syvällisemmät lukunsa, nyt ei enää mitään mattinykäsiä vaan mieluummin Bahtinia ja semmoisia Kukkelmanin Nietseskejä klo puoli yhdeksään, jolloin siirtyy tv-uutisille. Jos klo puoli seitsemän Urholla on jääkiekkomatsi, katsoo siitä yleensä eka erän ja sitten kyllästyy selostajan jatkuvaan äänenpulinaan ja pauhinaan, myös jos Messi pelaa vaikka uusintanakin Morella vai mikä se nykyään on, katsoo Messin takia Barcelonan pelin. Lopulliseen yötilaan - päivän horroksestaan, hih! - vaipuu klo kymmenen, lukemisten jälkeen on unessa viimeistään klo 24 tai klo 0.

Tämmöisistä kissanpäivistä hän on uneksinut lukioikäisestä saakka. Unelma on toteutunut!

ti 5  13/453 km/e



Marja-Sisko Aalto

Oli siellä Imatran teatterissa muitakin nimituttuja Juice Leskisen  Ollaan ihmisiksi elämäkertakuplettia katsomassa. Katsomon puolella oli Imatran entinen kirkkoherra Marja-Sisko Aalto, s. 1954, jonka elämä mullistui kun hän muuttui miehestä naiseksi sukupuolenkorjausprosessissa, joka lienee pitkäaikainen prosessi ja yhä kesken niin kuin myös ympäristön hyväksymisprosessikin.
Rohkean ihmisen rohkea teko.
Ja rohkeutta varmasti vaatii tulla 'uutena' ihmisenä vanhojen joukkoon, vaikkapa palata entisen kaupungin teatteriin katsojaksi: siinä helposti itse joutuu näyttämölle.

Mikä sopiva nimi tässä tilanteessa näytelmällä: Ollaan ihmisiksi.

Juicen sanoma sopii meille kaikille: Kaikki paitsi elämä on turhaa.
Kuinka kaiken ulkopuolella kaiken aikaa Juice tunsikaan elävänsä, vetäytyneenä pienestä pitäen - silti keskipisteenä turhan usein!

On se siihen nähden helppoa meillä taviksilla.
Vaimolle kuiskasin jossain vaiheessa Marja-Siskoa ja hänen seuralaistaan katsellessa: -Onneksi sattui piispaksi Riekkisen Ville, vähemmän ahdasmielinen, joka hyväksyi ja edisti uuteen virkaan siirtymistä.

ps
Marja-Sisko on itse aikoinaan blogissaan kirjoitellut tuosta kuiskuttelusta:

"Eilen sunnuntaina 13.12. olin Tainionkosken kirkossa. Se että pappi on kirkossa ei liene kovin suuri uutinen, vaikka en työvuorossa ollutkaan

---

Joku ikäihminen kuiskasi kirkon toiseen laitaan kuuluvasti: - Onko sillä peruukki?
Toinen vastasi yhtä tahdikkaasti: - Ei kun se on sen oma tukka.
Ulkoasuuni kiinitetään siis huomiota. Oma tukka se on. Yritän olla siisti ja viran vaatiman arvokkuuden mukainen."

ma  9C  13/440 km/e

Suatana

Nähtiin ilmielävänä semmonen mummo, joka suatanata mättäen lateli tarpeen niin vaatiessa suorat sanat suvulleen. Mummon suusta se ei oikein kirosanalta tuntunutkaan, koko savolainen suatana.

Ei se ilmivelävä mummo ihan vielä sataa vuotta ollut niin kuin se toinen mummo, joka lehden pinnalta tavattiin ja joka tilitteli elävänsä nyt elämänsä parasta aikaa täyttäessään sata vuotta: kun ei oo kiire minnekään. Toisesta silmästä oli näkö mennyt ja toinen jalka amputoitu.
Joku pirullinen tyyppi tuossa korvan takana kuiskii että sitten se mummo vissiin vielä tyytyväisempi olisi jos toinenkin jal ... jne.

Muuten se ilmielävänä ja livenä nähty mummo oli Juicen mummo, tai Juicen mummoa esittävä immeinen Imatran teatterissa. Oli siellä Juicekin, tai oikeastaan kaksikin Juicea, Jr. ja Sr.

 

Juicen mummo (Ulla-Maija Järnstedt-Kauppinen)

 



Reset - kynällä sohaisette!

Wlan käy joskus kuumana. Niin kuin kuivausrumpukin. Tai jatkojohtokela.
Aikansa palveltuaan ne tekevät topin: eivät enää suostu tehtäväänsä, kuumuvat ja sammuvat. Virta ei enää kulje piuhoja pitkin.

Kuinkahan monta kertaa mekin irrotimme töpselin seinästä ja nostimme kaksin kuivausrummun autoon ja raahasimme värkin kaupunkiin korjaajalle. Ihmettelimme kun korjaaja joka kerta otti rummun vastaan ohi muiden korjausten ja sanoi että kyllä tämän mukaanne saatte kaupunkireissulta lähtiessänne. Kun puolenkymmentä kertaa muutaman vuoden sisällä olimme rummun kanssa rumunneet kaupunkiin, uskalsimme korjaajalta kysyä, onko helppokin korjata vika.
Korjaaja vähän nolostui. Pyysi sitten katsomaan: - Helppo juttu. Kas näin!
Sen verran oli kuitenkin häpyä ettei sentään huutanut: - Simsalabim!

Korjaaja vain oli kallistanut kuivausrumpua ja painanut nappulaa!

Nyt oli nöyrää poikaa opastaessaan: - Tämän painatte aina pohjaan niin jo lähtee hyrräämään!

Ylilaukaisusuoja vai miksi ihmeeksihän se sitä kutsui, sitä nappulaa.
Sen jälkeen olemme painaneet jo kotona nappulaa, ja kas - aina hurahtaa!

Wlanissa ei sellaista nappulaa ollut, mutta pojalta puhelimitse tuli tieto että siinä kyljessä on sellainen reset-reikä: - Sinne kun sohaisette kynän kärjellä niin voi auttaa.

Sohaisimme kynän kärjellä - ja auttoi.
Ja nythän tätä tekstiä taas tippuu kuin pupulta papanoita. Ihkua!

Ei internet-yhteyttä

Connect or not connect.
Contact or not?
Siinäpä sitä, eli ko. on tulinen probleemien Probleema nykyeläjälle - isompi on ongelma kuin Hamletilla!
Semmoinen kumma parina päivänä kummitellut, kunnes tänään keskipäivällä ei enää kummitellut vaan jähmettyi lopullisesti.

Joten suap nähä millon nähhään? asetan minä retorisen kysymyksen.

pe -10   14/427km/€



Käki ja västäräkki tammikuussa

Mukan kirjeitä tässä tutkiskelen iltapuhteella, kun ei ole kirvesvarttakaan veistettävänä eikä lastuja lattialle lennätettävänä, eli Kirjeitä 1958 -1973: Timo K. Mukka - Annan sinun lukea tämänkin.

Mukka oli jo pikkisenä poikana kirjoittanut Korkeasaareen kirjeen, jossa ilmoitti hoitamastaan käestä ja tämän munimasta perheestä: olisi valmis lahjoittamaan elättikäkensä eläintarhaan.
Kohta lennähti kipakka vastaus: käki välittömästi laskettava luontoon!

No siinä samalla, pärevaloa kun ei seinänraossa ollut ja valoa huoneeseen vieritti televisoruutu, Alueuutiset näytti lukijakuvaa sirkeästä västäräkistä, joka voi hyvin tammikuun pakkasista huolimatta jossakin jonkin ihmisyhdyskunnan takapihalla.

to  -12   13/413km/€

Jemeni

Sukulaisille sietää aina silloin tällöin soitella ja pitää yhteyttä, vaikkapa sitten perinnön toivossa jos ei muuten.
Nyt ihan muuten.

Tuntui olevan tulta ja tappuraa langan päässä oleva:

"En tajua noita kaukomatkailijoita!"

"Noo, antaahan tulla."

"Mennä nyt tieten tahtoin jonnekin Jemeniin ja sitten kun jäävät kiinni ja kaapataan niin kaikki on huutamassa apuun valtiota ja ties kaikkia veronmaksajia."

"Niin, Tuomiojan syyhän se tahtoo olla."

"Nyt jouluna joku valtionvirkamies joutui lähtemään näiden seikkailijoiden perään kesken oman joulunviettonsa. On ne hävyyttömiä nämä nykyajan matkailijat mitään omaa vastuuta ei tajuta!"

"Niin päin taitaa enemmän olla."

"Nämäkin Thaimaan matkaajat jotka joutuvat välilaskun Venäjälle tekemään puoleksi vuorokautta! Mikä valitus ja ruinaus. Oli vilua ja nälkää ja kaikki hyvä puuttui!"

Arvelin että pian kuuluu puhelimesta TUUT TUUT kun kovin kiivaaksi alkoi juttu luiskahtaa, pudottaa kiihdyksissään kapulansa parketille.

"Hiittäkö matkustavat, pysyisivät kotona jos eivät kestä olosuhteiden muutoksia taikka sieppauksen uhkaa. 

Ja hävyttömiä ovat nämä myös jotka valittavat vanhempiensa kohtelusta laitoksissa tai kotihoidossa. Eikö niiden itsensä pitäisi hoitaa isänsä ja äitinsä eikä sysätä yhteiskunnan kontolle."

"Niilläpä kun on oma työnsä ja elintasonsa."

"Nimenomaan tuostahan se on kiinni. ELINTASON YLLÄPITÄMISESTÄ. OMAN. Viis ukin tai mummon, oman isän tai äidin. Laskisivat vaatimustasoa: kahden auton sijasta yksi, uusien hankintojen sijasta kirpputori jii än ee. Onhan näitä mahdollisuuksia. Eihän materia saisi hallita, vaan ..."

"Sepä on niin vaikeeta palata puutteeseen."

"Ei se mitään puutetta olisi. Päinvastoin."

Parin tunnin jälkeen väsytti - kumpaakin.
Päätettiin lopettaa ja palata asiaan, kunhan asiat etenevät.

Luomien kohotus ja poisto

Siinä samalla kun lääkäri tutki laboratorion PSA-arvon normaaliutta, annoin sitten uuden tehtävän jottei aivan hukkaan olisi lääkärissäkäynti mennyt:

- Kahtelepa näitä luomia, sanoin vielä paita päällä - jos tehtäs kohotus.

- Niinkun Aholle aikoinaan? kysyi lääkäri pilkettä silmäkulmassa.

- Presiis seim! Niin kuin Eskolle aikoinaan.

- En minä kuule semmosia tee, ne on ne Nordsrtömit sitä varten, tyrmäsi Tapsa aikeen, - vaan näytäpä selekäs niin katotaan.

Riisuin paidan ja katottiin.

- On tässä etupuolella yks ja selässä toinen vähän isompi, jotka sietäs ottaa pois. Ei nää nyt kovin pahoilta näytä vaan jos tempastas, siinä ei kauan mene. Jos siirryt tuonne toimenpidehuoneeseen.

Siirryin ja siihen tuli auttamaan Anne, joka holjasi pirrulla luomet. Tapsa tuikkasi puudutuspiikit luomille, vetäisi reikähurstin runnakkoni päälle ja osutti reiän luomen kohdalle. Aikansa tönki ja sitten kuroi haavan umpeen, Anne katkoi rihmat. Eteen tuli kolme tikkiä ja selkään neljä. Hiihtämisestä turistiin samalla, miten on uusin keksintö Norjassa suksen pohjaan kiinnitettävä karvantapanen.

Ei siinä kauan kotkoteltu, kotia kohti vaan. Ainoa takaisku tuli kun lääkäri lausui:

- Kaks päivee ois hyvä olla hikkoilematta eli hiihtämättä, suihkussa saat käyvvä vaan saunot vasta kun tikit otetaan pois.

Tipahti siis puun takaa kymmenen päivän saunakarenssi.

Matkakassa lihoo matkaaja laihtuu

400 kilometriä hiihtoa täyttyi kun passaten hiihdimme 13 tänään.
Pian olemme rinteen huipulla viidessäsadassa ja mikäs ei sitten ole lylyillä lykkiessä alaspäin!

Taitaa sen verran summaa matkakassaan kertyä että voi jo alkaa mietiskellä suuntaa ja maata: olisiko Islanti mitä?
Ken hiihtää niin näkee.

ps
aika paljon saa herkutella suklailla ja pimpampullilla ja siitä huolimatta otsikko totuuden näyttää!

   ma  -9   13/400km/€

Niin paljon mainittavaa

Jos muutaman tähän vähän ranskalaisittain:

• Turha aamupostille kuudelta pihan poikki puotaltaa: Hesari ei eilen enää postilaatikkoon kolahtanut, monen monen vuoden jälkeen olkoon tauon paikka; syy ei ole siinä että HS siirtyi tabloidiin pari viikkoa sitten, 8.1., vaan on vain tauon paikka - jos uutisnälkä iskee, netistä kyllä löytyy.
• Josko Hesarin korvaisi ensihätään Bahtin, Mihail: François Rabelais  20 EUR  Toimituskulut  8 EUR. Antikvariaatti Menec toimittaa; näyttääpä siistiltä firmalta. Siinäpä olikin jäljittelemistä, että sai kirjasta kiinni eli Reksan apu oli ratkaiseva.
• Suorastaan hillittävä on lukuhaluja, jotten ennen muita suunniteltuja aloittaisi Pekka Tarkan Putkinotkon herraa eli Sylvia Avellanin saamia raadollisisa vaatteettomia kirjeitä Joel Lehtoselta. Joelhan oli ikänsä töreissään Sylvialle kun tämä ei suostunut saamiaan kirjeitä hävittämään. Joelin omaa elämää ja tuotantoa Sylvian temppu varjosti.

su  -8  11/387 km/€

Vaikka lipsuis eikä luistais niin :) !

Jos pakkanen valahtaa alle kahdenkymmenen raatin, jäävät hiihtotouhut siltä päivältä, kuten eilen.

Tänään pyöri siedettävissä alun toistakymmentä lukemissa, mikä tuulen tuivertaessa avopaikoilla tuntui pariltakymmeneltä. Reilut puolitoistatuntia tarvoimme metsiä ja maanteitä, osin valmista kovaa latua osin omaa upottavaa. Voi sanoa jotta eteenpäin piti ja taakse lipsui, mikä nurinkurisuus on usein yleistä kun vitilumella hiihtelee.

Nuorempana sitä vielä juoksi kahdessakymmenessä pitkiäkin lenkkejä; monesti ne viikonloppuharjoituspiikit painelimme Vejun ja Tepun kanssa melkoisessa tuiskussa. Teppo lähti kerran yksin kahteenkymmeneenviiteen asteeseen, jottei olisi jäänyt meistä kilometreissä jälkeen. Se oli liikaa: palellutti poskipäänsä, jotka myöhemmin aina arkuudellaan itsestään ilmoittivat.

Vaikka miten vötkylä olisi olo sisällä käpsehtiessä, niin eipä valjusta olosta koskaan tietoa kun ulos on astunut ja liikkumaan lähdet: ikinä ei ole ramaisemaan ruvennut tahi masentamaan käynyt hikilenkillä eli suksien päällä - terveellinen väsy kyllä lenkin loppupuoliskolla kintereisiin käy.

Ja se raukeus iltapuhteella! Se on hymymerkin paikka: :)

 

la   -13  12/376 km/€



Sotavangin poika Arvo Myllymäki


Arvo Myllymäen isän etsintä televisiossa teki vaikutuksen. Arvo matkusti isän kotiseudulle Venäjälle vaimonsa kanssa, siellä tapasi isän venäläisen perheen, sai velipuolia muutamia ja äitipuolen joka pian tapaamisen jälkeen siirtyi ajasta sinne missä isä jo oli.
Koko isän etsimisprosessi oli nytkähtänyt hyvälle alulle Kekkosen ja Sorsan Venäjä-suhteiden avulla.
Kekkonen oli voinut auttaa tiettyyn pisteeseen, joka johti lopulta isän tapaamiseen.

Isästä oli tullut Arvon isä sotavankeudessa Vaasan seudulla kun isä oli raa'an Kerimäen Riitasensuon vankileirin jälkeen päässyt parempiin oloihin maataloon jossa Mihailia pidettiin ihmisenä ja talontyttö Maria miehistä parhaimpana.

Sodan loputtua oli edessä palautus Venäjälle, ero äidistä ja omasta pikkupojasta.

Julkisoikeuden emeritusprofessori Arvo Myllymäki on kirjoittanut tapahtuneen romaanimuotoon:

Sitä tässä nyt tavailen, puolessa välissä tarvon.

Koskettava on tarina, herkistävä, vaikka romaani jäsentelyltään kömpelöhkö kaunokirjallisesti onkin, sitäpähän inhimilliseksi tarina muodostuu.

Mihail on ihastunut talon tyttöön Mariaan, Maria sotavanki-Mihailiin. Ei tule kuuloonkaan että Mihail voisi ilmaista tunteensa, niinpä aloite jää Marialle ja juhannusaattoiltana Mihailin palatessa jokapäiväiseltä iltauinniltaan Maria istuu aitan portailla:

"Maria oli odottanut tätä hetkeä. Hän oli rakastunut Mihailiin ja sellaisten tunteiden vallassa, joita hän ei ollut milloinkaan aikaisemmin tunnistanut itsessään olevan. Sodan todellisuus ja ympäristön paine jäivät talon tyttären vaikean ratkaisun alle. Marian ihastus sotavankiin oli avointa ja peittelemätöntä. Suorasukaisena pohjalaisena hän sanoi välttelevälle Mihailille lähes komentelevaiseen sävyyn: - Tulehan Miska aittaani suomen kielen lähiopetukseen."

  -27 C

ks. myös

1. Kirjavinkkaus

ja

Kurileiristä 

2. Kirjavinkkaus

+

Käytiin paikan päällä Ryssän helvetissä

ja

toisena kesänä toisenkin kerran.

***********************

LISÄÄN TÄHÄN

Kauppalehden blogin, koska ei enää ole luettavissa sieltä:

Arvo Myllymäki, sotavangin poika - ryssän penikka

09.03.2011 - 13:00 | hikkaj | Politiikka, pahoinvointi, rakkaus, koti, MEDIA - tv,lehti,kirja yms, KIRJALLISUUS

(lisää 3.4.: http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/23097/sotavankina-torasensuolla-ja-riitasensuolla-ja-kuortaneella)

 Riitasensuon vankileirin joukkohautausmaahan on haudattu 98 sotavankia, joista 20 kuoli etsintäpartion ja teloitusosaston ampumana. Muut 78 sotavankia kuolivat raskaan työn, puutteellisen ravinnon ja kylmyyden aiheuttamiin sairauksiin. Sotavanki Mihail Kutserenko kävi vuonna 1999 muistomerkillä.

Kerimäellä on maailman suurin puukirkko ja maailman pahin paikka, oikea ryssän helvetti, tuhannen hehtaarin Riitasensuo, sotavankien kurileirin pitopaikka.

Mihail Kutsherenko, kaikesta nälästä ja työnnäännytyksestä huolimatta, yleni luottovangiksi ja sai siirron 'taivaaseen' Vaasan seudulle ja sieltä maatilatöihin.

Kutserenko luovutettiin sotavankisopimuksen mukaan takaisin Neuvostoliittoon. Siperian reissu oli Mihaililla, kansanvihollisella, petturilla edessä.

Maatilan tytölle syntyi lapsi, sotavangin poika, pikkuryssä, kylän halveksima, joka sai kuulla kunniansa ja  sukulaisten syrjinnän: 'onkos siitä kulunut seitsemän vai kahdeksan vuotta siitä onnettomuudesta kun sinä synnyit..." Pojalla ei juuri muuta arvoa ollut kuin nimessä - Arvo Myllymäki.

"En palaa milloinkaan Kuortaneelle tämän päivän jälkeen", sanoo emeritus professori Arvo Myllymäki dokumentissa, jonka TV1 sunnuntai-iltana näytti. Matka isän luo / Areena

"Isä on löytynyt. Elävänä", tuli viesti marraskuussa 1977. Isä löytyi Siperiasta Liinamaan, Kekkosen, Sorsan, Stepanovin avulla.

"Isä on vapaa matkustamaan koska tahansa", tuli puhelu seuraavan vuoden huhtikuussa suurlähettiläs Stepanovilta.

"Arvo oma lapseni, minä olen tullut sinun elämääsi", kuului jo juhannuksena vastaanottajan sivulta huokaus Helsingin rautatieasemalla. Isä oli astunut Tolstoi-junasta ennen kuin poika tajusikaan. Isä oli tunnistanut poikansa satojen ihmisten joukosta. Arvo oli saanut yhteyden isään vuosikymmenten jälkeen.

Vaikuttava ohjelma.

Heti kun päästään yksilötasolle, tunteet myllertävät omilla boforeillaan. Saavat melko rauhassa uutisissa World Trade Centerit romahdella, amerikkalaiset putoilla ikkunoista, Lontoon metrot, Moskovan teatterit terroristien käsissä täristä. Massaa siinä vain murskataan.

Mutta poimipa yksilö joukosta!

Monesti on niin merkillistä noiden lukemisten ja katsomisten kanssa, miten ne kohtaavat, tai miten ne olisivat yhtä hyvin voineet jäädä kohtaamatta. On tässä henkilökohtaisesti kiivetty noihin torneihin New Yorkissa, Lontoon junissa jyskytelty ja Moskovan teattereita koluttu, sun muut taatelit tallattu, koettu, liikuttu - vaan ei liikututtu.

Riitasensuosta ei kuultukaan, vaikka melkein vieressä sijaitsee, tv-mastokin näkyvissä tänne kumpujen takaa.

Sitten Pakarisen Reijo, koulukämppis ja lapsuuden ystävä, lähettää toimittamansa kirjan Ihmisiä ja elämää Kerimäellä sotien jälkeen, ja eikä aikaakaan niin television dokumentti Matka isän luo pistäytyy samalla suolla, siis tuossa nurkan takana, niin johan selviää Riitasensuon sotavankileiri.

Vaiettuja häpeän hetkiä ovat, siksi näistä niin vähän puhuttu ja näytetty.

Sotavankien lapsia on parikolmesataa, Arvo Myllymäki antaa heille kasvot.

Katselkaa ja kuunnelkaa, tiedä vielä vaikka oppisimme olemaan ihmisiksi.

                                                           linkki: Riitasensuon kurileirikartta

Arvo Myllymäen isä, Mihail Kutserenko, kävi puolisonsa ja pojantyttärensä kanssa Riitasensuolla vuonna 1999. Lehtihaastattelussa hän kertoi mm. siitä, millaista elämä sotavankileirillä oli:

 " - Täällä tehtiin alusta lähtien selväksi, mitä karkaajalle tapahtuu. Työkseen hän joutui kaivamaan noin neljä metriä leveää yli suon johtavaa ojaa pikkukengissä, talvellakin. - Herätys tapahtui kesällä aamuviideltä, töissä oltiin 6.30-17.00, talvella tuntia myöhemmin. Ruokana oli kuppi teetä, kaksi palaa sokeria, 400 grammaa leipää. Lämmin ruoka oli yleensä kaalikeittoa, joskus paleltuneita perunoita. Kahdensadan neliömetrin parakissa nukkui enimmillään kolmesataa miestä kovalla lattialla."  Reijo Pakarinen, toim. Kirja-Pakari 2010: "Ihmisiä ja elämää Kerimäellä sotien jälkeen - ja vähän ennenkin    

Ensimmäiset 100 sotavankia saapuivat Riitasensuolle jo syksyllä 1941, ja heidät majoitettiin suon lähellä sijainneeseen Raateahon taloon. Sotavankien määrän kasvaessa oli kuitenkin rakennettava tavallinen sotavankileiri. Riitasensuon vankileirillä oli enimmillään 500 sotavankia. 

Riitasensuon vankileiristä Heikki Luoma on kirjoitttanut romaanin Surman suo 



Divarista

Kaupunkireissut poikivat kaikenlaista päiväelämästä poikkeavaa,
kuten
silmälasien hankintaa
parturissa ja elokuvissa istumista,
haukkumisten vastaanottamista,
himoshoppailuakin!

Näe jossakin kirjankansi! Se on menoa se!
Divariin,  divariin, eikö niin ... eikös jokin humppa niin mene?

Joel Lehtos-kauden riehuessa, kiinni kuin limppuun jos jotain Joelista hamuttavissa:

• Rai Jakkerintytär - romaani uskollisesta. Otava 1927
• Kerran kesällä Otava 1917 ( Homo novus tai ei mitään uutta auringon alla s.o. Kerran kesällä maamansikoita hunajassa ja kermassa Könöliinien pöydässä; niille, joita makeus äitelöi, antaa Muttinen, joka ei tahdo naimisiin, koska pelkää olemattoman poikansa joutuvan sotaan, härkää ja pippurijuurta, ynnä kertomus signor Falcosta ja Bongmanin taisteluista Holoferneksen kanssa, tehnyt Joel Lehtonen, kuin myös erinäisistä muistakin narreista tavallisten porvareitten ja moukkain seassa, pikkukaupungissa Anno MCMXIII)
• Sirkus ja pyhimys - romaani vanhaan tyyliin. Otava 1927
• Putkinotkon herra  Kirjeitä 1907-1920, toimittanut Pekka Tarkka. Otava 1969

Alkuperäisinä Sirkus ja pyhimys 18 € sekä Rai 8 €.

Putkinotkon herra vaikuttaisi herkulta näin ekspressionismin kannattajan silmin katsottuna: Joel on puristanut kaiken itsestään kirjeissään rakastetulleen ja vihaamalleen Sylvia Avellanille, joka säilytti kirjeet, vaikka Joel vaatimalla vaati niiden tuhoamista, ja kun Sylvia ei tuhonnut se tuhosi osittain Joelin loppuelämän.

to   -18  7/364 km/€

Anna Karenina kulisseissa

Elokuvat eivät alaani ole, näytelmät sitä enemmän.

Entä nyt kun teatteriesitys on elokuvaksi tehty, kuten

 

 ?

 

Siinäpä sitä nikottelemista.

 

Hyvä se oli.

Kyllä sen herpaantumatta katsoi, sen reilun kaksituntisen uppoutui hienoilla toppastuoleilla hienoon rakkaustarinaan hienossa monen näyttämön elokuvateatteri-Tapiossa.

 

Voi tosin olla: se joka ei Tolstoin kirjaa lukenut ole eikä aikaisempia filmejä katsonut, saattaa olla muutamaa vastausta vailla. Luulenpa että joku aivan ulalla on esityksen jälkeen.

 

Elokuva näet näytellään näyttämöllä, ulkokohtauksia ei juuri ole; junakin suurimman osan ajasta on valkoiseksi pakkaskuorrutettu leikkijuna!

 

Anna Karenina o-on mukiinmenevä Anna Karenina, samoin Vronski on Vronski. Vanhemmiten ajateltuna vähän höpäkköjä: - Onko rakkaus todella noin valtava voima? kysyttää ja vakaa vastaus tulee heti perään: - Kyllä se on.

Sille voimalle ei ole vastaanpotkiutumista. Libido vie.

 

Parhaiten osastaan selvisi Anna Kareninan (Keira Knightley)  aviomies Aleksei Aleksandrovitš, Jude Law. Vaikka ammattilaisen mielestä hän oli kaikkein huonoin: 

"Vain Annan aviomiehen roolia vakavasti mutta vaisusti vetävä Jude Law tuntuu välillä olevan kuin aivan toisessa elokuvassa." Pertti Avola HS 10.1.2013  

 

Makuasioissa ja mutunäkemyksissä olemme kaikki ammattilaisia, oman itsemme asiantuntijoita! 

Amen.

Anna Karenina

Anna Karenina (2012)

Lajityyppi: Draama

Levittäjä: Finnkinon teatterilevitys

Ohjaaja: Joe Wright

Pääosissa: Keira Knightley, Jude Law, Aaron Johnson, Alicia Vikander, Matthew Macfadyen, Kelly Macdonald, Emily Watson

Ensi-ilta: 11.1.2013

Kesto: 2h 10 min
Ikäraja: 12

 

 

  



 

 ke  -14  12/357 km/€ 

Rillit 19 €

Space Savers on sen verran hieno nimi, ettei sinne usein osu jo senkään takia kun ei kieli käänny. Viisi vuotta sitten viimeksi kävin ja hyvät lukulasit, sellaiset pöllömalliset, sainkin hintaan 9 € kaikkine tarkastuksineen.

Nyt tekivät kympin kalliimman tarjouksen kaikkine optikkoineen niin pitihän siellä piipahtaa ja pois korjata saalis: 19 € hyvistä rilleistä on minusta oivallinen hinta. Unkarissa kuuluvat valmistavan ja viikon kahden päästä on silmille ripustettavissa.

Vaan kyllä uljaimmat ostokset tein kaupungin kahdesta divarista: toisesta kolmet ja toisesta yhdet joellehtoset!

 

 ti -7  10/345 km/€

Raflaava otsikko moninkertaistaa lukijam.

Normaalisti täällä poikkeaa 1 tai 2, eilen kymmenkertaisesti! Mistä en ilahtunut ollut, koska haluan pysytellä kuusen juurella sadetta pitämässä, enkä halua kastua; muutama pisara ei haittaa.

Uhallani vain kokeilin käyttämällä makaaberiinkin vivahtavaa otsikkoa. Leikkimieltäkin siis meikäläisessä!
Mutta asiaan, eli päivän rientoihin:

• aamupäivä lukemista ja julkisemman blogin kirjoittamista, jossa täytyy olla hivenen tarkempi kuin tässä, muttei kuitenkaan niin tarkka kuin painetussa sanassa: aivan ihmettelin miten järkevästi olin viitsinyt pakon edessä kirjoittaa kun Leskovin Lumotun vaeltajan alkulehden liitteestä löysin vanhan kirjakritiikkini, joka oli aikoinaan Karjalaisessa julkaistu. Pakon edessä? Niin, silloin puolenkymmentä vuotta toimittelin ahkerasti kirjallisuusarvosteluja Väisäsen Ritulle.
• iltapäivällä päiväannos hiihtoa, matkaksi laskin kartalta 12,4 km ja hehtaareita lenkin sisälle jäi reilut 340 eli vähemmän kuin isäni kodissa! Kaikkine puketumispuuhineen touhu lohkaisee päivästä kolmisen tuntia; itse suoritus puolitoista.
• iltasella telkkua, ristikkoa, tietokonetta: lentopalloa, päivän-Vartiaista, Haglundia, joka edelleen tuntuu kaikkea muuta kuin puolustusministeriltä.
• yötä vasten päivän herkku eli raukea lukuhetki ennen vaipumista sinne mistä on tullut. Tänään Suomen Kuvalehteä, sattuneesta syystä, eli siitä toisesta blogista johtuen, vaan sitten jo Lehtosen Munkki-kammioon, Tarkan Lehtos-elämäkerta kakkoseen, ja  Arvo Myllymäen, sen sotavangin pojan romaaniin Vihan ja rakkauden päivät. Viimeinkin kirja alkaa napata mukaansa, vaikka se suht kömpelöä onkin, vaan  taustan ja syvän tunteen kun tietää niin mielellään mukana pysyy. Modenin Metsuri-sanan käyttäminen sodan aikana vähän älsyttelee.

Viimeinen merkintä

ti -9 13/300 km/€  8.1.2013

Tai siis viimei s i n  merkintä on tiistailta - ja nyt jo sunnuntai! Kamala miten aika menee menojaan, tahdo oikein hiihtäenkään vauhdissa pysyä, jos vähänkin muita menoja.

14+9/323  km  kuuluu nyt ajantasainen hiihto- ja rahamerkintä; johan tuollakin euromäärällä ulkomaiden puolelle pääsisi, muttei enää niin halvalla kuin vielä vuosi kaksi sitten jolloin matkantarjoajia oli enemmän: Hispaniaa sun muuta Almatouria. Parilla sadalla peruutuspaikka irtosi helposti; nyt kun matkaa tarjoavat vain muutamat entiset jäljelle jääneet - Aurinkomatkat, Tjäreborg, Finnmatkat -, on matkustaminen paljon tyyriimpää.

Jotain halpaa sentään: junamatka Joensuu-Helsinki-Joensuu maksoi 3 €! Kun sen tilasi VR:n joulukalenterista, siis ennen joulua. Se tuli nyt tauon aikana käytettyä, ei aivan käytetyksi, koska typistimme matkan Lappeenrantaan ulottuvaksi, missä nautimme näytelmäiltasen kulttuurinälkäämme.

Melkoinen spektaakkeli se iltanen olikin, se Myrskyluodon Maija. 

 



14+9/323 km

Parturissa

Puolenkymmentä vuotta olikin edellisestä käynnistä hurahtanut ja sekin tapahtui ulkomailla jossain Kultahietikolla muutamalla eurosella. Jossain jos pitää säästää niin haivenissa. Sen verran luottoa pitää sentään kotiparturin taitoihin olla - jokin hyöty siipastakin!

Kaupunkiin oli tullut uusi parturiketju: 'vain miehille ja aikaa varaamatta' -liukuhihna.
Sillä ehdolla menin jos toinen maksaa. Ja toinen maksoi.
17 euroa se teki pesuineen kupongin kanssa; ilman kuponkia olisi ollut kympin kalliimpi.
Toinen kun maksoi niin ei tarvinnut kaikkia kyniä, vaan kevyesti sipaisten se toimenpide läpi vietiin.

Satasella olisi saanut ostaa sitten semmoisen kortin jolla vaikka joka päivä saisi parturissa käydä päänsä lippaamassa ja parrankin ajaisivat muutaman kerran ja mikä tärkeintä: saisi ohittaa toiset jonossa. Toukokuulle olisi voimassa ollut.
Se jäi ostamatta: ymmärrätte kun parturissakäyntihistorian nyt tiedätte.

"Harvennetaan", "Haudutetaan", "Kuorrutetaan" vai senkö hittohan se termi oli kun se tyttö sanoi tekevänsä kun olin ilmituonut toivomukseni, jotta päältä lyhyeksi ja sivulta pitkäksi. Tyttö sanoi että jos päältä ottaa lyhyeksi, nousee tukka pystyyn ja se ei hyvältä näytä.

Niinpä se sitten kevensi ja ohensi päältä saksilla napsutellen ja sivut surrasi koneella ja jätti osin korvan päälle.

Ihan hyvä siitä tuli, vaikka itse toimenpiteen aikana ilman silmälaseja en erottanut kenen kuva siellä peilissä istui.

Ihan kivaa seuraa se parturityttö oli vaan vähän kuitenkin kaihersi kun hiihtämättä jäi tämä suvikelinen päivä: hetihän olisi mennyt kampaus sekaisin!

Suksien voiteleminen on helppoa

Talven tavoitteesta, tuhannesta hiihtokilometristä, kolme ensimmäistä satasta nyt hyvissä ajoin täynnä ja eletään vasta tammikuun alkupuolta! Monesti tässä vaiheessa lumitilanteen, ei kehtaamistilanteen, takia koossa on tuskin sataa kilometriä.

Eli matkakassa karttunut euro/kilsakisailussa mukavasti: pian on Islannin-matkarahat koossa: enää 700 ihanaa kevättä kohti yhä loistavampaa luistavampaa kilsaa lykittävänä!

Jos joku ei hiihdä sen takia ettei osaa voidella niin se on huono syy. Suksien voiteleminen on helppo juttu, jos ei kuuntele asiantuntijoita.
Kas tässä yksinkertainen neuvo: PURKKI on PITOvoidetta. Muuta ei tarvita.

Töpötellään ORANSSINväristä = porkkanaa voidetta monojen alueelle suksen pohjaan!

Ei muuta. Voitelu vie aikaa vain parikymmentä sekuntia.

Lähdetään hiihtämään.
Niin minä sen teen enkä kuuntele hiihtoniiloja; kai tässä jonkinlainen asiantuntija olen itsekin koska tonnin talvessa pyrin hiihtelemään.

On minulla kalliit itsevoitelevatkin ja hyvät nekin ovat.
Mutta kirpputorilta kolmella eurolla ostetut karhut ajavat asiansa yhtä hyvin.

ti  -9  13/300 km/€