Niin ne suunnitelmat muuttuvat

Nopeasti, vaikkei kännykkääkään ole, tärkeä henkilökohtainen tieto tavoittaa kohteensa. Tuli juuri tieto etelämpää, että velipoika, perheetön, on saanut aivoinfarktin.

Siinäpä sitä selvittelemistä - päiviksi:













ps
voi olla että ennen uusinta tietoa tämäkin, Onni, olisi jäänyt julkitulematta.

Suunnitelmissa

Eiliseen viitaten: jopas Karjalaisen selailu sattui kohdalleen.

Me korventakaiset - tai kehäkolmosen niin kuin mediaseksikkäämpi! termi kuuluu kuuluvan - saamme halutessamme tietoa suuren kulttuurinystävän, sen Laakkosen, omistaman lehden kautta, pysymme ajantasalla - loitolla? -  kaukaisemmistakin tapahtumista.

Jokohan tuonne, silti, saisi itsensä kammetuksi tulevana suvena, sen verran kiinnostavalta Volter Kilpi -viikon ohjelma (16.7.-20.7.) vaikuttaa.

Vaikka onhan Päätalo-viikkokin (30.6.-6.7.) vielä kokematta, mistä edelleen harmitus kun ei silloin Kallen eläessä mennyksi tullut - olisi itsensä Mestarin kouraa saanut puristaa!

lukuvinkki:

helmi = 9½

Jäljellä   H: 468 km, KK: 196 s

 

 

 

 

Kosinta kirjeitse

Volter & Hilja  X

ed. IX

Kaikki yhden kortin varaan? Masentavaa ilman Sinua, tarpeetonta koko elo.
Vuoden päivät on tunnettu, mies on jo 31 ja nainen 21. Korkea aika toimia ja saada haluamansa.
Mutta suostuuko Hilja Volterille?
Saako levoton onni tyyneyden?

On pakko lainata suorat sanat vailla omaa tulkintaa, no korkeintaan alleviivaukset ja mustennokset ja pätkimiset ovat minun:

22.4.1906 

"Hilja!

---
Katsos, minä olen joka hetki valmis astumaan koko elämäkseni sinun rinnallesi. Olen täysin selvillä sydämestäni, ja tunnen itsessäni tahdon ja voiman omistaa koko olentoni sinulle.
Koko elämäni onni olisi siinä.
 
Sinä hetkenä, kun sinä tunnet itsessäsi sitä samaa, voit sinä luottamuksella liittää kätesi käteeni, ja siitä hetkestä on meidän kummankin elämä ratkaistu. Siitä hetkestä asti on meidän kamppailtava siitä, että koko elämämme ajan kestäisi rinnassamme hyvyys ja lempeä anteeksianto ja syvä rohkaiseva ja lohduttava ymmärtämys tointoisistamme kohtaan.
Uskallatko tähän kamppailuun astua?
---
... niin silloin olet tästä hetkestä asti minun sydämeni edessä minun morsiameni ja puolisoni, ja joka hetki olen minä silloin rukoileva, että syvä uskollisuus on koko elämäni ajan elävä sielussani sinua kohtaan, ja kaikki mitä minä sielussani hyvää tuntea jaksan, sen sinulle tahdon antaa, ja sinun elämäsi huojennukseksi koko sieluni omistaa. ...
---
Hilja, mitä vastaat tähän vakavimpaan ja meidän kahden elämälle syvimpään kysymykseen, minkä voin tehdä.
Minä olen valinnut sinut, voitko sinäkin valita minut?"

 

Utopiaa! huudahtelette, hyväkkäät.
En minä.

Jäämme jännityksellä odottamaan Hiljan mieltä.

V&H XI



 

Sotavanki vangitsi tv:n ääreen

Ma-ilta. Ei mitään tekemistä. Urheilutarjontakin maanantaisin, maksukanavista huolimatta, uusintaa. Seluuttaa.

Naps!
MTV Max

• TALVISOTA Sodan arvet 10.03.2014 klo 19:30 - 20:00
• Jakso: Neljä kertomusta helvetistä Kesto: 00:30 Jatkosodan aikana Neuvostoliiton sotavangeiksi joutui yli 4000 suomalaista. Heistä vain puolet palasi, hekin huonossa kunnossa. Dokumentti kertoo neljän tähän asti vaienneen suomalaisvangin kohtalon piikkilankojen takaa. Tuottaja/toimittaja: Juha Muurinen.

Imaisee mukaan välittömästi lieksalaisen sotavangin, Esko Boxbergin, kertoessa julmuuksista joita vuosikausien ajan sotavankeudessa joutui kokemaan, pienimmästä päästä paskapyykin pesua jouluna läpi yön: rangaistuksena kun saksalainen sotavanki oli aloittanut kielloista huolimatta Stille Nachtin ja toisten siihen yhdyttyä.

Tietenkään en asiaa jätä tähän vaan aloitan taustoittaa: Mikä mies?

 Suru urheiluttomasta tv-illasta on pois pyyhkäisty.

  Neljä kertomusta helvetistä   

Vahva dokumentti, jossa neljä jatkosodassa neuvostoliittolaisten sotavangeiksi joutunutta miestä muistelee ankaria kohtaloitaan. Dokumentin keskushenkilö on Esko Boxberg, joka joutui alastomana vangiksi ja useiden päivien raa'an kidutuksen kohteeksi. Useiden vankileirien kautta hänen tiensä johti pahamaineisiin lyijykaivoksiin. Hänet vapautettiin vasta puolitoista vuotta sodan päättymisen jälkeen viiden vankeusvuoden jälkeen.

Kiinnostaa, kiinnostaa: Arvo Myllymäen kirja Sotavangin poika ja sitä edeltävä tv-dokumentti Matka isän luo käyvät yhä usein päässä pyörähtämässä. Myös kirja Kurileiri. Samoin Ville Virtanen.

Jos eivät olleet häävit olot venäläisillä sotavangeilla Suomessa, niin kahta kurjemmat ne ovat olleet suomalaisilla vangeilla Neuvostoliitossa. Esko Boxbergilla ei koko aikana ollut toivoakaan palauttamisesta, sillä 'eihän ollut mahdollista että ne tästä kurjuudesta laskisivat kenellekään kertomaan'.

Mutta niin vain vuosien jälkeen vapautus koitti, ja elämä jatkui aina yhdeksäänkymmeneen ikävuoteen asti.

Esko Boxberg 1915-2005

ps

Eskon elämässä vain kerran onni petti: http://www.pkreservi.fi/lehti/Lehti10/sivu_5.pdf



Tänään käynnistän moottorisahan

Nousna viikolla, sanotaan seuraavasta viikosta, jolloin teen sitä ja tätä. Nyt se on, aamumaanantai.

Mielettömästi olisi kerrottavissa vaikuttavasta kirjallisuudesta, jota käteen työntyi viimekin viikolla - juurikin niin, oigeesti? niin kuin nuoriso sen nykyisin hönkäisee -  vaan antaapa niiden hautua, Nellyjen olla: eiköhän ne joskus rivien välistä pilkahtele.

Pian päräytän moottorisahan käyntiin, kaiken uhalla, ja pistän varhaiset kevättintit hiljaisiksi naapurin-Kartsan metsässä. Eli lähdemme harjoittamaan moton sotkemaa jälkiraivausta tulevan talven lämpimiksi.

Kolmena päivänä männä viikolla tyydyimme pokasahaan ja kassaraan, nyt on aika järeämpien pelien, sillä oksakasat on pöyhitty, hampaat kireinä omin kourin kiskottu paksummat, alimmatkin oksat metsäkoneen suoltamista kasoista.
Järeämpien ja järeämpien: pikkuinen dolmar pääsee puremaan teräänsä kaksi kertaa lihavampia koivupölkkyjä, jotka jäivät moton kynsissä yli määrämittaisten tukkien.
Tukehtuu doltsu?
No, siinäpähän nähdään.

Vaan on se koko tuholainen, kärpänen norsun korvassa tuo vehje!
Melkein toivoo ettei käynnistyisi, vaan jos ei, niin sitten se myrkyn vasta lykkää.
Plussaa on jo neljä celsiusta, tuulta kohtalaisesti.

Tämän verran syvempää tähän sentään ujuttelen, vaikka tuolta vuoden 1966 nobelisti Sachsilta
Aila Meriluodon kömpelön - vois Viita kääntyä hautasessaan - käännöksen kautta palanen runosta
Marionettitaiteilija (K. G.):

Hymyn ja itkun kaksosparia suotta

vangita yritti rakkauden nuotta.

Jäljellä   H: 468 km, KK: 208 s

Jostakin syystä

Olen ihastunut tähän, alempaan, tauluun.

 

Tuossa yllä se on vähän kokonaisempana, toki vinossa, ja siinä mielessä huonompana ettei takana, vaikka kuinka napsauttaisi kuvaa suuremmaksi, näy niitä ihania Pietarin taloja, jotka Fontankankin kanavaa reunustavat.

Tai:
Se mikään taulu ole, vaan sillan kaide, sillan kaiteen osa. Vihertävä olisi oikea väri, mutta harmaanakin kelvollinen.
Siinä Pietarin rautaiset pimut Nevski prospektin liikennettä tarkkailevat.

On polvistuttava maahan, jalkakäytävälle, jotta niitä voi lähestyä ja edes tämän tasoisen kuvan saa napatuksi. Naisten edessä polvistuminen on vaikeaa - ei ei siksi! herra siunatkoon! - vaan koska tuhannet ihmiset ovat koko ajan tallaamassa prospektia pitkin ja kävelemässä ylitsesi.

Silta on kuuluisa Anitškovin silta, sen toki tiedän; ja kaikki kyllä huomaavat sen Peter Clodt von Jürgensburgin hakkaamat hevospatsaat, mutta vasta kotona saan tietää että muutkin kynämiehet, heh!, ovat sen kaiteet huomanneet, WP:

"As well as its four famous horse sculptures (1849–50), the bridge has some of the most celebrated ornate iron railings in Saint Petersburg. The structure is mentioned in the works of Pushkin, Gogol, and Dostoevsky." 

Olen otettu.
Näinköhän sittenkin minussa, pikkugogolissa, on estetiikan tajua, esteettistä elämyksellisyyttä yhä ripaus jäljellä.

Naistenpäivän kunniaksi myös vielä jykevämpi, mutta vähemmän siro otos noista ihanista kaitei  naisista.

Onnittelen.
t.
http://www.city.fi/profiilit/hikkaj

 

Jäljellä   H: 484 km, KK: 210 s

Käräjille tästä

Tänään velvollisuudet kutsuvat. Päivä yhteiskunnalle silloin tällöin on kansalaisvelvollisuus.
Sukset on heitettävä nurkkaan, hiihtopuku vaihtuu räätälipuvuksi. Jonkun sukset ovat menneet ristiin joidenkuiden toisten kanssa.

Pitäisi löytyä oikeus.

Mistään immateriaalioikeusasiasta ei nyt ole kysymys vaan ihan kunnon materiaalista: on tehty tehdaskauppoja ja tehty konkurssi ja varoja lienee käytetty väärin.
Syyttäjän mukaan tehty rikos:
TÖRKEÄ VELALLISEN EPÄREHELLISYYS

Seurauskannanotto: Yli 1 vuoden pituinen vankeusrangaistus, joka voinee olla ehdollinen (enint. 2 vuotta).

Saas nähdä miten vastaajan käy, juttu on jatketta tammikuulta.

On palattu Nevskiltä, on

 

 Fontanka-kanava alla - Nevski prospekt jatkuu 
Anitškovin silta ylittyy hepoisella

 

Pari tuntia kassaran ja kaarisahan kanssa naapurin metsässä rankojen kimpussa touhutessa kummasti rauhoittaa Matkamiestä.
Puolikuolleena paita hiestä märkänä kun nouset Parempasi kanssa hiiskumattomassa luonnon rauhassa Pirtinmäkeä ylös, niin jo nousee visainen kysymys esitettäväksi:

- Kumpikohan muuten selveviäis paremmin ja noppeemmin uusiin olosuhteisiin tottus: Nevskin kävelijä tänne vaiko täkäläinen sinne Nevskille olloutus?

- No ei se ainakaan moottorisahaa sais käyntiin.

- Vaan eläpä hättäile, huomiseks saha kuntoutetaan. Ja se hörähtää!

Hiiskuihan se luonnonrauha! Vaan asetettu kysymys jää yhä vastausta vaille.

On palattu.
Luonto on rankaissut: liki lumettomana metsät mannut. Ja talven hiihtoja vielä jäljellä viisisataa, siihen tonniin! Sekin murhe tähän kun yöllä jo valvotti Ukraina ja tuo muuan pätkä.

Siitäkös sukeutuu taas kysymyksen tapainen ihmetys aamukahville:

- Olis se ollu helepompaa ennen tätä informaatioaikaa, vaikka elää kivi-, pronssi- taikka rautakaudella: Ei harmainta aavistusta mitä Uralille kuuluu, miten Mustanmeren laineet lyövät.

- Otatko puuroon voisilimän vai marmelaatia?

Palattu on.

Pietarin pimut kanavan kaiteella

Jäljellä   H: 500! km, KK: 213 s

Pois pian sotaa käyvästä maasta

Otsikko on kahdesti laukeava, tarkoituksella.

Muutama tunti tästä on, kun naapurimaa jätettiin.
Pietarissa KHL:n uroot taistelivat asemistaan, puolustivat alueitaan ja hyökkäsivät tilaa saadakseen. Kaupungin oma ylpeys SKA kävi leikkisotaa vastustaja Kazanin kanssa  tosissaan; molempia joukkueita johti, edestä, suomalainen!
Toista Jukka Jalonen, toista Ari Selin Raimo Helmisen kanssa.
Marskin jalanjäljillä vieraassa maassa?

Viipurissa oli melkoisesti savua Torkkelin puiston laidalla liki Pyöreää tornia ja kuten tuolla neljännessä kommentissa vielä leikilläni arvelin: kunhan eivät kehnot olisi erehtyneet suunnasta matkalla Ukrainaan. Ja tässä väänsimme Rydmanin Karin kanssa miekkoja (tyttö)kouluiksi.

Lapset torilla pomppulinnoissaan iloitsivat aikuisten kanssa.
Miten muurin suojassa omassa linnassaan pompottelevat putin pojat, miten voimamiehet palikoitaan siirrellevät?

Laajassa maassa ei sana salamana aina liiku.
Isossa maassa, suuressa valtakunnassa saattaa tapahtua niin monenlaista yhdessä päivässä ja yhdessä yössä.

Hyvää yötä!

Jäljellä   H: 500! km, KK: 217 s

Tuntematon hiihtäjä

Paloaukealla, sillä Väinö Linnan Tuntemattomalla, hiihtelee Vanha Mies ja kiroaa; ei nyt sentään yhtä karskista kuin Linnan sotilaat, pois se meistä: entinen opettaja sentään. Puhdas Suu. Hiihtää sulkeiskenttää ja noituu.

Että tämmöiseksi ovat typistäneet uljaan kentän!
Tykistön lakkauttaneet ja kasarmista koulun valaneet. Alakoulun. Tykin ovat kuljettaneet piiloon kentältä, missä Vanha Mieskin aikoinaan alistettiin komennoin isänmaan palvelukseen ja missä VM itse nuorna karjahteli TaaKSE POIIStujaan uusille isänmaan astujille. Miesten koulussa.

Nyt alakoulu samalla paikalla, samassa rakennuksessa.
 - Hävytöntä! älähtää VM rinkiä kiertäessään. Murahtelee alennustilalle, historian halventamiselle, perspektiivin puutteelle, niille Haglundeille ja Enestameille.
Kiertää, kiertää, suksilla ympyrää kiertää, kunnes huomaa viimein tykkihallin verkkoaidan takaa.

"Näytän itse itseäni komentaen", määräsi yliluutnantti Spåre ryhmänjohtajien koulutuksen aloitussanat, juohtuu mieleen, "ja siitä jatkatte liikkeen mukaan!" 

Niin se meni. Upposi koiruus. VM alkaa sulaa, hymähtää, muistaa oman vuoronsa ja opastuksensa ja repeävän riemun:

 - Toimitte mallini mukaan! Näytän ensin itse itseäni komentaen. Oletteko valmiit? Seuratkaa tarkoin liikkeen etenemistä. Än yy tee nyt: - KATse oikeaan päIN!

Sitten vinkuivat hippulat!
Eipä pitänyt yliluutnantinkaan pokka, vaan pärähti nauruun Carl-Erik, kuten koko konkkaronkka. Sitä mentiin eikä meinattu tykkihallia ympäri ulkopuolelta kerien ja kiertäen.

Pehmenee, pehmenee Vanha Mies väsyessään ja - ilossaan: pian täyttyy viissatanen tältä talvelta, kunhan vielä takaisin Pärnälle vähässä lumessa kaluaa. Tuumaa jo vaimolleen, joka perästä hiihtää, koko ajan hiihtänyt on, ja joka monet paaruamiset ja sulamiset on kestänyt:

- Toisaalta eikös tämä jalompaa? Gladios suos in aratra. Koulu kasarmin paikalle. Sivistys sanonko mä minkä! Tai kai se Pentti H on jo sanonut ja - kärsinyt.

 Jäljellä   H: 500! km, KK: 217 s

Luki sen, ei siinä mittää

Omakustanne on omakustanne myös kriitikolle. Isoilta ja suurilta kustantamoilta voi pyytää huoletta vapaakappaleen, se ei niitä hetkauta puoleen eikä toiseen.
Omakustanteiden kanssa on toisin.
Mielellään heittää sen kympin kaksi kannustukseksi ja kustannusten peitoksi.

Antin ahvenen luona kesällä kerran istahti herrasmiehen oloinen mies laatikkolaukkunsa kanssa viereen ja niidennäiden jälkeen kääntyi juttu Ukriin.

- Joo tunnen toki, ainaisjäsen olen, vastailin.

- Mulla ois tämmönen tekele kaupan.

- Mielelläni toki silmäilen, sanoin.

- Piti mennä asikirjojen teko kurssille, mutta tuli vain yksi osanottaja niin ohjasivat luovan kirjoittajan kurssille.

- Sepäs sattui kaukaa, päivittelin.

- Tää kertoo liikemaailmasta, mafiasta ja ...

- Eläpä kerro niin ei tuu ennakkoluuloja, kielsin.

Oli tekijä selvästi yllättynyt kun aloin kaivaa lompakkoa näin vähillä puheilla.
Maksoin ja sen jälkeen puhuttiin aivan muusta: politiikasta ja Kotkasta ja ammattiyhdistystoiminnasta ja eri mieltä olemisesta ja huomaamatta jättämisestä, ja kaikesta muustakin olisi puhuttu vaan kun tuli aika jomman kumman poistua.

Tässä tämä nyt on puhk'luettuna siivet levällään:

Raimo Tyyskä Kotkan poikii Omakustanne 2013. 108 s.

Heinäkuuta se oli kun ostin, nyt helmikuu lopuillaan. Puolisen vuotta Kilpien, Salamoiden, Haanpäiden, Pällijeffien, Koivukarien, Lehtosten ohessa edetty sivu kaksi aina tarpeen tullen. Rikkana rokassa, mausteena sopassa. Iloittu jos ihmeteltykin että niin monet tohtivat astua joukkoon mukaan lusikoimaan.

Ihan luettavan kirjan tekijä on kirjoittanut, nopeatempoisen: siinä ei kauan kutkatella kun siirrytään ajassa ja paikassa toiseen hetkeen ja toiseen paikkaan. Norjalainen perustaa Joensuun lähelle villapaitakutomoa, Pietarissa bisnes pyörii jo ennestään. Kiristykseksi luiskahtaa, tietäähän nuo velivenäläiset ja baltit, niille kun vielä jalokiven erehtyy näyttämään.

Kyllä sen luki.

Jäljellä   H: 500! km, KK: 219 s

PS
Ks. myös toinen pienen piirin kirja 

Siveys ennen kaikkea

Antti Hyryn ja Volter Kilven seuraan kun lyöttäytyy, laskeutuu pyhäinen rauha tupaan. Aina.

--- "Aikuiset joivat kahvia ja minä ja Vilho saimme nisupalat kumpikin. Jos sotkisi kahviin niin tulisi hyvää  mietin. Nisu oli tuoretta, valkeaa ja pehmeää ja maistui vähän hiivalta. Eino porisi koko ajan Alpon kanssa ja Alpo kaikkien kanssa." ---

 

Alakoulua kannattaa käydä perusteellisesti vaikka koko ikänsä - mitä sinne ylemmille asteille siirtymään kun kaikki herkkyys on täällä, tässä ja nyt.

Kirkolle kannattaa kävellä koko ikänsä - ei se muu maailma sen kummempaa tarjoa.

--- "Eihän Juha erinomaisempaa ääntä ja elämänpuhinaa pitänyt kankaretta astuessaan, senverran vain ähisi kylkipielissään, että lähivierillä kävijä jo kuulemilta ymmärsi talviparselitakin harmaaverkkaisissaan olevan tukevaa vaatetta miehen hartioilla näin suvipaahteissa, jolloin taivas sinensuliltaan valoi hellettä kuin vesikupin katamilta kenen hyvänsä ylle ja rynnäspinnoille..." --- 

Milloin rauhoittua haluaa: tuossa läntiset lääkkeet tarjona, aitosuomalaiset.
Itäsuomalainen siinä rauhassa tosin aluksi ihmeissään raikuli-Simpauttajan jäljiltä joutuu säkyilemään. Mutta nopeasti talttuu.
Sen verran Volteria kunnioitan lainauksenpätkässäkin, etten katamilta-sanastakaan uskalla vokaalia pidentää, vaikka mieli tekisi: josko siinä sittenkin olisi painovirhevirhe?

Ai että hyvää mielelle valaa näitä kirjoja kerrata! Siinä on aivan eri luokassa omien jälkien jälkeen, ja monien muidenkin.

Ja mikä mukavinta, ei tarvitse selittää kenellekään,  m i k s  kandee tarttuu pyydykseen; kuitenkin halu ohjata oikeaan syvällä sielussa yhä jylläämässä - se opettajuus, se opettajuus!
Nappaa siis vaan valmiit arvostelut Google-herralta, niin kaikki näkevät syyn. Itsehän korkeintaan vilkaisen, ovatko kriitikkoraukat oikeilla jäljillä vaiko vain harhaisina haihattelevat ...

Lisäbonuksena
vielä Antissa ja Volterissa tämä:

 

Hyryn ja Kilven seurassa ei tarvitse hipsutella varpaisillaan.
Ei niin kuin elokuvien kanssa, kun koulussaviikoittaista elokuvatuntia mukuliaissa pidimme ja näytimme muutakin kuin Pekkaa ja Pätkää, mutta emme aina etukäteen jaksaneet tarkastaa ja tarkistaa, miten rohkeita kohtauksia kenties tuleman piti. Siinä jännityksessä sitten koko ajan toinen ope kaukosäädintä hypelöi valmiina painamaan sensuurinappulaa, toinen valmiina töpseliä irrottamaan, josko toistensa kimppuun yhenäkin syöksyisivät ruudun takana - hyvässä tai pahassa.

Ja monestihan kollega tuumailikin, miten hankala tilanne joskus iltaisin kotona pienen lapsen kanssa oli kun heti Pikkukakkosen jälkeen, jopa ennenkin, könyämään ruudun takana kävivät: mitä lienevät peytonplaceja siihen aikaan näyttäneet ...

Jäljellä   H: 515 km, KK: 219 s

 

ps

 http://www.city.fi/blogit/hikkaj/perverssia+puuhaa/126191

Tuostako lienen pontta saanut yllä olevaan katarsispyristelyyn, olo ambivalentti?



Poljanoista pöljänä

Koko kaksiviikkoisen olympiarupeaman olen ihmetellyt, kaiken tietävänä litteräärinä, subst. huom!, suuresti, että noinko sivistymättömiä todella ovat urheilutoimittajat, jotteivät sanaakaan suo Leo Tolstoille, vaikka tämä jos kuka stara on; nuorisolle tiedoksi: jopa vaikuttavampi legenda kuin Teemu Selänne!
Yksi suurista venäläisistä maailman kirjailijoista, kotoisin noilta hiihtokeskuksen liepeiltä: Jasnaja Poljanasta [Ясная Поляна].

Ei Ville Haapasalokaan sinne Niki Juuselaa Muksis-maskotin kanssa johdattanut, vaikka moniin paikkoihin vei. Toreilla kyllä pureskelivat kaiken maailman yrttejä, mutta henkinen ravinto ei tuntunut pätkääkään kiinnostavan. Sen verran toki älypuoli kiinnosti, että päätä suurentavaa laitetta kävivät ihmettelemässä, jotta: älykö siinä kasvaa ja ymmärrys laajenee jos päätään kasvattaa?

Minne unohtuivat Lapsuus, poikaikä, nuoruus, Anna Karenina, Sota ja rauha?
Näyttelijä sentään Ville!

Kunnes nyt kahden viikon souvin jälkeen viidenkympin hiihdosta nääntyneenä - ei sille Heikkisellekään sattunut pöljä päivä Poljanassa, mitä se Masa oli: 15. - kaiken päättyessä,
kaikkeni puristaneena, huomaan, että Krasnaja Poljana [Красная Поляна] on olympiakisahiihtopaikan nimi, kaukana Jasnaja Poljanasta, joka on Tulatullallaan lähellä 200 km Moskovasta etelään, muttei likikään Mustaamerta niin kuin Krasnaja Poljana.

Voi minua pölvästiä!

 

 Jäljellä   H: 540 km, KK: 230 s

Lisäys myöh.

Päättäjäisseremoniassa homma paikkautui loistavasti: kirjailijakavalkadi estradilla oli loistava, koko kirjailijakerma Gogolista Soltzenitsyyn tuli esitellyksi. (yläkuva Yle Areena - aika 1:18:18)



Sotshi syö ajan

Perjantai jo!
Toiset huhkivat, toiset täällä retkallaan soffalla.
Saldo: just löi ruotsipoika suomipojan lätkässä 2-1. Olis edes 3-1 niin tulosvedosta olisi saanut vähän itku- & parkurahaa.
Toista se oli natsionalismi keskiviikkona: Ensin Aino-Kaisa Saarinen Kerttu Niskasen kanssa sprinttasivat ja hoitelivat hopeat Suomelle, sitten IIvo Niskanen Sami Jauhojärven kanssa pesivät sprinttiviestissä porukat; Sami kamppasi saksalaisen suoran alettua ja horjutti samalla venäläisen sprinttispesialistin - mikäs ei siinä sitten naputellessa maaliin!
Kummallista: ihan reilulta tuntui ja lämmitti.
Varsinkin kun Venäjän tähdet jäivät jalkoihin, kaatuivat heti perään jääkiekossa Suomi-pojalle.

No sentään jotakin kultturellia harrastettu, luettu jos laulettukin.
Laulamisesta kirjoiteltu rilke-hengessä (taiteen rakastaja-ei-ymmärtäjä -hengessä) Joensuun Musiikkitalven 2014 avajaisista tänne Tunteiden temmellyskentästä Gabriel Suovasen laulaessa ja Petri Juutilaisen kapellimestaroidessa.

Toki muutama nytkähdys myös omiin tavoitteisiin päin otettu: Jäljellä   H: 561 km, KK: 238 s
Lossin takana Liperin Pärnävaaralla näin vähälumisena talvena ovat latuset loistokunnossa, jos  kohta tasaisen rantatienhiihtäjät vähän mäkiä kaihtoivatkin.
Muuan mies muuten hiihti eli mennä puhisi pyssy selässä ohi - mielellään tuolle latua antoi; toivottavasti löysi tauluja kohteikseen ...

Niin paljon, niin hyvää lukemista molemmilla

Volter & Hilja  IX

  

ed. VIII

Eipä tuo ole muuttunut: ihailuni saksalaista lauserakentelua kohtaan - siinä missä Böllin kuin Grassinkin. Ja mikä sen vielä upeammaksi kaksinverroin tekee: oma liki kymmenvuotinen pitkän koulusaksan 'lukeminen' ja 'opiskelu'. Ja sitten sen vähänkin ilmiömäinen unohtaminen! Tuskin enää muistan muuta kuin lukusanat, pari fraasia Solmun kirjasta sekä aina että ikuisesti (sowie immer tai jotain ewig???) nuo kolkot prepositiot an auf hinter in neben über und so w... Että korkealla tasolla tässä hiippaillaan! Tiukkaa tahtia riennän Kansojen kirjallisuus -sarjan viimeistä osaa ja hartaudella muistan Böllin Naisen ryhmäkuvassa, kuin myös Und sagte kein einziges Wortin.

Vaan tänään on aika Volterin, ja Hiljankin. Jäimme kohtaan lokakuun, epävarmuuteen:

"---minä palelen ja kuihdun, jos sinä poistut ja väistyt minusta."

Olen minä toki salaa itsekseni siitä jatkanut, en sentään niin hidas lukija ole, ja nauttinut. Joulun ovat viettäneet kumpikin tahollaan: Hilja Porin Pietniemessä, Volter jäänyt etelään, Sipooseen. Volterillahan on työnsä kirjastossa, Hiljaa ei sido opiskelu niin tiukkaan.

On aika siirtyä uuden vuoden puolelle: 1906.
Yhä epävarmoina kumpikin yhteisestä tulevaisuudesta. Vajaa vuosi vasta ensi hapuiluista kulunut, joten ihmekös tuo! Ammotikka kun siihen vielä joulun tienoilla Hiljalta tullut kirje:

"Volter, miksi aina tulee mielesi levottomaksi, kipeäksi minun tähteni? --- Tiedätkö, se tekee minulle kipeää, useinkin oikein kipeää. --- Emmekö voi muuta kuin haavoittaa toisiamme! --- Jos niin on, niin eikö silloin olisi parasta ...?"

Johan tuota hätkähtäisi karskimpikin mies kuin aistiherkkä Volter, joka kipuilee elämän, niin arki- kuin juhlaelämän, vierauden kanssa. Loppiaiskutsuillakin ihmisten seassa:

 "Ja niin vieraaksi kun väistyy toisille ihmisille, ja niin kaukana kun heistä joka hetki itsensä tuntee, ja vaikka onkin ihan heidän keskellään ja puhuu heidän kanssaan.  --- ja kuin täytyisi joka hetki aivan ulkonaisesti pakottaa ajatuksensa pysymään siinä, että edes hiukan voisi olla mukana siinä mitä tapahtuu."

  

Mutta toisin on Hiljan kanssa: "Siten elän minä suloisessa sumeessa joka hetken."

Mutta se ikuinen vaara vaanimassa hetki hetken perästä:

 "- Älä vaan kylmenen minulle. kun tämän kaiken sinulle sanon. - "

Sitten rubriikkiimme yllä.`
= Miten paljon hyvää lukemista minulla, ja miten paljon Volterilla!

"Olen lukenut viime päivät vähän liiaksi, on pääni niinkuin murjottu."

"Oh, et saata aavistaa, mikä sanomaton himo minulla on lukemiseen. Tai ei lukemiseen semmoisenaan, vaan antautumiseen syvien näkemysten valtaan, jotka kirjan sanojen alta avautuvat eteen, ja joiden edessä ikään kuin hupenee tuntemasta, että on itse olemassakaan, ainoastaan vaan näkee ja ymmärtää, ja värisee kummallisen vastaanottamisen nautinnossa."

POIKKI! POIKKI!

Kummallista: itsehän Volter sitten meille samaa syvää 'syötävää' myöhemmin tarjoilee kunhan Alatalon salin ja Kirkolle-käynnin kirjoittamisen aika on!

Voi hemmetti!
Kiinnostavaa, mutta nyt on aika hiihdon, murtomaahiihdon: rantatie kutsuu, puolipäivä ylittyy.

V&H X

Jäljellä   H: 582 km, KK: 240 s

Lukee tavallaan Vanha Mies, ja katsoo sitten mihin se riittää!

Kunhan en piruilisi. Vanha Mies ei säännöistä piittaa. Nauttii tavallaan, ja se riittää, koska ei ole tilivelvollinen muille.
On se vapaata, on ON! Hymy herkässä kun ei kamppailla tarvitse, toisia vasten peilata oikeastaan missään asiassa, saati tässä mukavimmassa: LUKEMISESSA.

OU JEE! ja YEAH!

Ja välillä saa saman huutaa ja kirkua kurkku suorana ja tuulettaa noita olympialaisia katsoessaan; Putinkin tuolla yläorrella Sosthissa lätkämatshissa kun isoa  USAa vastassa mahtava RUS. Meillä yhteinen samanaikainen kokemus Putininkin kanssa. Nyt. Yht'aikainen.
Sillä on merkitystä.

Tuo on sitä innostusta joka lähtee ihan oikeasti ja näyttelemättä elämästä ja myös tuosta kirjallisuudesta, jota yöpöytä notkuen kantaa.
Pölyäkin jokin teos kerää, koska minnekäpä tässä kiire tällä Vanhalla Miehellä - nauttii sitten ajallaan, kaapii pölyn pois ja etsii kohdan missä menossa on.

Tuo kai on sitä innostusta jota eilinen HS:n Kaisa Viljanen kaipasi kriitikolta ja tietysti lukijalta Kritiikin Uutiset 1/2014 sitaatissa; kriitikon tosin pitäisi uskaltaa se julkisesti näyttää ja tunnustaa. Kaisa muuten jatkaa sitaatissa: "Kun toimittaja asettaa oman riehaantumisen elävästi laajempaan yhteyteen, taiteen historiaan ja muualle yhteiskuntaan, taiteesta saattaa innostua joku taideväkeen kuulumaton."

Joku taideväkeen kuulumaton! Vaarimaton tavoite [lapsus, po.vaatimaton - tuli kai siitä kun Vanha Mies]: ainoastaan joku!
Se siitä taideväen riehaantumisesta. Joku, pah!

Mutta
tuota Jonimatti Joutsijärven Kokemuslähtöisestä kritiikistä -kolumnia yhä pyörittelen, VM, päässäni, siinä on jotain idistä, mutta enpä vieläkään sano mitään, vaan haudon, haudun, alamme hyväksyttävästi hautumaan.
Enköhän jonkin päivän päästä parahda, kunhan muna muklahtaa.

 

Jäljellä   H: 600 km, KK: 253 s
400 hiihdetty ja Kansojen Kirjallisuudessa Bölliin päästy.

Kuinka kohdata taide

Miten on lupa lukea? Entä jakaa lukukokemus julkisesti?

Ei minulla ongelmaa lukemisessa, nyt kun en juuri julkisesti kritiikkiä harrasta, mitä nyt Cityssä joskus; tämä blogipottu eli hienommin sanottuna -potta on ikään kuin privat - minkä nyt muutama asianharrastaja on mukana reiällä istumassa tahi pottua tonkimassa, pyllyä pyyhkimässä.

Kritiikin Uutiset on lehti, jonka SARVilaiset, minä mukana, saavat muutaman kerran vuodessa jäsenlehtenä. Ja kuten olettaa saattaa kuivempaa lehteä on vaikea löytää. Nyt tosin Aleksis Salusjärven tultua päätoimittajaksi elonmerkkejä ja kipinöintiäkin on ollut ilmassa, ei nyt sentään rälläkkänä räiskynyt - onneksi?

Uusinta numeroa nuuhkiessani (1/2014) kirosin jo hetkohta aluksi pääkirjoitusta lukiessani, että taasko ne kompastavat lukijansa noihin samperin kapuloihinsa - postmodernin teorian artefakteihin sms. - ja koketeeraavat sivistyssanoilla haluten pudottaa lukijansa ns. pellolle:

"Taide on yhä leimallisemmin tilallisia prosesseja, permutaatioita ja ajallisia kokonaisuuksia..."

Mutta mutta ja kas kas!
ASIAAN pureutuukin Aleksis ja moni muukin läsnäolosta, mukana hengittämisestä, puhuessaan näemmä: 'Digitaalisessa kulttuurissa läsnäolosta on tullut taiteen keskeinen elementti' kirjoittaa. Ja viittaa Fredric Jamesoniin.

'Taide on aina kokemus, se tuntuu joltakin, se tapahtuu kokijassa.'
'Tapahtuma läpäisee myös taiteen tekemisen.'
'Kritiikki käsitteellistää tätä kokonaisuutta.'
'Se on samanaikaisesti teoksen sisällä ja ulkona.'
'Kritiikki on samalla taiteeseen osallistumista että sen ulkopuolelle asettumista.'

Sitten tullaan siihen mitä olen ikäni pyöritellyt ja painottanut pelkästään lukijana jo:

"Luovan työn ensimmäinen vaatimus on aika."

Sekä kirjan kirjoittajalla että myös ja ETENKIN lukijalla on oltava AIKAA.

Ei taidetta tule kokea ja lukea kuin Paavo Väyrynen.
Yhteen kunnon 'rikokseen ja rangaistukseen tai maa on syntinen lauluun' on paneuduttava hartaudella ja ajan kanssa.
Niin kuin Joel Lehtosen Henkien taisteluun, käyttämäni vajaa vuosi; tai Rakastuneeseen rampaan, puolisen vuotta; tai Volter Kilpeen puolenkymmentä vuotta yhä jatkuen; tai Kalle Päätaloon, päivittäin pari vuotta, mikä aika tosin on jo Päätalon tuotannon aliarvioimista. Salama yhä kesken, Lehtonen yhä jatkuvassa kypsynnässä. Haanpää sentään päätöksessä, mutta varmaan palattavissa.
Ajan kanssa ne on tuotettu ja ajan kanssa niitä on luettava. Silloin niistä tulee osa minua!

Niin minä teen ja olen periaatteessa aina tehnyt; tietysti vähemmän vaikuttavia puolihuolimattomasti silpaistuja teoksia kohtelen samalla tavalla: puolihuolimattomalla olankohautuksella. Ne ovat minun ulkopuolellani, pään päällä joutavina kuljeskelevat, kuin täit napsin ne pois ja heitän menemään kuin sianpuolukat*. *( Marja mauton, vaikkakin sitä on saatettu käyttää hätäruokana. WP)

"Tapahtuvaa taidetta voi kokea vain olemuksellaan - se elää enemmän osallistumisesta kuin vastaanottamisesta", päättelee Salusjärvi pääkirjoitustaan lehden numerossa 1, joka yrittää täyttää Esitys-lehden pyyntöä ja toivetta selvittää teemakokonaisuutta 'esitys ja essee'.

Pitää lukea niin että tuntuu, ja vaikka naiivilta vaikuttaisikin sivullisesta/kanssakatsojasta, kriitikonkin olisi heittäydyttävä mukaan, Kaisa Viljanen, HS 18.1.2014:

Suomessa kriitikolta tunnutaan odottavan viileyttä ja analyyttisyyttä. Innostuksesta saa helposti lapsellisen höperön leiman. Miksi kriitikko ravistelee tunteensa pois ennen kuin palaa keikalta toimitukseen? Miksi kulttuurijournalismi on niin vakavaa?

Niinpä niin, vai sanoisiko vakuudeksi tuon inhottavan ilmassa pörräävän ja kaikkien julkkisten huulilta tällä haavaa sinkoilevan  juurikin niin.

Ahmien, silti hitaasti ja hartaasti, luin lehdestä myös Jonimatti Joutsijärven kolumnin Kokemuslähtöisestä kritiikistä. Siihen palaan myöhemmin, kunhan pureskelen lisää.

Jäljellä   H: 610 km, KK: 257 s

Välipäivä

Menty monta päivää yhtäkyytiä, tänään pitää tauottaa: levätessä kunto kohhoo! Niin sanoo Jyrkikin, joka tietää kun ohjailee liikkujia. Toki tiedämme sen itsekin. Välillä tosiaan tuntuu että jokainen lenkki nakertaa entisestäkin palasen pois.

Olo on vähän kuin yheksääkymppistään lähestyneellä mummolla, joka huokaili, ihan vakavissaan vielä uskoen, jotta 'millonhan nuo voimat palllautuisivat'! ja jolle piti sanoa että 'eipä ne taijja ennee tässä elämässä'.
Aika iso ero kilsoissa ja samalla siis euroissa viime vuoteen tähän aikaan: parisataa kilsaa.
Vaikka ei se silti kokonaan voimista kiinni ole, vaan enempi lumesta: lumesta enemmän kapelo kuin bodysta.

Tänään pidetään välipää Kallen termiä käyttäen.
Toimitellaan asiallisia asioita, asialliset asiat hoidetaan muuten retkotellaan kuin ellunkanat, kokeillaan miten e-resepti toimii. www.kanta.fi näyttää että siellä on reseptis senkus painelet apoteekkiin tabus noutamaan, ne beettas.

Sitten apteekilta lehtivaihtoon rivitaloille, sen ikuisen lapsuudenystävän luokse. Eli lukemisessa ei välipäivää vietetä. Ensin roskat eli lehdet luetaan jotta päästään asiaan, näihin kunnon kirjoihin käsiksi.
KK, se Kansojen kirjallisuus, etenee sotien jälkeen hiljokseen, mutta suunnitelmien mukaan:

• Espanja ohitetaan eli tekijät ohittavat tyystin Francon ajan, koska eihän siellä mitään vapautta kirjoittamiseen ollut; parilla sivulla paheksuntaa sentään.
• Hypätään Saksaan, missä lähdetään tyhjästä liikkeelle, sodan jäljiltä jäljellä muuta kuin Voittajat sekä SUURI SURU ja AUTIUS:

"Henkilökohtainen elämys niin ihmisten, ihmistyön kuin luonnonkin rajattomasta hävittämisestä on perustava kokemus."

 Luot siitä sitten!
Ja se armoton syyllisyyden tunne täystuhosta selvinneillä. Karl Jasper:

"Se että elämme, on syyllisyytemme."

Kuinka kukaan voi enää koskaan mainita 'pyökkimetsää' runossa, kun sana on Buchenwald. ?

Oli miten oli, välipäivätilanne on nyt tässä:
Jäljellä   H: 640 km, KK: 266 s

Pahalta näyttää

Narisevat Sotshin olympialaisten puutteista: hotellihuoneen ovesta kahva puuttuu, kylpyhuoneesta suihku, ripa käteen jää. Vaan eivät napise sananvapaudesta, ihmisoikeuksista - kirjoittaisivatpa niistä yhtä innokkaasti. Noin toivoo joku kansainväliseltä lehdistöltä.

Semmoista. No näyttävätpähän nuo ainakin miten pääministeri Metukka vetelee hirsiä avajaisissa. Mitäs tuosta: silloin se on pääministerin nukuttava kun nukuttaa ja tilaisuus sallii - vaikka joka neljäs vuosi olympialaisten avajaisissa!

Vaan eihän tuo niin pahalta näytä kuin lumitilanne ulkona kun ikkunasta katsoo ja miettii että vielä on kilsoja jäljellä: suvikeli, lörtsikeli sanois virolainen. Vaan eiköpä se siitä, onhan talven selkä vasta taittumassa.

Ja jopa lohkesi yksi mitalikin lohduksi suomalaisille norjalaisten mitalikeräilyjuhlilta, tuolta talvisesta tropiikista - hopeaa lautaili Enni Rukajärvi, jolle WP antaa ajantasaiset tiedot:

 

"Enni Eriika Rukajärvi (s. 13. toukokuuta 1990) on kuusamolainen lumilautailija. Hänestä tuli Espanjan La Molinassa slopestylen kautta aikojen ensimmäinen maailmanmestari tammikuussa 2011. Vuonna 2014 hän voitti slopestylen hopeaa Sotšin olympialaisissa."

Onkohan Enni samoja Kuusamon Erä-Veikkoja kuin Kalevi Piste Oikarainen tuo Noposen ylistämä Susi-Kalle viidenkympin maailmanmestari Tatralta, Zakopanen MM-kisoista 1970?

Jäljellä -  H: 660 km, KK: 271 s

 

 

 

Avajaiset söi ajan

Istua nyt kolme tuntia yhtä soittoa tuolilla ja tuijottaa putinilaista juhlaa - on siinä torveloa vielä miehessä jäljellä, siis istujassa!
Hyvinhän nuo räiskivät ruplansa taivaalle; no, parempi ilmaan kuin aseisiin.

Vaan mikä kaksiviikkoinen olympialainen istumisurakka edessä!

Ennätti sentään Pier Paolo Pasolinin (1922-75) läpi lukaista eli kirjoittihan tuo myös eikä vain elokuvaillut. Ja sitä hiihtuvakin tuli aivan enkkapituudet: gps näytti 15,022 km.

ps
Ja håbolaiselle tiedoksi: järvellä ei mäkiä itä-Suomessa ole. niin kuin varsinaisessa Suomessa? hym!

 Jäljellä -  H: 683 km, KK: 279 s

ps 2

pakko kertoa yks muistuma Kiihtelyksen ajoilta: Yhellä Juvosella oli tapana nimetä keväinen vasikka sen mukaan minne syksyllä oli tarkoitus matkustaa. Siihen aikaan Mustameri houkutteli matkailijoita halvoilla hinnoilla. Niinpä vasikka sai nimen Sotshi. Sitä Juvonen ruokki kesän ja syksyllä kun laskeskeli että nyt on Sotshi sen verran pulska että matkan hinta irtoaa, niin eikun lihoiksi ja Sotshiin. Muutenkin tuo sh sihahteli siihen votkaturismin aikoihin lupaavasti, shopi vashikan nimekshi justh.