Ympäristöestetiikan professori
Yrjö Sepänmaa tuntui puhelevan radiossa joesta ja joen suusta, Pielisjoesta ja Joensuusta, kuinka ihmistä houkuttelevia ne aina vaan ovat vaikkei vedellä luonnossa enää taloudellista arvoa ole kuten joskus kuljetus- ja evästysaikoina on ollut.
Yrjönkin silmä lepää kun kodin ikkunasta saa rauhassa katsella virtaavaa jokea ja elämää joella ja joen rantamilla.
Oma intoni veteen taisi hävitä sen siliän tien kun muklahdin veneen kokasta syysveteen isän tempoessa oikuttelevaa Aldellia käyntiin. Se minnekään käynnistynyt, vaikka kuinka riuhtoi ja kirosi; sen sijaan kokassa istunut uimataidoton pikkinen poika pulikoi henkihieverissä veden viluissa. Käynnistäjä sen kuin jatkoi perätuupparin repimistä muuta kummaa huomaamatta.
On se kaunista silti, täytyy myöntää, vesimaisema - kauempaa katsottuna, liikuttamatta.
Että kyllä ripaus kauneudentajua lienee jäänyt lakkariin.
Niin kuin tuon sähkönkin kanssa, mistä saisi hienon novellin
Siihen aikaan kun Sergei sähköpylvään pystytti. Keskelle pihamaata aitan ja saunan väliin: siitä oli hyvä haaroittaa lankoja monelle taholle - mitäpä siitä jos pihalla liikkujat käpäjivät kuin hämähäkin verkon alla. Pääasia että oli säähköä ilmassa ja talossa.
No maahan ne kaapeloitiin sitten omin voimin, ei varmuuden vaan rumuuden takia.
Tuli vaan mieleen kun nyt koko kylää kaapeloidaan, jottei se ukkoylijumala pääse pahojaan tekemään.
Oikein kaunis on kuvan kulttuurinäkymä, viljakultapeltona aikoinaan ollut kirkonseutu - vai mitä?
Taustalla Rääkkylän kirkko - ylösrakennettu 164 vuotta
ennen kaapelikoppia.
