Nuortenkirja

Vanhuslukijakirja-arvostelija (VLK-A) lukee nuorten kirjaa. Mahtaa siitä soppa syntyä! 

Ja varsinkin nyt kun kirjan lukemisesta on kulunut hienosti sanottuna about* 

kuukaudenpäivät. 

*(Ai että ungefähr / etwa tekisi poik etwarttia, vaan nykyäänhän on aina ja joka paikassa tellättävä jotain englanniksi, kuten noissa tv-ohjelmissa, joista ei se kuuluisa Ukkoromanikaan enää ota selvää, mitä ne ovat. Mikä tämä uusinkin formaatti! (voi hra J!) nyt oli nimeltään, se jossa äveriäät rouvat yrittävät hetkauttaa kateuden siemenen liikkeelle köyhäpoloisen mielessä ja  huushollissa: The Real Housewives Suomi.)

Mutta tähän kirjaan:

Tykkäsihän VLK-A tästä romaanista, mikä jäi päällimmäisenä mieleen. Oiva nuorisoa se silti oli, minkäs ne mahtavat jos tekniikka kehittyy ja kone korvaa kirjan, opettajan ja isätäidit, siskotveljet, mummotukit ja keitä näitä eläviä turhakkeita nyt onkaan.

Kirjailija tosin avittaa vähälukuisten porukkaa kirjoittamalla proosaa runomaisesti eripituisin rivein.

Kaveriporukka piti yhtä. Se riitti, ja Joona tahi Joose 'miehistyi' isästä irti, myös äidinikävästä. 

Poika oli menettänyt äitinsä jo nuorenapienenä ja joutui isänsä rakennuspomon mukana miltei vuosittain vaihtamaan asuinseutuaan ja koulua ja ulkopuolisena jäänyt kaverisuhteitta koulukiusattavaksi. Kunnes Vaalan lukiossa tärppäsi.

Se meniköhän se noin, mietityttää näin jälkikäteen Vanhuslukijakirja-arvostelijaa. Myös pohdituttaa, mitä yleensä yhdestä kirjasta, ja miten kauaksi aikaa, jää pyörimään mielen perukoille. Ei taida kovin detaljirunsasta olla.

No tämän Aino Leppäsen Luk(i)ossa, Myllylahti 2024, kirjan kohdalla ennakoinnit voi tarkistella täältä ja muistamiset ylihuomenna, kunhan välitön lukemisen jälkeinen kirja-arviointi (=8.2.2024) ilmestyy Kirjavinkeissä. 

Positiivinen kuva siitä jäi, kuten Leppäsen aiemmistakin kouluaiheisista kirjoista:

Terkuin ope ja Tujuin terkuin ope.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

🏂  +1°C hiihdot   10+10 km / 527 km / € = 88 h

"Pilkku vai ei"-sääntö

välipala

 Kielioppisääntö Kotukselta? luulin ma aamukatsauksen otsikoissa kuljeskellessain:

Tuo oikea ylämummo sitten epäilytti ja levautin koko kuvan auki:

Jaliskotusköörihän siellä pilkkusääntöä puntaroimassa! 🎈⚽

PS

Näkyy jalkapalloilu kiinostavan hongkongilaisia!  😉😮

⮟⮟⮟                         ⮟⮟⮟                 ⮟⮟⮟

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

🏂  -2°C hiihdot   20 km / 507 km / € = 85 h

Kone kääntää kaunoa

tekoäly siis

Urheilulehden eka kotiinkantonumero tuli haukutuksi perusteellisesti, sekun urheilun sijasta sisälsi puolet rallia. Jäin odottamaan toiveikkaana, josko vastaava Parnasson numero korvaisi turhautuman.

Tässä tuo uunituore kääryle nyt on:

Parnasso 1 / 2024

On, on se ihan kelpo.

Jämähdin tuohon kaunokirjallisuuden kääntämiseen: tässä tekoälyn avulla tai kanssa. Tulokset vähänkö hudoi!

Oikeastaan tuo artikkeli osoittaa, niin sen luvallani tulkitsen, kun perinpohjiin mennään, ettei kaunokirjallisuuttaa pitäisi kääntää ollenkaan: jotain olennaista jää aina ilmitulematta kääntipä vierasta kieltä ihminen eli kone. Mitenkä jotain kallepäätaloa voisi englannintaa! (vaikka yritetty onkin.) Siksi en lue nykyisin käännöskirjallisuutta juuri lainkaan, en ainakaan esteettisin mielin. 

Kirjailijan ja lukijan välillä ei saa olla ketään.

😎 

Vaan tuosta Lauri A. Niskasen Kone kaunokirjallisuuden kääntäjänä -artikkelista temmon olennaisen irti, eli näin sen lyhyesti näen: 

EI auta editointi jälkikäteenkään, koska äly ei älyä kääntää eikä nähdä kokonaisuutta, ainoastaan lause on sille kokonaisuus, jota se työstää.

Voi olla että tulkitsen väärin, sillä osan ajasta jäin tuijottamaan Niskasen oman älyn - ei siis tekoälyn - tuottamaa virkettä ihmetellen, jotta mitähän tuokin suomi nyt tarkoittaa:

"Käännöstutkija Sharon O'Brien on kysynyt, onko oltava antagonistinen. Kännykät kädessä ja hakukone näppäimissä olemme jo valmiiksi kaikki kyborgeja, koneen ja orgaanisen olion hybridejä."

 Kun en ollut varma mitä, poikkesin kysymään tekoälyltä: 

Mitä tarkoittaa olemme jo valmiiksi kyborgeja, koneen ja orgaanisen olion hybridejä? Mitäs sanot?

Näin vastasi Tekoäly 'Kopelo':

Vastaanotettu viesti. Kyborgit ovat mielenkiintoinen aihe! Kyseessä on koneiden ja elollisen olennon yhdistelmä, jossa teknologia on sulautunut osaksi ihmistä. Tämä käsite on saanut inspiraationsa tieteiskirjallisuudesta ja elokuvista.

eli:

"Kyborgit  ovat mielenkiintoinen aihe! Kyseessä on koneiden ja elollisen olennon yhdistelmä, jossa teknologia on sulautunut osaksi ihmistä. Tämä käsite on saanut inspiraationsa tieteiskirjallisuudesta ja elokuvista.

Tarkastellaanpa tätä hieman tarkemmin:

1. Koneelliset osat: Kyborgit voivat sisältää mekaanisia, sähköisiä tai digitaalisia osia. Esimerkiksi proteesit, sydämentahdistimet ja aivotietokone-liittymät ovat kaikki kybernetiikkaa.

2. Biologiset osat: Kyborgit ovat myös osittain biologisia. Esimerkiksi keinotekoiset elimet, kuten sydämet tai munuaiset, ovat orgaanisia osia, jotka toimivat yhdessä teknologisten komponenttien kanssa.

3. Yhteys: Kyborgit ovat yhdistelmä näitä kahta maailmaa. Ne voivat olla fyysisiä, kuten proteesit, tai virtuaalisia, kuten aivotietokone-liittymät.

Kyborgit ovat olleet suosittu aihe scifi-kirjallisuudessa ja elokuvissa, ja ne herättävät mielenkiintoisia kysymyksiä identiteetistä, etiikasta ja teknologian vaikutuksesta ihmiseen. Voimme ajatella, että olemme jo valmiiksi kyborgeja monin tavoin – esimerkiksi älypuhelimet ja tietokoneet ovat osa arkeamme, ja ne laajentavat kykyjämme.

Joten, olemmeko jo valmiiksi kyborgeja? Ehkäpä niin! 🤖"

Just joo, ja hiihtämään tästä - so. päätä tuulettelemaan. 😋

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

🏂  -2°C hiihdot   12+14 km / 487 km / € = 83 h

Kaverivanhemmuus

Vapaus ja rajat

Vähän yllättynyt olen ope-exänä: vieläkö joku ajattelee kasvatuksesta niinkin vanhanaikaisesti kuin minä! Jopa Rousseauhun, Pestalozziin, Montessoriin sun muihin ikivanhoihin puolenvuosisataa sitten opettajakoulutuksessa esiin tulleisiin kasvattajanimiin jos nyt ei turvautuen niin ainakin joissakin kohdin vedoten.

Vaan niin vain näyttää steineristi Jarno Paalasmaa tekevän kirjassaan Vapaus ja rajat - Kaverivanhemmuudesta kasvattajaksi,  Viisas Elämä 2024.

Suht tiukkaan sävyyn puuttuu myös yleistyneeseen kaverivanhemmuuteen: se suunta ei oikea ole. Siinä väistetään kasvattajavastuuta.

 

Vanhemman on uskallettava olla myös määräri, kertoo toinen kasvattaja toisaalla eli varhaiskasvatuksen dosentti Marjatta Kalliola Helsingin Sanomissa samaan aikaan kun luen Paalasmaata. 

Paalasmaa luettelee kaverivanhemman tunnusmerkit: 

• Luovuttaa päätöksentekovallan lapsen harteille.
• Kyselee lapsen mielipidettä kaikkeen.
• Pyrkii olemaan lapselleen mahdollisimman paljon mieliksi.
• Välttelee epämukavia tilanteita. 
• Antaa periksi kaikessa.

Syitä kaverivanhemmuuteen löytyy yksilökeskeisyyden korostumisesta, lapsen kehitysvaiheiden ymmärtämättömyydestä, lapsi on pieni aikuinen -näkemyksestä. Myös vanhemman kiire, väsymys, uupumus - miksei myös laiskuus ja välinpitämättömyys - sekä omat lapsuuden kokemukset saattavat niksauttaa kasvatuksen kaverivanhemmuuden puolelle.

Toisessa päässä kasvatusta on se vanha tiukka auktoriteettikasvatus, joka ei sekään ole mistään kotoisin.

Paalasmaan pikkukirjanen on harvinaisen suorasanainen kasvattajanopas, joka kattaa lapsen varttumisen aina aikuisikään saakka. Kirjanen on vähän kuin Lutherin Vähä Katekismus, tosin ei niin jyrkkä, napakka lyhennelmä laajasta aiheesta. Se ohjaa ja ohjeistaa kasvattajan ja kasvatettavan oikealle tielle vailla turhan monimutkaisia teorioita ymmärrettävästi ja varmasti. Toki pohjustaen ja perustellen.

Kas esim. näin:

• Lue paljon satuja ja tarinoita.
• Arvosta lapsen leikkiä.
• Ylläpidä hyvää rytmiä toistuvien rutiinien avulla.
• Varmista, että lapsi on paljon ulkona ja saa luontokokemuksia.
• Ole lempeä, mutta johdonmukainen kasvattaja. 

- Uskomattoman yksinkertaista, panee kehumaan Paalasmaan sanomaa väen väkisin, vähän epäillen tietenkin, koska mikään yksinkertainen asia kasvattaminen / kasvaminen ei ole. 

Hyvä että edes joku uskaltaa olla vanhahtava. Joku voisi sanoa naiiviksikin - minä ope-ex en.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

🏂  -6°C hiihdot   km / 461 km / € = 79 h

Juhani Tamminen

 Ei kuulu enää tähän Kirjailijanaisia-sarjaan.

Ei  toki. Eihän nyt Aurinko-/Leijonakuningas sinne!

Tapasin hänet muuten vastikään, olisiko ollut eilen vai toissa yönä, tällä viikolla kuitenkin - Yöelämässä!

Tamin puhe

- Ojennapa, Juhani, vasen kätesi näin sivulle vaakasuoraksi, kehotin ja näytin. - Se rekkitankona vedän parit leuat. Nouse vaikka tuolle tuolille, niin voin suoristaa itseni.

- Ei helvetissä tuossa ole mitään järkeä, parahti Juhani - minun käteni rekkitankona, herrajeesus! Sillä tärkeämpääkin tekemistä.

- Meinaatko ettet jaksa pitää käsivarttasi ojennuksessa jos siinä roikun? ärsyttelin miestä.

- Totta helvetissä jaksan.

- No mikäs siinä sitten, senkun riisut puvuntakin ja ojennat kätesi sivulle vaakaan.

Niin menettelimme, Juhani pallille, minä pomppasin käteen kiinni ja kiedoin sormeni leuanvetoasentoon, Siinä samassa valahti Tammisen käsi alas, ei kestänyt sekuntiakaan painoa. Perään heti selitys:

- Se on vasen käsi, oikea olisi pitänyt.

- No kokeillaan sitten sillä, yritin.

Siinä vaiheessa Juhani häipyi verhojen taa kuin tuhka tuuleen. 

Ja minä heräsin.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään:

Tapani Kiminkinen: Maalaislääkärin muistelmat

🏂  -4°C hiihdot   18 km / 461 km / € = 79 h

Lakkovahteina

 Tuli pieni tauko - sorit siitä - tänne potulle, kun me ISOTvanhemmat jouduimme / pääsimme toimimaan kotimiehinä / lakko-lapsenvahteina tälle pienelle piirtäjälle:

kuvan nimi:
AURINgosta KARANnut AURingonSÄ-DE

Oli parin päivän pituinen hauska huki - jos hikinenkin, pakkasesta huolimatta, pikkupirpanan kanssa.

Se on kuulkaa ankaraa puuhaa tuo lastenhoito, eikä ihme jos päiväkotiporukka lakkoilisi useamminkin.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

🏂  -8°C hiihdot   10 km / 443 km / € = 76 h

Theodolinda Hahnsson ja Hilja Haahti

 Osa VI

suomalaisia kirjailijanaisia 1600-luvulta 1900-luvun puoliväliin - Kynällä raivattu reitti

 I - II - III - IV - V - VI

https://www.finna.fi/

Äiti ja tytär.

Theodolinda Hahnsson (Yrjö-Koskinen, omaa sukua Limón, 1838-1919) ja Hilja Haahti (oik. Hilja Theodolinda Krohn, o.s. Haahti, ent. Hahnsson,1874-1966).  Hämeenlinnalaisiksi heidät voidaan 'kotiseuduttaa'.

Äiti oli ensimmäinen suomenkielisen kaunokirjallisen kirjan julkaissut nainen: novelli Haapakallio, 1869. Sittemmin ilmestyi liuta näytelmiä ja novelleja sekä viisi romaania, joista viimeisin oli nuortenromaani Marjapojat 1894. Mutta vaatimattomaksi jäi äidin tuotanto tytär Hiljan puolensadan teosmäärään verrattuna.

 

Hiljahan aikanaan oli hyvinkin suosittu: hänen kirjojaan on painettu puolen miljoonan verran. 

"Hilja Haahden teosten tarkkaa määrää ei tiedetä, sillä kustannusosakeyhtiö Otava alkoi tallentaa kustannussopimukset vasta 1920–1930-lukujen taitteessa. Teosten arvioitu lukumäärä on 497 000 kappaletta. Tästä listasta puuttuvat Haahden toimittamat kirjat, suomennokset ja kirjat, joissa hän on yhtenä kirjoittajana mukana."

Noin kirjoittaa Irja Aro-Heinilä väitöskirjassan "Sinä olet viisas tyttö, mutta Jumala on viisaampi" Naisen kuva, roolit ja rooli-ihanteet Hilja Haahden tuotannossa 1895–1966 / 2005.

Unohdettuja suuruuksia ovat näinä Stubbin-presidentiksivalintapäivinä kumpikin kirjailija - odottamassa uutta tulemista. 

Hahnssonin ja Haahden kirjoja voi lukea vaikka Lyydiasta ja Lönnrotista, taikka Gutenbergista ja Doriasta: tästä Theodolindaa ja tästä Hiljaa. 

Tai sitten omasta hyllystä! Jossa myös tämä suuresti arvostamani Irja Pulkkisen Hilja Haahti ja hänen äitinsä -omakustanne.

Näin ovat alkupään nimilistan naiset niputetut. 

Naisten ja köyhien asemasta, yhteiskunnan osattomien ja sorrettujen puolesta, koulutuksen puutteesta, Suomen ja suomen kielen puolesta nämä kirjailijanaiset kaikki kynäänsä kuljettivat - ja tietysti taiteellisen luovuuden vuoksi.

Seuraavana Kynällä raivattu reitti - Suomalaisia kirjailijanaisia kirjassa olisi esittelyvuorossa Minna Canth, mutta se on jo toisen paikan juttu ja askar.

Virikkeellisen matkan jo alkutaipaleella tarjosivat menneistä kirjailijanaisista 'jokamiehelle' Anne Helttunen ja Annamari Saure. Kiitän. 

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

eilen

Marjo Lanér: Näkyjä.

🏂  -17°C hiihdot   6 +6 km / 433 km / € = 74 h

Wilhelmina Carstens ja Carolina Runeberg

 Osa V

suomalaisia kirjailijanaisia 1600-luvulta 1900-luvun puoliväliin - Kynällä raivattu reitti

 I - II - III - IV - V - VI

Kaksi 1808 syntynyttä naista, jotka elivät pitkän elämän: 

Frederika Wilhelmina Carstens kuoli vuonna 1888, Carolina Runeberg 1891. 

Kumpikin kirjoitti ainoastaan yhden julkaistun kirjan koko elinaikanaan.

Wilhelmina Carstensin kirja Murgrönan, 1840, on ensimmäinen Suomessa julkaistu romaani, ruotsiksi tietenkin ja nimimerkin suojissa, kuten kansikuvasta näkyy; suomen käyttäminen olisi tuohon aikaan ollut vielä tahditonta, rahvaanomaista, ala-arvoista - ja mitäpä sitä turhaan lukutaidottomalle väelle kirjoittaisikaan. 

Murgrönan on kahden nuoren naisen välinen kirjeromaani. Aikalaiskritiikki oli murskaava. Kirja ilmestyi suomeksi vasta vuonna 2007 nimellä Muratti.

Wilhelmina oli seitsemän lapsen äiti, joka jäi leskeksi 34-vuotiaana. Maaherran tyttärenä oli saanut jonkinlaisen pohjasivistyksen, ja kai sen avartamana tohti ryhtyä tietynlaiseen uskaliaaseen omapäisyyteen joutuen juorujen kohteeksi. Juoruissa mentiin niinkin pitkälle, että hänen huhuiltiin myrkyttäneen arsenikilla oman miehensä.

Carolina Runebergin runokokoelma Små diktsförsök af Carolina Runeberg,1855, oli puolestaan ensimmäinen omalla nimellä julkaistu runokirja Suomessa. Carolina oli J. L. Runebergin omapäinen sisko, joka jäi ns. tyttöpääksi. Vailla perhehuolia sai elää omanlaisensa rempseän elämän pahemmin maineestaan välittämättä: Uskalsi epäsovinnaisesti jopa mm. istua toinen polvi toisen päällä - herra jumala! Ja puhua 'suoria' kälystään Frederikasta.

Ilman uraauurtavaa tekoaan olisivat aika kepoisia tapauksia, hädin tuskin muistamisen arvoisia, kirjallisuuden historiassa kumpainenkin kirjoittaja.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

🏂  -16°C hiihdot   10 km / 421 km / € = 72 h

Matilda Roslin-Kalliola

  Osa IV

suomalaisia kirjailijanaisia 1600-luvulta 1900-luvun puoliväliin - Kynällä raivattu reitti

  I - II - III - IV - V - VI

Kansankirjailija Matilda Roslin-Kalliola (1837-1923) vuorossa. 

Ei kun omalle hyllylle, josko sieltä täydennystä Matildasta, tästä köyhästä mäkitupalaisesta.

 

Ensin kurkistus isoon kirjaan, Yrjö Varpio &: Suomen kirjallisuuden historia. Osa 1: Hurskaista lauluista ilostelevaan romaaniin, SKS 1999. Ei noteerausta. Ei halaistua sanaa Matildasta, toinen kansankirjailija Pietari Päivärinta on kyllä esillä käsittelyssä kuvineen päivineen.

Ei siis apuja Varpiolta, mutta mutta yllätys yllätys: 

- Mikäs on tuo pölyttynyt punaisten selkämysten sarja kauniine kansineen tuolla tietokonepöydän takana? - Josko sieltä apu irtoaisi.

Suomalainen sarja, Karisto 1983: 

- 1. Kivi, 2. Canth, 3. Pakkala, 4. Tavastsj ... 14. Leino, 15. Roslin-Kalliola. !!! Siinä se.

Karisto 1983
Kansikuva: Yoshikatsu Sakasho

Viestini menneiltä sukupolvilta - Kansannainen kirjailijana. 

Matilda Roslin-Kalliola (1837-1923)

 

Niin siinä nimisivulla seisoo.

Just se kirja, jonka Helttunen ja Saure nostivat esille ja oman mielen päälle unohduksista.

Kirja kouluja käymättömältä pontevalta naiselta, vähän samaan tapaan kuin edellinen kirjailijanainen Sara Wackllin.

Viestini menneiltä sukupolvilta sisältää Roslin-Kalliolan koko tuotannon yhdessä niteessä.

Aluksi kirjassa Kansannainen kirjailijana - oma elämäkerta, josta kiteytän tämänlaisen:

Isä oli tehdas-Ahlströmin sukua, äiti Bergelinin pappissukua, mutta sen verran kaukaista kumpikin, että isä ja äiti saivat tusinan verran lapsia ja elivät mäkitupalaisina puuttenalaista elämää Merikarvialla. Isän kuoltua pikku-Tilda pääsi kummitäti Charlotta Bergelinin hoivaan parempiin oloihin ja sivistyksen piiriin. Tosin Tildan koulut oli käyty, kun neliviikkoinen kyläkoulu oli ohi.

Sieltäpähän Matilda Roslin-Kalliola sitten ponnisteli ja taisteli monen mutkan kautta näkyväksi kirjoituksineen. 'Kansan ääni' -nimellä oli julkaistu lehdissä hänen kirjoituksensa suuradressista, jossa kansa oli esittänyt vastalauseen sortokauden aloittavaan Helmikuun manifestiin: 

"Sentähden, jos mahdollista, pitäisi adressin allekirjoitusta vielä jatkaa; se olisi todistuksena Suomen kansan uskollisuudesta ja luottamuksesta hallitsijaansa kohtaan."

Asia eteni aina niin pitkälle, että itse kenraalikuvernööri Bobrikoff joutui lähettämään santarminsa etsimään ihmistä, joka tuollaista kirjoitti.

Seuraava, Muistelmia nälkävuodelta 1867-68, on tavallaan raportti suorana paikan päältä. Autenttisuus säväyttää.

Sitten Bergelinien perhemuistoja, joka on oman suvun tarinaa. Sukuun liittyy myös romaani Inkeri. Kamala hetki -jännäri on omaa kokemaa. 

Kolmen tarinan Pieniä kertoelmia päättää Viestini menneiltä ajoilta -kirjan. Tarkemmin.

Lainaanpa loppuun Kirjailijanaisista Matilda Roslin-Kalliolan elämänehtoolta palasen: 

 "Reumatismia potevan sokean kirjailijan vanhuusaika oli raskas, sillä hänen varansa eivät riittäneet kotiavun hankkimiseen. Ystävälliset naapurit pitivät hänestä huolta."

Nyt tuo viimeinen asuinmökki, kirjailijakoti Kalliola on kotismuseona Merikarvialla.

Merikarvian kunta - Matkailijalle

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

🏂  -6°C hiihdot   4 km / 411 km / € = 70 h

Sara Wacklin

 Osa III

suomalaisia kirjailijanaisia 1600-luvulta 1900-luvun puoliväliin - Kynällä raivattu reitti

 I - II - III - IV - V - VI

Vasta tänään oikeastaan olisi pitänyt ottaa esille tuo Runebergin rakkaussuhde Emiliehin ohi Frederikan ja peilata sitä päivän TV-1:n elokuvaan Runonkuningas ja muuttolintu. Vaan tehty mikä tehty, niin kai se J. L. R:kin aikoinaan kuittasi käytöksensä.

Siispä tänään on vuorossa aikalistan toinen suomalainen naiskirjailija: Sara Elisabeth Wacklin (1790-1846) tahi S. E. W-n, noinhan noihin aikoihin 1800-luvulla 'piileskeltiin' nimikirjainten takana. Oulussa syntyneestä ja Tukholmassa perheettömänä kuolleesta opettajasta on tietoa viljalti verrattuna Suomen ensimmäiseen kaunokirjailijanaiseen von Birchenbaumiin.

Niinpä minunkaan ei tarvitse nojautua yksin Helttusen ja Sauren kirjaan, vaan voin kaapata Wacklinin ainoaksi jääneen teoksen omasta hyllystäni tarvitsematta matkustaa Tukholmaan Ruotsin kuningaskunnan kirjaston lähteitä pöyhimään - ylen helpoksi lähilähteen löytäminen tällä kertaa sukeutui!

Sattuu vielä niin hyvin, että kirjasta, jonka hyllystä kaivoin, löytyy kuva tuonaikaisesta Oulun kaupungista sekä potretti Sara Wacklinista. 

Satanen muistelmia Pohjanmaalta on kirjan nimi, suomennos alkuperäiskirjasta Hundrade minnen frän Österbotten, suomentajana Helmi Setälä. Muistelmakirja sisältää sata tarinaa 3000 asukkaan Oulusta ja monenlaisista tilanteista, joita ihmiset kokivat ja näkivät. Oma kirjaversio on kolmiosaisen muistelmasarjan - alunperin ilmestynyt vuosina1844 ja 1845 - ensimmäinen osa ja se on Otavan kustantama, painettu Kuopion uudessa kirjapainossa vuonna 1898. Kirja sisältää Wacklinin sadasta jutusta 33. Lisäksi kustantaja on samaan niteeseen painanut toisenkin kirjan: Grant Allenin kirjoittaman ja Saimi Järnefeltin suomentaman seikkailukertomuksen Valkoisen miehen jalka.

Esipuheessa (36 sivua) Saara Elisabet Vacklinin elämäkertaa sekä kirjan kertomuksia ja vastaanottoa valottaa prof. Artturi H. Snellman, sittemmin Virkkunen.

Topakka nainen tämä Sara, joka ponnisteli vaatimattomista oloista ja koulujakäymättömästä tyttösestä koulunpitäjäksi ja päteväksi opettajaksi. Lopulla ikää hän suoritti täydellisen opettajatutkinnon Sorbonnen yliopistossa Pariisissa. Matematiikka tuotti vaikeuksia, mutta puhumalla siitäkin jännittävien vaiheiden jälkeen selvisi:

"Kun tutkijat tässä aineessa rupesivat liian uteliaiksi, sanoi oppilas höröstelemättä: "Hyvät herrat, kun olen voinut niin vähässä ajassa saada näin paljon asioita päähäni, niin kaiketi tiennen, että kaksi kertaa kaksi on neljä." Tutkijat, ehkä arvellen että tämän aineen tunteminen "Lapinmaassa" ei ole niinkään tarpeellinen, jättivät koko matematiikin sikseen, ja Saara sai astua ulos tutkintohuoneesta tuomiotansa odottamaan. Tuon jo viittäkymmentä lähestyvän naisen tuska oli suuri, kun hän uudestaan kutsuttiin saliin opintojensa päätöstä kuulemaan. Tilaisuudessa oli saapuvilla useita mainioita henkilöitä, niinkuin herttua  La Rochefoucauld, runoilija Lamartine y. m. Kun Meaux'in piispa antoi hänelle diploomin käteen, valtasi mielenliikutus Saaran siihen määrään, että hän päästyänsä toiseen huoneeseen meni tainnoksiin." 

Melkein tainnoksiin menin minäkin tuota kuvausta lukiessani. 

Tuonkaltaisiahan - ainutlaatuisia asioita ja säväyttäviä tapahtumia - haenkin möyriessäni näissä ikiaikaisissa kirjoituksissa ja kirjoissa. 

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

🏂  -6°C hiihdot   12  km / 407 km / € = 69 h

Christina Regina von Birchenbaum

 Osa II

suomalaisia kirjailijanaisia 1600-luvulta 1900-luvun puoliväliin - Kynällä raivattu reitti

 I - II - III - IV - V - VI

- Voi veljet missä mennään! huudahdan ilo irtonaisena, into piukalla. 

Johan ovat luoneet upean reitin samottavaksi Anne Helttunen ja Annamari Saure yhdelle välitietäjälle/ välittäjälle kokoamalla kirjan 35 suomalaisesta kirjailijanaisesta, joista suurin osa on autuaasti jyräytynyt miesten tieltä unhojen yöhön. 

Runebergin naisilla aloittelin, vaimo-Frederikalla sekä Emilie-rakastetulla.

Nyt mieli halaji listan kärkeen: kuka on tuo ensimmäinen suomalainen kaunokirjaileva nainen 1600-luvulta - Christina Regina von Birchenbaum?

Lähteille lähteille! Lähteissä on välitietäjän kiva kahlata: 

📚

stor kierleek till mig draga,
then ädling mon förwist,
dock lät han sig intaga,
aff arga tungors list.

Christ hur falska wänner,
haa giordt mig till förtreet,
fast thet mitt ♥ta bränner,
i sorg och ifrigheet, …

Vuodelle 1651 päivätty laulu on otsikoitu uudeksi lauluksi (En annan ny visa).

Täytyi loikata todellisen tietäjän prof. Anu Lahtisen tykö hänen Vita Historica -sivuilleen, kas tänne.

Sieltä kopata mukaansa tuo Christina Reginan runo sekä sieltä ja täältä poimia hänen vähäistä elämäkertatietoa:

"Kertoja menettää kaksi lastaan ​​ja miehensä, joka katoaa Saksassa ja jonka kerrotaan myöhemmin kaatuneen taistelussa. Myöhemmin hän rakastuu nuorempaan mieheen, mutta juorut tekevät lopun heidän suhteestaan."

Alkupotku on annettu nelisensataa vuotta sitten: Christina Regina von Birchenbaum aloittaa 1600-luvun puolenvälin tienoilla ensimmäisenä suomalaisena naisena painetun kaunokirjailun, ruotsinkielellä naturligtvis. 

Tosin vain yksi runo on häneltä tallella.

FINNA.FI

+

Runeberg ja naiset

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

🏂  -3°C hiihdot   6+8  km / 395 km / € = 67 h

Naisetkin kirjoittavat

Frederika Runeberg ja Emilie Björkstén

Osa I

suomalaisia kirjailijanaisia 1600-luvulta 1900-luvun puoliväliin - Kynällä raivattu reitti

 I - II - III - IV - V - VI

• Christina Regina von Birchenbaum (s. 1610-luvulla) I suomalainen kaunokirjaileva nainen.
• Sara Wacklin (Oulu, 1790-1846) Hundrade minnen frän Österbotten
• Fredrika Runeberg, o.s. Tengström (1807-1879)
• Fredrika  Carstens (1808-1888) Murgrönan = I naisen kirjoittama romaani Suomessa.
• Carolina Runeberg (1808-1891) J. L:n sisko. I omalla nimellä julkaistu naisen kirjoittama runokokoelma.
• Emilie Björkstén (1823-1896) Runebergin rakastettu. 4 runokokoelmaa sekä satuja lehteen.
• Matilda Roslin-Kalliola (1837-1923) I /ensimmäisiä/ kouluja käymätön kansankirjailija.
• Theodolinda Hahnsson (1838-1919) I suomenkielistä kaunokirjallisuutta julkaissut nainen. Hilja Haahden äiti.
• Minna Can...

Tuohon vetäkäämme tällä haavaa raja, muuten alkaa mennä turhan tutunnimisiksi ja luettelo pitkäksi. 

Suomen kirjallisuuden historiaa kaikin.

Ja Aiai! miten viehkoja nimet ovatkin ja houkuttavaisia sanan ääreen käymään.

Näin Runebergin päivän 5.2. alla:

 

Frederika Runeberg ja Emilie Björkstén ovat hyvin, etten sanoisi, läpituttuja, joiden seurassa olen viettänyt pitkät tovit; hehän ovat niitä Runebergin naisia, joihin J. L:llä oli  erityissuhde: Frederika vaimona ja nuori Emilie rakastettuna rakastajattarena. 

Kumpaiseltakin ilmestyi aikojen myötä muutama kirja.

Frederikaa näyn lukeneeni jo Mimmin lahjakirjana  Teckningar och drömmer, 1861, Kuvauksia ja unelmia, suomennosvuosi 1900. Puhumattakaan tutustumisesta Emilie Björksténin liikuttavaan muistiinpanopäiväkirjaan, jonka Berta Edelfelt vuodatteli sensuroiden julki nimikkeellä Vanhan päiväkirjan lehtiä - episodi J. L. Runebergin elämästä.

Kakun tahi tortun koristeeksi vielä halulla hartahalla nautiskelin pari vuotta sitten ilmestynyttä Leena Virtasen kirjoittamaa ja Sanna Pelliccionin kuvittamaa ihanaista Frederika!-lastenkirjaa. 

Mitäpä hämyilee, hymyillen höpisee taas intoa puhkuva mies?!

Tätäpä - tyylikästä kantta sivellen:

SKS Kirjat 2024

Aivan vau.

Eikä tämä tähän jää!

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään

Tapani Kinnunen: Oopperan grilli

🏂  -3°C hiihdot   12 km / 381 km / € = 65 h